tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kesäseuramatkapäiväkirja osa 1

Vaikka en ennen mökille lähtöä millään ehdi kirjoittaa matkapäiväkirjantapaista alkua pidemmälle, niin sen alun nyt kumminkin tähän tämään.
Kaiken pakkailun ja muun valmistelun (mansikoiden poiminta, kasvihuoneen kastelu yms.) jälkeen pääsimme torstaina liikkeelle puoli kolmen maissa ja jo siinä vaiheessa oli selvää, ettemme ehtisi aattoseuroihin. Kuopus lähti följyssämme tuonne naapurikuntaan (taikka tulevan suurkuntamme sivukylälle) saakka tyttöystävän kotiin. Se ei tehnyt isoa mutkaa matkaamme, kenties 11 km. Hyvin jaksoi auto vetää isoa vaunua, eikä kulutuskaan kivunnut suurensuureksi, kun mies ajeli rauhallisesti. Eräällä ison risteyksen apsilla pysähdyttiin tauolle. Pihassa mahtui ajamaan ympäri, ettei tarvinnut ruveta pöröttelemään kuusimetristä vaunua. Apsilla on hyvät vessat mutta surkeat ylihintaiset hampparit. Emme osanneet ollenkaan arvata, ettei sen välissä olisi minkään valtakunnan vihannesta, ei edes sitä kurkkurelishiä, tomaatista tai salaatista puhumattakaan. No, ostin sentään matkamusaa. Hectoria viidellä eurolla, mm. ikihelluunen "Monofilharmoonikkoni kuusikielinen".  Seuraava tauko olikin jätskinmittainen. Kioski oli kauniilla kannaksella. Ja siellä myytiin myös laktoositonta intosuklaatuuttia!
Ehätimme perille iltakahdeksan maissa. Majoitusvastaava Jouko tuli sopivasti aattoseuroista neuvomaan vaunullemme hyvän paikan, taisipa vähän avitella vaunun pysäköinnissäkin, viisasi suihkut ja vessat ja toivotteli sitten hyvää yötä ja siunausta. Ensimmäisenä yönä sähkötolppa toimi ajastimella vain kaksi tuntia kerrallaan. Alkuyöstä siis sähköllä toimivan kylmälaukkumme surina peitti alleen muut äänet, mutta yhdeltätoista sen sammuminen keskeytti uneni. Miestä oli häirinnyt junan äänet (paikkakuntahan on suorastaan maankuulu rautatiestään ja asemastaan). Mutta seuraavina öinä jääkaappimme hurisi koko ajan, ja lieneekö siitä johtunut vai tottumisesta vaunuoloihin, että loput yöt menivät jo paljon ensimmäistä paremmin.
Ne, jotka ovat blogiani seuranneet ja jotain lukemastaan muistavat, tietävät jo, minkä seurakunnan kirkko on tässä kuvassa. Joku maantieteeseen perehtynyt saattaa sen osata määrittää tienviitan perusteella.

Tähän kauniiseen kirkkoon päätän matkakertomukseni ensimmäisen osan, ja kuka tietää, vaikka jatkoakin seuraisi. Mikäli lähdemme jo tänään mummolan kautta mökille (yöpyen mummolassa, alle puolivälissä), niin sitten ei ole postauksia luvassa ennen sunnuntaita. Hyvää elokuun alkua!

maanantai 30. heinäkuuta 2012

Rohtosuopayrtistä ja päivänliljasta

Tuossa kun katselin wikipediasta uteliaisuuksissani sitä Millanin mainitsemaa risiiniä, niin ajauduin tutkimaan suopayrttiä, kas kun se mainittiin risiinimyrkkysivulla. Vaikka nimestä (ja ihanasta tuoksusta) jo olin arvannut, että suopayrttiä on käyttetty saippuan tekemiseen, niin en ollut kuitenkaan tiennyt, että sen sapoiinipitoisuus on jopa suurempi kuin pesupähkinöiden ja että koko kasvia voi käyttää pesuaineena. Mitä jos antaisi suopayrtin levitä koko perennapenkkiin ja raivaisi päivänliljat sen tieltä pois? Voisi jo tänä kesänä kokeilla, miten vaikkapa kukinto toimisi pesukoneessa - tosin erityisesti juurakkoa on käytetty pesuaineena, mutta enhän minä raaski juuria tuhota. Katoaa vielä koko ihana kasvi, vaikkei yhtä salaperäisesti kuin aikanaan meille ilmestyi.

Mitä tulee päivänliljaan, niin en juurikaan piittaa koko rehusta. Kauniit lehdethän sillä on, ja lapsena tykättiin banaaninnäköisistä kukannupuista. Mutta en silloin lapsenakaan tykännyt sen lemusta. Tänä kesänä erehdyin kerran tuomaan päivänliljoja maljakkoon. Hetken päästä ihmettelin, mikä mun nenääni haisi sikalalta, epäilin jo itseänikin. Mutta kyllä se oli päivänlilja, joka sai jatkaa maljakkoelämäänsä pation pöydällä.

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Hengähdystauko ennen seuraavaa starttia

juu ei... en seuraa olympialaisia, kyllä tuo starttaaminen viittaa ihan näihin omiin lähtöihimme. Kotiuduimme tänään ennen iltaseitsemää, ja vissiin pari yötä saadaan nukkua omassa ihanassa vuoteessa kunnekkas mökkielämä kutsuu.

Seuraretki oli monin tavoin antoisa, mutta koska se oma sänky houkuttelee nyt niin kovasti, en kirjoita ainakaan vielä sen enempää. Laitan vain yhden kuva, joka ei liity seuroihin mitenkään. Seurapaikalta kirkkoon kävellessä ja kauppareissuillamme ehdin ihailla paikkakunnan kukkaistutuksia ja ihmisten puutarhoja - mutta kuvia en yksityisistä pihoista kehdannut ottaa (vaikka yksi keijunmekko sitä melkein kerjäsi). Sen sijaan pistän tähän tunnistuskuvan.

Kuka tietää, mikä tämä reilun puolen metrin korkuinen kasvi lienee? Näitä oli laitettu jopa kukka-astioihin muiden kukkien keskelle. En ottanut kuvaa siksi, että olisin erityisesti tykästynyt (keltainen ei ole mun värini), mutta erikoinen ja outo kukka herätti uteliaisuuteni ja huomioni.

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Poissa

Haamu taas kirjoittelee. Jos kaikki on mennyt, niinkuin meinattiin, niin tällä hetkellä olemme miehen kanssa mukana Aino-kuoron harjoituksissa Lapinlahdella ennen uusheräyksen kesäseurojen alkua. Kunhan kotiudumme sunnuntaina seuroista, niin voimien mukaan voisin koettaa laittaa taas jotain kuvia ja kuulumisia seuroista/ reissusta.

Laitan tähän siiheksi pari kuvaa jostain aivan muusta. Begonia ei kuulu lainkaan lempikukkiini (eivätkä kryanteemit tai tulilatvatkaan). Itse en aio eläissäni begoniaa ostaa, enkä sellaisia soisi haudallenikaan, vaikkei asia tietenkään siinä vaiheessa enää minulle kuulu, saati minua kiusaa. Mutta iloitsin kovasti kuitenkin kiltiltä tyttöoppilaaltani saamastani begoniasta, joka oli vieläpä suosikkiväriäni, persikkaa:
Alkukesästä se oli kovin kärsivän näköinen, mutta on nyttemmin saanut vähän puhtia takaisin. Millanin zinniakin alkaa mukavasti availla kukintojaan, suloinen väri niissäkin.

Begoniakarsastuksestani huolimatta pihassamme on nyt jo toinenkin kukkimassa tänä kesänä.

Sitäkään en siis tietenkään ole ostanut. Löysin sen hautuumaan roskiksesta. Eipä tietenkään ollut maatuvien roska-astiassa, vaan energiajäteastiassa... Aika kurjassa kunnossahan tämäkin on, mutta kukinnot ovat pirteän väriset. Ties mitä se vielä ehtii tänä kesänä tuossa omppupuun juuressa tehdä. Ja taas näkee, ettei joku (=kukaan) ole meidän puutarhassa huolehtinut rikkakasvien kitkemisestä.

torstai 26. heinäkuuta 2012

Marimekkomannekiini

Minulla ei ole eläissäni ollut kuin kaksi marimekon vaatetta, molemmat puserot taisin saada lahjaksi, punavalkoraidallinen t-paita oli vieläpä häälahja, meillä oli miehen kanssa samanlaiset. Niin että en minä itse ole senkään puolesta mikään mannekiini. Mutta marikankaiden tilkkuja keräsin käsityöpiirin jämäpalojen seasta joukkooni, ja niistä saa tehtyä nukeille vaatteita. Taisin aiemmin laittaa kuvan eräästä barbin asusta. Nyt kokeilin samalla idealla pidempää hametta sekä lierihattua. Toppi tuli erään matonkude-t-paidan hihasta.

Onhan se hattu vähältä kuin noidan suippolakki, mutta SE JOHTUU IHAN VAIN KUVAKULMASTA.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Pitääs tuota ja pitääs tuota...

Tänään PITI olla sellainen päivä, jolloin tekisin monta pikkuhommaa pois retajamasta ennen kuin huomenissa lähdetään vaununvetoon. Ei pitäisi jättää tälle päivälle niitä hommia, jotka olisi voinut eilen tehdä :(
"Sillä koskaan ei voi tietää, kuka tulee käymään." Puoliltapäivin minulle soitti eräs tuttava,  joka kysyi, ollaanko me tänään kotona ja kuultuaan meidän olevan ilmoitti, että he tulevat pojan kanssa kylään meille. Noo, eihän meillä juuri ketään ole tänä kesänä kylässä käynytkään - joten en osannut arvata, että tänäänkään tulisi.
Äsken tuttava soitti kotoaan, että olivat päässeet turvallisesti perille takaisin kotiin. Mikä ettei, kun mies lähti heitä autolla heittämään. Pojan pyörä mahtui hyvin kyytille. Ellei mies olisi lähtenyt kuskaamaan, ties miten kauan vieraat olisivat odotelleet sadekuuron väistymistä.

Mieshän se on tänään ruuankin laittanut ja vaunua järjestänyt, minusta ei ole ollut oikein mihinkään. Sen verran käväisin ennen vieraiden tuloa kasvihuoneessa, että bongasin siellä aivan ihanan yllätyksen:


Kyllä mun jo viimeen tarttee ruveta ryttyylemähän. Pistän kummiki huomenaamuksi viä yhden kuvan valmiiksi, ja sitten häivyn muutamaksi päiväksi koneelta (kunhan tässä uhoaa...)

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Hyi kauhia...

...kun piti taas kattella niin kamalaa unta. Molin olovana johonaki lääketieteellises toimitukses, johona mua leikeltihin ja paikkoottihin. Ja mun käskettihin panna itteltäni käret poikki kaluumien kohoralta. Emmä meinannu, mutta niin ne vain määräs, jotta mun tarttoo teherä. Ja jotta käret tuloo vain parempahan kuntohon, kun ne sitte ommellahan takaasi. Niin mä löin ne ereepoikki (semmä kyllä käsitän, jos yhyren kären saa itteltänsä katkaastua, mutta kuinkas sen toisen saa poikki?) Kohta noliki ommeltuna takaasi, mutten mä niillä tohtinu palio mitää teherä, ei puhettakaa, jottolis tohtinu roikkua käsien varas. Ja kipiästi kaluumia porotti.
Funteerasin ensi, jotta olikohan tuos jotaki sympoolista, mutta sitte havaattin, jotta mun pääs ny oli menny sekaasin kaikki Iigorit Pratsetin kirioosta, ja sitte viä joku kauhia elokuva, johona oli avaruuren eläviä ja yhyrelle ihimiselle istutettihin sellaasen olennon raaja kären paikalle. Jos mulloli käret joinki häjys asennos ja senki tähäre tulivat unihini.

No eikö mun pitäny kattella taas koulu-uniaki. Ja justihin kun olin pääsny kehumasta, jotten oo enää nähäny unisnani päässilimääsiä kakaroota, niin eikö ne taas mua piinannehet. Ja viä liikuntasalis.

Yemin mallilla

Jätettyäni paperihelmien värkkäämisen (joksikin aikaa) haeskelin muuta telkkarin ääreen sopivaa käsityötä. Ja löysin kassin, jossa oli värkit kolmeen tyynynpäälliseen, joihin etiopialainen ystäväni Yemi oli jo valmiiksi piirtänyt apuruudukon nurjalle puolelle - ja joista yhteen hän oli ystävällisesti jo tehnyt alkuun ja näyttänyt mallia, miten tuollaista helmirypytyskoristelua tehdään. Nyt olen saanut ensimmäisen tyynynpäällisen rypytettyä yli puolen välin. Yhteen helmiriviin tulee kahdeksan helmeä ja riviä tehdään yhteen tyynyyn 17, se tekee 136 helmeä/ tyyny. Siitä onkin sitten helppo räknätä, kuinka paljon mä katson televisiota. (= Liikaa)

Tekeleen alta pilkottavat ne hyvät sakset, jotka olivat minulta kateissa pitkään ja joihin löydettyäni sitten kirjoitin nimen spriiliukoisella huopakynällä.

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Unta ja Aapelia

Jos en eilen saanutkaan mitään tehdyksi, niin tänään olenkin sitten viettänyt lepopäivää. Se on tuntunut tähteelliseltä, kun yöllä piti paiskia taas töitä. Unissani. Koulussa. Alkukesästä näin koulu-unia, koska se oli lähihistoriaa, ja näin loppupuolella lomaa näen niitä samoja unia toisesta syystä. Alkukesästä painajaisten pääosassa olivat tottelemattomat oppilaat, nyttemmin toisaalta ikävät entiset kollegat, mutta toisaalta myös oma avuttomuus ja saamattomuus, mikä on kyllä ollut läsnä myös alkukesän unissa. Jostain syystä jo toisen kerran uniesimiehenäni on rikuneerannut toinen niistä entisistä miespuolisista esimiehistäni, joita en oikein valveillakaan jaksaisi. 
No, yön painajaiset kyllä saa mielestään, kun katselee televisiosta vaikkapa Aapelin teoksien filmatisointeja, Pikku Pietarin piha, kaksin kappalein. Mies ei jaksanut lähteä kirkkoon, niin se jäi väliin tältä pyhältä. Jaksamattomuutensa taisi olla enempi henkistä laatua, mutta oli nyt mitä hyvänsä. Ensi viikonloppuna ollaankin sitten sanankuulossa monen pyhän edestä...

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Pikkumaksaruoho ja viiruhelpi

Kirja on luettu, mutta koko päivä siihen meni. Niskat jäykkänä illan lukusessiosta sängyssä. Muuta en sitten ole tänään tehnytkään kuin istunut lukemassa. Sen verran kävin ulkona, että ripustelin vanhan mansikkamaan yläpuolelle kynttilätuikkujen kuoria ja kahvipussien suikaleita, sen jälkeen kun olin bongannut kypsyviä mansikoita, joista ainakin yhdessä jo nokan jälki.  

Jokin päivä sitten pihaa kierrellessäni napsaisin joitakin kuvia, mm. siitä pikkumaksaruohosta, joka on peittänyt kaksi vuotta sitten esiin kaivamani kivet:
Penkin toisessa reunassa oleva kivetys ei ole aivan näin tukossa. Tässä on jotain toistakin kivikkokasvia, jonka alun sain aikanaan äidiltäni mutta jonka nimeä en tiedä/ muista. Tuo pikkumaksaruohokin on "tuontitavaraa". Aika kauan ihailin sitä kirkkotarhaa ympäröivän paksun kiviaidan päällä ennen kuin kehtasin siitä napata palan. Se oli jo valmiiksi irti ja olisi ehkä kuivettunut ellen olisi sitä pelastanut! Niin kerta! Monta kesää se on jo ilahduttanut pihassamme milloin missäkin. Nyt se näyttää löytäneen itselleen kotoisan paikan.

Kauan paikaansa on hakenut myös tämä viiruhelpi. Siskoltani sain alun. Hänellä se tosin kasvaa melkein miehen mittaisena pusikkona kulmauksessa, jossa ennen oli tikapuut katolle mutta jossa nyt on viemärikaivon kansi (olisiko siinä rehevyyden salaisuus?)
En muista, mihin ensiksi tätä yritin juurruttaa, mutta sen muistan, että pikkuinen tyttäremme oli eräänä kesänä ihastellut erikoisen näköistä ruohotupasta - ja oli ottanut sen leikkeihinsä. Satuin huomaamaan asian, ennen kuin helpi oli ehtinyt liikaa kuivua, joten sain sen vielä juurtumaan ja virkoamaan uuteen kasvuun. Sitten kun samainen tytär oli jo rippikouluiässä, meidän etupihalta kaadettiin orapihlaja-aita ja sen tilalle ymppäsin syreenien ym. taimien lisäksi myös viiruhelpin, joka onkin nykyisellä paikallaan kasvanut mukavasti. Silti haaveilen keksiväni sille vielä paremman paikan. Eihän se mikään aitakasvi ole.  

Nyt olisi sauna-aika. Hyvää pyhää!

Leluvitriini

Kävin maanantaina postissa, kenkäkaupassa (turha reissu) ja kirjastossa, missä ensin kävin tutustumassa näyttelytilassa olleeseen taidenäyttelyyn. Varsinaisia näyttelytöitä enemmän ihastelin sitten kuitenkin gallerian nurkassa ollutta lasivitriinipöytää, jonne oli koottu nostalgisia leluja muutaman vuosikymmenen takaa. Vitriinissä ei lukenut mitään selitystä, mistä oli kyse, mihin se liittyi tai miltä vuosilta lelut olivat, mutta aika monta tuttua bongasin, joten sanoisin 70-80-lukua. Koska seinillä ei myöskään näkynyt valokuvauskieltoa, räpsäisin vitriinistä kännykkäkuvan. Toki lasi heijasteli ikävästi, mutta saa tästä jotain selvää.


No, tein mä jotain löytöjä sitten kirjaston puolellakin, enkä lainkaan huonompia. Pratchett-hyllyssä sattui nimittäin olemaan varsin tuore "Posti kulkee". Muistaakseni jotain vuosi sitten se ilmestyi englanniksi? Musiikkipuolelta lainasin Jaakko Löytyn Virsikirjan, vaikkei siinä näyttänytkään olevan sitä Kallista hunajan pisaraa, jonka nuottia olen koettanut haeskella.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Tapulissa ja hautuumaalla

Nyt on sitten viety läpi kahdet lauluharjoitukset tällä viikolla. Tapuli oli oiva harjoittelupaikka. Ainakin saatiin paljon valmista, lauluja riivittiin kokoon reilu kymmenkunta, joita kokoonnutaan harjoittelemaan uudestaan tiistaina samaan paikkaan. Päästiin jo sopimaan pukeutumiskoodistakin, niin Israel-konffa on hyvällä mallilla meidän osalta.
Muuten tapulilla olikin tänään aika hiljaista, kaksi muuta asiakasta kävi lähetyskahviossa. Ja yhdet hautajaiset alkoivat lähistöllä juuri kun päivystysvuorommekin. Olimme jälleen kahviopäivystäjinä yhdessä mieheni kanssa, niin että saatoin käväistä viemässä yhdelle haudalle kukkia (kunhan saattoväki oli poistunut). Minulla on sellainen sijaistoiminto. Kun omien omaisteni haudat ovat kaukana ja kun en heidän haudoilleen pääse useinkaan käymään ja kun sitten tämän erään veteraaniystävän sukulaiset asuvat puolestaan kaukana täältä, niin olen usein tapulikahviopäivystyksen yhteydessä käynyt viemässä kimpun Ollin haudalle. Ollilla ei ollut omia lapsia, eikä hänen "avoleskensä" ole kovin hyvä liikkumaan.
Tämänpäiväisessä kimpussa oli peurankelloa, joka meidän pihassa on vasta hyvästi nupullaan (oletettavasti aukeaa maljakossa ja pysyy pidempään), päivänkakkaraa, yksi ritarinkannus ja sitten tuota hörsylää, mitälietataria, jota tukin joka kimppuun, jotta saan sen kasvua edes vähän rajoitettua. Sekin mokoma leviäisi mihin vain, jos antaisin tilaisuuden.

Minähän se olen noita perennoitakin Ollin haudalle istuttanut. Hautausmaalla, joka on saanut ympäristösertifikaatin, pitäisikin suosia perennoja joka kesä uudelleen istutettavien lajien sijaan. On vain tässä Ollin haudalla niin ravinneköyhä ja paahteinen paikka, etteivät pikkusydämet ole oikein päässeet tuuheutmaan. Tänä kesänä vein kyllä kerran haudalle pikkuisen kanankakkaakin mennessäni. Keskellä on kevätesikkoa ja takana kieloa. Ja kappas, kun tänä kesänä vein vähän lisää pikkusydäntä, niin sen mukana oli siirtynyt vähän valkoista kurjenkelloakin. Se oli ihan mukava vahinko. Tänä kesänä ei se avoleski ole enää onneksi tuonut niitä muovikukkia noiden perennojen päälle...

PS. Huomenna aamulla ilmestyy ajoitettuna yksi pikkupostaus, mutta sitten en mene seuraavasta takuuseen, kun aion nyt saman tien aloittaa sen Pratchettin Posti kulkee, jonka poika jo lukaisi ja jota tytär ei vielä ennätä aloittaa, kun Snuff on hänellä kesken. Hyviä lukuhetkiä MINULLE!

Pictures on my wall

Mä olen aina ollut heikkona hianoon stemmalauluun. Maaliskuun lopulla satuin kuulemaan jotain sellaista Yleltä, ja sain ystävällisen vastauksen bändi- ja biisitiedusteluuni, jotta kyseessä oli Flute of Shame. Koop Arposta en aikanaan tarkemmin kuunnellut idols-kilpailussa, mutta tätä kyllä kelpaa minunkin kuunnella!

torstai 19. heinäkuuta 2012

Oksasilppuri soikoon!

Eilisilta meni mukavasti naapurissa. Ennen kylään lähtöä olin oksasilppurihommissa, niin meinasi tulla hoppu, kun piti vielä ehättää pestä hiet ja pölyt pois. Ajantaju katoaa, kun on korvatulpat korvissa ;-)
Mutta nyt tarttis lähteä jatkamaan eilen kesken jääneitä hakehommia (joita kyllä riittäisi varmaan loppukesäksi).  Sää näyttää tuuliselta, joten sopii toivoa, etteivät hyttyset pahasti kiusaa. Eikä suojavaatetuskaan haittaa oloa. Kovin kuumalla hiostaisivat sekä hanskat että suojalasit, työpuserosta ja kumppareista puhumattakaan. Tuo silppuaminen olis muuten omialtaasta nuorison hommaa, mutta kone menee herkästi tukkoon tottumattoman käsittelyssä, enkä henno päästää lapsukaisia itseään piikittelemään. 

Kauneutta pientareella

Pyöräily on ehdoton ja ykkösmatkustustapamme kesät talvet monen monien hyvien puolien takia. Mutta erityisesti näin kesällä siitä on myös se huikea etu autolla ajamiseen nähden, että pyörän selästä ehtii tehdä luontohavaintoja, ja pysähtyminen tarkempaan tarkasteluun on ongelmatonta.
Joitakin viikkoja sitten nappasin kuvan mäkitervakosta matkallamme tapulikahvioon. Nyttemmin sen kukat ovat jo lakastuneet. Viime sunnuntain kirkkoreissulla huomasin ojanpenkalla jotain hienoa valkoista, mutta mennessä olimme jo niin paljon myöhässä kirkosta, ettemme voineet seisahtaa. Palatessa sitten oli aikaa ottaa kuvakin.

Isotalvikkihan se.

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Kaikella on määräaika

Aikansa on joka asialla taivaan alla, kirjoitti Saarnaaja. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus. Mutta NYT ei ole kyllä oikea aika perata mansikkamaata. Olisi pitänyt tehdä se alkukesästä. Siitä huolimatta revin tänään  mansikoiden seasta kourakaupalla rönsyleinikkiä (ja joitakin orapihlajan versoja) ja siinä samalla irtoili raakileita. Samalla tosin laittelin vähän suojaa mansikanraakileiden alle, testaan, miten kahvipussit toimivat siinä hommassa. Ties vaikka kiiltävä materiaali säikyttäisi rastaita ja heijastaisi auringonvalon kypsyttämään mansikat alapuoleltakin... Rastaista puheen ollen, siinä peratessa tein ikävän löydön: kärpäsiä kuhiseva ja haiseva linnunraato, jalan koosta päätellen räkättirastas. Oli varmaankin törmännyt kasvihuoneen seinään. Siirsin sen lapiolla mansikkamaan laidalta kompostoriin jatkamaan maatumistaan.
Mies leikkasi nelimetriseksi roihahtanutta orapihlaja-aitaa mansikkamaan takaa, niin loppuja piikkioksia kerättyäni urakka jatkui perkuuna - nyt kun sinne mansikkamaan takalaidallekin viimein taas mahtuu.
Takapihalla on nyt iso kuupano piikkioksia. Toki ne voisi ilmaiseksi viedä puutarhajätekeräyspisteeseen entisen kaatopaikan tienoolle, mutta eiköhän nuo tuosta vähitellen tule oksasilppurilla haketettua, vaikka orapihlaja onkin vihoviimeistä käsiteltävää. Minkään valtakunnan hanskat eivät suojaa sataprosenttisesti pistoksilta.

"Kantokin on kaunis, kun se kukitaan"

Olisi varmaan kannattanut ensin selvittää, minkäväriset kukat verbenaan tulee, ennen kuin istutin sen keskelle keltaista tarha-alpia. Tosin en vieläkään ole asiaa selvittänyt, ties vaikka tulisi ihan hauska tai ainakin siedettävä väriyhdistelmä.
Viime kesänä sain perenna-Liisalta mm. tarha-alpia, josta hän sanoi, että se kasvaa aivan missä vain. Niinpä istutin sitä kannon ympärille. Noita kantojahan pihassamme riittää, vaikkei ihan yhtä paljon kuin puita. Viime kesänä kaadetun koivun kannolle (näkyy kuvassa vasemmassa reunassa) istutin suikeroalpia, ja kyllä se siinä on hengissä pysynyt.



Risuhökötykseen liittyy oma pikkutarinansa. Taannoin tein koivunrisusta puolentusinaa kranssia johonkin myyjäisiin. Eiväthän ne kaupaksi menneet... Viime syksynä lähetyspiirissä vähän inventoitiin myyntituotteita, ja Aino ehdotti, että kranssit heitetään roskiin! Eihän nyt tokikaan, pelastin omani pois. Mutta sitten ne jäivät muovikassissa talveksi patiolle, lumen alle. Keväällä löysin ne enemmän tai vähemmän homeisina. Revin niistä loputkin rautalangat pois ja kasasin ne sitten kannon päälle, sitaisin jollain narulla ja tuin rautakepillä sekä täytin keskustan mullalla. Aluksi istutin siihen krassin, mutta halla vei sen. On siinä nyt uusikin krassi, mutta se jää verbenan ja tarha-alpin varjoon. Kuva on viikontakainen, kohta verbenan nuput ehkä värinsä paljastavatkin.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Munakoiso

Vieraillessamme Romaniassa kesinä 2005 ja 2006 pääsin tutustumaan munakoison käyttöön ja sen makuun. Sain ystävältäni ihanan reseptin säilykkeestä, johon tulee munakoison lisäksi paprikaa, tomaattia ja sipulia ja jota hän kutsui nimellä "zakusta" - joka tosin venäjänkielessä tarkoittanee mitä tahansa alkupalaa(?) Viime viikolla sitä taas tein, kun sekä munakoisot että paprikat olivat tarjouksessa :-D
Munakoiso on suurimman osan vuotta aika hintavaa. Niinpä halusin kokeilla, onnistuisiko sen itsekasvatus kasvihuoneessa. Tänä keväänä sain ostettua siemeniä ja pari kolme idätin, kaksi nousi taimelle. Nyt niissä on sentään jo kukannuppujakin, mutta epäilen silti vahvasti niiden ennättämistä korjuukypsiksi. Kävi miten kävi, ensi keväänä kokeilen uudestaan, ties vaikka ensi kesä olisi jo lämpimämpi ja pidempi...


Mutta kaalia en sen sijaan aio enää tässä pihassa turhaan uudelleen yrittää :(
Punakaali kasvaa pitkää vartta, valkokaalissa on ihan pieni keräntapainen, molempien lehdet rei'illä. Ja se kukkakaali, josta niin kovasti tykkäisin... Ei toivon tilaa. Lehtikaalta aion kylvää ensikin keväänä, mutta silloin minun TÄYTYY muistaa pitää se kateharson alla suojassa koko kesän. Nyt sen lehdistä ei ole riittänyt ruuaksi sekä ötököille että ihmisille, kun öttiäiset ovat ehtineet ensin.
Kaaleista EN ota kuvia :(

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Äidin ryytimaa

Lasten hiekkalaatikko on ollut jo useita vuosia uusiokäytössä, onhan kuopuskin jo täysikäinen (eikä lastenlapsista tietoakaan). Aluksi laatikossa oli kukkia, valkovuokkoa, harjaneilikkaa ym. Mutta kun se alkoi näyttää niin epäsiistiltä suurimman osan kesää (ja kun sekä valkovuokkoja että harjaneilikkaa alkoi olla evakossa jo useammassakin paikassa pitkin pihaa), niin raivasin hiekkalaatikon viime kesänä tyhjäksi (?) kukista ja istutin sen reunoille ruohosipulia, oreganoa ja rosmariinia. Keskelle kylvin syksyllä jo porkkanaa sekä valkosipulia (toivon mukaan karkoittamaan porkkanan tuholaisia).

Tänä keväänä näytti ensin siltä, ettei porkkanan syyskylvöni onnistunut, joten kylvin sitä lisää. Myöhemmin kävi ilmi, että myös syksyllä kylvetyt siemenet itivät... Mutta niin iti paljon muutakin. Kuvittelin ensin, että tuo isolehtinen olisi ollut maariankellosta kylväytynyttä, ja jätin tietenkin paikoilleen kasvamaan. Mutta kun tein tarkempia havaintoja ympäristössä, päädyin siihen loppupäätelmään, että tuon täytyykin olla sormustinkukkaa. Sen emokasvit olivat toki viime kesänä parin metrin päässä, mutta niiden kasvupaikalle oli kylväytynyt samanlaisia. Päätin, että ne saavat lähteä ryytimaastani. Tässä kuva siitä vaiheesta, kun aloitin raivaamisen. Otin tietty sormustinkukaksi olettamani taimet talteen, osan niistä jo istutinkin sopivampaan paikkaan, mutta voisin harkita sormustinkukkaa myös etupihalle erääseen ongelmakohtaan, josta kuva alempana. Nuo pikkuiset orvokit poistin myös hellästi ja istutin pariin ruukkuun. Tosin vieläkin raivaustyöni on pienesti vaiheessa. Porkkana näyttää silti kasvavan hyvin, ainakin lehteä. Varmistuin asiasta, kun näin heinäkuun alussa siskoni porkkanamaan. Koskaan ennen omani eivät ole olleet aikaisemmassa kasvussa kuin hänellä kolmisensataa kilometriä etelämpänä. Siskoni pihassa pääsin myös näkemään, että oregano voi intaantua leivämään kuin häkä. Ja niin vain löytyi hiekkalaatikostanikin uusia alkuja, jotka kitkin sitten pois. 


  Olohuoneen kadunpuoleisen ikkunan alle on levinnyt kielo, kotkansiipi ja jokin viheliäinen pensas, joka saattaa olla tuoksuvatukka. Kotkansiivestä tykkään kovasti, mutta se on levinnyt jo koko seinustalle, joten tuosta ikkunan alta voisin siirtää sitä johonkin hämärään nurkkaan. Jos saisi kunnostettua tuon ikkunan alustan, niin siihen voisin kokeilla niitä sormustinkukkia. Pitäisi oikeastaan tehdä ihan paperille jokin perennasuunnitelma, ensin luettelo niistä ja pohjapiirros puutarhasta. Ja sitten jos saisi jonkin inspiksen...

Sekametelipenkki

Laitanpa Millanin  mieliksi kuvan yhdestä sekaperennapenkeistäni. Sisältää mm. Millanilta saatua kuunliljaa, unikkoa, salkoruusua (iso lehti näkyy etummaisen kuunliljan takana) sekä taempana näkymättömissä akileijaa ja korkeaa zinniaa.



Vertailun vuoksi sama penkki kahden vuoden takaa 45 astetta vastapäivään ennen umpeenkasva(tta)mista:

Äitinepäiväruusu kukki vielä viime kesänä, mutta tänä keväänä siitä ei enää versonut eloa. Nyttemin pikkumaksaruoho on aika nätisti täyttänyt kivien välit, jossain välissä jotain mehitähteäkin. Vaan niistä en vielä ole ottanut kuvaa.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Rae- ja ukkoskuuro

Eheriin juuri ja juuri lykkiä ruohonleikkurilla lanttalauree ympäri pihaa (noo, tyttären kans olimma fooroon tiestä sitä lykkinehet pitkin aamua) ennen kun ukkoonen ajoo mun tupahan. Aurinko oli siinä paistellu, mutta yhtäkkiä havaattin, jotta ny piliveelöö sillä kurin, jotta kohta taas nurmi kastuu, ja menin sitte viimeeset plassit leikkaamahan. Kun rupes piskottelemahan, kiskoon leikkurin pyöräkatoksehen suojahan. Sitte välähti salama ja samas jyrähti niin kovaa, jotta mua vietihin. En oo horvihin juosnu ukkoosta karkuhun. Ukkoja ennemminki.
Sitte ei enää piskotellu, kun rupes tulohon kaatamalla.


Ja niin ku kuvista melekeen näköö, rakehia noli, jokka klopaji peltikattohon.


Näköö näistä kuvista kyllä senkin, jotta kaikemmoosta rommaa markiilla olis tyrjättäväksi...




Miesparka oli justihin tulos kaupasta pyörällä, kun kuuro alakoo, tottahan soli läpimärkä kun pääsi kotia, vaikka sitte sare jo loppuuki. Ny siä paistaas aurinko. Vaikka miehen mukahan irän suunnalla on taas tummanpuhuvia piliviä.

Monitoinikone

Minulla on sellainen valuvika taikka helmasynti, että minun on miltei mahdoton sanoa "kiitos ei", jos jotain ilmaiseksi tarjotaan. No, viinaa taikka tupakkaa en sentään yleensä huoli ilmaiseksikaan, niitäkin on mulle joskus tarjottu, kas kummaa. (Vastaanottoautomaattini toimii siis lähinnä kaikkeen järkevämmän oloiseen.)
Nyttemmin tämän piirteeni ovat päässeet muutkin huomaamaan. Ja käyttävät sitten sitä hyväksi... Vaikka olen itsekseni päättänyt, että tätä topeskaa on kertynyt meidän huusholliin jo reilusti yli oman tarpeen (sekä säilytystilan) niin silti en ole vielä oppinut sitä EItä.
Viikko sitten kotipuolessa käydessämme mukaamme lähti mm. tädin monitoinikone, sellainen, mitä The joulukalenterin emäntä toivoi mieheltään lahjaksi. Hyvämerkkinen laatutuote, tukevatekoinen ja RUNSAASTI lisäosia. Taikinakulhossa voi eri osia vaihdellen vaivata, vatkata tai sekoittaa, sitten on erikseen tehosekoitin, sosemylly, manteliraastin, lihamylly ja MAKKARANTÄYTTÖSUPPILO! Vasta kotona ryhdyin fundeeraamaan, mihin ikänä saan koneen sopimaan. Nyt moottoriosa taikinakulhoineen on tuossa työtasolla, varaosat muovikaukalossa kaapin perällä.
Kun leivoin torstaina, niin tuttuun tapaan vaivasin 2-litraisen nisutaikinan käsivoimin. Tapanani on säästää energiaa sekä harjoittaa hyötyliikuntaa aina kun mahdollista. Samoin perjantain zakuskan raaka-aineet pienistin veitsellä leikkuualustalla. Epäilin, ettei säilyke maistuisi samalta, jos munakoisot, paprikat ja sipulit olisi mössätty hienoksi koneellisesti... Niin että tarvitsenko oikeastaan tuota monitoimikonetta? Tehosekoitinta varmaan käytämme ab und zu (majoneesia emme ole tehneet sen koommin, kun sauvasekoitin simahti), ja ensi jouluna voisin kokeilla piparkakkutaikinan sekoittamista koneen taikinakulhossa.
Entä mitä teemme sille vanhalle koneellemme, jonka aikanaan saimme edullisesti opiskelijatovereiltamme? Olen käyttänyt sitäkin lähinnä nokkosten hienontamiseen, kunnes tänä kesänä aloin siihenkin käyttää veistä ja leikkuualustaa. Sujuu aivan yhtä nopeasti, ellei nopeamminkin, kun ei tarvitse kaivaa konetta kaapista ja asennella siihen kulhoa, terää ja kantta. Sen turvalukitus ei enää toimi, se ei siis ole turvallinen konetta tuntemattomalle, joten eteen päin sitä en uskaltane lahjoittaa. Tuossa naapurissa otetaan vastaan elektroniikkalaitteita hajotettavaksi ja kierrätettäväksi, sinne se viedään varmaan jossain vaiheessa.

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Juhannuksen jälkeen -ruusu

Sain kaksi vuotta sitten loppukesästä (tai alkusyksystä, syyskuuta se oli) Millanilta aimo nivaskan perennoita sekä juhannusruusun alkuja. Vielä viime kesänä niihin ei tullut nuppuja, mutta tänä kesänä niitä ilmestyi mukavasti. Tänään löysin ilokseni kukat auenneina, pitihän niitä konttia nuuhkimassa. Lapsuudenkodissani nurmikenttä omenapuineen rajautui toisella laitaa syreeniin ja tien puolella juhannusruusuun. Olihan meilläkin tässä pihassa alunperin juhannusruusu yhdessä pimeässä nurkassa, mutta se jäi alle jossain viemärinkansien korjausurakassa. Siitä saakka olen kaivannut sellaista takaisin, ja kiitos Millanille, nyt sitä taas on!

Joitakin vuosia sitten (= kuutisen vuotta) katkaisimme tienpuoleisen orapihlaja-aidan juuresta poikki, osan juuristakin sain kaivettua pois. Tilalle olen sitten istuttanut mm. syreenin alkuja, tuota kuvassa näkyvää lupiinia, viiruhelpiä, muutaman kuusentaimen sekä vielä nämä juhannusruusut. Jossain vaiheessa voisin yrittää kehitellä viiruhelpille jonkin muun paikan. Mutta siltikin tuo "etuaita" on ja tulee olemaan melkoinen sekamelska. Niin kuin joka ainoa perennapenkkinikin ynnä muut puutarhamme ongelmakohdat...

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Päiväntummansini

Joskus vuosia sitten kokeilin päivänsinin kasvatusta, ei kauhean hyvällä menestyksellä, mutta muistaakseni joitakin heleän vaaleansinisiä kukkia ehti olla.
Tänä keväänä ajattelin kokeilla uudestaan pitkästä aikaa. Mutta en vissiin ollut katsonut pussin kuvaa kunnolla, kun kuvittelin nytkin saavani hempeän sinisiä.
Tänään pääsin ottamaan kuvan kukassa olevasta päivänsinestä, krassin lehtien katveessa. En nyt kuitenkaan voi olla aivan varma, onko tämä sitä heavenly blue -lajiketta, jonka nimisiä siemenet olivat, vai onko tämä niitä taimia, joita sain omakylvämieni lisäksi kollegalta. Keväällä jossain taimissa näkyi violettia kukkia - silloin kun ne olivat vielä kasvihuoneessa. Ulos siirtämisen jälkeen kasvu ja kukinta näytti tyrehtyvän tähän saakka.

Ei oikein erotu tummansinistä seinää vasten.

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Meinaamista

Siskooflikka rutaji feispuukis, jotta kun ei saa mitää äntihin, vaikka pitääs kipiästi olla siivoonteoolla. Niin mä meinasin sitä lohoruttaa räpsääsemällä pari valittua kuvaa tästä meirän huushollista. Mutta kun ny on niin hämärää, kun ei yhtää aurinko kalakasta tuolta saretpilivien raoosta, niin jäi nyk kuvat ottamata. Mutta kerkiää ne sitteki kun aurinko rupiaa taas paistamahan. Ei tämä sonka tästä karkuhun lähäre. Eikä kukaa tee sille mitää niin kauvan, kun johonaki raos on puontilaa ja johonki pöyrän nurkalle saa talriikin kärestänsä laskettua.
Mutta jottei mullaki mee aiva rutajamiseksi, niin pistän kumminki kuvan siittä, mitä meirän isäntä on saanu äntihin ja mistä mäki saan olla aika rehevää. Se kävi justihinsa katsastuttamas asuntovaunun, jonka se rustas sellaasesta myrskynruntelemasta. Meni kuulemma läpi, vaikka pihasta lähtien pieni sivulamppu hairas koivun kylykehen ja rikkuu. Mä kuulinki sen kitajuttehen, kun koivu kraapi vaunun kylykiä. Ja muistin, minkä tähäre asuntovaunuulu on mun mielestäni niin riallista. Se pöröttäminen takaasi ahtaasehen pihahan... Vaikkei mun sunkaa tartte pöröttää, mutta viisaamas pitää olla, eikä siitä taharo tulla mitää. Jos tämä vaunu kumminki pysyy enämpi tuos pihas. Lapinlaharelle voitaas se kumminki tänä suvena vetää seuroohin yöpaikaksi.
  Eihän yhtää havaatte, jotta koko perä on rakennettu uurestansa, kun soli aiva läjäs. Motin kuvan siltä puolen, mihinä on ehejä lamppu. Ja täs viä seuraesitet.

My Little Fish -tattoo

Vaikka olen viettänyt tätä opettajien kadehdittavan pitkää kesälomaa (kateus on rumaa, turhaa ja haitallista, hyi teitä!) niin en silti ole taaskaan tyystin päässyt koulutyöstä ja -huolista vapaaksi. Niin valveilla kuin unissakin työstän joko mennyttä kouluvuotta tai tulevaa.
Eräässäkin unessa työparinani oli Sari Palm (joka muuten siviiliammatiltaan on luokanopettaja, vaikka onkin nyt hoitamassa kansanedustajan tehtävää). Siinä työn lomassa huomasin hänen oikeassa olkavarressaan tatuoinnin, joka esitti kalaa. Se tosin näytti myös My Little Ponylta, oli yhtä hempeästi väritetty vaaleanpunaiseksi ja -siniseksi. Kalalla oli paksut pusuhuulet, ja muutenkin se oli kuin uimarenkaan kuvituksesta. Sari tunnusti, että häntä harmitti mokoman tatuoinnin ottaminen. Minä puolestani näytin omaa olkavarttani, jossa oli uljaan takajaloillaan seisovan hevosen kuva.  Tuosta unesta jäi paremmin mieleen nuo tatuoinnin kuin se, mitä hankaluuksia mulla oli erään Lauri-nimisen oppilaan kanssa. Olikohan se juuri Lauri, joka koko ajan nyppi ilmoitustaululta uusia nuppineuloja käsiinsä, kun edellisen häneltä takavarikoin. Unissani yleensä oppilaat ovat tottelemattomia ja ärsyttäviä, niin kuin aika usein oikeastikin :(
Viimeöisessä unessa eivät sentään oppilaat aiheuttaneet hankaluuksia, vaan se, etten löytänyt tarvitsemaani materiaalia (= mustaa piirustuspaperia). Toisin sanoen huonoa suunittelua, mikä onkin toinen valvetyöelämää hankaloittava asia :(
Eilen mies ajeli sillä kylällä, missä työpaikkani sijaitsee, mutten sitten lähtenytkään hänen matkaansa käydäkseni koululla, koska ne paperit, jotka luulin jättäneeni koululle, olivatkin repussani. Siivoamaan ehdin sinne myöhemminkin. Koululla käynti olisi varmaan vain tuplannut koulu-unien määrän. 

Meinasin piirtää ja värittää kuvan tuosta Sarin tatuoinnista, niin elävästi se jäi mieleeni - ja todisti uudemman kerran, että näen värillisiä unia.
Minullahan ei ole mitään tatuointia oikeassa olkavarressani, mutta kappas, isosiskollani oli vasemmassaan tällainen. "Sitä se mun uneni tiesi."

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Loogista

Eikö olekin niin, että koska minä löysin asuntovaunun avaimet, jotka mies oli kadottanut ja joita hän haeskeli viikon päivät, niin nyt hänen pitäisi löytää minun kadottamani kynttilänsydänlangat?

No, voi tietenkin olla niinkin, että minä en olekaan itse kadottanut niitä. Voi olla, että ne olivat pudonneet (täyteen tungetusta) kirjahyllyn alakaapista lattialle ja sitten ne olivat siitä kulkeutuneet roskiin miehen siivouspuuskan aikana. Tänään tyhjäsin alakaapin vielä viimeisen kerran perusteellisesti, tuloksetta :(
No, koululta pelastamistani kynttilänpätkistä toki saa käyttökelpoisia sydämiä hätätapauksessa.

Mitä tulee asuntovaunun avaimiin, niin ne eivät olleet tuulipuvun takin taskussa (tuskin takkia on vielä edes löytynyt). Oman siivouspuuskani aikana aloin tyhjätä roinaa olohuoneen nojatuolin päältä, ja kas siellä avainnippu oli sukkien, lehtien ynnä muun nojatuolilla säilytettävien tykötarpeiden alla. Ai, eikö niitä kuulukaan säilyttää siinä? Se hänelle nyt kertokaa, miehelleni, kun itse en mä voi...

Minä en saa siivouspuuskia aiheettomasti. Jos en jotain yritä etsiä ("kyllä löytyy kun lakaistaan" tapasi äitini ennen sanoa), niin sitten siivoan vieraskoreilun takia. Nyt sattui vain niin, että hoksasin aivan liian myöhään, että meillä oli vieras - ja rupesin siivoamaan vasta, kun olivat jo lähdössä. Kuopuksen tyttöystävä oli ollut koko ajan yläkerrassa, kun mä marmatin miehelleni kovaan ääneen kaikesta.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Pirpo ja pari muuta eläinystävää

Reissu meni jälleen mukavasti, kiitos Taivaan Isälle. Ennen Teeman Marxin veljeksiä laitan muutaman eläinkuvan niistä lukemattomista, joita mieheni räpsi siskoni katraasta. Toki mies otti kuvia myös näytelmästä (ennen väliaikaa, koska väliajalla alkoi sade, jonka takia mies vei kameran autoon suojaan), siskon kukista ja pihamarkista (mielenkiintoista vanhaa esineistöä navetan seinällä roikkumassa yms).

Kissapentue alkaa olla luovutusiässä, kolmesta mustanpuhuvasta pennusta olisi vielä yksi vailla kotia. En ole varma, olisiko se jompi kumpi näistä. (En suinkaan meinaa, että jompi kumpi kolmesta, ylimmät pari kuvaa ovat samasta leikkijäpedosta.)


  Valkoisia kissoja isosiskolla on myös useita, sekä sitten pari värikkäämpää, joista en nyt laita kuvaa.
Sen sijaan vähän muita eläinlajeja vielä:
 Pirpolle vein taas kuivaa leipää. Vanhalla ressukalla on jokin vaiva toisessa takajalassa. 

Bella löysi viileän paikan auton varjosta. Saksanpaimenkoiran pentu kävi sitä moikkaamassa, olihan Bella utelias, mutta varovainen. Ja vähän "älävästeli", kun sai itse tepsutella pitkin pihaa, kun toista pidettiin remmissä.

Haamu kirjoittaa Pelle Pelottomasta

Jos kaikki on mennyt hyvin, perheemme on yön aikana kotiutunut mukavalta reissulta ja nukkuu nyt rauhaisaa unta siihen asti, kunnes herää. (Toisessa pikkukirkossa on jumis kahdeltatoista, ties vaikka sinne vanhapari jo joutuisi = ehtisi.)
Niin. Haamu meinaa sitä, että mä muka tässä kirjoittelen blogitekstiä, vaikka olen - toivon mukaan - omassa sängyssäni syässä unessa. Pelle Peloton meinaa tietty mun miestäni. Millan sillä nimellä häntä mairitteli taannoin mm. vauvanvauupuutarhakärryn rakentamisesta. No, varaston siivous tuntuu synnyttävän uusia ideoita. Kun värkkiä on. Tuli näyttämään listoja ja vaneerinpalasia. Aikoi ruveta niistä nikkaroimaan huoneentaulu-rikkalapioyhdistelmää... Kyseli multa, mitä kaikkia huoneentauluun sopivia sananlaskuja olisi, jossa mainittaisiin esim. rikka. Hän muisti itse "rikkana rokassa". Minä en vaivautunut vielä miettimään ainuttakaan lisää. Odotettavissa heinäkuun aikana: lisää ideoita.  

Hyvää pyhäpäivää! Toivon mukaan ehdin ja jaksan herättyäni jotain kirjoittaa kesäteatterikokemuksesta.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Helmeilevänä

Kevättalvella sain Aulikilta vihjeen, että hh:ssa on puuhelmiä tarjouksessa. Kävin ostamassa, ensin yhden sangon, sitten vielä toisen. Molemmissa oli samanlainen runsas värilajitelma. Sanko oli minusta niin hankala, halusin eriväriset helmet erilleen toisistaan. Niinpä taittelin paperirasioita, joista osaan löysin sopivaa väripaperia kanneksi. Rasioita tuli vissiin kuutisentoista, ja ne mahtuivat kahteen isoon konvehtirasiaan. Otin rasiat mukaan Norjaan ja siellä Dalia ja Rebi tekivät näppärästi itselleen kaula- ja rannekoruja. Kovasti helmiä vielä jäi, mutta olinpa saanut myös uusia ideoita. Joita tällä viikolla sitten innostuin toteuttamaan, kun tuonne tapuliin voisi viedä lähetysmyyntiin. Sopivan pieniä artikkeleita.


Eka kuvan jälkeen inspis jatkui vielä muutaman korun verran, ei kun uusi kuva sitten vaan. Tyttärelle aloitin ruskeaa kaulakorua, mutta siihen olisi pitänyt saada vielä ruskeita huopahelmiä, vaan mulla ei ole tähän ähkyyn ruskeaa villaa. (Noissa sinivalkoisessa, punaisissa, vihreissä helmissä isoimmat ovat huopahelmiä, jo keväällä huovutettuja.)

Torstai-illan päätteeksi, kun ei enää ulkona viihtynyt, kun siellä alkoi olla liian paljon muitakin (pikkuväkeä, inisijöitä), rupesin suikaloimaan värikkäitä lehtien sivuja ja rullaamaan suikaleista paperihelmiä. Sain helmet valmiiksi sopivasti siihen mennessä, kun mies lähti tietokoneelta ja teki mulle tilaa. Sainpahan nuohonkin upotettua niitä puuhelmiä. Vaan mitä mä teen niille tyhjenneille rasioille?

Kun tämä teksti rävähtää julkis... tai siis esiin, niin toivon mukaan olemme jo päässeet liikkeelle kohti Kauhajokea, kohti sukulointia ja kohti Teatteri Kajon esittämää "Tankki täyteen; maallamuuttajat". Isosiskoni esittää jälleen Emilia Viléniä. Myös serkku perheineen on näyttämöllä, miehensä Sulona. Jätämme nyt perästäkin Herättäjäjuhlat väliin, kun emme viitsi raahata sinne vastahakoista nuorta väkeä, mieluummin viemme lapset sukuloimaan.

PS. Nyt mä jo kekkasin uuden tehtävän niille tyhjenneille paperirasioille: niihin voin ruveta tekemään lisää noita paperihelmiä.

PPS. Vielä yksi kuva, kun ei se helmihomma tyssännytkään pujotteluun. Rupesin entraamaan osaa helmistä (kuutionmallisia) maalaamalla niihin pieniä kukkia. Yhteen kaulakoruun ja muutamaan rannerenkaaseen. Tähän tapaan:
Ainakin kirkonnäyttäjä-tapulikahvipäivystäjätyttö ihasteli koruja, kun ne perjantaina tapulille vein, ja aikoi jonkun ostaakin. Ei haitanne, vaikka nuo huopahelmet ovatkin moikuliaasia, kuten lähikuvasta niin selvästi erottaa...

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Koiran oksennusta ja muuta värkkäystä

Samalla kun ähersin niitä lehtikeräyskasseja (joita jaksoin väsätä neljä ennen kuin työlästyin, pohjan kiinnittäminen oli edelleen hankalaa, vaikka käytinkin kangasta), niin lajittelin erimerkkisiä kahvipusseja. Jotakin kahvilaatua oli vain pari kipaletta. Kekkasin, että niistä voisin ommella penaaleja, jos löytäisin varastoistani sopivia vetoketjuja. Löytyi (jostain irrotettuja tietenkin). Penaaliin pitäisi mahtua parikytäsenttinen viivainkin. Noloa, kun kaupoissa myyvät sellaisia, joihin ei koululaisen työkalut sitten sovikaan.
Sitten pyörittelin käsissäni joltain saamiani sivusta aukirevittyjä pusseja, joita ei voi käyttää kassien valmistukseen. Kassipussit avataan vain päistä. Aprikoin, maltanko heittää revityt pussit roskiin. En sitten malttanut, vaan kokeilin, millaisia tabletteja niistä tulisi pöydälle. Valmiin päällä kokeilin istuakin paljain reisin, josko voisi käyttää myös peflettinä, mutta voi olla saunassa epämukavan tuntuinen. Nyt se reisillä istuttu on meillä ruokapöydässä, mutta älkää puhuko mitään mun kotiväelle.
Facekaveri ehdotteli, että voisin tehdä myös pikkukasseja uimahallikäyttöön, uikkareita ja sampoota varten vedenpitävä kassi. Ehkä kokeilenkin jossain vaiheessa.


Maanantaina taas leivoin hapanleipää ja sämpylöitä. Vaikka oli räkiä pouta, niin ei se tukalaa ollut, kun hapanlimput kypsyivät kiertoilmalla yhtä aikaa ensin yhden cocktailpiirakka- ja sitten yhden sämpyläpellillisen kanssa. Harmi vain, että tyystin unohdin ottaa hapanleipätaikinasta juuren talteen. No, käytän sitten leipäviipaletta hapatteena seuraavan juuren tekoon. Ei ollut eka kerta, kun juuri unohtui. Joskus on hapanleivästäni puuttunut suolakin, kun keittokirjassani ei sanota, missä vaiheessa suola lisätään... No, kirjoitin sitten kirjaani marginaalihuomautuksen, että Muista suola!
Mutta edes tuo leipominen ei liittynyt otsikon koiran oksennukseen, joka taas ei liity vähääkään koiraan. Onpahan vain ulkonäköä kuvaava ilmaisu. Joka liittyy tässä tapauksessa ensimmäiseen sytykeruusukokeiluuni. Olen jemmannut kynttilänpätkiä ja -jämiä koko aikuisikäni. Välillä olen niistä valanut (tuuhastanut) kynttilöitä, viimeksi vein siskolleni aika jämäläjän (kuin myös ne kelvottomat tuikkukynttilät, joista olen räyhännyt toisessa blogissani) sytykeruusuvärkeiksi. Mutta taas värkkiä on kertynyt (mm. siten että kun koululla siivottiin loppukeväästä, niin pelastin roskiin menossa olevat kynttilän pätkät autoni kyytiin). Ja varastoa siivotessa mies oli löytänyt vielä jonkin vanhan jemmani jos toisenkin. Hänhän korjasi minulle sen hellalevynkin ulkokäyttöön.
Sulatteluhommassa pääsin vasta hyväseen alkuun, koulun kynttilänpätkiin en vielä kajonnut, kun ne kelpaa kynttilöiden valamiseenkin. Sytykeruusuihin käytän nokisimmat jämät. Ensimmäisestä erästä tuli punertavaa talia. Osan ruusuista huljuttelin lopuksi vielä jähmettyvässä liemessä, niin niihin tarttui paksusti vahaa. Ei kauhean esteettistä, mutta varmaan helposti syttyvää.

Nyt kun sitten vielä löytäisin ne kauan sitten palmikoimani kynttilänsydänlangat, niin voisin kokeilla vielä kynttilän valamistakin. Välillä työlästyttää tämä alituinen hakeminen. Jos ei itseltäni ole jotain hukassa, niin taatusti mieheltä. Viimeisimmäksi hän on yrittänyt löytää asuntovaunun avainnippua. Toki pääsi sisälle jollain kepulikonstilla, mutta pitäisi ne oikeat avaimetkin löytyä. Luultavasti ne ovat mustan tuulitakin taskussa, joka takki myös on hakusessa.

Tässä vielä torstai-iltana ottamani kuva sytykeruusupajastani, kun olin jo sulatellut toisenkin erän. Nyt tuli kellertävää mössöä, joka passasi vihreisiin munakennoihin. Sulatetun ylijäämämössön kaadoin tuollaisiin metalliastioihin jähmettymään, niin sain sulatuskattilan pohjalta siivottua sakat pois, tuikkujen metallirinkulat, nokiset langanpätkät ym. kiinteän.  Osan talista valoin kukkaruukkuun, kun siellä oli yksi sydänlanka valmiina, niitä muita en edelleenkään ole löytänyt. En keksi enää mitään lymyä, joka olisi vähänkään looginen ja josta en olisi etsinyt vähintään kahteen kertaan.



torstai 5. heinäkuuta 2012

Uuutisvuoto

Olen pikkutörmäykseni jälkeen törmännyt parikin kertaa ihmisiin, jotka olivat yllättäen tietoisia tapahtuneestani. Totta kyllä, että kirjoitin siitä seikkaperäisesti täällä blogissani, samaten mainitsin ohi mennen facessa. Mutta yhtä lailla on totta, että tapaamani ihmiset käyttivät muotoa "kuulemma" eikä esim. luimma tai näimmä. Samoin on miltei varmaa myös se, että eivät nämä paikalliset ole huomanneet fb-päivitystäni saati seuranneet blogiani.
Kyllä minä tiedän, missä uutisvuoto on tapahtunut, tai siis keltä. Lähetin nimittäin sähköpostitiedotteen, ettemme lähdekään erääseen tapahtumaan, jota kohtaan olimme aikaisemmin ilmaisseet kiinnostusta ja johon oli vähimmäisilmoittautujaraja. Kerroin, ettemme ole nyt sattuneesta syystä matkustuskunnossa ja toivoin, että ilmoittautujia olisi silti tarpeeksi. Tapahtuman järjestäjä ei vastannut viestiini, mutta sen sijaan hän taisi välittää informaatiota eteen päin. Seuraavana päivänä tuli jo ensimmäinen viesti "Kuulin törmäyksestäsi. Miten voit?"
No, totta edelleen puhuen, en minä vaatinut salassapitoa. Seuraaville kyselijöille vastasin kyllä sitten kuitenkin, että "vai sellaista kaupungilla puhutaan".
Luulenpa, että hyvinkin on saattanut tämäkin tieto välittyä rukouksen yhteydessä. Ei olisi ensimmäinen kerta tässä hiippakunnassa, kun niin toimitaan.
Miksi mua ärsyttää? Miksi en osaa ottaa tätä välittämisenä?

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Vastaukset osa 3/3


Loput vastaukseni Millanin kysymyksiin.


4. Jos voisit muuttaa elämässäsi yhden asian, mikä se olisi?


Mietin aluksi tällaista: Jos tietäisin jonkin asenteeni, sanani, ilmeeni, eleeni tai tekoni vaikuttaneen jonkun ihmisen elämään lannistavasti, vähättelevästi, murtavasti, kohtalokkaasti, niin haluaisin sen poistaa. Mutta luultavasti Taivaan isä on jo korjannut mokani kääntämällä ne jotenkin parhain päin niiden ihmisten elämässä. Ehkä menneisyyttä ei kannata ajatella sorkkia. Mitä siis muuttaisin tässä hetkessä? Ehkäpä tämän: lyhentäisin etäisyyksiä rakkaimpien ystävieni Millanin ja Dalian sekä sukulaisten luokse.  



5. Jos voisit antaa jollekin lahjaksi ihan mitä tahansa, mitä antaisit ja kenelle?

Monelta rakkaalta puuttuu terveyttä, mutta se olisi kuitenkin vain ajallinen lahja. Haluaisin antaa iankaikkisuuteen kantavan Kristus-uskon lahjan kaikille (tai edes mahdollisimman monelle), erityisesti ajattelen paria ateisti-Eskoa, joita molempia inhoan… Olisi jännä nähdä, miten äijien kävisi.




9. Mikä sinussa on eniten muuttunut sitten nuoruusvuosiesi?

Tähän vastaaminen jäi viimeisimmäksi.  Olisi helpompaa kysyä tätä sisaruksiltani tai Millanilta, jotka ovat tunteneet minut kauan. Olisi myös helpompaa luetella asioita, jotka eivät ole muuttuneet miksikään... Mutta yhden muutoksen sentään tiedostan, vaikken kylläkään sitä, onko muutos tapahtunut juuri tai vain minussa. Avioliitto on muuttunut seesteisemmäksi. 

Kernaasti saa Millan jatkaa tästä, jos on minussa huomannut jotain muutosta (edistystä tai taantumusta).

Paljasjalkainen

Viimeisenkin paikallisen marketin kenkäosasto on nyt sitten tsekattu (tokmannia ei lasketa, en usko sieltä löytyvän ekkoja). Kokeilin prismassa jalkaani eccoja sekä kokoa 38 että 40, ja molemmat sopivat jollain lailla, ja olisivat olleet alennuksessakin. Mutta kun ei ollut sitä kolmiysiä (melkein kuin kaliiberi...) Ja kehtasi kassaneiti vielä väittää, että justiin olivat päässeet loppumaan. Niitten on vain käsketty sanoa sillä viisiin.
Kuvittelin ensin naiivisti, että joku nainen oli ahneuksissaan ostanut mun kolmiysini, kun olivat sattuneet olemaan alennuksessa, vaikkei hän olisi kipiästi uusia popoja tarvinnutkaan, ainakaan kävelläkseen kirkkoon. Mutta sitten tajuntaani iski vielä kovempi vaihtoehto, mikä lieneekin samalla kylmä fakta: kengät laitetaan alennusmyyntiin sitten, kun kaikki "normikoot" on jo myyty ja kun halutaan päästä eroon niistä hajakoista (hankala taivutettava tuo koko-sana). Numeroa 36 olisi ollut monta paria, tuo ainut 38 oli sellainen malli, jotta siinä oli iso ruskea nappi "somisteena" - ja kenties se ei ollut sen takia kelvannut. Mulle olisi, jos olisi ollut edes puolta numeroa isompi.  
Kävin jopa kokeilemassa miesten hyllyssä olleita 39-ekkoja, mutta ne olivat paljon kovemmat ja kolhomman tuntuiset kuin naisten mallit.

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Vastaukset osa 2/3 (hopefully)

Ruuista jätän herkullisimmat palat viimeiseksi, ja kysymyksistä näköjään vaikeimmat... tai herkullisimmat?

No niin, jatkan siis vastaamista Millanin kysymyksiin (6, 7, 10 ja 11):

1. Mitä syöt mieluiten? -vastattu




2. Missä olet hyvä? - vastattu


3. Mikä aisteista on sinulle tärkein? - vastattu

4. Jos voisit muuttaa elämässäsi yhden asian, mikä se olisi? - edelleen mietinnässä

5. Jos voisit antaa jollekin lahjaksi ihan mitä tahansa, mitä antaisit ja kenelle? - kuin myös

6. Lempivuodenaikasi?
Lempivuodenaikani ovat nämä kotoiset neljä vuodenaikaa, en piittaisi niinkään monsuuneista, sadekausista saati kuivista kuumista kausista. Tosin tänään hyttysten ruokapöytänä ollessani mietin ilkeästi, että kesäisin taitaa lempivuodenaikani olla talvi ja toisinpäin...Ehkä kuitenkin valitsen kevään, siitä tykkään keväälläkin.


7. Lempieläimesi?
Luonto ja luodut yleisesti ottaen herättävät kiinnostusta, ihastusta tai kunnioitusta, mutta
jos yksi pitää valita, ja kun aikani tätä pähkäilin, niin... Siili.


8. Millaisista elokuvista pidät? - vastattu, joinki

9. Mikä sinussa on eniten muuttunut sitten nuoruusvuosiesi? (huh)

10. Missä olet onnellisimmillasi?
Siellä missä ei ole syyllisyyttä. Täällä kuoleman varjon maassa se meinaa usein sitä, että läheisten ystävien seurassa. Tai Ystävän.  

11. Mistä olet kiitollinen?
Omasta historiastani (ja siitä mitä on nyt), geeneistä, kasvatuksesta, kaikesta siitä huolenpidosta ja johdatuksesta, mitä Taivaan Isä on suonut, silkkihansikkain, I may say.



maanantai 2. heinäkuuta 2012

Mäkitervakko


Bongasin jokin aika sitten tienpenkalla kasvin, jota olisin halunnut tutkia lähemmin, mutta oli niin tulenpalava kiire tapulille, ehtiäksemme kolmeksi hoitamaan päivystyshukiamme. Palatessa taas alamäessä ei voinut hiljentää saati pysähtyä. Niin meni useampi keikka kirkolle, mutta viimein eilen päivystyksestä  palatessamme varoitin miestä hyvissä ajoin hiljentämään ja pysähtymään. Niin pääsin nappaamaan kuvan ja tunnustelemaan vartta. Ja aivan oikein, varsi tuntui tahmealta. Tämän täytyy nyt sitten olla se mäkitervakko. Kasvupaikkanakin ihan oikeaoppisesti mäki. Tämän kesän lajintuntemustavoite on saavutettu (yksi uusi laji per kesä).

Nyt kun heinäkuu on hyvällä alullaan, voisi harkita kesälomaa bloggailusta, kun kaikki muutkin paikat menevät kesälomalle. Toki vastaan niihin loppuihin kysymyksiin, ja luultavasti ajastelen jotain pikkujuttuja esille ab und zu, mutta muuten voisi kirjoittelun sijasta keskittyä kesäpuuhiin.

Snuff

On meillä sitten herttainen ja huomaavainen poika! Vaikkei hän edes tiennyt turhasta reissustani kirjastoon eikä tyttären taannoisista Pratchett-kyselyistä, niin arvasi kuitenkin tuoda naamani eteen sitä itseään. Pratchettia. Oli ostanut tiettävästi viimeisimmän Kiekkomaailman kirjan, jota tiettävästi ei ole vielä edes suomennettu. Päähenkilönä Sam Vimes.


Niinpä otin tämän mukaani tapulikahviopäivystykseen - niin ja enganti-suomi -sanakirjan myös... Jotta jos ei rupea kuulumaan loppuja vastauksia Millanin 11 kysymykseen, tai ainakaan järkeviä vastauksia, niin syyn kyllä arvaatte. Armottoman hidasta lukea, vaikken viitsi hakea sanakirjasta puoliakaan oudoista sanoista. Paikkailen sitten joskus suomennoksella.

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

11 kysymystä ja muutama vastaus

Millan haastoi minut Talviunilla-blogissaan toukokuussa, jolloin lupailin palata haasteeseen kesäloman aikana.
 Haaste oli jotakuinkin tällainen:

Kerro keneltä haasteen sait. Luettele 15 blogia, jolle haluat antaa tämän eteenpäin. Vastaa kysymyksiin ja tee haastamillesi 11 uutta.


Ajattelin aloittaa takaperoisesti: laitan tähän alkuun omat kysymykseni. Opettajaihmiselle kysymysten kehittely tuntui aluksi yllättävän vaikealta. Huomasin miettiväni, tekisinkö sellaisia kysymyksiä, joihin haluaisin itsekin vastata, vai kysyisinkö asioita, joita haluaisin oikeasti tietää tänne eksyilevistä kanssakulkijoista. Mutta lopulta päädyinkin - näköjään, kenties alitajuisesti - ainakin osaksi "opettavaisiin" kysymyksiin... Selvästi havaittavissa pyrkimys vaikuttaa, herättää ajattelemaan ja kenties jopa toimimaan. Sori, tämä ope ei taida sittenkään olla kesälomalla...  

Luultavasti näihin kysymyksiin törmää KORKEINTAAN ne tarvittavat 15 blogistia, joista varmaan suurin osa on jo haasteen saanutkin. En nyt osoittele ketään sormella, mutta jos satut innostumaan tästä haasteesta taikka vaikka vain kysymyksistä, niin ilimineeraa kommentissa, niin tiedän tulla tsekkaamaan vastauksiasi.

1. Mitkä kaksi asiaa sinusta ovat parasta suomalaisessa yhteiskunnassa, mitkä tulevat mieleesi ensimmäiseksi?


2. Entä Suomen luonnossa?

3. Aiotko äänestää kuntavaaleissa? Oletko kenties ehdokkaana/ aiotko asettua?

4. Jos olisit ehdokkaana kunta-, kirkollis-, parlamentti- tai vaikka presidentinvaaleissa ja jos saisit vaalimainokseen keksiä itsellesi millaiset tittelit/ ammattinimikkeet tahansa, mitkä kaksi titteliä laittaisit? (Niinku vaikka keskimmäisen välivällyn asentajan apumies…)
Mutta oikeastaan haluaisin tietää myös, mitä OIKEASTI laittaisit vaalimainokseesi?


5. Vastaa toiseen tai molempiin.

a) Keneen sisaruksista parhaiten samaistut: Hyasinth, Violet, Daisy vai Rose?

b) Keneen veljeksistä parhaiten samaistut: Juhani, Tuomas, Aapo, Simeoni, Timo, Lauri vai Eero?

6.Tohtisitko nousta lavalle esittämään jotain yksin, ja jos niin mitä, vitsin, laulun, puheen..?

7. Muistatko yhtäkään vitsiä? Jos muistat, kirjoita suosikkisi vastaukseesi (mikäli se ei ole härski).

8. Lempihahmosi, -vertauksesi tms. Raamatussa?

9. Mukavin muistosi koulusta?

10. Mainitse kolme ekovalintaa, joita jo toteutat arjessasi. Mieti sitten pari muuta, joita voisit alkaa toteuttaa yhteisen maapallomme hyväksi.

11. Jos saisit kopsata yhden näistä kysymyksistä omiesi joukkoon, minkä valitsisit vai huolisitko mitään?



No niin, tässä sitten vielä ne Millanin kysymykset, joihin en kaikkiin vastaa vielä tässä postauksessa, muuten tulee liian pitkästi luettavaa yhdelle kertaa, luulemma (taidan vastata aluksi kysymyksiin 1, 2, 3 ja 8):

1. Mitä syöt mieluiten?

Koti- tai kouluruokaa, jonka on joku muu laittanut ja joka sisältää monipuolisesti ja runsaasti kasviksia. 


2. Missä olet hyvä?
Vaatimattomuudessa?! No en sentään näin vaatimaton ole... Olen toivoakseni hyvä empaattisuudessa. Ja sitten mulla on hyvät äänivarat. Muita avujani olenkin esitellyt yllinkyllin blogissa...

3. Mikä aisteista on sinulle tärkein?
Äh, en antaisi ainuttakaan pois, mutta mikä on se aisti, jota ilman en pystyisi enää tekemään työtäni? Tai se, mitä tarvitsen kuorossa? Näkö tai kuulo... Jos niistä jompi kumpi olisi tallella vielä vanhanakin, niin hyvä.
4. Jos voisit muuttaa elämässäsi yhden asian, mikä se olisi?
5. Jos voisit antaa jollekin lahjaksi ihan mitä tahansa, mitä antaisit ja kenelle?

6. Lempivuodenaikasi?

7. Lempieläimesi?

8. Millaisista elokuvista pidät?
Tähän löytyy valmis vastaus blogistani, lista elokuvista, jotka olen katsonut vähintään kolme kertaa. Mutta luettelosta puuttuvat Aki Kaurismäen ja Charlie Chaplinin elokuvat, vaikka molemmat ovat suosikkiohjaajiani. Kaurismäen tapaan olen heikkona onnellisiin loppuihin. Viimeksi itkin Kaupngin valojen loppukohtausta, jonka Kaurismäki rankkaa maailman parhaaksi.


9. Mikä sinussa on eniten muuttunut sitten nuoruusvuosiesi?

10. Missä olet onnellisimmillasi?

11. Mistä olet kiitollinen?


Koetan vastata muihinkin kysymyksiin huomenissa. Ne edellyttävät yön yli nukkumista.

Pääsin mukaan Suviseura-tunnelmaan

Lauantaina puoliltapäivin puhelimeni soi, outo numero, vastasin tapani mukaan etunimellä. Soittaja esittäytyi selkeästi (nimi jopa jäi mieleeni, mikä ei ole tavallista). Hän kertoi, että hänen vieressään on kaksi lasta, jotka ovat eksyneet vanhemmistaan, ja sitten jotain, mikä meni ohi korvieni ja ymmärrykseni, joten vastasin, että anteeksi, nyt en ymmärrä. "Oletteko Suviseura-alueella?" minulta kysyttiin, ja vasta silloin loksahti. "En ole, teillä on varmaan väärä puhelinnumero." Ilmeisesti lasten mukaan laitetussa puhelinnumerossa oli jokin numero kirjoitettu epäselväsi. Vaikka väkimäärä Lopella lienee huikea, uskon kuitenkin, että lapset löytyivät oikeille vanhemmilleen väärästä numerosta huolimatta.
Koetimme me päästä vähän Evankeliumijuhlatunnelmaankin, mutta nettiyhteys oli surkea, epäselvä ja pätkivä.