perjantai 21. toukokuuta 2010

Yömessu

Olin viime yönä erikoisessa jumalanpalveluksessa. (No mä siis olin makookaamassa ja kattelin unia.) Alussa kunnian kohdalla kukaan muu ei näyttänyt hoksaavan nousta seisaalleen, niin en minäkään sitten yksin kehdannut. Mutta kiitosvirren alkaessa ihmiset alkoivat nostella takamuksiaan. Istuimet olivat puoliympyrässä pianon likellä. Seuranneesta ohjelmasta jäi erityisesti mieleen Paten junailema kilpailu: "Kuka arvaa parhaiten viisi suosituinta jouluun liittyvää asiaa ja niiden keskinäisen järjestyksen?" Kun kilpailun tulos sitten julkaistiin, minä nostin äläkän, kun mielestäni arvuuttelijoille ei ollut annettu riittävästi taustatietoa. Ei ollut kerrottu, että kysely tehtiin tietyllä suppealla alueella ja että siihen oli annettu valmiit vaihtoehdot, joukko epämääräistä kitsiesineistöä. Ne esineet tulivat uniini, koskapa kävimme miehen kanssa tonkimassa erään paikallisen rihkamaliikkeen konkurssimyynnissä, ja siellä oli esillä niin muovikuuset kuin kaikki mahdollinen joulukoriste ja -krääsäkin.
Onneksi jumalanpalveluksiin oikeasti ei vähääkään sisälly mitään kilpailua. Paitsi jos lainataan Paavalin kehoitusta "toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne". Mutta se onkin ihan jalo kilpa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti