torstai 31. tammikuuta 2013

Molemmat kädet kipsissä

Ei silti pidä luulla, että olisin itseäni telonut, vaikka olimmekin tänään liukkaalla jäällä. Tokaluokkalainen tyttö kysyi tänään, onko mukavaa olla eskariluokan opettaja. Myönsin, että on, kuten minkä tahansa muunkin luokan opettajana. En silti selittänyt sen enempää, että on se ainakin vaihtelevaa ja monipuolista. Olen tänään auttanut pikkukoululaisia mm. luistinten, luistinsuojien ja kypärien pukemisessa ja riisumisessa, hanskojen pukemisessa, takinhihan päälle tai alle (tänään ei kylläkään kellään jumittanut vetoketju), angry birds -maskottien ompelussa, ruuan annostelussa,  paria isompaa myös monojen nauhojen sitomisessa. Olen hoitanut laastarilla haavoja ja vesilasilla huonovointisuutta. Olen antanut vauhtia keinussa, jakanut palikoita, kirjoja ja liukureita, pujotellut lankaa neulaan, etsinyt ainakin vanua, paljetteja, helmiä, legoja, maaleja ja liimoja. Olen pitänyt päivänavauksen, lukenut Marjatta Kurenniemen sadun ja opettanut kymmenpareja.
Ja olen sekoittanut kipsiä.

Äsken olin taas nukahtaa tietokoneen ääreen. Väsymys johtunee erityisesti parista seikasta, aamukokouksen takia aiemmasta heräämisestä, ulkoilusta (liikuntatunti luistelukentällä) ja siitä, että työmatkoilla piti koettaa ajella niin tarkoin, erityisesti palatessa sohjoa oli urien välissä niin paksusti, ettei ohittelu olisi tullut kysymykseen. Yhtä vastaantulevaa lenkkeilijää koetin väistää keskiviivan yli, mutta ensin piti vauhtia pudottaa roimasti. No, tähän viikkoon asti tämän talven työmatka-ajokelit ovat olleetkin suorastaan mukavia.

Kohta alkaa lempparisarjamme, toivottavasti mies ehtii sulka- ja multakaupasta ajoissa kotiin.

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Pinkkiä ja punaista

En taaskaan tajunnut/ muistanut napsia kuvia käsityöpiirituotoksistamme, tällä kertaa väkersimme lähinnä ystävänpäiväkortteja (vaan jospa viikon päästä muistaisi, siellähän ne kortit vielä ovat kerhotilan kaapissa). Mutta barbinvaateompelukset muistin kuvata ennen kuin vein ne luokkaan. Taannoin eräs kerholainen valitteli eskariluokan barbien vaatetuksen puutteellisuutta, ainakin yhdet housut olisi tarvittu, eikä juhlamekkojakaan koskaan ole liikaa. Niinpä sitten muistin aikana tonkaisin luokan kaapista följyyni tilkkupussin, josta löytyikin oivaa värkkiä. Sen sijaan, että olisin muistanut vihdoin ommella talvitakistani irronneen ja taskuuni jemmanneeni napin paikoilleen, käytin paljon energiaa ja kauan aikaa barbinvaatekaavojen etsimiseen. Joulun edellä olin ne jonnekin jemmannut samalla kun ompelukoneenkin olin rustannut levolle. Ei ikänä pitäisi muuttaa säilytyspaikkojen sijaintia... Mutta lopulta kaavat löytyivät, eikä leikkaamiseen kauhean kauaa mennyt. Vielä enemmän kuin kaavaetsintään aikaa oli mennyt tuon pitsin irrottamiseen eräästä vanhasta hameestani. Mutta juhlamekon lisäksi sitä riittää vielä moneen nukentanttuun.



Nyt on sitten vaatteet jo luokassa barbien päällä - ja pompannappikin paikallaan (ensin mieluisimmasta talvitakistani hajosi vetoketkuttaja, kohta perään irtosi keskimmäinen nappi, jonka jälkeen kuljin usean viikon ajan niin kuin kassialma ikään. Jahka saan äntihin, ostan vielä uuden pitkän vetskarinkin takkiani varten.)

tiistai 29. tammikuuta 2013

Jäliistä joulun

Mitä on tapahtunut??
Äsken huomasin pystyväni vahaan tapaan liittämään kuvia toiseen bloggerilla olevaan Jedidot-blogiini (en muista, olinko sitä siellä edes vielä yrittänytkään sen jälkeen, kun tuo kuvailu alkoi nahnistaa). No, palasin tänne tsekkaamaan vielä kerran (viimeksi tänään olin yrittänyt kepulikonsteja saadakseni liitettyä pyöräilykuvan edelliseen postaukseeni), olisiko mitään tehtävissä, asetuksissa tms. En mielestäni tehnyt mitään - kun en kyennyt - mutta kuinkas ollakaan, klikattuani kuva-ikonia(?), tyrkylle tulikin se niin tärkeä
"selaa"-imperatiivi. Ja minähän heti selaamaan. Näin jäliistä joulun ja kaikkia hyviä lupauksiani ja päätöksiäni uhmaten liitän vihiroosta viimeen kuvan vanhasta joulukortista, jonka taannoin löysin pärvötettyäni langan sen ympäriltä. Ennen kortin rullaamista sen nurkat oli noloa kyllä pyöristetty, mutta hyvin sai vielä luettua vastaanottajan nimen ;)


Kiitos ja ylistys! Kuvaa pukkaa taas.

Talavipyöräälystä

Mitä ne ihimiset kyselöö tyhymiä?

Moon niin kyllääntyny siihen, jotta ihimiset siunaaloo joka kääntehes, jotta ekkai sä ny pyörällä tullu, niinku eileenki ehtoolla hperean tunnille mennes, kun pikkuusen oli pyryttäny triimuja. Olivat itte joutunehet krapaamahan autojensa jäisiä klasia kaluumet kankiana. (Häikkistä)

Joka siunaaman kerta, kum moon menny vaikka jumppaamahan, ja totta maar ottanu alakulämmittelyt pyörän selijäs, niin nuo toiset akat ihimettelöö, että ooppa sä reipas. (En sunkaa oo, kun son puhtahasti ja kaikiin tavoon järkevämpää kun tulla autolla jumppaamahan ja saamahan ittensä hikehen - tai ylipäätänsä liikkua yhtää mihinkää millekkää asioolle pikkukaupungis.)

En mäkää oo ilijenny niiltä krävätä tietohoni, jotta minkä tähäre te prääsäättä nuolla autoollanna joka paikkahan. Mutta jos ne viä siunaaloo, niin kyllä mä jo kohta paukahutan takaasi.





Perästäki paan ny tuon kuvaasenki, kun kerran sain äntihin.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Sydän



Hähhähhää! Juksasinpas bloggeria ja sain kuin sainkin Millanilta saamani sydämenkuvaasen näkösälle.


Tämä tunnustus on tarkoitus ojentaa eteenpäin viidelle blogille, joilla on alle 200 lukijaa.

Ojennan sydämen ensiksi muutamalle "reaalitutulleni":
entiselle oppilaalleni Vihrulle, joka synnytti juuri toisen pojan, joten hänellä on nyt muutakin hommaa kuin postailu...
pikkuserkulleni Paavolle, joka on ahkera monella saralla, ja silti ehtii kirjoittaakin ahkerasti
opiskelukaverilleni Päiville, jonka blogissa on toinen toistaan ihanampia akvarellitöitä,
ja Ilopirtin Ninalle, jonka nimen eteen minun onkin vähän hankalampi kirjoittaa määritelmää, mutta jonka tekstejä voin suositella esimerkiksi niille, jotka ovat kiinnostuneita  narsismin uhrin selviytymisestä ja hengellisistä asioista.

Millan olisi itseoikeutetusti kuulunut tähän listaan kaikkine blogeineen, mutta jospa emme tennispallottele sydämellä.

No nyt sitten hokasin, ettei tällä hetkellä pysty vuodatuksen kanssa tekemään mitään, joten en voikaan nakata haastetta kenellekään siellä. Mutta löytyyhän bloggeriltakin edelleen monia mukavia blogeja, niistä ojennan sydämen vielä
Paulle, joka blogissaan(kin) antaa kunnian Jumalalle.


In body

Millan kirjoitteli tuossa juuri... miten sen sanoisin, ajan henkeen tupatusta itsetutkistelusta (mikä ei viittaa nyt mihinkään hengelliseen eikä syvälliseen). Ja kas, eikös vain kollegani tullut kysyneeksi eilen, että olenko minä vielä kertaakaan käynyt työnantajan järjestämässä inbody-mittauksessa. Jossa kuulemma mitataan rasvaprosentin lisäksi lihasmassaa ja ties mitä. Vastasin rehellisesti, etten ole käynyt. Hän oli utelias kuulemaan, miksi en ollut käynyt. Jälleen kerroin rehellisesti, että mieheni mielestä se on humpuukia. Siihen kollega, että minun kannattaisi muodostaa asioista oma mielipide...
No, sitä en enää hänelle sitten rehellisesti kertonut, että olen sen muodostanut ja se on se, etten halua mennä. Esimerkiksi siitä systä, että jos olisin käynyt, en ehkä osaisi valehdella, etten ole ollut mitattavana, ja seuraavaksihan minulta udeltaisiin tuloksia, jotta kyselijät voisivat verrata niitä omiinsa.
Kun kollega vielä ylisteli inbody-mittausta mainitsemalla, että hän sai siitä liikuntakipinän (kävelee tai juoksee juoksumatolla päivittäin), totesin siihen, että minulla on kyllä sellainen kipinöitsijä kotona, orjapiiskuri eli personal trainer. Eilenkin vei minut reippaalle kävelylle kauppaan. Minua ei saisi juoksumatolle, sehän on silkkaa sähköntuhlausta! Mieluummin polkisin sellaista kuntopyörää, johon olisi yhdistettynä pikkuinen generaattori ja akku. Hyötyliikuntaa.

Vaan mitä minusta ajattelee työnantaja, kun en ole suostunut osallistumaan kunnonkohotukseen tähtääviin toimenpiteisiin, sellaiseksi kai tuota mittailua voisi tituleerata. Olenko kenties joutumassa mustalle listalle?

torstai 24. tammikuuta 2013

Yöllistä savottaa

Mun pitäisi olla jo tutimassa, mutta kyllä ennen maatepanoa ylöskirjaan pätkän viimeöisestä unesta, oli niin jotenkin minua itteäni:
Tuossa kotimme lähistöllä kaupungin miehet kaatelivat vanhoja puita. Katsoin erään suuren kuusen romahtamista ja ihastelin, kuinka valtavan suuria käpyjä siinä on - ja ajattelin, että noista saisi hurjasti hyvää askartelumateriaalia, toivottavasti eivät raijaa runkoja liian nopeasti pois, jotta ehtisin käydä käpyjä kokoilemassa. No sitten oli kaatumassa toinen yhtä suuri kuusi, mutta siinä oli vielä joulukoristeet paikoillaan, valtavan isoja metallisia filigraanikelloja. Silloin en enää tyytynyt vain ajattelemaan, vaan kysyin työmiehiltä, että ette kai te aio noita kelloja kaatopaikalle kuskata, vaan kai niitä sopii käydä näpistelemässä, etteivät mene haaskuuseen... Vähän oudosti hymyillen miehet lupasivat, että sopii.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Muikenen kuin vaari

Olen joutunut sovittelemaan sanojani tänään erinäisiin viesteihin, niin nyt tuntuu, ettei enempää irtoa. 

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kiduttelukapineita

Mietin hartaasti, kumpi on minulle pahempi kidutusväline, luistimet vai sukset. Kun vihdoin sää salli meidän mennä oppilaitteni kanssa luistelemaan ja kun kaikilla muilla paitsi minulla oli jo kypärä päässä ja luistimet jalassa (ja kun pari pikkueskaria kontti turvallisesti pitkin jäätä), istuin itsekseni kylmässä ja hämärässä kopissa hokemassa puoliääneen "mä vihaan tätä" koettaen samalla kiskoa vähänkäytettyjä luistimiani vastentahtoisiin kinttuihini. Mutta oppilaitteni luokse menin hymyillen. Rohkaisuistamme ja tuestamme huolimatta ainakin yksi poika oli jo kuitenkin hoksannut sen saman minkä minäkin: "mä vihaan tätä". Toinen pikkupoika totesi tunnin jälkeen ruokajonossa, että hänen varpaansa ovat vieläkin jäässä :(

Kun mieheni toistuvasti koetti painostaa minua kaverikseen hiihtoladulle, annoin lauantaina viimein myöten, kauhean mokinan ja nyrryysen naaman kera. Mutta meinasin kuitenkin luovuttaa jo monoja pukiessani. Nykymonot kuulemma tukevat nilkkaa. Niinpä. Tukee niin, että pitää irvistää joka askeleella. Tällaisia kuulantyöntäjän nilkkoja tukisivat tallukkaatkin. Vaapuin polvet koukussa ulos, ettei nilkkoihin painaisi niin vietävästi. Luultavasti monot on taottu siinä samassa helvetin ahjossa, missä luistimetkin.

Seuraavan kerran hiihdän oppilaitteni kanssa, ja taas hymyillen vaikka sydän märkänis.

Polkupyöräily sopii minunlaiselleni kiireiselle ja laiskalle paljon paremmin. Pyörällä pääsen paljon nopeammin ja vähemmällä voiman käytöllä kuin konsanaan suksilla. Olen joskus yrittänyt käydä miehen kanssa kaupassa suksilla, mutta pyörsin jo ennen puolta väliä. 

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Arpuuttelua

Satuin ilokseni kuulemaan pätkän Markus Kajoa, kun hän radiossa jakeli maallikko-ohjeita viiden tapiirin voittajalle - siis jos joku voittaa arpajaisissa viisi tapiiria, mitä jonkun on hyvä tehdä. Mies hoksasi, että voisi yrittää tallentaa c-kasetille noita Kajon juttuja Ajatusten miljoonalaatikosta. Voitaisiin sitten kuunnella Norjan matkalla kesällä autoradiosta. Nimittäin. Mies hoksasi senkin, että uusimmassa autohankinnassamme on vanha kunnon kasettisoitin! Jos jo aiemmin, heti ensimmäisen työmatkani jälkeen, olin sitä mieltä, että tuosta pikkupösöstä ei luovuta, niin vielä enemmän olen sitä mieltä nyt.

Niin, oikeastaan minun piti miettiä ääneen tahi kirjallisesti, että mitä se oikein meinaa, jos joku voittaa jossain arvonnassa vuoden limsat. Sellaisia houkutuksia olen viime aikoina nähnyt eri mainoskanavilla, niin kuin netissä ja lehdissä.
Onko jokin standardi, kuinka paljon limsaa suomalainen keskimäärin juo vuodessa? Vai voiko tuollaisen voiton saanut hypätä alvariinsa kiskalla, huoltiksella ja marketissa hakemassa juotavaa, kun jano yllättää? Vai tarkoittaako vuoden limsat esimerkiksi viittäkymmentäkahta pikkupulloa? Että limpparia vain karkkipäivänä.

Liian epämääräinen on tuollainen vuoden sitä ja tätä. En mene lankaan.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Lohdun sanoja

Viime viikolla oli tarkoitukseni jakaa jotain positiivista, mutta miksi kielteinen, synkeä ja raskas niin usein tunkee tielle ja peittää muun alleen.

Eräs ystäväni oli ollut sielunhoitajansa kanssa rukouksessa, niin kuin usein ennenkin. Ja jälleen tuo sielunhoitaja oli saanut erilaisia lohdutuksen sanoja eri ihmisiä varten. Vaan tällä kertaa hän oli lopuksi sanonut: "nyt tässä tulee vielä..." ja oli maininnut nimeltä minut ja mieheni, vaikka hän ei meitä tunnekaan, ja sitten oli tullut seuraavanlainen viesti:


" He ovat raskain askelin usein kulkeneet ja paljon on rukouksissa kysymyksiä tullut, mutta vastausten aika ei ole vielä...


Minä ilmestyn heille ja annan vastaukset.

He ovat kantaneet rukouksin toinen toistansa ja minun omiani.

Minä maksan heille vaivanäön palkan. HE OVAT MINUN OMIANI! HE OVAT MINUN OMIANI!"

Minua erityisesti kosketti sanat "he ovat kantaneet... minun omiani". Tälläkin hetkellä on suuri tuska ja huoli ainakin yhden läheisen vuoksi. Onneksi kuitenkin niitä rukousvastauksiakin on tullut ihan lähiaikoinakin. Niin kuin se, että ystäväperhe onnistui löytämään uuden asunnon ja solmimaan vuokrasopimuksen, vaikka heidän asuinalueellaan on asunnoista huutava pula.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Huastelua

Noniin, tämä haastattelukin meni nyt sitten tämmöseksi... Sain jokin aika sitten Millanilta tunnustusnapin ja siihen liittyvän haasteen. Hyvässä uskossa ja tarkoituksessa aloin vastailla haasteeseen. Mutta kun tuli aika täräyttää nappi esille, hoksasin, että eihän se minulta enää onnistukaan, kuvien siirtäminen jostain omista tallennuksista. Jos ketä kiinnostaa nähdä, millainen hieno nappi näytti minusta ensin kolmelta itäisen maan viisaalta mieheltä, niin tuolta Akka nupajaa -blogista se löytyy.

"Ei mua huvita ny oikeen mikään", sanoi Matti Näsäkin aikoinaan. Mun huvittamattomuuteni tosin johtuu monesta muustakin kuin kuvattomuusseikasta. Mutta näreiden näin maatessa en sitten rupeakaan nimeämään erikseen niitä kauniita blogeja, joille tuon tunnustuksen olisin voinut eteen päin ojentaa. Rikon nyt varmaan vähintäänkin kirjoittamattomia nettilakeja, ja ainakin muutamia "bloggausasetuksia", mutta otan siitä täyden vastuun - paitsi jos se tarkoittaa jotain seuraamuksia.

Tällaiset olivat säännöt, joista häävisti toista noudatin.

- jaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle ja ilmoita siitä heille


- kerro itsestäsi kahdeksan asiaa

1. Olen avoin. Olen niin avoin, että liikenteessäkin aina paljastan toisille tiellä liikkujille hyvissä ajoin aikeeni kääntyä. Se tapahtuu joko suuntavilkkua tai -merkkiä  näyttämällä. Helppoa. Etenkin, kun meidän vanhoissa romuautoissa on vakiovarusteena tuo suuntavilkku, uusimmissa se lienee lisävaruste. Ja kun mulla on molemmat kädet tallella olkapäästä sormenpäihin asti, niin käsimerkitkin luonnaa. Siis pyöräillessä. Siis kääntymistä osoittavat.

2. Minussa asuu pieni masokisti. Asun sellaisella murrealueella, jolla sumeilematta käytetään alkaa-verbin kanssa kolmatta infinitiiviä, ja minun kielikorvani potee vakavaa yliherkkyyttä. No, vastaavasti silmiä rassaavat yhdyssanavirheet ovat riesana kautta synnyinmaan. Eikä vähiten netissä. Masokismia tämäkin.

3. Olen säästäväinen (niin laajasti ymmärrettynä kuin raaskii), ja kenties osittain siitä syystä tuo edellämainittu kolmas infinitiivi niin ärsyttääkin, kun tuhlataan kolme ylimääräistä kirjainta silloin, kun vähempikin hyvin riittäisi.

4. Me jaamme mieheni kanssa monia mieltymyksiä, mutta on toki asioita, joista tykkää vain toinen. Niistä mainittakoon tässä Neil Young. Ai, kumpi tykkää? No, mieheni nuorempi veli oli Neil Young -fani ja antoi kuulemma biisien soida liikaa... Itse en varmaan eläissäni kyllästy kuuntelemaan Heart of Gold -biisiä. Toisin kuin mieheni tykästyin ikihyviksi oman veljeni soitattamaan Harvest-älppäriin.

5. Puhun itsekseni. Erityisen kovaan ääneen ja kiivaaseen sävyyn ratin takana. Katso ensimmäinen kohta.

6. Olin 37-vuotias, kun jouduin ekaa kertaa lentokoneen kyytiin ja ulkomaille (Ruotsia ei tässä lasketa ulkomaiksi), sen jälkeenkin olen joutunut tekemään pari matkaa lentokoneella, mutta sittemmin olen pyrkinyt entisestään pienentämään hiilijalanjälkeäni (katso kohta 3).

7. Löysin ensimmäiset harmaat hiukset päästäni joskus kymmenkunta vuotta sitten, jossain neljänkympin tuntumassa. En ole sitä ennen enkä sen jälkeen värjännyt tai värjäyttänyt hiuksiani, mitä nyt kerran serkkuflikka harjoitteli päähäni vaaleiden raitojen tekoa, kun olin parikymppinen ja hän parturi-kampaajahommissa. Nyt siis päässäni on luonnomukaisia vaaleita raidantapaisia. Katso kohta kolme.

8. Mitäs vielä. Jotain porvarillista, minulle niin epätyypillisesti. (Kts 3.) Ostin v. 2005 digitaalisen ompelukoneen, jossa on kourallinen erilaisia paininjalkoja ja nelisenkymmentä erilaista ommelta. Mutta käytän sitä lähinnä vaatteiden paikkaamiseen ja vetoketjujen vaihtamiseen...


Myöhempänä lisäyksenä 30.1.2013: nyt kun tuo kuvien liittäminen jälleen luonnaa, niin tässä se nätti nappi. (Äh, pitäisikö mun ruveta uudelleen myös fundeeraamaan sen eteenpäin jakoa?)

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Lainaus Pratchettilta

Terry Pratchett:


"Riehuvan väkijoukon ÄO on sama kuin sen typerimmän jäsenen ÄO jaettuna jäsenten lukumäärällä."

Naamiohuvit 2006, s.250

perjantai 11. tammikuuta 2013

Vkl

Sain Millanilta haasteen, johon vastailen aikanaan. Pitäisi kertoa kahdeksan asiaa itsestäni. Rupesin niitä jo luonnostelemaan. Mutta siitä taitaa tulla taas summittainen ja hajanainen joukko asioita, jotka eivät ole missään järjestyksessä ja jotka eivät ole mitenkään merkittäviä, kunhan vain kirjaan muistiin, mitä mieleen sattuu nousemaan.
Olen ollut viluinen ja väsynyt tämän viikon, päivänokosten tarve on yllättänyt viimeistään viiteen mennessä. Olen nukahtanut istualleni, yleensä päivällisen jälkeen kirjan ääreen. Enkä mihinkään mukavaan nojatuoliin vaan ruokapöydän ääreen penkille. Mies on koettanut prissata ulos ja liikkumaan, sillä väsymykseni johtuu hapen ja liikunnan puutteesta, tuon minun personal trainerini mielestä. En ole lähtenyt. Aamulla kyllä suunnittelin, että tänään reippailen edes matot ulos tuulettumaan, mutta kotiuduttuani töistä nälkäisenä ja väsyneenä tulin toisiin ajatuksiin.
Enkä muuten reippaile huomennakaan. Ennen puoltapäivää pitää olla jo aika kaukana kotoa. Otan täältä kyytiini naispiirimme puheenjohtajan, sitten haemme matkalta kyytiin rahastonhoitajan ja jatkamme kokousmatkaa varapuheenjohtajan kotiin, jossa on tarkoitus pitää vuosikokousta valmisteleva kokous. Autossa ja kokouksessa istumista. Tällä viikolla lepopäivä tarkoittaa mulla sitten lepäämistä ainakin autolla ajamisesta.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Vanhan kierrätystä taas tälläkin kurin

Tiedä häntä, johtuuko postailemattomuuteni (yli vuorokauden tauko!!) siitä, että mua riepoo ja korpee kuvien liittämisen muuttuminen mahdottomaksi, vai siitäkö, että koulun alku on vaatinut veronsa - samoin kuin kirjastosta lainaamani Terry Pratchett -nivaska. 
Yritin äsken kokeilla, pystyisinkö siirtämään tänne kuvia suoraan kännykältä, kun sellaistakin vaihtoehtoa täällä nykysin tyrkytetään (ja kaikenmaailman webcameja, urlia ja picasaa...). Mutta se tyssäsi alkuunsa. Ollaan sitten pelkän tekstin varassa. Tulossa siis tuhansia sanoja kuvien sijaan : (

Nyt kun tärsyttää, en taida edes viitsiä kirjoitella niistä mukavista asioista, joita niitäkin on tapahtunut, vaan koetan läntätä yhden vanhan tekstini, joka aikanaan julkaistiin seurakunnan blogissa. Jos nyt "kopioi ja liitä" vielä toimii. (Hupsista, meinasi tulla paha moka, kopioi ja kiitä.)

Samalla tulen kyllä rikkoneeksi lupaukseni, ettei enää loppiaisen jälkeen olisi tulossa joulujuttuja (tai vissiin puhuinkin vain KUVISTA  - ja niitähän ei tod tule.)

Alla oleva teksti julkaistiin 30.12. 2009:


Joulun kellot kajahtaa


Olen teetellyt jouluaiheista tekstiä jo hyvän aikaa, mutta äidin hommat on niin kiireiset joulun alla. En kuitenkaan vielä koe olevani myöhässä, sillä loppiaiseen on sentään vielä viikko aikaa.

Ajattelin ympätä tähän kirjoitukseen parikin asiaa, joihin viittaan tuolla otsikolla. Ensimmäinen asia liittyy kelloihin ja niiden kajahteluun, toinen jouluun.

Sunnuntaina 13.12. Kööpenhaminan ilmastokokoukseen liittyen myös Raahen alueen kirkot liittyivät maailmanlaajuiseen kirkonkellojen ilmastohälytykseen. Kelloja soitettiin kolmelta iltapäivällä varttitunnin ajan, 350 lyöntiä oli tarkoitus siinä ajassa ehtiä. Määrä viittasi hiilidioksidin turvallisena rajana pidettyyn 350 ppm:n pitoisuuteen (parts per million, miljoonasosa, tietää Wikipedia). Asumme sen verran etäämmällä kaikista alueen kirkoista, ettei minkään kellojen kaiku kanna tänne saakka. Silti olin erittäin hyvilläni, kun kuulin papeiltamme ja kun seurakuntasivullakin mainittiin, että olemme mukana. Kirkon kellojen soitolla on kautta aikain välitetty sanomia ja varoituksia. Ensimmäisenä mieleen palaa Jukolan veljekset, jotka ruokalevoltaan heräävät kellojen kaikunaan ja luulevat maailmanlopun tulleen. No, sillä kertaa oli kyse ”vain” tulipalosta ja veljekset saivat armon aikaa parannukseen.

Vaikka pitkästä aikaa olemme saaneet kunnon talven lumineen ja pakkasineen, ilmastohälytys oli kuitenkin paikallaan muistuttamassa meitä maailmanlopusta, johon planeettaamme olemme ahneuksissamme ja mukavuudenhalussamme ajamassa. Vaikka minäkin hartaasti odotan Jeesuksen paluuta, niin oikea tapa jouduttaa sitä ei suinkaan ole ilmestyskirjan ennustusten toteuttaminen maata saastuttamalla, vaan evankeliumin levittäminen koko maailmaan. Tässä kohtaa minun lienee syytä rauhoittua ja jättää tämä aihe tällä erää ja siirtyä jouluisiin ajatuksiin.

Joulun edellä oli jälleen lukuisia pikkujouluja ja joulujuhlia. Kuvittelin aikaisemmin, että kunhan lapset kasvavat päiväkerho- ja kouluiästään, niin joulunetu rauhoittuu siltä osin, ettei enää tarvitse välttämättä kiiruhtaa juhlasta toiseen ja kuusen luota kuusen luokse. Toisin kuitenkin on käynyt. En välitä edes laskea, kuinka monet pikkujoulut onnistuin laistamaan tänä jouluna pelkästään työn puitteissa. Mutta myös seurakunnalla oli tarjolla useita joulujuhlia eri merkeissä. Liekö asiaa tutkittu, mutta ilmeisesti pikkujouluille on tilausta. Ainakin niistä on alkanut muodostua traditio, josta lienee vaikea luopua edes seurakunnassa paastonajankaan verukkeella. Mutta silti voi olla valaisevaa tutustua muiden tapoihin ja muualla kokeiltuihin käytäntöihin. Itselleni tulee lahjatilauksena Kauhajoen kunnallislehti, josta mielelläni luen lapsuuden kotikuntani ja -kirkkoni kuulumisia. Lehdestä luin, että Kauhajoen seurakunnassa järjestettiin adventtina yhteinen joulujuhla kaikille talkoolaisille. Juhla alkoi yhteisellä jumalanpalveluksella ja Hoosianna-hymnillä, jatkui lounaalla ja Pistaasipähkinän arvoitus -musikaalilla seurakuntakodilla. Meilläkin Tuula Kaisa toteutti samaa hyvää ideaa, kun hän järjesti yhteisen pikkujoulun lähetyspiirin, merimieskirkon ja tapulikahvion talkoolaisille. Kauhajoen talkoojuhliin kutsuttiin niin jumalanpalveluksessa eri tavoin avustaneet kuin yhteisvastuukerääjätkin ja kaikki siltä väliltä. Innostuin itse heti ideasta, se olisi rationalisointia. Mahduttaisiinko kaikin samaan juhlaan ja pöytään? Vai täytyykö silti ja lisäksi olla pieniä intiimimpiä juhlia eri lautakunnille, työryhmille, jaostoille ja ikäryhmille? Laantuuko juhlainto jo ennen aattona niin, etteivät seurakuntalaiset jaksakaan osallistua varsinaiseen joulujuhlaan?

Ilokseni kuulin miehen kotipuolessa Tervolassa lisää hyviä ideoita, miten joulun ajan tilaisuuksia seurakunnassa voi järjestää siten, että seurakunta saadaan kirkkoon. Siitä lisää ensi jouluna.

Lopuksi en malta olla palaamatta tuohon ilmastoasiaan vielä sen verran, että Kauhajoen seurakunnassa oltiin niin ikään mukana. Siellä vieläpä hoksattiin kehottaa ihmisiä tulemaan kirkkoon kävellen, pyörillä tai kimppakyydein. Hatunnostoni.



maanantai 7. tammikuuta 2013

Loman loppu ja Kovasikajuttu

Loppuu se pitkäkin joululoma aikanaan. Ja myöhään nukkuminen sekä myöhälle kahkiminen. Yritin illalla mennä ajoissa petiin, mutta kun otin kaverikseni Herraskaista väkeä, niin olin valveilla vielä puolilta öin, jolloin piti käydä vielä haukkaamassa puoliska voikkuleipää. Sitten pakotin itseni sulkemaan kirjan ja sammuttamaan yölampun. Uni tuli aikanaan katketakseen kuitenkin taas muutaman kerran ennen oikeaa herätystä. Muutamana yönä on nyt käynyt sillä tavalla.Toivottavasti jo ensi yönä alitajunta, sielu, psyyke ja koko olemukseni on suopunut töihin paluuseen ja jättänyt jänskättämisen. Tosin Pratchett on vielä kesken, noinkohan pääsen aikanaan unten maille.

Luokkaamme tuli kuin tulikin uusi oppilas, ja olimme kaikin hyvillämme, ainakin me luokan naisväki, että uuden tyttöoppilaan tulo tasoitti sukupuolijakaumaa, vaikka vielä on pojilla reilu enemmistö.

Kohta alkaa Sydämen asialla. Sen jälkeen koetan ennättää lukea Herraskaita väkeä loppuun, jotta voin sitten loppuillan nauttia kotimaisesta dokumenttielokuvasta, jonka taannoin näimme elokuvakerhossa: Kovasikajuttu alias The Punk Syndrome. Suosittelen! Ja jos tänään sen missaa, niin lauantaina kuulemma tulee uusintana.   

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Paljain päin pohjoiseen

Koskapa en luultavimmin enää loman loputtua ennätä tiuhaan postailla, niin jotain vielä lyhyesti tänä päivänä. Olihan sitä paitten tuo aamullinen postaus ajastettu jo monta päivää sitten, jotten oikeastaan tänään ole vielä kirjoittanutkaan.
Tämän päivän ikävä velvollisuuteni oli leikata kuopuksen pää sänkikaljuksi. Tyttöystävä oli jo itselleen leikannut poikamme kauniin simpsoninletin, mutta mulle jäi tuo "pohjatyö". Vein sitten kourallisen karvoja kummankin omenapuun juurelle. Millaiset lienevät tunnelmamme huomenaamulla kimppakyytikaverin kanssa, kun molempien pojat lähtevät kohti Sodankylää. Onneksi ei tarvitse itse olla saattelemassa linja-autoasemalle, se voisi olla liikaa.
Jätin nuo leikkuuvehkeet vielä tuohon tyrkylle. Jos mies irtoaa läppärinsä äärestä vartin sisällä, niin ehtisin ennen petiin menoa sinklata hänenkin päälakikarvoitustaan - mikä olisi pitänyt hoitaa jo ennen joulua ja sukulointeja.

Aloitin kouluhommiin orientoitumisen kirjoittamalla tokaluokan uskonnontunnille loppiaiskuvaelman. Saan kaikki 13 oppilasta rooleihin: kertoja, Herodes, kolme tietäjää, lainoppineita ja ylipappeja (3), enkeli, Maria, Joosef, Herodeksen sotilaita (2).

Nähtäväksi jää, joko huomenna on eskariluokassamme uusi oppilas. Jos on, täytynee istuttaa hänet väliaikaisesti pöydän päähän. Ylimääräisiä jakkaroita kyllä on, mutta talonmiehen täytynee löytää jostain vielä pulpetti.

Epifaniaa

On kuluneen joulun ajan viimeisen joulukuvan aika. Aiheena kotimme seimi numero 3. Numerosta 1 ja 4 olen jo aiemmin tänä jouluna julkaissut kuvia. Numerointi on kronologinen, nelonen hankittiin vasta täksi jouluksi, ne eebenpuiset hahmot.
Tämän seimen keskushahmot ovat arpavoittoni muutaman vuoden takaa, kun eläkkeelle siirtyvä lähetyssihteeri äjrjesti arpajaiset lähetyspiirien joulujuhlassa. Tuon tietäjän sain monen monta vuotta sitten lahjaksi yhdeltä oppilaaltani. Sen takia tämä kuva sopii epifaniaan.

Loppiainen muistuttaa siitä, että Jeesus on koko maailman Valo. Samalla se muistuttaa kirkon lähetystehtävästä.

Huomenna alkaa koulu ja arkityö, mutta tänään vielä saamme mieheni kanssa juhlistaa joulua, mm. tekstinlukuvuorossa kirkossa.

lauantai 5. tammikuuta 2013

Vielä joulusta, korteista ja muusta

Puolen tunnin päästä pitäisi olla lähdössä gospeljumppaan. Sitä ennen jotain vielä joulusta, jota olen tänään jo purkanut pois, vaikka loppiainen onkin vasta huomenna. Lauantai vain on perinteinen tyrjööpäivä, kuka sitä nyt pyhänä...
Ennen kaiken piilottamista olen ottanut vielä jokusen kuvan, joista viimeinen ilmestyy huomenna loppiaisen kunniaksi.
Mutta joulukorteista. Tänä jouluna en siis niitä itse montakaan lähettänyt, mutta silti niitä otin vastaan. Jopa yhden sellaisen, joka ei oikeasti kuulunut minulle, vaikka siinä oli minun nimeni ja osoitteeni. Mutta kun lähettäjä oli aivan outo, jostain Kuopion suunnalta, koska siellä oli kortti leimattu. Voitte arvata, että mies oli ehtinyt miettiä synkeitä ajatuksia kuvitellessaan, kuka tuo salaperäinen Arto oli, jolta tupsahti mulle kortti. Täytyy olla, että lähettäjä on tarkoittanut tavoitella jotakuta muuta paikkakunnalla asuvaa (lähes) samannimistä, ainakin yksi melkein täysi kaima täällä jossain asuu. On vain kortin lähettäjä tullut ottaneeksi selville väärän henkilön osoitetiedot. 
Toinenkin minulle kuulumaton kortti tupsahti esiin, tädin antamien käsityötarvikkeiden joukosta. Kun kerin erästä lankaa toiseen puolaan, langan alta paljastui rullaksi kääritty vanha joulukortti. Osoitettu muinaiselle kyläkauppiaalle. Ilmeisesti täti on saanut käsityötarvikkeita myös ystävältään, joka on tuon edesmenneen kauppamiehen miniä.

Äääähhh... mä olin ottanut siitäkin vanhasta kortista kuvan, mutta nyt en saa sitä - enkä mitään muutakaan kuvaa - tähän liitetyksi. Systeemi on jotekin muuttunut viime päivinä. Joten se huomenna ilmestyvä kuva on totisesti viimeinen... pitkäksi aikaa. Jos se nyt suvaitsee ilmiintyä.

Nyt meni multa pasmat sekaisin. Vaikka ei kai minulla mitään oikiaa asiaa alunperinkään ollut.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Lainaamassa

Eilen aamulla (tai siitä asti, kun olin heränyt) olin pitkään siinä luulossa, että oli perjantai. Kuvittelin tietsikan horisevan omiaan, mutta kun vihdoin aloin vähitellen uskoa silmiäni ja korviani, kun usiammasta tuutista tuli informaatiota, niin olin tietenkin hyvilläni oltuani väärässä. Aivan kuin olisin saanut yhden ylimääräisen päivän lahjaksi. Lorvimiseen.
Tänään - oikeasti perjantaina - sentään sain tehtyä päivän hyvän työn. Autoin kirjaston henkilökuntaa. Meidän pääkirjasto muuttaa väliaikaisiin tiloihin pois remontin alta, ja maanantaina aletaan pakata matskua muuttoa varten. Suurin osa, kaksi kolmasosaa pakataan varastoitavaksi, sillä väliaikaiset tilat ovat paljon kirjastoa pienemmät. Kirjastossa kävi kova huiske, kun siellä oli meitä moniaita lainaajia tullut avittamaan muutossa, vähentämällä pakattavan matskun määrää. Laina-aikaa maaliskuun puoleen väliin. Lainasin lähinnä "ammattikirjallisuutta", kuten lasten-, askartelu- ja nuottikirjoja sekä Kalevalaa selkokielisenä. Lisäksi muutama cd gospelhyllystä. Eteisessä oli myös myytäviä kirjoja, lehtiä ja äänitteitä, ostin nipun c-kasetteja, á 0,50€, joululauluja, klassista ja gospelia. Tupperin neliskanttinen kylmälaukku tuli kirja- ja äänitesaaliista täyteen, silti jäi vielä käsityölehdet lainaamatta.

...mitäs mä eilen väitinkään koholimisestani...

torstai 3. tammikuuta 2013

...moo mitää koskaa koholinu..

Käylährimmä kotopuoles, mukava reisu, mukava sukuloora ja fläysätä, muistella vanahoja. Siskoon miäs murijaasi oikeen vitsin: "Aila ei oo koskaa ollu nuuka..." Sama miäs taannoon ihimetteli, jotta ensukaa mä vain käytä vessapaperikki usiampahan kertahan.

Mutta vaikka mä kaikki otan taltehen, niin emmoo mitää kumminkaa elääsnäni koholinu. Siinä mieles, jotta molsin pannu vitriinihin leikkuja tai komeeta tassia ja pilikkumia. Taikka järijestelly postimerkkejä tai etikettiä tulitikkuaskiista.
Mutta kyllä mä niitä oon ottanu taltehen, tulitikkuaskit toki kokonaasina, enkä vain etikettiä. Mutta nuota postimerkkiä moon jo vuosikauret lähärätelly Suomen Lähetysseuralle. Niillon kai vuotuunen postimerkkihuutokauppa, johona kerätähän varoja tietenki lähetystyöhön. Täski läjäs on joukos muutama ulukomaan merkkiki. Moon työpaikallaki krävänny postimerkit, sanonu, jotta jos ei kukaa muu tartte, niin motan ne.   Nyp pitääs kohta taas nuo lähärättää. Ja postis kovalla äänellä krävätä, jotta panevat sitte Lähetysseuran kuorehen oikian postimerkin päälle, eikä mitää lämpöleimaa. En oo kuullu viä kenenkää niitä keräävän.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Hitailua ja kotoilua

Pitäisi vissiin vaihtaa yövaatteiden tilalle jotain asiallisempaa, vuorokauden aikaan sopivampaa. Tosin äsken miehen mielipidettä kysyessäni ("kannattaako tässä enää pukea?") sain vastauksen, että mitä suotta pukemaan, ellei palele. Mutta sitten soitti eräs tuttava ja kutsui itsensä kylään. Hän ei kuitenkaan luvannut lähteä liukastelemaan. Tarkoitti sanoa, että hänet pitää kotoa hakea meille. No, olinhan ajatellut lähteä käymään postissakin, ei sinnekään arvaa pyjamassa hulmuta.

Joululoma jatkuu vielä muutaman päivän, samoin joulukoristeista nauttiminen. Voisi nauttia kyllä vielä viimeisistä laatikoistakin, täytynee muistaa ottaa sulamaan. Joulusiivouksien hedelmistä ei enää oikein pysty nauttimana, kun ne ovat piilossa tuolla romppeen ja roinan alla.

Tämän koommin ei enää ole monta joulukuvaa tulossa loppiaiseen mennessä. Mutta yhden oikomiskuvan julkaisen tänään. Ennen joulua ei välttämättä ehdi pyykätä eikä välttämättä säätkään suosi pyykinkuivatusta, joten olen ottanut tavaksi vaihtaa likaisten patalappujen tilalle joulutekstiilit, jotka kerään visusti pois samalla kun joulukoristeetkin, ja jemmaan samaan piiloon joululiinojen kanssa. Millan tunnistaakin varmaan nuo kaksi tonttupatalappua. Muut olen löytänyt lähetysmyyjäisistä.


Mutta miksi ihmeessä terve ihminen kupeksii yöasussaan vielä iltapäivällä? Paluu kotiseuduilta venähti yökahteen, ja nukkumaanmeno aamukolmeen, kun en malttanut olla ottamatta Silmarillionia petikaveriksi. olin sitä yrittänyt matkalla katulamppujen valossa lukea, mutta Teerijärveltä alkaen katuvalot sammuivat edetessämme. Mikä onkin fiksua, kuka kumma enää siihen aikaan tien päällä liikkuisi.
Mies herätti minut aamulla klo 10.30 ilmoittaen, että kello on jo yksitoista. Taipumusta liioitella. Nyt voisin ottaa itseään kiinni kampaamattomasta niskasta ja ravistella velttoiluhalut sivummalle.