Ny mua vierähän..

..muttei sentähä linnasta linnahan. Mua vierähän vapunaaton ehtookävelylle. Mies saa mun heleposti följyhynsä, kun vihijaasoo, jotta koholitahan samalla pyörtänööltä pulloja ja tölökkiä... Perästä kuuluu, jos saamma saalista.

Vetistä

Kysyin aamulla oppilaaltani, etteikö siellä heidän kotipuolessa ollutkaan tie veden alla, kun hän oli päässyt tulemaan kouluun. Tyttö kertoi, että he olivat tulleet osan matkaa veneellä!

Pipariksi

Mies teki eilen huoltoa työmatka-autooni, mutta tänään hänen vielä piti tsekata, että pultit on tiukalla. Sisään palattuaan hän oli niin kylmettynyt, että päätimme jättää kirkkoreissun väliin. Kuunneltiin jumista paikallisradiosta. Se osoittautui tuota pikaa muutenkin hyväksi ratkaisuksi: miehen veli soitti ja aikoi tulla saman tien käymään. Hän oli ollut nuorimman tyttären kanssa koko aamun lääkärissä, mutta apteekin aukeamiseen menisi vielä tunnin verran. Saimme tarjota vähän suuhunpantavaa. Ja toki mies esitteli vaunuansakin veljelleen.
Minä aloitin aamulla piparkakkutaikinan teon, kun en sitä eilen päivällä muistanut ja kun en enää illalla jaksanut. Nt siitä pitäisi alkaa leipoa ainakin osa. Mies ihmetteli, miksi olin tehnyt piparkakkuja. "Täytyyhän sitä vapuksi pipareita tehdä", vastasin. Mutta lisäselvitin sitten, että mahdollisia valmistujaisia varten jo teen. Ajatuksenani on paistaa tänään ainakin sen verran, että saan viedä maistiaisia pikkuisilleni. Vapunaaton kunniaksi ja kiitokseksi siitä, kun osasivat olla niin reippaita ja asiallisia paloasemavierailullamme perjantaina.
Niin että mitä mä tässä vielä istuskelen parin vuoden takaisia postauksia lueskelemassa. On se taikina jo varmaan tarpeeksi kovettunut.
Illaksi koetan saada miehen kaveriksi matkalauluseuroihin, vähän niinkuin korvikkeeksi missatusta jumisseurakuntayhteydestä.

Alitajuinen palaveri

Mies kysyi tuossa viikolla, että onko vielä tietoa ensi syksyn työtilanteesta. Oli taas löytänyt netistä myytäviä taloja tai tontteja nykyisen työpisteeni likistöltä. Vastasin, ettei ole vielä tietoa. Sehän tuli sitten uniini. Olin olevinani käymässä yläkoululla rehtorin puheilla. Hän alkoi esitellä ensi syksyn lukujärjestystäni: kuvataidetta, historiaa, vähän matematiikkaa ja maahanmuuttajaopetusta, yhteensä 35 tuntia. Tuntimäärä kuulosti omituisen suurelta, koska tähän asti olen tehnyt yleensä aina minimituntimäärän ja koska rehtorin näyttämä viikkotyöjärjestys näytti varsin tyhjältä, siinä oli ehkä vain kahdeksisen tuntia. Ennen kuin rupesin ääneen ihmettelemään lukkarin omituisuuksia yksityiskohdittain, koetin tiedustella, ettenkö siis jatkaisikaan enää nykyisellä alakoululla. Rehtori vastasi, ettei siellä tarvita minua. Tunnistin unessa selvästi tunteeni, olin pettynyt. En siinä tunnetilassa ruvennut sitten kyselemään noista tunneista, itsekseni ihmettelin, miksi mulle tulee kuvista ja hissaa. Kuvataiteen tosin saatoin jotenkin ymmärtää, onhan se erikoistumisaineeni, kuten tuo matikkakin. Kun sitten rehtori kysyi, voisinko jo seuraavalla tunnilla ottaa hoteisiini jonkun oppilaan (jonka nimen hän mainitsi), vastasin myöntävästi, ja lähtiessäni tunnille mietin, että kai siitä historiastakin selviää, kun tarpeeksi aineeseen perehtyy ja että muutamasta tunnista viikossa pitäisi selvitä, kun hyppytuntien aikana ehtii tunnit valmistella.
Aamulla herättyäni olin vielä vähän sekaisin, mutta vähitellen tajusin, että ei syksyn työasia vielä olekaan kohdaltani lukkoon lyöty. Tai ainakaan mulle ei sitä vielä ole paljastettu.

Lava

Puuhakas mieheni on saanut asuntovaunun rakennusurakan hyvälle mallille. Tässä yhtenä iltana hän kutsui minut vaunuun sitä ihastelemaan. Olin myönteisesti yllättynyt. Tavallisesti nikkaroidessaan mies käyttää mahdollisimman edullisia materiaaleja, yleensä pelkästään kierrätyskamaa, eikä hän aina niin piittaa viimeistelystäkään. Ensimmäinen kasvihuoneeni oli siitä mainio esimerkki, se oli kyhätty talomme vanhoista ikkunoista ja tuuletusluukuista. Mutta tuo asuntovaunu näyttää sekä sisältä että päältä ihan tehdastekoiselta. Mies joutui rakentamaan peräosan seinät ja katon kokonaan uudelleen, vaununromuhan oli peräisin taannoisista myrskytuhoista. Teuvalta saakka toimme viime keväänä asuntovaunupeltiä ja -vaneereja. Mutta minunhan piti kirjoittaa lavasta. Nyt kun asuntovaunu ei enää niin työllistä, mies otti heti onkeensa vinkistä vaarin, kun tulin maininneeksi, että haluaisin taimilavan. Hän meni irrottamaan yhden ikkunan takavarastosta (joka sekin  on rakennettu purkumateriaaleista, niitä entisiä ikkunoitammekin siinä uusiokäytössä ), peitti reiän jollain levynkappaleilla (jotka aikoo myöhemmin maalata ruskeaksi, muun seinän väriseksi) ja alkoi väsätä ikkunanpokista lavan reunusta. Vappuna voisi tehdä perustustyöt ja kärrätä palanutta hevosenlantaa lavanpohjaksi. Vielä en tällä viikolla kuitenkaan aio taimia sinne siirtää, kylmää on ennustettu. Kunhan ennen valmistujaisia saisi yläkerrasta taimia pois.

Häihäräppi hatuttaa

Sopeva työpäivä lopahti noloosti mun kannaltani. Ajoon hakemahan kimppakyytiläästä, mutten saanukkaa autua mahtumahan siihen kimppakyytilääsen ruutuhun, no, takana näytti olovan välijännestä, niin annoon auton pöröttää vapaalla, kattoon sivupeilistä jottei tormaa mihinkää. Ja sitte kumminki klopsahti. Olis pitäny kuikuulla olaan ylitte taikka eres keskimmääsestä peilistä. Tuollaasesta mä näjen useen aijoon painajaasta. Jotta pörötän johonki pahki. Kävin sitte kanslistille sanomas, jotta pökkäsin sun puskurias lommolle. Asiahan palatahan, kunhan hän toimitteloo asiasta miehensä kans. Ei munkaa mieheni päätäni silitelly, muttei se kyllä yhtää huutanukkaa. Oikiastansa se vähä mua säälitteli, jotta "menikö sulta ny viikonloppu aiva piloolle". Nolua oli seki, jotta koulun piha oli viä pullollansa koululaasia kyyttiä orottamas.
No, kotona oli orottamas postia kaupungilta, maksavat mulle vaalien aikaasista palaveluusta kokouspalakkioota. Jos ne vaikka kattaas tuon kruusooksen.  

Nukelle tilkkuasu

Täällä yksinäni rupesin penkomaan sitä kirjahyllyn kaappia, jossa on musiikkia ja käsityölehtiä ja löysin kuin löysinkin vanhasta kaksplussalehdestä barbienvaatteiden kaavoja. Olin jo aiemmin yhdistellyt saumurilla epämääräisiä kangassuikaleita hameentekeleeksi, nyt halusin tehdä vielä paidan. Värkki on käsityöpiirin jätepaloja, kas kun tuollaisesta nimeltämainitsemattomasta merkkikankaasta säästetään pienetkin tilkut.

Viimeistely on kesken, puseroon pitäisi laittaa nappi tai neppari ja langanpäät siistiä pois.
Ja että kaapinpenkomiseni olisi ollut mahdollisimman tuloksellista, laitoin vielä soimaan sitä musiikkiakin, vuoroin cd:itä ja c-kasetteja. Loiria, Wonderia, Tokazieria, Nuorvaa ja Mülleriä.

Mettäkeikalla

Nuori Suomi on järjestänyt jälleen liikuttavan kampanjan - koululaisia liikuttavan. Kymmenen minuutin liikunnasta saa laittaa merkinnän suorituskorttiin, tavoitteena min. 12 merkintää päivää kohti. Kampanja kestää huhtikuun loppuun.
Niinpä mekin lähdimme eskareiden kanssa kävelyretkelle tänään. Aamu oli sumuinen, mutta koska ei satanut, lähdimme silti. Joka oppilas sai reppuunsa kuivan koivuhalon ja muovimukin, mikäli oli unohtanut ottaa kotoa oman mukin. Minun repussani oli puukko, tikut sekä 4,5 litraa mehua pikkukanistereissa ja Ritvan repussa makkarat, käsipaperia ynnä sinappi.
Usko meinasi loppua kesken, kun reitti laavulle olikin yllättävän luminen ja kun lumi oli pehmeää ja siksi hidaskulkuista. Mutta päätimme jatkaa sitkeästi looppun asti. Perillä nuotiopaikkakin oli lumen alla, mutta enimpiä lumia siitä kaavittuamme levitin vähän sanomalehtipaperia alle ja sitten taaplasimme halot soppelisti. Näon vuoksi veistelin puukolla hieman kiehisiäkin, vaikka tuohet olisivat sinällään riittäneet sytykkeiksi. Hyvin kuivat puut syttyivät sumuisesta säästä huolimatta.
Ritva lainasi puukkoani ja kävi noutamassa läheisestä pajukosta meille makkaratikut. Läheisen talon kissa seurasi puuhiamme ensin kauempaa, vaan makkarahaju taisi sen houkutella rohkaistumaan lähemmäksi. Ja kun sitten aikanaan nuotion sammutettuamme lähdimme paluumatkalle, kissa lähti saattelemaan meitä. 

Matkalla nähtiin ainakin hirven leukaluut ja jotain naavantapaista kuusien oksilla. Hyvä saldo. Liikuntakorttiinkin tuli kymmenen rastia retken ja välituntien yhteissummana.

Vanhukset hassutteloo

Huoh! Tulevien eskareiden kouluuntutustumispäivästä selvittiin kutakuinkin kunnialla. Liekö huojennuksen tunne vai lämmin kevätaurinko vaikuttanut, että ajattelin vähän hullutella. Minulla oli mukanani postiin menossa veljelle kirjekuori, jonne olin ajatellut käydä ostamassa kukkasiemenpusseja kortin matkassa. Pysäköin postin nurkille ja kävelin ensimmäiseen kukkakauppaan. Siellä ei kuitenkaan ollut myyjää eikä näyttänyt olevan siemeniäkään, joten kipaisin seuraavaan kukkakauppaan, siihen, jossa aina yleensä muutenkin asioin. Siemeniä löytyi ja sen lisäksi kysyin myyjältä: "Olisiko teillä näin kirjan ja ruusun päivänä freesioita?" Olihan niitä. Ostin miehelle valkoisen freesian ja sen kaveriksi vaaleanpunaisen ruusun, ne meidän hääkukkamme.
Kotona miehelle tuli sitten kauhea kiirus koettaa löytää mulle vastalahjaksi kirja, eikä ollut temppukaan löytää jotain, mitä en ole vielä lukenut...

Kalevi Tammisen toimittama Kasvatus ja uskonto. Kuvan rajaus täysin pielessä.  

Kimmon muistoa kunnioittaen

Olen keräillyt postikortteja. Pienimuotoisesti. Ostellut varastoon kauniita, hauskoja tai erikoisen puhuttelevia kortteja. Yleensä kokoelmasta on löytynytkin jokin sopiva, kun on tullut tarve lähettää kortti. Mutta silti minulla on jemmassa useampi kymmen kortteja, jotka olen hankkinut pari-kolmekymmentä vuotta sitten.
Eilen seurasin iltauutisia puolella korvalla. Huomioni herätti uutinen: Kimmo Kaivanto on kuollut. Tunsi  haikeutta. Hän kuului siihen harvojen nykytaiteilijoiden joukkoon, joiden taiteen tunnistan ja josta myös suuresti iloitsen. Muistan, miten veljeni Tampereella luonaan vieraillessani ja hänen minulle kaupunkia esitellessään näytti erästä kaunista korkeaa taloa ja suurta ikkunaa sen yläkerroksessa: "Tuolla on Kimmo Kaivannon ateljee."
Samaisen veljen hääonnittelukortti meille oli Kaivannon taulusta "Neljä tuumaa toiveita". Selasin äsken korttivarastolaatikkoani löytääkseni veljelle synttärionnittelukortin. Siinä tonkiessa löysin viisi Kaivannon työtä. Toki minulla näytti olevan Vionojaa ja Schjerfbeckiäkin, mutta kumpaakin vain yksi kortti. En kuitenkaan raaski näitä varmaan koskaan lähettää kenellekään, vaan valitsin veljelleni kukkakortin. Keskimmäisenä kuvassa on sama kortti, jollaisen saimme hääonnitteluksi, neljän tuuman maalaussivellin, jossa kasvaa sinisiä kukkia.

Umbrella

Haa, bloggerilla on näköjään tyrkyllä jokin uusi tsydeemi, jonka ilmeisesti jo vahingossa otin käyttöön...? Ja voi olla, että nyt sitten nuo videoiden lisäämiset onnaa paremmin. Testataanpas.

Joutavanpäiväistä

Hyvän Paimenen kirkosta pyöräiltiin kotiin kulkematta kirkkokahvien kautta. Sen sijaan poikettiin ostamaan auki olevasta kaupasta salaattikerä ja pysähdeltiin noukkimaan kanistereita, pulloja ja löysipä mies lankunpätkänkin jopparilleen.
Tein vielä vähän koulintaa (samettikukkia ja pääsiäisruohoauringonkukkia) ja kylvöjä (krassia). Laitoin ruusupavun siemeniäkin jo likoamaan, jotta huomenna kylväisin. Vähän testailen niitä, jotta osataan eskareiden kanssa kylvää oikeaan aikaan.
(Aaahhh, nyt telkussa soi tuo ihana The Baseballsin Umbrella, on vissiin jokin musiikkikilpailuohjelma.)

Kuten arvasin, huominen uusien eskarien tutustumispäivä tuli uniini, toisin sanoen koetin sitä työstää unissani alitajuisesti. Teemaa sekasi sopevasti lähestyvän kesän odotus. Olin mukamas saanut Eikalta kutsun tulla isoseksi Majaniemeen. Leiri alkaisi illalla kello seitsemän ja kahtakymmentä vaille vasta ryhdyin pakkaamaan. Matkalaukku oli lasten leikeissä, täynnä legoja ja muuta tuikitarpeellista. Muistin, että säätiedotuksissa oli luvattu Etelä-Suomeen terassikelejä (siis ihan oikeasti, eikä vain unissa), joten hain pakattavakseni yhden kesäisemmän mekonkin ja tiuskaisin ääneen inhoavani pakkaamista. Kuvittelin silti ehtiväni pyöräillä leirikeskukseen lähes kymmenen kilsan matkan sen jälkeen kun olisin viimein saanut tavarani pakattua.

Musakorneri

Kun en mä kerta saa enää lisättyä videoklippejä tähän suoraan, niin laitetaan sitten linkki. Sen jälkeen kun onnistuin liittämään postaukseen kummitytön soittoa juutuubista, olen yrittänyt samaa kikkaa aika monelle biisille, mutta kertaakaan se ei enää ole onnistunut. Kaunein onni lyhyin on, irvaili joskus joku iskelmälaulaja :(

Tänään olen nauttinut mm. Freen Wishing wellistä. Iloitsin, kun pikkusisko oli linkittänyt toivomuslähteen FB:iin, kylläkin Blackfootin versiona, niin palautui tuokin ikivihreä mieleeni. Samaten innostuin etsimään ja löytämään Leevi & the Leavingsin Elina, mitä mä teen, kun isosisko oli linkittänyt Göstalta Pohjoisen taivaan alla.

Herra Jingles

Lisäsin sitten elokuvalistalleni taas yhden elokuvan. Siis kun koetin koota viime lokakuussa listaa elokuvista, jotka olen katsonut vähintään kolme kertaa, niin unohdin silloin Vihreän mailin. Eilisillan jälkeen se oli pakko lisätä, viimeistään.

Peeping & Weeping

Eilen ehdin lähteä työpaikalta sen verran ajoissa, että pystyin valitsemaan hieman hitaamman reitin ajellessani noutamaan kimppakyytiläistä. Olin haaveksinut voivani jonain päivänä ajella tutun tien kautta. Eräs talo sen tien varrelta tuli tutuksi ja rakkaaksi silloin, kun ystäväni perheineen vielä asui siinä. Monta kertaa yläkoulun työpäivän jälkeen ennen kotiin lähtöä poikkesin kylästelemään. Istuimme juttelemassa ja syömässä emännän tarjoomuksia. Ei mitään perisuomalaista kahvittelua vaan itäeurooppalaista ruokailua. Vaikka ruoka oli hyvää niin seura ravitsi vieläkin paremmin. Monet naurut ja itkutkin ehdin kokea ystävien väliaikaisen kodin sohvalla.
En tiedä, rikoinko jotain lakia taikka lakeja, kun pysäytin auton tuohon risteyksen tuntumaan ja otin auton ikkunan läpi kuvan talosta, jossa asuu nykyisin ties ketä. Enkä tiedä, rikkooko kuvan julkaiseminenkin jotain lakia. Varmuuden vuoksi rajasin kadunnimen pois kuvasta, vaikkei siitä mitään selvää olisi saanutkaan.
Halusin ottaa kuvan lähettääkseni sen näytille ystävälleni.

Eskarit on mielessäin

Vaikka ensi syksyn opekuviot ovat vielä monilta osin epäselvät, niin jonkun kuitenkin pitää vastaanottaa tulevat eskarilaiset, joilla on maanantaina esikouluun tutustumispäivä. Johtajaopettaja ehdotti, että se vastaanottaja olisin minä. Nykyiset eskarit ovat sillä välin nelosluokan open hoteissa, kun tämän omat oppilaat ovat tulevien eskareiden kummeja ja ovat niin ollen apuna ja mukana tutustumispäivässä.
Olimme avustajan kanssa suunnitelleet tutustumispäivää jo hivenen etukäteen, vaikken vielä edes tiennyt varmasti, kenen hommaksi sen hoito tulisi. No, sitten kun asia varmistui, että minullehan se, niin tuntuikin, että aika loppuu silti kesken. Tällä viikolla yöunet ovat jääneet lyhykäisiksi, ja se tuntuu oikeassa silmässäni. Eilen ajattelin monistaa valmiiksi "eskareiden kesäaapisen", mutta viime vuosina käytössä ollut käsintehty versio ei miellyttänytkään silmääni, kun siinä alkoi olla toistuvista monistuksista syntyneitä tummennuksia. Niinpä kyhäilin uusia sivuja tietsikalla. Koululla sain tehtyä kaksi sivua valmiiksi ja loput kaksi viimeistelin kotona. Törmäsin pitkästä aikaa clip art -toimintoon ja löysin hyvän kansikuvan, jota somistin papunetin kuvapankista löytämilläni kukilla. Koulun monistuskoneella oli sitten hieno vihkotoiminto, joka teki homman mulle nitomista vaille valmiiksi ekan tunnin aikana. Niinpä koulun jälkeen minun ei tarvinnut valmistella juuri muuta kuin piilottaa porkkanoita eri puolille luokkaa. No en sentään ruualla leikkinyt, ne olivat vain kartonkisia porkkanakuvia.
Vaikka nimilaput, eskariaapiset ja askartelumateriaali ovat jo valmiina luokassa, niin pääni ei ole vielä valmis. Luultavasti vielä parit yöunet menee, kun fundeeraan parituntisen kulkua. Pyysin kimppakyytikollegalta, että aikaistetaan maanantain lähtöä kymmenellä minsalla, niin ei ole niin hätäinen olo aamulla.
Ja kun tästä tutustumispäivästä on selvitty, on aika ryhtyä suunnittelemaan tosissaan ilmaisutaidon kerhojen kevätesitystä, jota olemme kaavailleet äitienpäivän jälkeiselle viikolle. Ai juu, siihen liittyvä homma pitäisi hoitaa jo viikonlopun aikana... Mutta huomiselle olen kuitenkin kaavaillut leivontaa. Pitäisi jo vähitellen alkaa valmistella myös mahdollisia valmistujaisjuhlia. Kuopus vain ei ole vielä ihan varma, valmistuuko hän tänä keväänä. No, valmistuu tai ei, kyllä täytekakun pohjille aina on tilausta.

Vitsikkäitä vesseleitä

Meillä oli tänään luokassa hammashoitaja pitämässä opetustuokiota eskareille. Jo eilen otin asian puheeksi, jotta osaavat sitten taas olla ihimisten koriasti. Kerroin heille, että meidän luokkaan tulee ensimmäisellä tunnilla vieraita.
"JARPPI!?!?" arvelivat oppilaat...

Sylihoitoa

Liekö kevätväsymystä ja ankaraa lomavajetta, mutta olen kotosalla entistä saamattomampi. Taikka oikeastaan olen paljolti kotosalla JA entistä saamattomampi. Koulukkaita innostetaan liikkumaan ainakin sen Nuori Suomi -kampanjan suositteleman kahden tunnin verran päivittäin, mutta itse mössähdän töiden jälkeen istaalleni. Tänäänkin katsottiin telkusta miehen kanssa ensin Pitkäjärveläisiä ja sitten Michael J. Foxin tähdittämä Concierge - tai jotain. Sen kutakuinkin romanttisen leffan aikana mies pyysi ja sai minut syliinsä nojatuoliin saamaan tai antamaan sylihoitoa. Aivan pehmoinenhan siinä oli istua. Kelpasi siitä sitten jo lähteäkin pitkästä aikaa liikkeelle, kuoroharjoituksiin.

Musamoka

Käytin eilen illalla runsaasti aikaa tämän päivän tuntisuunnitelmien tekoon. Meillä on eskarien kanssa menossa sääntöjen omaksumisen tehokuuri, johon liittyen koetan saada heti päivän aluksi taululle kuvattua lyhyesti, mtiä milläkin tunnilla on tarkoitus tehdä. Samaan työrauhan tavoitteluun tähtää myös uusi istumajärjestys. Olin ajatellut, että ekan tunnin alkupuolella leikimme oman paikan löytämisleikkiä klassisella musiikinkuuntelulla: musiikin aikana liikutaan ympäriinsä ja kun musiikki loppuu, jokainen etsii nopeasti oman tuolinsa. No, olin ajatellut ottaa musiikiksi Lasten virsi -cd:ltä tutun laulun Kohti pääsiäistä, mutta sitten en löytänytkään cd-koteloa siltä hyllyltä, jossa sitä olen tähän asti pitänyt. Etten tuhlaisi aikaa etsiskelyyn, tempasin kaapista toisen levyn, jonka kotelon avattuani totesin, että täältähän löytyy Tshaikovskia. Mutta kas, en katsonut tarkasti numeroa, luulin vain sen olevan levyllä kakkosena, kun nimi oli toisella rivillä. Mutta olin katsonut etiketin viimeistä sivua eli viimeisiä biisejä. Kakkosena olikin jotain aivan muuta: Uriah Heep: Lady in black...
Totesin sitten ensimmäisen musiikkipaussin aikana lapsille, että ei tämä ollutkaan Tshaikovskia - ja vaihdoin tilalle Pikkumetsän lauluja -cd:n ja sieltä reippaan Huomenta-laulun.

Työpäivän jälkeen löysin sitten Lasten virretkin, hyllyn alapuolella olevasta käsinukkekorista.

Kuvaterveisiä etelänvariksille

Tänä päivänä vappuun on tasan kaksi viikkoa. Viime viikonloppuna eteläisessä Suomessa kuulemma paisteli aurinko, kun täällä tuli lunta ja räntää. Vaikka miten sanotaan, että uusi lumi vanhan surma, niin kyllä näiden meidän hankien kuolemaksi ennemmin odottaisin lauhaa etelätuulta ja aurinkoisia päiviä.
Käväisin äsken kännykän kanssa pikku kierroksen pihallamme, takaovesta ulos ja etuovesta sisään, ja matkan varrrella räpsäisin kolme näkökulmaa kevätpihaamme. Vertailun vuoksi länttäsin tähän tämänpäiväisten kuvien rinnalle viimekesäisiä kutakuinkin samoista kulmista.

Huomaa eka kuvan yksityiskohdat: hangessa säilössä puolukkasurvossanko ja lumen painosta taittunut syreenin oksa.

Meinasi itku päästä, kun näin tämän kesäisen kuvan kasvimaasta. Vieläkö se joskus tulee esiin hangen alta?

Varovasti leikkaamani omenapuut sekä pikkuisen lumen alta pilkottavaa entistä hiekkalaatikkoa, tulevaa yrttitarhaa, jos Herra suo.

Ja hiekkalaatikko viimekesän lopulta, kun olin raivannut harjaneilikat pois ja istuttanut oreganoa, rosmariinia ja jokusen kukkasipulin sekä kylvänyt porkkanaa.

Kadun puolelle aurinko parhaiten pääsee lämmittämään ja sulattelemaan keväällä. "Kaakelikiveyksen" takaa alkaa pilkistää jonkin sipulikasvin lehtiä, olisiko idänsinililja. Kuusen oksien alla toivon äitienpäiväruusun säilyneen hengissä.

Ja sama kadunmutka erivärisenä.

Niin että voin kyllä tässä rehellisesti tunnustaa, että melkein vihaksi pistää tämä pitkä Suomi ja siitä aiheutuva epis.

Lelumuistoja

Tuo Kadonneen jäljillä -juttu palautti mieleeni omia lelukadotuksiani. Olen varmaan hukannut yhtä sun toista, mutta pari kolme lelua putkahti hakematta muistiin. Tai siis kyllä niitä aikanaan haettiin...
Tykkäsin lapsena tavattomasti kissaleluista, erityisesti petokissaleluista. Meillä oli joitakin muovisia pikkueläimiä, ja raidallinen tiikeri oli minun suosikkini. Tai se oli aikanaan ollut raidallinen, silloin enää himmeitä viiruja selässä. Pienet esineet tahtovat kadota yleensä isoja helpommin, niin tuokin lempparitikruni. Eikä niin pientä lelua ollut helppo löytää, ja hukkaan se minulta jäikin. Ihastelin siksikin varmaan naapurin serkkutytön isompaa tiikerilelua, pehmeäkarvaista, kutterinlastulla täytettyä, joka pysyi seisomassa ja jonka päätä pystyi kääntämään. Leikin sillä aina kun mahdollista (mikä ei toteutunut usein, koska isämme ei jaksanut sietää sitä, että luuhasimme kylällä...) Leikkasimme tiikeriltä suun auki, niin että saatoin syöttää sille mustikoita. Aikanaan kun minua nuorempi serkkutyttö kasvoi isommaksi, hän lahjoitti tiikerinsä minulle. Ja arvatkaas, se on minulla yhä tallella, tänne sen olen raahannut mukanani lapsuudenkodista. Kumma kun omat lapseni eivät ole tajunneet, miten ihana se on...
No, heillä oli omat rakkaansa, Lassi-ilves, Pikkutassu yms. jotka olen pitänyt heille tallessa samassa ullakkokomerossa kuin omat lelunikin.
Oli minulla toinenkin rakas muovilelu, jonka katoamista surin vähintään yhtä paljon kuin tiikerinkin. Se oli nalle ja se oli yksi kolmesta: kun leikimme sisarusten kanssa, hyvin usein kolmikko Noissu, Koissu ja Nalle oli pahanteossa ja keppostelemassa muille leluille. Noissu oli samanlainen istuva muovinorsu kuin neuvolassa oli, vaan neuvolan norsulla oli kärsä tallella. Meidän Noissu oli omansa jossain haaverissa menettänyt. Koissu istui toinen korva pystyssä ja toinen lurpallaan. Ne olivat Noissun kanssa saman korkuisia. Mutta se minun Nalleni... En enää edes muista, minkä näköinen se oli. Se ehti olla leikeissämme varmaan vain parina kesänä. Se katosi sinä kesänä, kun tienvarsikoivut kaadettiin ja kun niiden kantoja räjäyteltiin dynamiitilla. Räjäyttelyn jälkeen leikimme tietysti kantojen ja hiekan seassa maantien varressa. Ja olinko unohtanut Nallen yöksi sinne hiekan alle, sitä ei kuitenkaan enää löytynyt, vaikka koko alueen koetimme tonkia, uudelleen ja uudelleen. Ilmeisesti joku ohikulkija oli sen noukkinut mukaansa.
Lopuksi vielä yksi kadonnut lelu. Isän ja äidin tekemien lelujen lisäksi meillä oli muutamia ostoleluja, ilmeisesti kummeilta saatuja. Pieni nukkeni, jolla oli hiukset ja sulkeutuvat silmät, katosi. En tiedä, kauanko se oli ollut kateissa ennen kuin aloin sitä kaivata. En muista, kauanko sitä surin ja yritin etsiä - tuloksetta. Kunnes sitten - useita vuosia myöhemmin löysin sen yllättävästä paikasta. Paikasta, jossa ilmeisesti meidän ei olisi edes pitänyt olla tonkimassa... Naapuritalossa, poliisi Kallioniemen entisessä kodissa asui ketä milloinkin, vuokralla kai. Erään ajan siellä asuivat vanhempineen myös sisarukset Merita ja Jouni, ikä- ja leikkitovereitamme, vaikka taisivat olla vähän hienompaa väkeä, varmaan Ruotsissakin käyneet. Aikanaan hekin muuttivat pois. Talo taisi olla tyhjillään hyvän aikaa ennen kuin isämme osti sen huutokaupassa. Mutta jo ennen kuin se oli meidän, taisimme kulkea siellä markiilla. Erityisesti autotallin tapaisen ulkorakennuksen ympärystä oli mielenkiintoista tongittavaa. ja sieltä jostain romujen seasta löysin vanhan nukkeni, jonka tunnistin heti, vaikka siltä olikin hiukset leikattu ja vaikka silmät olivat puhki. Arvasinhan minä, miten se oli sinne joutunut, mutta en minä siitä ollut katkera. Pääasia, että olin nukkeni saanut yllättäen takaisin. Ja arvatkaas mitä, se on minulla täällä edelleen. Ja arvatkaas vielä mitä, omat lapseni eivät ole lainkaan piitanneet leikkiä silläkään aarteellani...
Jos olisin viitsinyt puoni nostaa tästä tuolilta, olisin saattanut heti käydä napsaisemassa kuvia todisteiksi. Maybe tomorrow.

Etsintäkuulutus

Seuraamani blogin Sopulisiankantaa kirjoittaja Minttu pyytää apua toisessa blogissaan Kadonneen jäljillä.

Mintun pikkupoika kaipaa yhä viime kesänä kadonnutta rakasta nalleaan. Nalle katosi Ranualla Hotelli Ilveslinnan pihassa kesä-heinäkuun vaihteessa.

Minulla on kovin vähän lukijoita, mutta eihän se mitään ota jos ei annakaan. Laitoin linkin myös Facebookiin.

Hyvä mutta huono kuulo

Kimppakyytikollegani on useamman kerran kehaissut hyvää kuuloani, kun olen autolla ajaessani ja radiota kuunnellessamme huomauttanut hänelle, että "Sun puhelin soi" tai "Sä sait tekstarin", kun hän itse ei ollut kuullut mitään.
Mutta mieheni taas toisinaan väittää, että mä en kuule, esimerkiksi hänen puhettaan. Useammin kuin kerran meille on sukeutunut ihan kunnon väitöstilaisuus siitä, onko hän sanonut minulle jonkin asian, jonka hän väittää sanoneensa ja jota minä en ollut kuullut. Totta puhuen melkein yhtä usein tilanne on päinvastainen, väittelijän ja vastaväittäjän roolit vaihtuvat. No, olen ehkä omalta osaltani ottanut vähän opiksi ja kertaan tiedonantoni vielä ennen töihin lähtöä: "Muistathan sitten, että meillä on tänään töiden jälkeen koulutusta, joten tulen vasta myöhemmin?"
Tuossa äsken kirkosta palattuamme ja mieheni avattua television (hiihdon maaliintulo) hoksasin, että onhan mies tavallaan oikeassa väittäessään, etten aina kuule hänen puhettaan. Nimittäin, kun hän alkoi kertoa ääneen jotain Kimi Räikkösestä ja Nico Rosbergista, niin tajusin lukitsevani korvani aina, kun hän katsoo ääneen jotain urheilulajia. Miten muuten Kimi ja Nico liittyvät hiihtoon?
On myös muita tilanteita, jolloin tiedostan sulkevani korvani: silloin kun mies puhuu autoista tai rahasta.

Tavoitteena kasvisravintola

"Jaa, Aila on juonut kaljaa", totesi ystävättäreni hivenen ivalliseen sävyyn nähtyään tässä taannoin pyöräni tarakalla yhden tyhjän kaljapullon, jonka sinne olin tienposkesta noukkinut. Menin huomautuksesta niin hämilleni, etten siinä hetkessä osannut vastata mitään. Myöhemmin vasta hoksasin, että olisin voinut sanoa vaikka, että "ei ole vieä Kuusamossa kasvisravintolaa". En muista, olenko tällä foorumilla vielä kertonut (luultavasti olen) pikkuserkkuni haaveesta ja tavoitteesta perustaa Kuusamoon se edelleämainittu kasvisravintola ja siitä, että hän sai ajatuksen hankkia sitä varten rahaa pulloja ja tölkkejä keräämällä ja rekrytoimalla mahdollisiman monia muitakin siihen hommaan.
Tempaus alkoi vuosi sitten vapun tienoilla. Lähetin tuolloin suurelle sähköpostituttavajoukolle tietoa haasteesta, mm. tuolle ystävättärelleni, jonka siis piti tietää keruusta, sekä tietenkin kaikenkattavasta ja -voittavasta ekologisuudestani. Toki olemme mieheni kanssa aina keränneet pulloja ja tölkkejä, mutta nyttemmin aivan erityisen innokkaasti.
Tämä lumiensulamisaika on varsinainen keruusesonki. Keskiviikon kuoroharjoitusreissulla jo bongasin useita ruohon alla piilossa olevia palautuspulloja, mennen tullen. Eilen sitten ehdotin miehelle, että lähtisimme keruuretkelle. Hän tietysti innostui ajatuksesta, koska hän joka tapauksessa tarvitsi liikuntansa ja aina parepi, jos hän saisi minut seurakseen. Teimme pyörällä muutaman kilometrin lenkin rautatiesillan, leipomon ja kierrätyskeskuksen (= vietiin särjetyt pullot lasinkeräykseen) kautta.

Palattuamme otin kuvan eilisiltaisesta saaliista. Minun pyörässäni on parempi ja isompi kori, joten suurin osa saaliista kerättiin siihen. Otin talteen myös yhden mehukanisterin, sekä mm. yhden särjetyn kahvikupin sirpaleet. Luultavasti läheiseltä apsilta oli ryövätty kuppi, joka sitten oli särjetty pyörtielle. Kauniin oranssit sirpaleet tulevat uusiokäyttöön keramiikka-mosaiikkityössä. Keräsimme myös litatut ja pantittomat tölkit, koska ne kelpaavat metallinkeräykseen joka tapauksessa - ja koska osan litatuista mieheni kyllä pystyy myös oikomaan panttipalautuskuntoon...

Mieheni huolehtii myös pullojen pesemisestä palautuskuntoon. Alakuvassa mukana myös aiempia löytöjä.

Pikkuserkkuni on Kuusamossa adventtikirkon pastorina, ja siksikin hänelle kasvisruoka on tärkeä asia. Kuusamo on turistipaikka, ja siellä kyllä kasvisravintolalle olisi asiakkaita.

Jos joku muukin innostuu mukaan tähän ekologiseen luonnonsuojelulliseen kasvisravintolaprojektiin, niin lisää tietoja saa minulta tai suoraan Paavo-pikkuserkkuni blogista.

Tilkkunalle

Kotikaupungissamme oli tänään kaksipäiväisten kevätmarkkinoiden jälkimmäinen päivä. Kerrankin tiesin asiasta etukäteen. Ja ensimmäistä kertaa (näiden 23 vuoden aikana) olin jopa menossa. Koulusta tultuani huomasin, että mies oli korjannut pyöräni. Laitoin hernekeiton kiehumaan ja puuhailin niitä näitä ihmetellen samalla, mihin mies on mahtanut häipyä, kun kakkosautoakaan ei näy pihassa. Toki arvasin, että autokaupoilla mitä todennäköisimmin. Mutta en halunnut lähteä markkinoille ennen kuin mies tulisi kotiin. Kun hän sitten palasi, rokka oli jo kypsää - ja minä myös. En sitten enää viitsinyt lähteä koettamaan onneani, josko siellä kojuissa olisi vielä ollut myyjiä ja niitä vihkoja, joita olin ajatellut käydä kurkkimassa. Sen sijaan otin nokoset sohvalla ja sitten aloin jatkaa tilkkunalleprojektiani.
Olin löytänyt luokasta tilkkunallen kaavat, jotka pienensin kolun kopiokoneella. Pienempänä pystyisi käyttämään hyväksi pienempiä tilkkuja - ja se kai tilkkutöiden idea on?

Kun kävin näyttämässä nallen päätä miehelle ja kysymässä, voinko laittaa korvat noin, hän kauhisteli: "Mutta sehän on ihan kirjava! Ja sininen! Mutanttinalle! Karhun pitää olla musta tai ruksea... Mutta korvat ovat ihan ok."

Käänsin ja täytin nallen haaroväliin jättämästäni aukosta, joka pitäisi vielä ommella umpeen. Sitten puuttuu vielä töpöhäntä, silmät (kenties löydän jotkut kivat napit?) ja kuononmoinen.

Täytteetkin olivat kierrätyskamaa, kuinkas muuten, vanhojen toppatakkien vanutoppauksia sekä muodista poismenneitä olkatoppauksia, joita olen kiskonut irti vaatteistani. Nallen takana pääkappale on samaa pieniruutuista kangasta, jota näkyy nallen oikean jalan sisäpinnalla, selkä on tuota ruutukangasta, jossa on kukkia seassa.

Voihan vitsi

Eilen illalla kuopus tuli maininneeksi, että hänen täytyy saada loppputyö valmiiksi perjantaihin mennessä. No, kun hän oli sitten kavunnut huoneeseensa yläkertaa, sieltä alkoi kuulua antaumuksellinen basson pärryytys. Mies huikkasi sinne, että "Lopeta se soittaminen, sinunhan piti tehdä sitä lopputyötä!" Poika huikkasi takaisin: "Tämä on se lopputyö!"

Jaahas, jos hän siis joutuu tekemään sitä yötäpäivää, se tietänee muutamia unettomia öitä meille vanhuksillekin.

Hähhähhää, piutpaut ikärasismille!

Kuulin tänä aamuna autoradiosta pitkästä aikaa niin hyviä uutisia, että tunsin suurta iloa, ellen suorastaan vahingoniloa. Muistaakseni Saksassa oli julkaistu tutkimus, jonka mukaan ihminen on työnteon kannalta tehokkaimmillaan 40-50-vuotiaana ja vielä 60-vuotiaanakin työteho on parempi kuin alle nelikymppisillä!

Siinäpäs sitten ihannoitte, rekrytoijat, nuoruutta ja kauneutta!

Ylösnousemustaidetta

Selasin hyvän tovin vanhoja postauksia (tunnuksella seurakunta) yrittäessäni tarkistaa, olinko jo aikaisemmin julkaissut nämä kaksi Ylösnousemus-alttaritaulukuvaa. Olen ollut huomaavinani, että maantieteellisesti toisiaan lähellä olevissa kirkoissa saattaa usein olla paljonkin yhteisiä piirteitä. Toki löytyy "kirkkosisaria" (ai miksikö sisaria, no siksi tietty, kun puhutaan äitikirkosta) kaukaakin, niin kuin Kauhajoen ja Joensuun Pielisensuun kirkot ulkomuodoltaan.

Nämä kaksi pääsiäiseen liittyvää alttaritaulua löytyvät Oulun läänin itäreunalta, ylempi Kuhmosta ja alempi Sotkamosta.

Koulutusta ja kylvöä

Eilen viimein otin oksasakset kauniiseen käteeni (se on sellainen sanonta, ei tarvi virnuilla siellä!) ja menin ulos hangelle seisoskelemaan omenapuiden viereen. Pasteerailin ja katselin. Muutaman oksan uskalsin leikata omenapuista - kunhan olin jälleen kerrannut netistä tallentamani leikkuuohjeet. Täytyy muistaa toukokuussa alkaa ripustella jotain koristeita eli muita painoja perheomenapuun oksille, jotta ne alkaisivat taipua sivulle. Silä kurin kuulemma puu alkaisi tuottaa satoa pikemmin.
Eilen viimein myös kylvin money maker -tomaatteja ja koulin kirsikkatomaatteja. Aiemmin viikolla koulin jo leijonankitoja, jotka ihmeekseni suurimmaksi osaksi ovat säilyneet hengissä koulutuksestani huolimatta. Kokosin valmiiksi nippuun vielä tänä keväänä kylvöaikomani siemenet ja odottelen, että kauppa aukeaa, että voin hakea lisää multaa. Ja gladioluksien mukuloille pitäisi löytää jotain hiekkapitoista. Minullahan on nyt runsaasti niitä Millanin isoäidin alushousujen värisiä. Tuon nyt voi ymmärtää aivan väärinkin... on tämä suomen kieli niin jännää. Pitäisiköhän basilikaakin koulia? Ja mahtoiko viimetipan tomaattikylvöni hyödyttää mitään? Ja olisiko minun pitänyt ottaa kuvia omenapuista tänne nettiin, saadakseni hyviä vinkkejä, mitkä oksat vielä pitäisi poistaa tai mitä lyhentää?

Zakuska

Tästä se alkaa: munakoisojen pinta paahdetaan kuivalla valurautapannulla. Niiden paahtuessa pesen ja pilkon paprikat, eilen laitoin neljä, reseptin mukaan kyseinen määrä olisi kahta munakoisoa kohti.

Paprikan jälkeen ennätin vielä pilkkoa sipulinkin, ja tyhjätä kattilaan yhden tomaattimurskapakkauksen ennen kuin ryhdyin kuorimaan ja pilkkomaan munakoisoja. Niistä ensimmäinen näyttäisi olevan jo kattilassa muusattuna.

Lisäksi kattilaan tulee 50 grammaa öljyä (lorautin noin puoli desilitraa), 1 tl sokeria sekä suolaa.
Keitetään valmiiksi hiljaisella tulella - ohje tehty kaasuhellaa varten ;-) - Romaniassa kun muunlaisia liesiä ei lienekään. Kypsennyksen lopussa lisään vielä säilöntäainetta, vaikka zakuska tulee kyllä syötyä meillä niin nopeasti, että säilöntäaine on turhaa. Valmis zakuska lipataan kuumana varitettuihin tölkkeihin. Illalla kuuntelin, kun kannet napsahtelivat tiukasti kiinni purkkien alettua jäähtyä.

Pienin tölkki meni tyttärelle. Zakuska maistuu parhaimmalta (kaasuliedellä) paahdetun vaalean leivän päällä, hyvässä seurassa ja Inkaa palanpainikkeeksi.

Pääsi piika pintehestä, vaimo vaivasta vapautui

Millan tapaa sanoa, että pelko oli pahempi kuin paukahros. Niin nytkin. Kun saavuimme sakastiin, laukussani englannin sanakirja ja Raamatun kaksi käännöstä, rovasti H oli vastassa. Pian saapuivat myös kaukaiset vieraatkin. Ja kävi ilmi, että Patrickilla ei ollut puheitaan kirjoitettuna...Mutta mukana tullut Pipliaseuran Martti Asikainen pelasti tilanteen lupautumalla yrittämään tulkkausta. Hän oli joka tapauksessa jo pari päivää kulkenut yksissä malawilaisen Patrick Gondwen seurassa, joten hänellä oli valmiiksi hyvät pohjatiedot. Niin me saimme huojentuneina mieheni kanssa siirtyä omille vakiopaikoillemme kirkon lehterille. (Viereemme istunut tuttu rouva kysyikin, miksi olemme sattuneet valitsemaan itsellemme vakiopaikat juuri sieltä. Kerroimme, että vanhasta tottumuksesta, ajalta ennne remonttia, kun alakerran penkit olivat vielä kovin epämukavat istua ja kun lehterin tuolit olivat kirkon mukavimmat.)
Kun kuuntelin tekstinluvun jälkeen Patrickin esittäytymistä ja Martin tulkkausta, kiitin taas mielessäni. Olisin kompastunut jopa niin arkiseen sanaan kuin "work", jonka Patrick äänsi suurin piirtein siten kuin me ääntäisimme sanan "wake". Martti selvisi tulkkauksesta hienosti! Rovasti-ysttävämmme vain ei ollut saanut tähän Marttiin yhteyttä, jotta olisi voinut varmistaa häneltä, tulkkaako, ja siksi hän yritti varmuuden vuoksi sitä tulkkia hankkia täältä.
Sain ilokseni vapain mielin keskittyä kuuntelemaan saarnaa, jonka piti tämä vieraileva rovasti H., mieheni opiskelukaverin appi. On se jännää, että vierailevia puhujia on usein helpompi jaksaa kuunnella kuin vanhoja tuttuja... Paitsi että kyllä tämä eläkkeellä oleva rovasti on huomattavan lahjakas puhuja. Luultavasti pystyisin kuuntelemaan häntä useamminkin.
Niinpä pääsimme lähtemään tyttären luoksekin hyvissä ajoin. Menomatkaan tuhraantuikin aikaa, kun mies valitsi uuden reitin, osin kelirikkotietä...
Kuopus ja tyttöystävänsä söivät tässä meillä kanakeittoa ja lähtivät sitten pyörillä opiskelukaverin luo kouluhommia tekemään. Tyttö sai mieheni kunnostaman vanhan pyöräni käyttöönsä.

Hermostuttaa

Tänään poikkeuksellisesti olemme menossa autolla kirkkoon, koska jumiksen ja Piplia-seuran juhlan jälkeen jatkamme suoraa päätä ajelulle tyttären luo. Täytyy pakata viemisetkin valmiiksi mukaan. Palatessa on tarkoitus noukkia kyytiin kuopuksen tyttöystävä matkan varrelta ja tuoda hänet tänne opiskelukaupunkiinsa.
Hiukkasen levoton olo, koska em. juhlassa minun pitäisi yrittää tulkata malawilaisen miehen englantia suomeksi. Jo keskiviikkona mieheni kertoi, että minua oli siihen hommaan kysytty, mutta että puolisoni oli tarjonnut erästä toista nimeä, englannin opettajaa, ja kertonut lisäksi kysyjälle, rovasti H:lle, että viimeksi pystyin afrikkalaista tulkkaamaan, koska olin saanut puheen tekstinä eteeni. Afrikkalainen aksentti on kovin haastavaa tällaiselle tavalliselle kouluenglantipulliaiselle. No, eilen illalla sitten rovasti H soitti uudelleen ja valitti, ettei ollut tavoittanut tuota ammattilaista, joten kääntyi uudelleen puoleeni. Hän kertoi, että puhe on pyydetty tekstinä, jonka voinen saada käsiini tänä aamuna jo ennen jumista voidakseni siihen tutustua ja ratkaista sitten, otanko tulkkaustehtävän vastaan.
Nyt siis pukemaan ja pakkaamaan tyttärelle zakuskaa, maitorahkakakkua, vihreää kastiketta, omenoita, ruusukimppu sekä mummon tuliaiset.

Kolmas päivä illassa

Rauhallinen päivä päättyi a) puheluun, joka tietää huomiselle erikoista palvelutehtävää, b) zakuskanvalmistukseen, etteivät munakoisot pilaannu ja että tytär saa tuliaisia huomenna, sekä c) suruviestiin: yksi äitini serkuista oli kuollut eilen. Muistan Hellin aina iloisena. Nyt kun tunnen sukua paremmin, tiedostan iloisuuden kuuluneen sukupiirteisiin. Lisäksi hän oli mielestäni yksi kauneimmista naisista, mitä lapsena tiesin. Osa kauneudesta kumpusikin varmaan juuri tuosta ilosta. Haikein ja sekavin mielin vetäydyn levolle ja jätän Hellin ja hänen kaikki rakkaansa Isämme, Kuoleman Voittajan käsiin.

Koin kummat, näin imehet

Kävelimme jokijäätä pitkin käymään haudalla.
Iso kirkko pitkän sillan kupeessa

Pikkukirkko ison kirkon varjossa (huomaa lumihangen korkeus)

Kahden kirkon lähistöllä on vielä tämä "uusi kirkko", oikeastaan monitoimitila: seurakuntasali, jossa pidetään jumalanpalvelukset talvisaikaan sekä keittiö, kerhotilat ja virastotilat. Tästä pikkukuvasta tuskin erottaa marmoriseinän pinnassa erikoista kuviota; tietyssä kohtaa on nähtävissä Kristuksen kasvot. Tilan valmistuttua yllätyslöytö aiheutti suurta huomiota. Muistaakseni toinen laatta oikealta lukien.

Otinpa kuvan vielä mieheni entisestä kotitalostakin. Tännimmäisessä siivessä oli silloin kirkkoherran työhuone, jonka sohvalla nukuin ensimmäisen yöni ensivisiitilläni tulevassa anoppilassa.

Mutta ennen hautausmaalle nousemista löysimme jokijäältä pilkkaajien - anteeksi, pilkkijöiden - kairaamia reikiä heti sillan tuntumassa, ja niiden ympäristö oli karmivan näköinen:

Yläkuvasta voi nähdä, miten jotkut särkiparat vielä sätkivät; yksi paksu mies käveli sillan alta vastaamme kaira selässään, taisivat olla hänen jäljiltään kalaraukat jäällä.

Paluumatkalla haimme kaupan roskiksesta muovikassin, johon sitten kokosimme kaikki kalat, myös ne, jotka oli siihen jätetty jo päivä pari aikaisemmin ja jotka olivat jo jäätyneet. Ei ollut mikään eläin käynyt niitä siitä pois syömässä. Mitä ihmettä liikkui tuon ryöstökalastajan päässä? Luuliko hän tekevänsä kovastikin ekologisesti vetäessään ns. "roskakalaa" joesta? Jos ne olisivat jääneet tuohon jäälle ja aikanaan sen sulattua joutuneet takaisin jokeen, niin rehevöittäneethän ne olisivat. Luulenpa, ettei miehen päässä liikahtanut lehtikään. Huvikseen haki jännitystä elämäänsä ja kidutti samalla luontokappaleita.

En viitsi enää kirjoittaa, mitä ajattelen joutavanpäiväisestä moottorikelkka-ajelusta edestakaisin jäällä, kilpaa toisten kelkkailijoiden kanssa...

Pitkäperjantain kirkkomatkalta

Seurakunnassamme eri kirkkojen jumalanpalvelusajat on porrastettu, mm. siitä syystä, että sama kanttori voi ennättää pariinkin kirkkoon samana aamuna. Yleensä jumikset ovat klo 10 ja klo 12, mutta pitkäperjantaina isossa kirkossa on tullut tavaksi pitää jumalanpalvelus kolmelta, Jeesuksen kuolinhetkellä. Apropos, olemme samalla aikavyöhykkeelle Israelin kanssa, joten täsmää. Perjantaiaamuna lähdin pyöräilemään sivukirkkoon säkenöivässä auringonvalossa kahdeksan jälkeen hissuksiin avaamaan ääntä ja harjoittelemaan kuoron kanssa. Urut olivat käytössä, sillä ei se mikään laki ole, että pitkäperjantaina pitäisi urkujen pakosta vaieta. Kanttorimme ei ole kaavoihin kangistunut. Kolme lauluamme onnistuivat, niin että vielä tänä aamuna kanttori kiitteli perjantain palvelutehtävästämme.
Kotiin pyöräiltyäni ryhdyin ruuan laittoon miehen avustuksella. Hän leikkeli lohifileet sopiviksi suikaleiksi, jotka minä sitten maustin, täytin ja rullasin uunipellille (toisiin homejuustotäyte, toisiin pirkkalehden ohjeen mukainen parmesaanitäyte).
Syönnin päälle ehdimme mukavasti sitten kävellä miehen kanssa isoon kirkkoon kolmeksi. Noloa, mutta nukahdin saarnan aikana... Ei mua oikeastaan nolottanut, kun en tiemmä kuorsannut.
Paluumatkalla tapamme mukaisesti keräsimme kalja- ja energiajuomatölkkejä, myös litistetyt, sillä metallinkeräykseen ne kelpaavat joka tapauksessa. Kun kätemme olivat jo aivan täynnä (lisäksi yritin puristaa sormien välissä paria höyhentä, jotka olivat virpojilta varisseet mennä pyhänä) ja kun koetimme tähyillä jostain muovipussia, niin lopulta sellainen löytyi puolesta välistä matkaa. Loppumetreillä mies löysi vielä lankunpätkän (4x4''?)
sekä yhden lenkkitossun, jotka hän niin ikään sujautti pussiin. Kotipihassa halusin sitten ottaa kuvan tämänkertaisesta saaliista.

Mummon Musti

Olin tänään poikaporukassa ajelulla, kun käytiin tervehtimässä anoppia. Mummon kavaljeeri vaihtoi vissiin talvikarvaa pois, kun sitä rapsutellessani sain rystyset vaalean karvan peittoon, samoin tietenkin housut. Palattuamme miehen kanssa kävelyretkeltä, jonne emme voineet Mustia ottaa mukaan (kas kun hautuumaalle ei saa koiria viedä), Musti hyppäsi keinutuoliin syliini ja sain siitä kännykällä lähikuvan. Kävelyretki oli aurinkoinen ja vaiheikas, mutta siitä laittanen myöhemmin erikseen postauksen. Nyt pitäisi pian päästä saunaan, ja huomenna juhlitaan Suurta Pyhää aamujumiksessa.
BTW, netin kautta pystyy nykyisin kuuntelemaan seurakuntamme kaikkien kirkkojen kaikkia jumalanpalveluksia - mutta käsittääkseni vain suorana. Tervetuloa seuraamme Saloisten kirkkoon huomenna 8.4. klo 10 tässä osoitteessa.

Too small a price

I awoke to hear the jailer turn the key and push the door"Get out here!" he shouted, but I stayed there on the floor
Frozen in the terror that rose and filled my brain
For I knew what they intended; I could not face the pain...

Then soldier's came into the cell and they dragged me to the yard
They threw me down before a cross and brought the whip down hard
"Carry it!" they shouted as I struggled to my feet
I put my shoulder under it; dragged it to the street

I stumbled through a wall of screams as they drove me through the gate
It seemed that thousands lined the streets, their voices filled with hate
Like a wolf pack in the night that moves in for the kill
They closed the gap and followed us as we started up the hill

And it seemed I'd barely reached the top when they grabbed me from behind
They threw the cross down under me and tied the ropes that bind
The arms close to the beams as they nailed the feet and hands
And they raised the cross up in the air and dropped it in it's stand

Through a blur of pain I saw the cross there next to mine
There were people all around it so I looked to read the sign
It was nailed there up above His head so the world could see the news
That the man who seemed so helpless there was the King of all the Jews

Well, the crowd that stood around His cross made jokes about His name
They shouted, laughed and spat on Him so I joined in the game
Then I said, "Hey! if you're the King why don't You get us down from here?
The taunt just sounded hollow and it echoed in my ears

'Cause He looked at me with eyes that seemed to reach into my heart
They shone a light on all my lies and tore my life apart
There was more that lay behind His gaze than simply blood and clay
But knowing was too much for me; I had to look away

Then I chanced another look at Him as He was looking down
Where the soldiers who'd just crucified us drank there on the ground
And although He spoke them quietly, somehow His words came through
He said, "Father, please forgive them; they don't know what they do."

Then as if they'd heard Him speaking, the crowd began to roar
Whipped to frenzy by the priests who urged them on to more
But the worse the accusations, now, the plainer I could see
The guilt of the accusers -- not the One there next to me

Then the man upon the other cross began to curse and swear
But his voice was filled with venom as he hurled it through the air
When all the horror that was in him, and had laid his life to waste
Came out in every syllable he flung in Jesus' face

And Jesus only looked at him, but something rose inside of me
And in spite of all that watched us there, it couldn't be denied
Because His righteousness and innocence were shining bright and strong
I just couldn't keep my silence and that cursing still went on

I cried out, "Don't you fear the wrath of God even at the end?
You'll curse us both into the pit -- is that what you intend?
We're only getting what we're due -- we've sinned our whole lives long
But don't you talk to Him that way -- He's done nothing wrong!"

Then with all my courage, in a voice not quite my own
I asked Him, "Lord, remember me when you come into your throne."
He answered me and even then, His love was undisguised
He said, "Before the sun has set today, you'll be with Me in Paradise."

Well the shouts and curses did not stop even when the sunlight ceased
But somehow in the midst of it my soul had been released
And though the agony continued, it was still too small a price
To be allowed to hear those words, and to die beside the Christ!

Then darkness changed to dawning
And I heard the sound of voices
The air was warm around me
I stood beside a stream

And Abraham was speaking
To the multitude before him
Of the unfolding of the answer
To our prayers and hopes and dreams

Then far across the chasm,
Came a rumbling like the thunder
And the Prince of Peace came shining
From his mouth the power streamed

And the walls and towers crumbled
And the gates of hell went under
As thousands sang the victory
"We have been redeemed!"

Jesus is the Lord of all!
Jesus is the Lord of all!
Jesus is the Lord of all!
We have been redeemed!

Jesus is the Lord of all!
Jesus is the Lord of all!
Jesus is the Lord of all!
We have been redeemed!

Joy! Joy! Joy! Joy!
Jesus is the Lord of all!

(Don Francisco)

"Täytetty on se..."

"...äänehen huutaa pään pyhän kuoloon kallistaen.
Korkeimman kiitos! Taistelu loppui, voitto on varma, vaan verinen."

Säv. ja san. Joel Blomqvist

Kohti pääsiäistä

Tänä aamuna vihdoin ennätimme oppilaiden kanssa laulaa kokonaan Lasten virsikirjan laulun Kohti pääsiäistä. Aloitimme laulun opettelun laskiaisena, ja palmusunnuntaina jatkettiin. Laulun säkeistöt käyvät tiiviisti läpi otsikon mukaisesti paaston ajan ja pääsiäisviikon tapahtumat. Oppilaat lauloivat reippaasti ainakin kertosäettä "Tien me sinne tiedämme, tien me sinne käymme".
Sitten aloitimme pääsiäissiivouksen luokassa. Välillä oli kaksi tuntia liikuntaa, ruokailu ja kirjastokäynti, sitten jatkettiin siivousurakkaa. Kun se alkoi olla loppusuoralla, sain tytöt avukseni kattamaan pöytää: pöytäliinat, servetit, lasten maalaamat nimikkomukit ja tulppaanikimppu. Lapset olivatkin asettuneet valmiiksi paikoilleen sillä välin, kun kävin keittiön puolella leikkaamassa kesäkurpitsakakun viipaleiksi. Lisäksi oli tarjolla appelsiinimehua, kaakaovohvelikeksejä ja suklaamunia. Kun herkuttelu oli päässyt hyvään vauhtiin ja kakkupalat tuulensuojassa, paljastin lapsille, että kakussa oli kesäkurpitsaa. "Kylläpä tuli hiljaista", huomautti avustajani :) - ja minä jatkoin, että turha sitten ruokasalissa nyrpistellä kesäkurpitsalle, kun sitä on salaatissa, että "minä en tykkää kesäkurpitsasta"...
Sitten olikin jo pääsiäislomalle lähdön aika, hyvästelin lapset, kuten joka päivän päätteeksi ja odotin, että kaikki oli haettu. Sitten jatkoin vielä siivousta luokassa. Pitkin iltaa silmissä ovat vieläkin vilistäneet muoviset hedelmät, juustot, kalat ja kaikki muu kauppaleikin rekvisiitta.
Kotiin päästyäni olin hyvilläni, että täälläkin oli edes aloitettu siivous. Jatkoin sitä hetken omalta osaltani kunnekkas piti lähtemäni lauluharjoituksiin. Sillä välin, kun olin kiirastorstain messussa, mies oli käynyt asioillani kaupassa ja ripustanut pyykit, jotka olin laittanut koneeseen ennen kirkkoon pyöräilyä. Mutta matot eivät edelleenkään ole lattiassa (koskapa lattiaa ei ole luututtu). Herää kysymys: miksi kummassa edelleenkin siis istun tietokoneella?

Kävin vielä äsken pimeässä ottamassa kuvan ulko-oven viereen ratustelemistani pajunoksista.

Otin kuvan tulppaaneistakin, joita ostin eilen, kahden kimpun tarjous ja joista osa oli siis tänään minulla mukana koulussa.
Pojat tulivat kotiin pääsiäislomalle, mutta tytär ei luvannut ennättää opiskeluiltaan. Vaan voimmehan me käväistä häntä tervehtimässä ja viedä samalla jotain pääsiäisherkkuja.

Nyt on aika hiljentyä pääsiäisen viettoon.

Ylös Jerusalemiin - spektaakkeli

Lähdin tänä aamuna liikkeelle klo 6.40, hain kollegan, sitten kurvasin leipomoon. Olin unohtanut käydä etukäteen kyselemässä rekvisiittaleipää... "Huomenta, onko teillä valmiiksi kuivaa hiivaleipää rekvisiitaksi pääsiäisesityksen ehtoollispöytään koululle?" Hetken vaihtoehtoja tutkittuamme ja hylättyäni eilisaamuisten hyllystä viipaloidun aamiaisleivän ja reiällisen sekaleivän päädyin grahamsämpylöihin. "Mitä tämä pussi maksaa?" Tyttö katsoi hetken ja sanoi, ettei hän veloita rekvisiitasta mitään, he ovat ennenkin lahjoitelleet vastaaviin tarkoituksiin. Kiitin ja kiiruhdin jatkamaan matkaa.
Koululla varaamani lavasteiden pystytysaika hupeni pelottavan nopeasti, mutta onneksi kaksoisroolin puutarhuri-Maria tuli sopivasti auttamaan muurin kantamisessa. (Päivän päätteeksi eskarin pojat puolestaan mielellään auttoivat muurin raahaamisessa takaisin eskaritiloihin, Hannes huikki vain, että "Leveä kuljetus!" Esitysten jälkeen he saivat sen leikkeihinsä lupaukseni mukaisesti.)
Muitakin esiintyjätyttöjä alkoi kokoontua paikalle, auttelemaan järjestelyissä ja pukeutumaan. Kaikki oli valmista ajoissa, paitsi että huomasin esitysten alettua, että olin unohtanut tuoda yläsaliin keraamisen pesuvadin ja liinan. Täydensin yläsalia sitten välitunnilla, kun esiintyjät vaihtuivat.
Ensimmäiseksi Jerusalemiin johdateltiin ekaluokkalaiset, joiden mukana pieni rakas kummipoikani. Kun olimme poistuneet yläsalista, siellä tapaamamme Johannes livahti sutjakkaasti takakautta ulos ja juoksi pihan poikki toiseen päähän koulua vaihtamaan ylleen sadanpäämiehen varusteet sillä välin, kun puutarhuri kertoi, mitä oli nähnyt - tuulikaappiin rakennetussa - Getsemanessa tapahtuvan. Ja kun jututimme Pietaria, puutarhuri livahti ulko-ovesta niin ikään pihan poikki ja kiersi ruokasalin aulaan haudalle pukeutumaan Magdalan Mariaksi. Eihän siinä mitään, mutta pysyäksemme aikataulussa ja ennättääksemme aloittamaan esitystä seuraavalle ryhmälle (minun eskareilleni, jotka avustaja toi valmiiksi yläsalin aulaan) sadanpäämiehen piti vieläkin rivakammin vaihtaa ylleen takaisin Johanneksen asu ja palata yläsaliin. Sitä emme olleet miettineet etukäteen, mutta ekan esityksen jälkeen huomattiin, että sadanpäämies voi livahtaa pukuhuoneeseen sillä välin, kun ryhmä kiersi ruokasalin takaovella mutkan katsomassa teknisen työn siiven seinustalla nojaavia tyhjiä ristejä.
Aikataulu piti ja kaikki oppilasryhmät seurasivat niin isompien tyttöjen kuin pienempienkin ilmaisutaidon ryhmän selostuksia kiltisti ja jopa kiinnostuneesti, vieläpä sekin poika, jonka suhtautumista ja käytöstä minä niin kuin esiintyjätytötkin etukäteen jännitimme. Harmi vain, etten ennättänyt ottaa kunnollisia kuvia, vain tärähtäneitä... Onneksi myös avustaja näpsi kuvia, josko häneltä saisin sitten joitakin otoksia. Enkä hoksannut videointiakaan ajatella etukäteen :(
Kahden tunnin tiiviin esitysryppään jälkeen (kahdeksan opaskierrosta) aloin välittömästi purkaa kulisseja, kannoin kotoa raahaamani huonevehkat ja apostolinmiekan takaisin auton kyytiin ja eskarioppilaiden ohrakylvökset luokkaan. Sanomattakin lienee selvää, että ne rekvisiittasämpylät syötiin kotona makoisiin palohin, välittämättä kauheasti siitä, oliko jotkut oppilaat räpineet niitä, "ettei mitään menisi hukkaan".
Hatunnosto ilamisutaidon kerholaisille! Ensi yön nukun hyvin...

Toispuoloosta postausta

Laitoin äsken taas seurakunnan sivulle blogikirjoituksen, niin en nyt viitsi/ ehdi/ jaksa tänne erikseen kirjoittaa. Käykää lukemassa nisunjyvän ihmeestä tästä linkistä, jos kiinnostaa. Mun täytyy mennä taas lämmittelemään, jos vaikka tänään toipuisi kirkkoon, eilinen meni omahan läjähänsä, sohvalla vällyjen alla.

Punainen vaate

Joskus olen kuullut joltakulta kysyttävän, näkeekö hän värillisiä unia. Tietysti olen silloin yrittänyt aatella ite omalta kohdalta, mutten ole kyennyt mielessäni vastaamaan varmuudella kysymykseen unieni värikkyydestä. Vaan nytpä voin vastata nähneeni ainakin yhden unen väreissä. Tai ainakin yhdessä värissä.
Unessa olin työpäivän jälkeen menossa hakemaan kollegaa kyytiini vaihteeksi alakoulun puolelta, koululta, jossa ihan valveilla tein hommia vielä viime keväänä. Olin punaisissa vaatteissa, ties miksi. Mutta kun nousin auton kyydistä mennäkseni kollegaa vastaan taikka hakemaan häntä, niin huomasin muitakin punavaatteisia. Ei, ei mitään joulutonttuja. Alakoulun naisopettajia tuli ulos, hekin olivat jo kotiin lähdössä, ja kas, jokainen heistä oli punaisissaan. Arvelin, että tässä on nyt heillä jokin pukukoodi, yhteinen sopimus, jokin tempaus. Minusta tuntui jotenkin nololta tai hämmentävältä, kun olin sattumalta pukeutunut samoin, kuulumatta kuitenkaan tuohon porukkaan, tietämättä mitään kupletin juonesta. Jonkun kanssa vaihdoinkin siinä jonkin sanan, mutta se ei selventänyt minulle, mistä oli kyse. Ehkä siksi, että juttukaverini tunsi itsensä kai yhtä ulkopuoliseksi kuin minäkin, vaikka olikin nyt tuolla töissä. Mutta hänkin oli aiemmin yläkoululla kielten opettajana (ja on muuten päivälleen samanikäinen kuin minä, mutta se ei kuulu tähän).
Liturgisena värinä punainen on Pyhän Hengen ja marttyyrien väri. Mutta toisaalta muinoin - ja nykyäänkin kai jossain - synnillisempää väriä kuin punainen ei ollut olemassakaan. Mitä tuostakin nyt sitten taas ajattelisi? Eräs ystävätär osasi taannoin minulle selittää, mitä merkitsee uni valkoisesta hääpuvusta ja sen rustailusta. Mutta onko punaisella vaatteella jokin piilosanoma? Muillekin kuin joillekin espanjalaisille julmureille, härkien kiduttajille.

Kylmää kyytiä

Viikonloppuna alkanut palelu jatkuu. Piti hakea jo paksu villapaita fleecepuseron päälle ja kitata kolmatta motillista kahvia. Tässä tapauksessa (so. tällä murrealueella) motti ei kuitenkaan tarkoita puutavaran tilavuusyksikköä.
Lauantaina jumppaan pyöräillessä vienokin tuulahtelu tuntui jäätävältä, samaten sunnuntaina kirkkoon polkiessa. Viileässä kirkossa sitten hikisenä alkoi vilutus, ja illalla piti jo turvautua tyrnisatsiin. Pahasti kesken unien puoli viideltä aamulla havahduin huomaamaan, että olin jo jonkin aikaa maannut valveilla miettimässä ja suunnittelemassa koulutyötä, ja erityisesti keskiviikon pääsiäisspektaakkelia. Oli outoa tajuta, miten hämärä ja häilyvä unen ja valveen raja onkaan. Aikani unta odoteltuani huomasin, että täytynee käydä vessassa. Samalla kävin nauttimassa uuden tyrniannoksen, koskapa sekä kurkussa että nenässä tuntui vilustumisoirehtimista. Muutama marja, vähän sokeria (koska en löytänyt hunajaa) ja lämmintä vettä termospullosta. Sitten palasin sänkyyn, ja oli se uni jossain vaiheessa tullut takaisin.
Nyt ei auttaisi tulla sairaaksi. Vaan eihän se koskaan sopivaan aikaan tule, tauti, eikä se koskaan ole tervetullut. Etenkään ei terve.
Iltakirkkoon silti tekisi mieli, ja sinne menenkin, jos vain saan miehen kaveriksi. Kahdesta kirkosta pitäisi valita, näistä lähempänä olevista ja lämpöisemmistä kuin eilinen.

Pääsiääskukkoo pihas

En meinaa sanua jotta aprillia, saa tuo ny paremman puuttehes kelevata pääsiääskukooksi. Ja kukkoo se varmahan onki, vaikkonki vasaanikukkoo. Jos olis ollu urosmettoo pihas, olsin sitäkin tituleerannu pääsiääskukooksi ja koittanu saara kuvahan. Mieluuten siittäki klasin takaa, saattavat olla kiukkuusia taikka hullulla päällä näin kevähällä.
Nämei oo enää mitää harvinaasia vierahia tää pohojooseskaa. Muistan kumminki, mihinä ja koska näjin ensimmäästä kertaa vasaanin luonnos. Soli Kurikas, melekeen kirkonkyläs, kevättalavella -89. Asuumma silloon siä yhyren koulun asuntolas, ja matkalla viemähän poikaa hoitopaikkahan havaattimma isoon komian linnun. Komia son, mutta on sillä ruma ääni. Ei kaikkia hyvää samas paketis. Luanto osaa olla tasapuolinenki jolloonki.
Kaupungilla oon näitä tääläki nähäny ja tänään kirkosta tulles kuultihin ääni, mutteivät ennen oo ihan vierehen tullehet. Tottahan se tepasteli tuohon lintulauran alle, jos olsivat pienemmät jotaki pirotellehet lauralta alaha.

Siskoon poijalla oli nuota oikein kasvatukses, niinku vasaanivarmi, kai ne päästettihin sitte Hyypän maastohon mettästäjien riemuksi.

On nuota höyheniä tänään muutoonki pöllynny täs meiränki pihas. Virpojia on kulukenu heti reiruhun.