Lopultakin lopullinen lopetus?

Tuli tuossa mieleen, joko olen julkaissut kaikki aikomani tekstit, jotka aikanaan kirjoitin srk:n blogiin... Äh. No, enhän kuitekaan pysty tätä blogia poistamaan, se jää roikuskelemaan tänne netin syövereihin. Joten sama kai joskus vielä jotain sopivassa välissä julkaistakin, jos jokin teksti vielä löytyy.

Mutta nyt sitä aikomaani kevyempää aihetta. Unia. Tarkemmin koulu-unia. Olen niitä nähnyt niin kauan kuin olen ollut opettajana, useimmiten olen unissani joutunut yrittämään pitää jöötä siinä kunniallisesti onnistumatta. Nyt kun olen vuorotteluvapaalla, unet ovat jatkuneet, mutta vaihtelevampina. Nyt oppilaat ovat olleet enimmäkseen suloisia. Yhtenäkin yönä liikutuin kyyneliin kun näin kuinka pitkäksi tokalle siirtynyt oppilaani oli kasvanut. Viimeksi uneksin pikkuoppilaista, jotka olivat uskomattoman fiksuja ja reippaita. Eksyttyäni ensin vanhasta muistista väärään luokkahuoneeseen ja mentyäni sitten myöhässä oppitunnille, kaikilla oppilailla oli jo valmiina esillä kirjasta oikea sivu! Mä vain olin niin paljon myöhässä, että luokan kelloa katsottuani arvelin, ettemme ehdi muuta kuin tarkastaa läksyn.
Toisenakin yönä olin myöhässä tunnilta. Silloin en tiennyt/ muistanut, että on avointen ovien päivä. Luokkaan mentyäni siellä oli jo pari isää, joista toinen oli ottanut tilanteen hallintaan piirtämällä taululle oppilaiden ratkaistavaksi nuottiviivaston nuotteineen. Oppilaiden piti yrittää tunnistaa laulu. Aloin itse sitä hyräillä nuoteista la-la-laa ja tunnistin laulun: Oi jouluyö. Mikä hauskinta, kun kuuntelin omaa ääntäni, olin hirveän tyytyväinen, laulunihan kuulostaa kauniilta...Mutta olen ollut unissani myös yläkoululla, silloin aina kylläkin enimmäkseen tekemisissä kollegoiden kanssa, enkä niinkään oppilaiden. Yhtenä yönä kyselin Kata-kemianmaikalta, löytyisikö mistään yhtään ylimääräistä kemian kirjaa, kun yksi oppilas oli jäänyt ilman. Kollegoista useimmin unissani on kuitenkin vieraillut juuri se, jota pelkäsin, josta en tykännyt ja jota koetin vältellä. Unet ovat muuttuneet. Ensin unissakin edelleen pelkäsin ja inhosin, mutta sitten aloin huomata hänessä aikaisemmin vieraita inhimillisiä piirteitä, kohteliaisuutta, hienovaraisuutta, muiden tunteiden huomioon ottamista.Ovatko ne olleet vain toiveunia vai onko niiden tarkoitus ollut muistuttaa/ osoittaa minulle,että Jumalalla ei ole toivottomia tapauksia. Ei edes pinttynein ateisti.

Nyt voisin vetäytyä levolle, kenties uneksimaankin. Sinä voit halutessasi siirtyä kanssani nykyiseen ykkösblogiini kanttorilan kulmille.

Jos jostain löydän jonkin mukavan kuvan, niin käyn myöhemmin liittämässä sellaisen mukaan. Muuten tämä oli tässä.

Löytyi kuva lapsuudenmaisemista, hautausmaan portti. Kuva on huonolaatuinen, diakuvasta kankaalle heijastettuna otettu valokuva.

Lopultakin lopetus

Tänään on aivan hyvä päivä panna piste tälle blogille: seitsemäntoista on minun ja mieheni tärkeä numero. Ajattelin tehdä sen kahdessa erässä, ensin puran ja puhkun, sitten kirjoitan keveämmän postauksen.

Mä olen taas ollut niin ottaannuksis tämän somen ja muun median kanssa. Siis olenko mä ymmärtänyt väärin vai miksi en tajua tätä kohua? Ei kai valtiovalta ole rajoittamassa aikuisten juomista ja uomatarjontaa, eikö kysymyksessä ole pelkästään mainonta? Niin että mikä mättää? On niitä isompiakin murheita kohunaiheiksi ja vääryyksiä korjattavaksi. Totta se on, minusta on täysin toisarvoista, onko Suomi hol-hous-valtio vai ei. Puuttuisi vielä, että huomisiin uutisissa kerrottaisiin jälleen uudesta piikistä kir-kos-ta-e-roamisissa - vaikkei asia mitenkään siihen liitykään. Toivottavasti kuitenkaan tämä minun puhkaamiseni ei ole kenellekään se viimeinen pisara eroaikeisiin! Olisi karmeaa, jos sellaista tahtomattani aiheuttaisin. Onneksi riski on pieni, tänne ei kovin moni eksy, koetin noita hakusanojakin vähän varoa.
Some tuntuu helposti levittävän erilaisia tartuntoja. Vaikka naama-kirja on antanut paljon ilonaiheita ja erityisesti yhteydenpitomahdollisuuden, niin siellä ilmenevät negatiiviset asiat tuntuvat painavammilta tällaisessa herkässä mielessä. Kunhan saan lähetettyä pari viestiä ja saanut toivon mukaan niihin vastaukset, niin olen ajatellut aloittaa vähän etuajassa paaston naa-ma-kir-jan käytöstä.  

Huti

Myöhästyin sitten tuosta asettamastani määräpäivästä, bloginlopetuspäiväksi aikomastani Aleksis Kiven päivästä. Kahden kympin päivämäärä olisi ollut viehko, mutta toisaalta kansalliskirjailijan merkkipäivä sopisi paremmin inspireeraamaan uuden blogin aloittamista kuin vanhan lopettamista. Vai?
No joka tapauksessa olimme eilispäivän liesussa, kaupunkikodissa käymässä. Siellä ei muistunut mieleen eikä oikein olisi ollut aikaakaan ruveta kirjoittamaan, kun piti koota kimpsua ja kampsua auton kyytiin. Halusin kuskata loputkin käsityötarvikkeet kesäkotiin toiveenani ehtiä sitä sun tätä tehdä vuorotteluvapaani aikana. Kun autosta oli poistettu ylimääräiset istuimet, niin hyvin mahtuivat niin villalankakirstu kuin nypläystyynykin. Ynnä painava säkillinen farkkuja ja kevyemmät mokioomet kahvipusseja yms. Ilta kotipuolessa oli upea ja koskettava, kun olimme seurakuntaillassa, jossa oli mukana King's Kids -ryhmä Israelista. Se on toimivaa rauhantyötä Lähi-Idässä, kun Kristus yhdistää kahden kansakunnan nuoria, juutalaisia ja arabeja.

Koetan nyt miettiä toisen sopivan lopetuspäivämäärän.

Luopumisten aikoja 2

Nyt mielessäni on alkanut pyöriä ajatus tämän blogin päivittämisen lopettamisesta. Syitä on ainakin pari. Ensiksikään en ole enää aikoihin pystynyt hallinnoimaan tätä blogiani siinä mielessä, että olisin voinut muokata sivulaatikoita tms, sen koommin kun sähköpostiosoitteeni vaihtui. Olen kuitenkin pystynyt postailemaan, ikään kuin toisena blogin kirjoittajana :(
Kuten näkyy, nyttemmin en ole ollut kovin hanakka säännölliseen postailuun, kun ykkösblogikseni on muodostunut se, jota(periaatteessa) pystyn hallinnoimaan. Tosin sekin nikottelee, pitkä paussi hallintataidoissa on vienyt taidonhallinnan.

En ole ihan varma, kuinka mones päivä tänään on, mutta luultavasti lokakuun seitsemäs. Mielestäni olisi soveliasta, jos lähettäisin viimeisen postaukseni 10.10. joka on mulle tärkeä merkki(miehen)päivä.
Tämä ei siis vielä (kenties) ollut  LOPPU

Mutta jo tässä vaiheessa tiedoksi: mikäli joku haluaa jatkossa lukea blogitekstejäni, niin voi siirtyä Kanttorilan kulmille.

Kumma kriitikko

Olen katsellut viime päivinä - eikun öinä - taas toinen toistaan kummallisempia unia, joista suurin osa tietty haihtuu mielestä ennen kuin olen edes aamukahvin äärellä. Yksi viimeöinen unenpätkä jäi kuitenkin kummallisuudessaan mieleeni. Mistä lie nämä netti- ja blogiasiat nyt uniini asti päässeet. Unessa olin löytävinäni jonkun tyypin blogista pitkän kirjoituksen, jossa hän kritisoi minun kirjoituksiani. Oikeastaan kiinnitin huomion hänen tekstiinsä, koska hän oli laittanut sen yhteyteen tunnistettavan kasvokuvan minusta. Jostain tiesin unessa, että kyseinen kirjoittaja oli mieshenkilö. Vaikken jaksanutkaan millään lukea kaikkea, mitä hän kommentoi ja teilasi kirjoituksistani, niin vaikutti kuitenkin siltä, että hän oli perehtynyt lähestulkoon kaikkiin kirjoituksiini. Kuitenkin varsin pintapuolisesti tai vahvalla ennakkoasenteella. Ainakin sellaisen käsityksen sain siitä lyhyestä pätkästä, jonka luin ja josta jäi mieleeni, että hän väitti minun sanoneen sitä sun tätä ortodoksisesta kirkosta. Kirjoittaja oli mielestään löytänyt minun jutuistani ristiriitaisia lausuntoja/ käsityksiä koskien toista kansankirkkoamme. Kuitenkaan en saanut sellaista mielikuvaa, että hän olisi ollut itse ortodoksi, hän vain oli jostain syystä halunnut esittää minut huonossa valossa ja teki sen tulkitsemalla kirjoituksiani mielensä mukaan.
Mietin, pitäisikö minun kommentoida hänen blogikirjoitustaan jotenkin tähän tapaan: "kirjoitit kyllä aika kiltisti, mutta ei ollut kilttiä julkaista kuvaani ilman lupaa". En oikein käsittänyt, miksi hän ei ollut osoittanut kritiikkiään suoraan minulle kommentoimalla häntä häiritseviä kirjoituksia. Miksi hän päätti repostella tekstejäni nimellä ja kuvallani omassa blogissaan? Oli aivan sattumaa, että törmäsin hänen tekstiinsä. Mies oli minulle entuudestaan täysin outo.

Herättyäni mietin, voisiko tuollainen olla mahdollista. Tottakai voi. Mutta epätodennäköistä. Pitäisikö ottaa tavaksi laittaa nimensä hakuun silloin tällöin? Ei kai sentään. Ainakaan tuon unen takia.

Blogia pukkaa

Ettei vain kirjoitushommat pääse loppumaan, aloitin taas yhden blogin. Mutta se on salasanan takana. Mieheni kirjoittelee kahta blogia, jotka molemmat tarvitsevat salasanan. Häneltä kysyin neuvon, miten se onnistuu. Ja koska mieheni blogit ovat vuodatuksessa, niin sinne sitten minäkin avasin sen salablogini. Toki sellainen olisi varmaan ollut mahdollista bloggerissakin, mutta tasapuolisuuden vuoksikin vuodatus: nyt mulla on molemmissa kaksi.

Miksi sitten halusin ja koin tarvitsevani blogin, jota ei muut pääse lukemaan? Se on rukouskammioni, se paikka, missä saan vuodattaa sydämeni, purkaa ja huutaa tuskani. Pikkuserkkuni on rakentanut ja sisustanut kauniin rukouksen puutarhan kenen tahansa rukoilijan kammioksi vaikkapa polvirukouksia varten. Mutta oma kammioni on askeettinen ja yksinäinen paikka. Muistan Daavidia, joka purki sydäntään ja puki ahdistuksensa, pelkonsa ja myös kiitoksensa psalmeiksi. Noita minun huutojani ei tarvitse kenenkään muun nähdä (ja tuskin niistä mitään apua kellekään muille on, toisin kuin Daavidin psalmeista). Ne ovat Taivaan isän tallessa. 

Sattuipa sana uudestaan

Luin tämän päivän sanan blogini kupeesta, totesin sen sopivan tähän aikaan - ja muistin, että olen ennenkin todennut saman, kaksi vuotta sitten tässä samaisessa blogissani.

RAUHALLISTA!!!! joulunviettoa itsekullekin säädylle. Minä ainakin taidan rauhoittaa tulevan viikonlopun jouluvalmisteluita varten - kunhan nyt saan ensin koulutyöt loppuun asti hoidettua - enkä taida yrittääkään postailla horvihin.

Netin syövereissä pakomatkalla pakkopullasta

Hyi mua! Tuhlasin aikaani selaamalla vanhoja blogipostauksiani vuosilta 2007 ja 2008 sen sijaan, että olisin ottanut oppilaskansiot eteeni ja alkanut panna paperille arviointeja. Aloitin bloggauksen eduskuntavaalivuonna 2007 osoitteessa ailasi.vuodatus.net, aivan mukavia muistoja sieltä löysin, mutta on tämä pikkuusen väärä aika ryhtyä nostalgisoitumaan. Ellei nostalgiaksi lasketa sitä, miten mennyt syksy on sujunut ekaluokkalaisiltani.
En oikein ole antanut lupaa itselleni oman kodin joulun laittoonkaan, ennen kuin saisin 1) joulutervehdykset ja 2)  kouluasiat kondikseen. Ihan itseltäni lupaa kysymättä olen siirrellyt epämääräistä roinaa kirjahyllystä ja pöytien päältä piiloon kaappeihin ja laatikoihin - odottamaan sitä päivää, jolloin niiden lajitteluun mukamas ehditään palata.

Hyi mua! Yhä vain tuhlaan aikaani.
Kun joutuvi yö, on jo myöhäistä työ. Kiiruhda, kohta jo hetkesi lyö!  

Hmmm. Huomisellekin on jo varattuna yllin kyllin sijaistoimintoja, nelinkertainen piparkakkutaikina ynnä muuta leipomusta.

Hiljaisuus jatkuu ja syvenee

Jos on postailu ollut viime aikoina vähäistä ja vaatimatonta, niin nyt se on muuttunut vielä entistä hankalammaksi. Nettitikku toimii hitaasti, eilen en sitä edes viitsinyt vaivoitella pöytäkoneeseen, kun mies latasi koko päivän, illan ja yön virustorjuntaohjelmaa tms. läppärilleen. Istun tällä hetkellä luokkani koneella, mutten enää kauaa, kotiin pitäisi päästä lähtemään omenoita keittelemään soseeksi. Sen verran raotan kuitenkin kuulumisia ja elämäni mullistuksia, että työmatkan kulkeminen muuttui radikaalisti maanantaista alkaen. Monivuotinen kimppakyytikollegani sai töitä kotipaikkakunnalta, joten nyt olen höylännyt tuota puolen tunnin väliä yksikseni. Ja melkein joka kerta mennen tullen on armottomasti nukuttanut. Pitääkö tässä ruveta funtsimaan, miten pääsisi mokomasta työmatka-ajosta. Olen jo vuosia haaveillut, että voisi kulkea työmatkat ekologisesti pyörällä tai kävellen. Ja vielä enemmän nyt, kun julkinen liikennekään ei ole enää ulottuvillani. Koulupäivämme alkaa niin aikaisin, että kotipuolesta ei yksikään bussi tänne asti ehdi siiheksi, jos niitä nyt edes jokunen päivän mittaan tulisikaan.

Juonto

Yksi kuva on kuulemma tuhat sanaa. Joten mun ei tarvi kirjoittaa. Vaikka on tapahtunut vaikka mitä mukavaa ja ihanaa, niin ei ole joutanut niistä kertomaan, eikä nytkään jaksa/ jouda. Kuuntelen netistä Entisten seurakuntanuorten sävellahjakonserttia Radio Deistä uusintana. Eka lähetyksestä missasin loppuosan. Gospelsävelin hyvää yötä.

"Lyhyestä virsi kaunis"

Poimimme talven hillat jo anoppilassa yöpyessämme (kaksi sankoa kakkoslaatua). Mökillä touhuttiin muutakin, mutta myös valokkeja tuli, priimaa toista litraa. Mökiltä tultiin etuajassa ja lähdettiin antamaan muuttoapua ystäville perjantaina. Eilen yömyöhään tultiin takaisin ja tänään olimme tekstejä lukemassa pikkukirkossa ja tapulikahveilla lähetykselle. Nyt sitten alkaa kesäseuratouhujen viimeiset rutistukset tosissaan, joten kirjoittelu pysyy vähäisenä edelleen.

Alkavan viikon ohjelmaani: 

MA: muutamien matkalaulujen skannausta ja mailaamista säestäjälle, tapulikahviopäivystys kolmelta ja viideltä tapulilla Jedidot-lauluharjoitukset

TI: puolilta päivin talkoot; painetaan seurojen tunnuskuvio talkoolaispaitoihin

KE: viideltä kirkkokuoron harjoitukset, kuudelta pieni konsertti tapulilla

TO: talkoot liikuntahallilla; seurojen pystytys

PE: SE ALKAA, itse olen aamusta iltaan siivousporukassa, välillä käyn lauluharjoituksissa (Aino-kuoro) ja laulamassa (kirkkokuoro ja Aino-kuoro)

LA: juontohommia pariin otteeseen, taas harjoittelua ja laulua Aino-kuoron kanssa, muuten siivousta, illalla Jedidot laulaa matkalaulumessussa

SU: olemme tekstinlukijoina mieheni kanssa, muuten siivousta

Koko seuraohjelma löytyy tästä linkistä. Joitakin ohjelmia (kirkossa tapahtuvia) pitäisi voida seurata myös netistä seurakuntamme sivulla olevan "kuuntele jumalanpalveluksia" -linkin kautta. Myöhemmin seurapuheita tullee jälleen kuunneltaviksi Uusheräyksen nettisivulle.

Pouittui

Hiljaista on vaikka heinäkuu on jo pitkällä. Mitäs verukkeita mulla nyt olikaan? Ai niin, tuo nettitikku... Meidän pojat ovat käyttäneet meidän tikkuamme ja saaneet sen yhtä tukkoiseksi kuin omansakin. Tikku tökkii. Hidasta, aikaa vievää ja ärsyttävää. Ei tämä ole nyt taas yhtään kivaa.
Niin, ja on tässä nyt ollut taas muutakin tekemistä kuin istua koneella, odottelemassa. Sain äsken "valettua" kuusikymmentä sytykeruusua, kun oli sen verran väljännestä sateista, että pääsi pihalle tuuhastamaan. Ei kynttiläntalin kanssa kehtaa sisällä käryyttää.
Nyt täytyy alkaa sytykeruusujen pakkaamisen lisäksi rustata kamppeita kuntoon ehtooksi. Ensin pidetään lauluharjoitukset, joita varten täytyy koholia oikeat nuotit. Suoraan harjoituksista kiidämme Aulikin kanssa käsityöiltaan, jota varten tarttee koholia sitten sekä valmiita että puolimoos olevia käsitöitä. Ja jotain saatan ehtiä tehdä vielä valmiiksikin, jos vain nyt tästä irrottaudun. Sanottu ja tehty.

Laiska oikaisee

Vaikka satelee, tuulee ja ulkona on harmaata ja vaikka siksi voisi istuskella pitkäänkin tietokoneella, niin oikaisen kuitenkin. Kirjoitin äsken bloggauksen vanhimpaan blogiini, niin en juuri nyt viitsi muuta kirjoittaa. Jos kiinnostaa lukea pauhaamistani muovipusseista, niin klikkaa tästä.

Ennakkoon hiljaa

Hiljainen viikko on vasta (JO!!!) ensi viikolla, mutta itse olen tainnut viettää hiljaista viikkoa jo nyt, ainakin mitä tulee blogikirjoitteluun. Muuten ei sitten olekaan ollut kauhean hiljaista - ja siinäpä se syy, miksi täällä vastaavasti on ollut.
Heikää ny hetkeksi.

Riikosen riimit

Tässä töiden jälkeen netissä selatessani törmäsin niin hyvään tekstiin, että itse en taida viitsiä tänään kirjoittaa mitään. Suosittelen lukemaan Teuvo V. Riikosen hauskan ja osuvan kirjoituksen vakavasta aiheesta, itsestään Perkeleestä.

Tikusta asiaa

Kännykkään tuli pari päivää sitten viesti, että 80% nettipaketista on käytetty... Niinpä pysyttelin poissa netistä, eilisiltaan saakka, jolloin kokeiltiin miehen ostamaa nettitikkua. Se on pari viikkoa meillä koekäytössä. Mutta nyt jo täytyy todeta, että hidasta on, aivan yhtä hidasta kuin ennenkin, ellei hitaampaa.

Mun oli tarkoitukseni kirjoittaa, miten vietin naistenpäivää, mutta palaan siihen myöhemmin. Kyllästyin jo tähän takkuamiseen ja paan koneen kiinni. Ja menen ripustamaan pyykit pihalle.

Sopimukseton tila

Nyt on sitten peepeeoon kanssa tehty sopimuksemme rauennut, joten toistaiseksi joudun nettiin halutessani muodostamaan yhteyden kännykällä, ainakin siiheksi jos ja kun hankitaan möhkäle vai mikä lie mokkula (on muuten mielestäni käsittämätön uudissana). Tämä muutos rajoittaa huomattavasti netissä notkumistani, enhän tahdo rasittaa kännykkääni – enkä myöskään maksaa ylettömästä netinkäytöstä. Niinpä nytkin kirjoitan ensin tekstin valmiiksi ennen kuin muodostan yhteyden ja liitän tekstin blogiin. Muutos rajoittaa myös blogin käyttöäni siten, etten enää pysty seuraamaan tilastoja. Siksi länttäsin tuon kävijälaskurin molempiin vanhoihin blogeihini täällä bloggerissa, vaikkakin se minua nolottaakin, kun nyt muutkin sitten pääsevät sen näkemään…

Käytin runsaasti aikaa tallettaessani vanhaa sähköpostinvaihtoani lähinnä Millanin mutta myös Dalian kanssa. Mutta kun vielä viimeisenä sopimuksen voimassaolopäivänä jatkoin sitä melkein epätoivon vimmalla, mies kertoi, että eivät ne viestit mihinkään sieltä koneelta katoa, vaikka sopimus purkautuukin… No, kerrankos minä olen turhaa työtä tehnyt.

Mitä tulee muuten lomanviettooni, niin se on ollut suorastaan hemmotteluloma, olenhan käynyt hoidattamassa hampaani. Päätin oikein satsata elämänlaatuun ja maksoin myös puudutuksesta.

 

JK. Sain juuri tietää, että yläkoulu ei muuta meidän koulullemme, mutta ei myöskään joudu iltakouluun. Väliaikaiset tilat loppukevääksi haalitaan kylältä. Minun kannaltani se meinaa, ettei juuri mitään muutoksia tule. Kenties vain se, että vien kimppakyytikaverin aamuisin eri paikkaan kuin tähän asti.
Nyt kun vielä tekisivät rohkean (vaikkakin tyyriin) päätöksen alkaa heti suunnitella ja rakennuttaa kokonaan uutta koulukeskusta sen sijaan, että alkaisivat remontoida kahta homekoulua

Kattotahan...

...kuinka mun käyrähän. Onko ihiminen viisaheet kun kones?
Nym mä sitte kutuun itteni kirioottamahan tähän omahan plokihini mukamas jonaki muuna kirioottajana. No, motiin tietenki oman kuttuni vastahan ja rupesin heti koittamahan, tulooko tästä mitää. Ainaki tuos vieres lukoo nuo tutut tunnistehekki.
Jos konstit loppuu, pitää koittaa kikkaalla.

Uhanalainen muotiblogi

Isäntä funtsi taas eilen, että sanoudutaan irti peepeeoosta. Yritinpä sitten taas kekata konstia, pystyisinkö jotenkin kajoamaan blogiasetuksiin siten, että saisin muutettua sähköpostiosoitteen. En löytänyt konstia. Aion kokeilla kuitenkin vielä sellaista, että kutsuin itseni blogin toiseksi kirjoittajaksi toisella s-osoitteella. Mutta jos sekään kikka ei jelppaa, meinaisi se sitä, että tämän blogin päivitys tyssää ja aloitan uuden. Sillä silmällä selasin äsken "Englez-Roman-Englez" -sanakirjaa. Jotta uutta nimiehdotusta.

Ja vähän väriä perjantai-iltaan. Sain otettua itsestäni "rintakuvan", jossa näkyy joululahjaksi saamani, tyttären erehtymättömällä maulla valittu  tunika, johon natsaavat helmet tein viime kesänä ja ostin viime tiistaina.

Totisesti!

Tytär uhosi, että heti kun hän on saanut opiskelut päätökseen, hän isänsä tapaan irtisanoutuu facesta. Huomasinpa taas minäkin, että parempi olla kurkkimatta outojen ihmisten kommentointia ja vielä parempi olisi olla itse niitä kommentoimatta.  Viimeksi annoin itseni ärsyyntyä eräästä tokaisusta ja kun reagoin siihen, niin vastakommentissa kirjoitettiin jotain tosikoista. No, en sitten malttanut olla vielä vastaamatta, että henkilö erehtyy, jos kuvittelee minua tosikoksi. (En ole enää sen jälkeen käynyt katsomassa, miten kommentointi on jatkunut.)
Mutta jäin miettimään tuota. Miksi minulle tuli tarve puolustautua väittämällä, etten ole tosikko. Olenhan minä. Olen paljon mieluummin tosikko kuin sellainen, joka leikin varjolla tyypittelee ja luokittelee ihmisiä negatiivisesti.
Mutta sitten taas toisaalta. Runebergin päivänä Radio Deissä oli päivän kysymys koskien mieliinpainuneinta suomenkielistä koomikko- sketsihahmoa. Kysymyksen tehnyt Ariel kertoi esimerkkinä Alivaltiosihteereistä yhden hurmaavan hauskan sketsin - mutta viittasi myös mm. Putoukseen. Ja eikös vain päivän kysymys herättänytkin facessa kiivasta kommentointia, jossa kyseltiin muun muassa, mille kristityn sopii nauraa ja mille ei. En minä sittenkään ole tosikoimmasta päästä. Vaikken minäkään viinaan ja juopotteluun liittyvää vitsailua ole koskaan oikein ymmärtänyt enkä juuri sietänytkään. Esimerkiksi Uutisvuoto on aina herättänyt minussa ristiriitaisia tunteita. Välillä siellä on ollut hulvattoman hauskoja juttuja, mutta aivan liian usein myös mautonta pilkantekoa, jonka takia en enää ole aktiivisesti uskaltanut sitä katsoa. Miksi vasitella pahoittaa mielensä.