maanantai 30. syyskuuta 2013

Juolavehnäkoeasema

Olen pitkin loppukesää ollut yhden naisen sodassa juolavehnää eli tuttavallisemmin valkojuurta vastaan. Olen siinä sivussa rakentanut koeaseman, jonka tarkoituksena on tutkia erilaisia juolavehnän ylöskaivettujen juurten tuhoamismenetelmiä ja vertailla niiden tehokkuutta.
Ei kun oikeasti sitä on tullut niin paljon (perkaamallani palstalla on erittäin suotuisat kasvuolot niin perennoille, vihanneksille kuin myös ei-toivotuille lajeille), että olen joutunut funtsimaan, minne kaikkiin paikkoihin voin sitä lykätä ilman, että tarvitsee pelätä sen uudelleen juurtumista.
Tässä pieni kuvakooste erilaisista ratkaisuista:

 Ensimmäiseksi ratustelin juurimättäitä erilaisille tellingeille, mahdollisimman ilmavasti ja ilman maakosketusta edistääkseni kuivumista ja välttääkseni juurtumista. Kuvassa näkyvän kaivonkannen ja lampaan heinähäkin lisäksi käytössä oli myös laattojen alta vapautunut puinen lava, jonka nostin kenaamaan portaita vasten, aurinkoa kohti. Seuraavaksi kannoin osan juurista kuivumaan sateensuojaan kasvihuoneeseen. Aurinkoinen loppukesä kuivattikin ne siellä niin mukavasti, että uskalsin nostella ne kuivuneena isoon säiliökompostiin kerroksittain pilaantuneiden omenoiden kanssa.

Pienen määrän kerrallaan pystyin kompostoimaan myös tuoreeltaan pikakompostorissa. Siitä en ottanut kuvaa. Se on se kallein ja paras pikakompostori... ;) Kerran olen jo kompostorin päässyt tyhjäämään ja täyttämään uudelleen. Mutta valkojuurta tulee nopeammassa tahdissa kuin pikakompostorikaan pystyy käsittelemään. Joten lisää keinoja piti keksiä:

 Rakas pystytti minulle heinäseipään, johon sitten ratustelin osan mättäistä, miten parhaiten taisin. Viime viikonloppuna päätin ottaa koekäyttöön vielä yhden konstin: sulloin perkeet isoihin tukeviin tyhjiin multasäkkeihin ja ajattelin jättää ne sateen suojaan seinustalle koko talveksi. Katsotaan keväällä, mitä niille kuuluu.

Ja jos vielä yksi kuva yrttimaasta, joka on nyt ainakin osittain raivattu. Työ jatkuu, kuten ehdokkaat tapaavat sanoa.

Palstan perustaja on tehnyt hurjan ison työn rakentaessaan tämän kasvimaan kohopenkki kerrallaan - puhumattakaan noista hienoista yrttilaatikoista. Mutta hänen koko ajan huonontunut kuntonsa on estänyt häntä viime kesinä tekemästä mitään kovin pitkäkestoista tai raskaampaa. Se yhdessä maan hyväkasvuisuuden kanssa selittää, että juolavehnä oli päässyt valtaamaan alaa. Sehän kyllä ottaa alansa hyväkuntoisenkin kitkijän penkissä.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Synnintunnustus

Tunnustan tässä, että aina en ole sydämestäni tai edes järjen tasolla osannut yhtyä jumalanpalveluksen synnintunnustukseen. Mutta tänään kyllä yksi kohta kolahti ja kovasti. Pappi oli valinnut yhteiseksi synnintunnustukseksi numeron 708, jossa sanotaan mm. "Sinun edessäsi tunnustamme... epäoikeudenmukaisuuden, jossa olemme olleet mukana..." Tämä kuuluu meille kaikille pohjoisen ja läntisen pallonpuoliskon riistääjävaltioiden kansalaisille. 
Mutta todellisuudessahan pitäisi tunnustaa "jossa OLEMME mukana". Miten sen ikänä saa loppumaan? Mitä minä yksilönä voin tehdä sanoutuakseni irti hyvinvointivaltioiden harjoittamasta epäoikeudenmukaisuudesta ns. kehitysmaita kohtaan? Tuokin kehitysmaa-käsite taitaa olla jo käytöstä poissa? Kun on huomattu, ettei todellista kehitystä olekaan tapahtunut siinä mitassa ja sillä tahdilla kuin on toivottu ja uskottu? 

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Vaihdantatalous

Aikapankit ja oravannahat...
Olemme kuskailleet etelästä omenoita jo pari autolastillista tänne pohjoisempaan Suomeen, missä ne ovat kelvanneet muillekin kuin meille. Toisten ihmisten on ollut vaikea ottaa vain vastaan, vaan on kyselty, mitä me niistä tahdomme vastineeksi. Toiset ovat suoraan ehdotelleet ja kyselleet, huolisimmeko sitä tai tätä vastalahjaksi. Joillekin on sentään riittänyt se, kun olemme ehdottaneet, että voivat joskus kirkossa käydessään pudottaa jotain kolehtiin, niin antaa hyvän kiertää sillä tavoin.
Mutta olemme olleet kuitenkin hyvillämme ja iloisia myös kaikista vaihtareista: kasvihuonekurkkuja, tyrniä, puolukkaa, punajuurta, päivänliljaa ja hirvenlihaa säilykepurkeissa. Voisin vielä huolia myös keskikokoisia, kannellisia, tyhjiä lasipurkkeja, jotta niitä riittää omenasoseelle...

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Hiljaisuus jatkuu ja syvenee

Jos on postailu ollut viime aikoina vähäistä ja vaatimatonta, niin nyt se on muuttunut vielä entistä hankalammaksi. Nettitikku toimii hitaasti, eilen en sitä edes viitsinyt vaivoitella pöytäkoneeseen, kun mies latasi koko päivän, illan ja yön virustorjuntaohjelmaa tms. läppärilleen. Istun tällä hetkellä luokkani koneella, mutten enää kauaa, kotiin pitäisi päästä lähtemään omenoita keittelemään soseeksi. Sen verran raotan kuitenkin kuulumisia ja elämäni mullistuksia, että työmatkan kulkeminen muuttui radikaalisti maanantaista alkaen. Monivuotinen kimppakyytikollegani sai töitä kotipaikkakunnalta, joten nyt olen höylännyt tuota puolen tunnin väliä yksikseni. Ja melkein joka kerta mennen tullen on armottomasti nukuttanut. Pitääkö tässä ruveta funtsimaan, miten pääsisi mokomasta työmatka-ajosta. Olen jo vuosia haaveillut, että voisi kulkea työmatkat ekologisesti pyörällä tai kävellen. Ja vielä enemmän nyt, kun julkinen liikennekään ei ole enää ulottuvillani. Koulupäivämme alkaa niin aikaisin, että kotipuolesta ei yksikään bussi tänne asti ehdi siiheksi, jos niitä nyt edes jokunen päivän mittaan tulisikaan.