Loppulomapäiväkirjaa, ja yksi kukka

Eilinen oli tympeä päivä. "Niinku tuulehen puhaltaas." Koko päivä oli pimeää, kylmää ja sateista. Itse olin kiukkuinen ja mitään aikaansaamaton mököttelijä. Vasta illalla alkoi vähän helpata, kun aikani kierreltyäni tietämättä mihin ryhtyä muistin, että blogikirjoitus seurakunnan sivulle on kesken - ja kun sitten sain sen valmiiksi.
Menin sen jälkeen maata, lueskelin Totte Svenssonia saadakseni paremmin unen päästä kiinni kuin edellisyönä. Olinhan laittanut kännykän herättämään taas vartin edellistä aikaisemmin. Pitkin yötä taisi tuuli pieksää sadetta, koska siitä oli kaikuja unessakin. Tosin parhaiten unistani jäi mieleen, että hoidin vauvaa, koetin opettaa potalle, kun mulla ei ollut tarpeeksi vaippoja, jotakin epämääräisiä trasuja pussillinen. Vieläkin melkein harmittaa, että kaikki äitiyspakkausten sideharsovaipat kulutin aikanaan loppuun neljällä vauvalla.
Aamu valkeni sateisena, ja kun olin lukenut Svenssonini loppuun, prissasin miehen kauppaan (= tuuleen ja sateeseen) ostamaan mulle hiivaa ja jauhoja. Ja hänpä hoksasi tuoda kananmuniakin, vaikken muistanut muistuttaa. Nyt on taas nisua hetkeksi. Ja sadekin on tauonnut.
Kun pyöräilin maanantaina seurakunnan taloustoimistoon lunastamaan sapattiaterialiput itselleni ja miehelle, niin palatessa huomasin kotimäellämme kadun varressa hienon ilmestyksen. Mun piti pysäköidä pyörä, käydä nuuhkimassa ja ottaa kuva.

Komistus kasvoi kadun alkupäässä tontin aidan ulkopuolella, mutta talon omistaja oli jättänyt sen leikkaamatta, ympäriltä oli nurmikko kyllä ajeltu. Kimalaiset ynnä muut medenkeräilijät olivat varmasti mielissään. Tuoksukin oli ihanan makea. En kuitenkaan onnistunut lajin märityksessä. Otavan värikasvio ei tällä kertaa auttanut, enkä oikein neitstäkään löytänyt harhalaukauksin mitään sopivalta  näyttävää. Olisi pitänyt ottaa myös lähikuva (pitäisikö kipaista kadun toiseen päähän?), mutta jos tuosta klikkaamalla saa yhtään paremmin selvää ja jos vain joku osaa heittää arvauksia, niin otan ne kiitollisena vastaan.