Sana tälle päivälle

Tuossa blogini sivussa päivittäin vaihtuva Raamatun lause tuntui osuvan taas niin kohdalleen, lohduttamaan ja tuomaan valoa synkkiin ajatuksiin ja kuoleman varjon maahan.


Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut."
Joh. 11:25 (KR33/38)

Olimme tänä aamuna hautajaisissa laulamassa. Narvan marssin soidessa veteraanin muistolle nieleskelin kyyneleitä haikaillen tulevaksi aikaa, jolloin kuolemaa ei ole enää oleva eikä itkua ole enää oleva.

Kruppukraatarina

Olin ittelleni kiukus, kun en havaannu ottaa kuvia niistä nukenvaattehista, jokka sain valamihiksi ja jokka jo vein Hellille, jotta se toimittaa ne etehen päin, varastohon orottamahan lähetysmyyjääsiä. Mä sain siskooltani käsityökerhon leheren, johona oli kaavoja barbien ja kenin vaattehille, ja jonku skipperin, son vissihin sen parpin pikkusiskoo. Mä tein niillä kaavoolla parpiille kaks pitkää tanttua eli juhulamekkoja ja uimapuvun, ja entisillä kaavoollani hamehen ja puseron.
Mutta ny kerkisin ottaa kuvan Kenin tummasta puvusta, ennen kun sitä toimitan yhtää mihinkää. Vaikka oikiastansa moon jo tämän myyny, tiskin alta. Kunhan saan pukuhun viä vaalian kauluspairan valamihiksi, niin naapurin Liisa ostaa flikkansa flikan Kenille. Jos suinki kerkiääs ja viittiis, niin voi yrittää räämästää viä toisenki puvun, jotta olis myyjääsihinki tarilla.

 Ja värkki on tietysti kierrätyksestä. Täriltäni sain jo aikaa sellaasia näytetilikkuja, mistähän lie niitoli sille tullu, parikolomekytä senttiä leviöötä ja reilun pituusia, niin yhyrestä tilikusta tuli huluppiasti yks puku. No, piti mun käyrä ostamas tuota tummansinistä vinonauhaa, kun ittellä oli vain vääränfärisiä.  Piänet knapit pitääs viä ommella takkihin koristeheksi, ja tarranauhaa takkihin ja housun liitinkihin.

Hollywoodin hengenvaarallinen hoitomalli

Viimeisimmässä Diabetes-lehden numerossa eräs nuori diabeetikkotyttö kertoo junassa sattuneesta tapauksesta: joku matkustaja oli alkanut vaikuttaa hämmentyneeltä, pelästyneeltä ja sekavalta. Ranneke oli paljastanut, että kyseessä on diabeetikko. Kertojatyttö oli onneksi ehättänyt hätiin estämään, kun joku kanssamatkustaja oli penkonut insuliinishokkiin menossa olevan laukkua, löytänyt sieltä insuliinikynän ja aikonut pistää lisää insuliinia henkilölle, joka olisi päinvastoin tarvinnut jotain syötävää. Kertoja-diabeetikko jakoi eväänsä ja pelasti tilanteen.

Ei saisi ottaa oppia amerikkalaisista (tai ei välttämättä muunkaan maalaisista) elokuvista tai sarjoista. Ainakin Con Airissa eräs lentokonekaappaajien panttivanki on mukamas kuolemaisillaan insuliinin puutteeseen. Mieheni on bongannut vastaavaa virheellistä tietoa diabeteksesta muistakin elokuvista.

Kevyt matalakulturelli

Olemme kuuluneet mieheni kanssa paikalliseen elokuvakerhoon nyt vissiin reilun vuoden ajan - asuttuamme paikkakunnalla 23 vuotta... Kerholla on yksi elokuvanäytös kerran kuussa, mutta emme suinkaan ole käyneet joka kuukausi. Vaatii nimittäin vähän vaivannäköä  ottaa selvää, milloin näytökset ovat ja mikä elokuva vuorossa. Kirjaston ilmoitustaululla ja nykyisen elokuvateatterin (opiskelijakampuksen auditorion...) aulassa näytännöt on lueteltuna, mutta onneksi ne löytää netistäkin, kun muistaa haeskella.
Marraskuun elokuva oli The Artist, ja siitä elokuvakerhon vetäjä Jussi oli kirjoittanut lehteen oikein puffin, jossa hän totesi mm. että itse kunkin pitäisi nähdä kyseinen leffa miltei rangaistuksen uhalla. Olin siihen jo varannutkin lipun, koska OAJ:n kulttuurijaosto oli tarjonnut lippua vielä elokuvakerhon jäsenetua edullisemmin. Mieheni kanssa päästiin siis molemmin yhden hinnalla, 7€.
Eivät olleet paikkakuntalaiset lehtijutusta eivätkä edes rangaistusuhasta huolimatta löytäneet tietään kampukselle elokuviin, meitä oli paikalla kourallinen vakiokerholaisia. OAJ:n tarjouksenkin oli lisäkseni ottanut vastaan vain yksi henkilö. Ensi kuun elokuvasta en vielä tiedä, tohdinko mennä katsomaan: "Poikani Kevin".
Kirkkokuoromme antoi jo viime keväänä tehtäväkseni varata kuorolaisille liput tulevaan S.Isokosken joulukonserttiin. Muutamien keväisten ja syksyisten sähköpostiviestittelyjen jälkeen lipunmyyntiasiat alkoivat kirkastua: ne täytyy hakiessaan maksaa suoraan, ei voida myydä laskulle eikä voi tehdä varauksia puhelimitse. Niinpä delegoin lippujen noutamisen puheenjohtajallemme, jolla on kuoron tilinkäyttöoikeus. Samalla ilmoitin, ettei minulle tarvitse ostaa konserttilippua. Mies ei innostunut oopperatähden konsertista, niin ei minua huvita kyllä yksinkään mennä. Ollakseni aivan rehellinen, en kyllä itsekään niin piittaa oopperalaulajista, etenkään naispuolisista. Mistä johtuneekaan, että siinä asiassa suosin miessukupuolta.
No, emme kyllä ole mieheni kanssa menossa myöskään ensi maanantaina Samuli E:n kirkkokonserttiin, vaikkei se mitään korkeakulttuuria olekaan. Mies vain totesi, että hän on jo nähnyt Samuli E:n, Häjyissä... Niin ja sitä paitsi meillähän on maanantaina heprean tunti.

Monkin vikaa

Kun tulin tänään bloggerille, niin minua odotti iloinen yllätys: yksi lukija oli ilmestynyt lisää. Kiitos ja tervetuloa Lezzie!
Muuten, mistä se mahtaa johtua, että lukijoiden määrää ilmoittava kuvake blogin nettinäkymässä näyttää eri määrää (tällä hetkellä 8) kuin bloggerin hallintapaneelissa, joka näyttää nyt 9 seuraajaa?
Lukijoiden määrä oli piitkäksi aikaa jämähtänyt seiskaan, mutta silti toivoin ja nyt uskallan edelleenkin toivoskella, että tulisi 10 täyteen. Olisi näkymässä tasaiset yhtä pitkät kuvarivit (even, sanoisi Monk).

Norsuntossu

Mullon sellaanen isoo musta paksu pyhjetliina, joka rupiaa haisemahan heti ensimmääsen käytön jäläkehen, joskus jo ennen sitä, jos on ollu huono pyykinkuivatusilima.
Motin sen ja koitin teherä ittelleni siittä jalakarätin.Verin sen päälle nailoniista leikatun vyätäröosan jotta hantuuki pysyys vasemmas jalaasnani. 
Ennen rättisulukeesia molin liottanu koipiani halooses veres, hieronu jalakapohojia ja kuivaallu ne siihen hantuukihin. Sitte löysin lääkeloorasta sellaasta tököttiä, jota voi levittää känsiihin. Oli jo aika kuivanusta, mutta sain jotaki rutistettua tuupista ja levitin molempiihin päkiööhini. Mutta vasen koipi mun piti viä tuollalailla norsun jalaaksi fyllätä, kun son niin kipiä, jottei taharo palijahalla jalaalla eikä sukallavoon saattaa astua. Jos huomenna muistaas käyrä apteekis kysymäs lisää verruksiinia ja jos koittaas tälläästä omahoitua ensialakuhun. Hyvä kumminki, jotta työpaikalla tupakengiis saattaa kulukia.

"Punarinta"

Viikko sitten lauantain ja sunnuntain välisenä yönä mieheni nousi sängystä ja meni jääkaapille hakemaan ensiapua alhaiseen verensokeriin. Ehdittyään kaataa viilin päälle talkkunajauhoja ja sokeria hän oli tuntenut, että kohta lähtee taju ja oli laskenut viilin pöydälle ja hörpännyt siitä sokeria ja jauhoja suuhunsa. Saman tien hän olikin kaatua rojahtanut lattialle, sen verran kuitenkin tajuissaan, että oli lattialle pudonneesta sokeriastiasta saanut lipattua lisää sokeria suuhunsa ja kohta kykenikin sieltä ylös kompuroimaan.
Minä en ollut kuullut mitään, mutta yläkerrassa kuopus oli ollut vielä hereillä ja oli kuullut rysäyksen, mutta ei ollut tullut katsomaan, mistä se johtui. Aamulla huomattiin, että ruokapöydän vieressä oli tuoli nurin, siihen mies oli ilmeisesti kaatunut. Rinta ja kaula olivat arkoina ja niissä näkyikin punaisia jälkiä.

Näin tipalla ei ole insuliinishokki koskaan ollut. Kieltämättä minua alkoi huolestuttaa. Nukun niin sikeästi, ettei minusta ole apua, jos yöllä tulee hätä. Pitäisikö sängyn vieressä olla aina jotain ensiapua? Ne tahtovat kyllä kadota mielitekoihin. Yhtenä aamuna töihin lähdettyäni aloin ajatella, olisiko minun pitänyt tarkistaa, että sänkyyn jäänyt mies on vielä hengissä. Kun asia vielä kotiin ajellessani tuli uudelleen mieleeni, ehdin jo ajatella kaikenlaisia kauheuksia ennen kuin muistin, miten mies minua oli lohduttanut: Taivaan Isä pitää huolta.
Joskus tulee kolhuja, mutta henki säilyy juuri niin kauan kuin on tarkoitettukin. Lapsieni isästä kiitollisena. 

Paraatipelastus

Tänään käärimme isäinpäivälahjaksi tehdyt muistilapputelinekirahvit itsepainettuihin käärepapereihin. Kun jäin välitunnilla jatkamaan hommaa, niin huomasinkin erään oppilaan kirhavin suun liimautuneen umpeen. Pyykkipoikaa ei saanut auki, että kirahvin suuhun olisi voinut saada muistilapun. Kun sitä yritin väkisin avata, koko pyykkipoikapää lähti irti kaulasta. Hain tilalle uuden pyykkipojan, löysin sopivanmittaisen piipunpuhdistajanpätkän ja vaihdoin sen päihin helmet pojan entisestä kirahvinpäästä, samoin silmät irrotin ja liimasin uuteen päähän. Onneksi uusi pää ehti kuivua kiinni kaulaan välitunnin aikana...

Kaikkien lahjat ehdittiin kuin ehdittiinkin paketoida, myös kortit saatiin kirjoitettua. Yksi tyttö oli poissa koulusta, onneksi ennätin saada hänen pakettinsa isonsiskon mukaan.

Tänään en sitten jäänytkään koululle venymään, kun kimppakyytikaveriani ei tarvinnut jäädä odottelemaan. Tulin kotiin jo ennen kahta, tyhjään kotiin. Missä mies menee?

Charity craft ja mualimankaekkeuspistefi

Olipa hieno ilta, vaikka pyörämatka ei meinannut edistyä - mies potee lauantaiyöllistä kaatumistaan, voin kertoa siitä lisää joskus myöhemmin.
J-P oli harmaantunut, kuten meistä itse kukin, muttamuuten oli säilyttänyt pitkän hoikan poikamaisen olemuksensa. Oli ilo tavata taas myös täällä asuvaa siskoaan sekä heidän isäänsä.
Oli myös ilo ihailla, kosketella ja muuhkia upeita käsitöitä, jota Ugandan leskinaiset tekevät elannokseen (esite seinällä). Kauppojakin syntyi.

Kuvista puuttuvat minun ostamani helmet ja korit. Ja kyllä mies sittenkin sai sen isäinpäivälahjankin, valitsi itselleen pienen kannellisen astian, "salarasian" herkuille.
Ja kaiken kukkuraksi, siunatuksi lopuksi, meillä on nyt sitten molemmilla yksi ugandalainen kummilapsi, miehellä Mike ja minulla Olivia.
Kun olimme lähdössä kahvilasta sulkemisajan jälkeen, kahvilan omistajatar myi meille ja muille J-P:n esittelyssä olleille loput tämän päivän leivonnaiset edullisesti. Mies tuossa laittelee pakastimeen JÄTTIkorvapuusteja (jotka hän ensin paloitteli annoksiksi) ja croissantteja...
Kiitos Sinikalle kutsusta!

Ei kovin siistiä sisähommaa

Olen nyt jo kovasti viikonloppuvapaan tarpeessa. Onneksi isäinpäivä on vain kerran vuodessa! Pitkin viikkoa on sotkettu hiomapaperin, liiman, silkkipaperin, kipsin, leimasimien, askartelumaalien ja liimalakan kanssa, seassa on pyrinyt helmiä, pyörörimaa ja piipunpuhdistajaa. Käteni ovat kuivat ja karheat kuin edellämainittu hiomapaperi, sormet takerossa ja maalissa. Mutta lahja on valmis ja käärepaperikin koristeltuna. Kortit viimeistellään huomenna ja lahjat paketoidaan.

Tänä iltana olemme menossa vastikään avattuun kahvilaan, jossa on tuote-esittelyä:
ugandalaisten leskinaisten tekemiä koruja ja käsitöitä. Materiaaleina on käytetty mm. kierrätyspaperia ja banaanin lehteä. Eräs tuttava esittelee ja myy tuotteita. Tuotto menee lyhentämättömänä näille naisille ja heidän perheilleen. 

Vaikka tänään piti olla vapaailta, niin ihan mielellämme vastaamme saamaamme kutsuun myöntävästi. On mukava nähdä J-P:täkin pitkästä aikaa. Ja ties vaikka lahjahankintoja saisi tehtyä. Ei välttämättä kuitenkaan isäinpäiväksi...

Alkio-opiston rehtori

Koulumme pääkokki Raimo oli ollut syyslomalla Keski-Suomessa. Korpilahdella hän oli bongannut Alkio-opiston kyltin - jolloin hän oli ajatellut minua. Esikoululaiset kun ovat koululaisten alkioita, niin minä olen sitten alkio-opiston rehtori.

Paperitöitä

Koska eilinen pyhäinpäivä meni melkein tauotta aamusta iltaan kirkossa ja kirkonmäellä, niin laistimme sitten tänään mieheni kanssa kirkossa käynnin. Tosin olimme lähdössä, mutta todettuamme, ettemme enää säädylliseen aikaan paikalle ehtisi, tyydyimme kuuntelemaan Kimmon saarnan netistä.
Ja koska eilinen pyhäinpäivä oli pyhäpäivä ja niin ollen myös jonkin sortin lepopäivä, niin tänään olemme jotain puuhastelleet, minä lähinnä paperitöitä ja mies mm. puutöitä.
Olisi kai minulla ollut niitä oikeitakin paperitöitä, mutta paperitähtien punominen on paljon mieluisampaa.

Mallin ja kädestä pitäen opastuksen olen saanut Anja-ystävältä, lähetysihmiseltä. Mitä tulee miehen puutöihin, niin hän sahasi pikkukoulukkailleni kirahvien kaulat.

Viimeiset kylvöt

Torstain käsityöpiiri on mukavaa yhdessäoloa ja yhdessä tekemistä muutaman rouvan seurassa. Viime torstaina hommia olisi ollut kyllä enemmällekin kuin meille viidelle. Ritva otti sitten kotiin nukenkehtojen vuodevaatteiden teon ja Aulikki kahvikassien. Minä puolestani jatkoin barbienvaatteita vielä pyhäinpäivän aattona. Silloin kun olisi pitänyt siivota pyhäksi, minä vain sotkin lisää ennestään sekamelskaista kotia. Vaan eipä tässä ole vieraita käynyt kuikuilemassa. Eikä edes tuttuja, kuten lapsukaisiamme, kuopusta lukuun ottamatta.
Tulin maininneeksi käsityöpiirissä, että minulta jäi nyt kyllä tänä syksynä porkkanat kylvämättä. Mutta siihenpä tiesi Liisa sanoa, että ehdit sinä ne vieläkin kylvää. Ja toden totta. Kun tänään viimein kahden maissa sain vaihdettua yöpaidan tilalle kunnon kamppeet ja livahdettua ulos, totesin maan olevan aivan sulana. Prokkanaa kylvin poikkeuksellisesti samaan paikkaan, missä ne olivat tänä kesänä, sopivia paikkoja kun ei ihan tyrkylle asti ole. Valkosipulin pikkusiemenet (kukinnoista kerätyt) sain myös viimein maahan. Ennemmin en tosin niitä olisi saanut mihinkään mahdutettuakaan, mutta nyt ne pääsivät punakaaleilta tyhjäksi jääneelle pikkupalstalle.

Ei ristinsielunmessua

Kännykkäherätys yhdeksältä. Yhdeksitoista kirkkoon perhemessuun. Vaikka olimme tavallista aikaisemmin liikkeellä, kirkko oli jo tupaten täynnä saavuttuamme. Ihan etummaiseen penkkiin meidät päästettiin, kun seurakunnan työntekijät tiivistivät rivejään. Kirkon 80-vuotissynttärijuhla keräsi silmäätekeviä ja meitä -tekemättömiäkin. Ilo oli kuulla piispa emeritus Olavin selkeä ja ytimekäs saarna. Messun jälkeen kuoromme jäi hetkeksi harjoittelemaan synttäärijuhlaa varten, mutta kun sen jälkeen menimme seurikselle lounaalle, ruokajono ylti edelleen pitkälle eteiseen. Alkoi näyttää selvältä, että juhlan alkamisen "noin"-aika venähtäisi reilusti. Samoin alkoi selvitä, että olisi turhaa kuvitella ehtivänsä juhlasta vielä toiseen kirkkoon kuuntelemaan Mozartin Requimia. No, minulla taitaa olla kyseinen sielunmessu jossain c-kasetilla, jos kipiästi tarttisi saada kuunnella. Juhlassammekin oli runsas musiikkianti, viulua ja erilaisia kuorokokoonpanoja. Tosin toinen meidän kuoron lauluistamme meni vireestä. Kyllä meitä hävetti ja harmitti, että sellaista sattuu juuri silloin, kun piispa ja kansanedustajakin olivat kuulemassa... Ilmeisesti meille oli tarpeen nöyrtyä. Hyvä kuitenkin, että juhla päättyi upeaan kuorojen ja seurakunnan yhteiseen virteen Maa on niin kaunis, niin siitä jäi hyvä maku kaikkien korviin (?)
Seurakuntasalilla tarjottiin vielä "talkookahvit" kaikille ohjelmavastuussa olleille, ja kun sieltä mieheni kanssa kotiuduimme vähän neljän jälkeen, ehdin hyvin vaihtaa kamppeet ja lämmittää ja hotaista lohisoppaa ennen kuin lähdin fillaroimaan sateeseen takaisin kirkolle iltatilaisuuteen.  Kirkon vessassa sitten fylläsin käsipaperia reisien ja kalsareitteni väliin kuivikkeeksi, niin hyvin tarkeni. Mieskin käylähti kirkossa, juoksulenkillä.
Kotona mies sanoi, että "eihän meidän huomenna tarvitse mennä kirkkoon"...

Kaappi vai Kekkonen?

Kuulossani lienee hienoinen taittovirhe. Kuulin äsken television ps-juontajien kyselevän "Kaappi vai Kekkonen? No, jos multa kysytään niin riippuu kaapista.  Ei vaineskaa, vastaus on nyt ja aina Kekkonen.

Pyhäinpäivä tulossa

Uusi kuu ehti alkaa, ja täällä on aina vain - taas kerran - hiljaista. Enkä nytkään kirjoita (koulun uimahallireissusta, käsityöpiiristä enkä mistään muustakaan arkipäiväisestä). Tyydyn lataamaan tähän kuvan, joka on mulla tällä hetkellä sekä tietokoneen näytöllä taustakuvana että facessa kansikuvana. Tuttu kirkon interiööri ainakin Millanille, varmasti myös Kaisalle, jos tänne eksyilee. Kuvatkoon vaikka lähestyvän pyhäinpäivän tunnelmia ja sen rientoja: meillä juhlitaan toisen pikkukirkon 80-vuotispäivää, sitten voisi mennä kuuntelemaan Mozartin Requimia pääkirkkoon ja ehtoon päätteeksi uudelleen kuoron kanssa juhlakalukirkkoon iltatilaisuuteen.

Miehelläni on hyvä kamera ja hän on hyvä kuvaaja, mutta kyllä kohdekin on upea! Tarkoitan kirkkoa enkä tuota violettia rouvashenkilöä.