Juu ei, en todellakaan tarkoita sitä, mitä muinoin Levyraadissa monen monet raatilaiset totesivat: "tätä olisi hyvä tanssia".
Kuluneena viikonloppuna ehti tapahtua hurjasti paljon kaikkea, tietty osin siksi, että aloitin viikonlopun vieton poikkeuksellisen aikaisin, jo torstai-iltapäivällä. Siitä kaikesta voisi kirjoittaa useammankin postuaksen, ja kukaties kirjoitankin, mutta nyt keskityn liikuttavaan musiikkiin. Kun ajelimme viikonlopun mittaan pitkin eteläistä Suomea n. 1300 km, niin siinä ehti kuunnella Radio Deitäkin aina, kun kuuluvuus salli. Jonkin ohjelman välissä alkoi kuulua tuttu melodia, Vaiennut viulu. Muistin elävästi ne kerrat, kun näin Konsta Jylhän soittavan kyseistä sävellystään televisiossa. Poikkeuksetta joka kerta hän soittaessaan kyynelehti vuolaasti, ja leuka värisi. Liikutus tarttui nytkin minuun, kun näin hänet jälleen mielessäni soittamassa.
Kun sitten lauantai-iltana pääsimme välietappiin, lintukotoomme, ja istuimme telkkarin ääressä ja kun elokuvan (Liar, liar) mainostauolla vastoin tapojani aloin surffailla kanavilla, satuin osumaan Teemalle.
Siellä soi flyygeli. Kaunis musiikki sai minut viipymään kanavalla, teksti kertoi, että kyseessä oli Elegia, 11.3. 2011 olleen maanjäristyksen ja tsunamin uhrien muistoksi. Soittajaa en entuudestaan tuntenut. Harmittelin, kun mies istui niin kumarassa, ettei kasvoja kunnolla näkynyt. Lähempää kuvatessa näin, että hän soitti silmät kiinni ja kyyneleet putoilivat koko ajan. Vasta loppukumarrusten jälkeen saattajan tultua paikalle tajusin, että soittaja olikin sokea. Kyseessä oli Nobuyuki Tsujii. Juutuubista löytyi ainakin pikkupätkä kyseistä Elegiaa, tosin tuon videon alussa on ensin jotain muuta.
Musiikki on ihmeellinen lahja.
aivan! Musiikki on kaunis lahja, todellinen lahja. Elegia on kaunis. Menen kuulemaan.
VastaaPoista