Hiljaisen viikon lopulla minut ja meidät sisarukset hiljennettiin.
Olimme mieheni kanssa kiirastorstain iltakirkossa, päätösvirren "Käy yrttitarhasta polku" aikana kirkko puettiin mustiin ja sammutettiin valot. Minua harmitti, kun liikutuin niin, ettei laulusta tullut mitään. Pian kun olimme pyöräilleet kotiin, puhelimeni soi ja siellä pikkusisko itkee: "isä nukkui pois". Juuri niihin aikoihin, kun monissa kirkoissa valot sammuivat, sammui myös isämme elämänliekki.
Isälle koitti pääsiäinen jo kiirastorstaina, meille muille pitkäperjantai.
torstai 24. huhtikuuta 2014
maanantai 14. huhtikuuta 2014
Piirakkamysteeri
No! Eikö tänne kukaan meinaa mitään kirjoittaa??
Mä niin tykkäisin kronologisuudesta. Olin ajatellut, että kirjoittelen - nopeaan tahtiin - pari kolme postausta synttärieni vietosta. En ole päässyt alkua (siis ensimmäistä juhlintapäivää) pidemmälle. No, sen toisen juhlapäivän eli varsinaisen syntymäpäiväni, jota "hyväntekeväisyyskonsertin" merkeissä vietin kuittaan nyt tällä (klikkaa) postauksella, jonka kirjoitin toiseen blogiini. Jolloin pääsen hyppäämään suoraan aprillipäivään (ja siihen miten tein Vilukissit). Olin saanut viettää maanantaina palkallista vapaapäivää, mutta tiistaina olin luvannut tarjota työkavereille synttärikahvit kakkuineen. Kävikin niin onnellisesti (kuten olin vähän laskeskellut ja toivoskennellut), että konserttikahveille leipomosta tilatuista täytekakuista yksi jäi täysin iskemättömäksi, joten sain viedä sen töihin eikä minun enää illan päälle tarvinnut ruveta kakkua täyttelemään. Samoin jäi leipäjuustoa ja (omapoimimaa) hillaa, coctailpiirakoita ja munavoita sekä mun tekemiä pipareita, kesäkurpitsaleikkokakkua ja juustokeksejä, joita myös kuskasin koululle. Toisen open kanssa funtsattiin, mihin jääkaappiin ne mahtuisivat ja päätettiin, että osa kannattaa jättää opettajainhuoneen jääkaappiin.
Kun sitten ruokavälitunnilla aloin rustata trahteeria esille, niin en löytänytkään coctailpiirakoita mistään. Olin varma, että olin laittanut ne täytekakun alapuolelle opettajainhuoneen jääkaappiin. Kysyin kollegoilta, oliko joku siirtänyt ne muualle. Kukaan ei tunnustanut ja minä epäilin ääneen, että joku aprillipilailee kanssani. Kävin vielä kurkkaamassa keittiön jääkaappiinkin, olisinko sittenkin vienyt ne sinne, vaikka tiesinkin, etten ollut. No, ruvettiin kahvittelemaan ja herkuttelemaan ja todettiin, ettei tässä ruuan päälle niin piirakoita kaipaakaan ja kai ne kevään loppuun mennessä löytyvät hajun perusteella. Oli ne mulle kukkapuketin laittaneet ja kortinkin tehneet (siinä oli oikeen eteläpohojalaanen toivotus, johona mainittihin, jotta viisaus asuu vanahoos naisis...), mutta toiveeni mukaan lahjaraha oli laitettu yhteisvastuulle.
Minulla on aina tiistaisin kuljetusvalvonta, ja kun sieltä tulin takaisin opettajainhuoneeseen, niin mitä näinkään pöydällä? Sen ison tupperin rasian, jossa ne coctailpiirakat olivat. "No niin, kuka se pelleili mun kanssani? Mistä ne löytyivät?" Kollegat kertoivat, että olivat aikoneet kertoa, että ne löytyivät hattuhyllystä, mutta oikeasti ne olivat kuulemma joka tapauksessa löytyneet omilta jäljiltäni - sieltä keittiön jääkaapista, jonne en niitä ollenkaan muistanut laittaneeni ja josta mukamas niitä jo kertaalleen etsin.
Pääasia, että löytyivät iltapäivän kahvihetkeen mennessä - eivätkä päättäjäispäivään.
Mä en muistanut, kun en ehtinyt pysähtyä funtsimaan, ottaa yhtään ainutta kuvaa synttäritarjoiluista. Onneksi mies kuvasi ahkerasti molempina päivinä, niin sain kuvia edes vieraista ja ohjelmista. Itse muistin ottaa kuvan kukista.
Korkea kimppu on kollegoilta, valkea lilja Romanian ystäviltä ja atsalea oli ilmestynyt interfloran kautta sillä välin, kun olin konsertissa. Sen oli lähettänyt miehen veli perheineen. Upean värinen, ja tuo pysti sopii hienosti Kanttorilan väreihin. Asettelin kukat kuvanoton ajaksi tyhjään nurkkaan, jonka mies raivasi putkiremontin takia. Siitä häipyi työpöytä tietsikoineen yläkertaan. Siistiytyi pianonseutu olohuoneessa melkoisesti. Kelpaa tässä nyt pääsiäistä ruveta rustaamaan.
Mä niin tykkäisin kronologisuudesta. Olin ajatellut, että kirjoittelen - nopeaan tahtiin - pari kolme postausta synttärieni vietosta. En ole päässyt alkua (siis ensimmäistä juhlintapäivää) pidemmälle. No, sen toisen juhlapäivän eli varsinaisen syntymäpäiväni, jota "hyväntekeväisyyskonsertin" merkeissä vietin kuittaan nyt tällä (klikkaa) postauksella, jonka kirjoitin toiseen blogiini. Jolloin pääsen hyppäämään suoraan aprillipäivään (ja siihen miten tein Vilukissit). Olin saanut viettää maanantaina palkallista vapaapäivää, mutta tiistaina olin luvannut tarjota työkavereille synttärikahvit kakkuineen. Kävikin niin onnellisesti (kuten olin vähän laskeskellut ja toivoskennellut), että konserttikahveille leipomosta tilatuista täytekakuista yksi jäi täysin iskemättömäksi, joten sain viedä sen töihin eikä minun enää illan päälle tarvinnut ruveta kakkua täyttelemään. Samoin jäi leipäjuustoa ja (omapoimimaa) hillaa, coctailpiirakoita ja munavoita sekä mun tekemiä pipareita, kesäkurpitsaleikkokakkua ja juustokeksejä, joita myös kuskasin koululle. Toisen open kanssa funtsattiin, mihin jääkaappiin ne mahtuisivat ja päätettiin, että osa kannattaa jättää opettajainhuoneen jääkaappiin.
Kun sitten ruokavälitunnilla aloin rustata trahteeria esille, niin en löytänytkään coctailpiirakoita mistään. Olin varma, että olin laittanut ne täytekakun alapuolelle opettajainhuoneen jääkaappiin. Kysyin kollegoilta, oliko joku siirtänyt ne muualle. Kukaan ei tunnustanut ja minä epäilin ääneen, että joku aprillipilailee kanssani. Kävin vielä kurkkaamassa keittiön jääkaappiinkin, olisinko sittenkin vienyt ne sinne, vaikka tiesinkin, etten ollut. No, ruvettiin kahvittelemaan ja herkuttelemaan ja todettiin, ettei tässä ruuan päälle niin piirakoita kaipaakaan ja kai ne kevään loppuun mennessä löytyvät hajun perusteella. Oli ne mulle kukkapuketin laittaneet ja kortinkin tehneet (siinä oli oikeen eteläpohojalaanen toivotus, johona mainittihin, jotta viisaus asuu vanahoos naisis...), mutta toiveeni mukaan lahjaraha oli laitettu yhteisvastuulle.
Minulla on aina tiistaisin kuljetusvalvonta, ja kun sieltä tulin takaisin opettajainhuoneeseen, niin mitä näinkään pöydällä? Sen ison tupperin rasian, jossa ne coctailpiirakat olivat. "No niin, kuka se pelleili mun kanssani? Mistä ne löytyivät?" Kollegat kertoivat, että olivat aikoneet kertoa, että ne löytyivät hattuhyllystä, mutta oikeasti ne olivat kuulemma joka tapauksessa löytyneet omilta jäljiltäni - sieltä keittiön jääkaapista, jonne en niitä ollenkaan muistanut laittaneeni ja josta mukamas niitä jo kertaalleen etsin.
Pääasia, että löytyivät iltapäivän kahvihetkeen mennessä - eivätkä päättäjäispäivään.
Mä en muistanut, kun en ehtinyt pysähtyä funtsimaan, ottaa yhtään ainutta kuvaa synttäritarjoiluista. Onneksi mies kuvasi ahkerasti molempina päivinä, niin sain kuvia edes vieraista ja ohjelmista. Itse muistin ottaa kuvan kukista.
Korkea kimppu on kollegoilta, valkea lilja Romanian ystäviltä ja atsalea oli ilmestynyt interfloran kautta sillä välin, kun olin konsertissa. Sen oli lähettänyt miehen veli perheineen. Upean värinen, ja tuo pysti sopii hienosti Kanttorilan väreihin. Asettelin kukat kuvanoton ajaksi tyhjään nurkkaan, jonka mies raivasi putkiremontin takia. Siitä häipyi työpöytä tietsikoineen yläkertaan. Siistiytyi pianonseutu olohuoneessa melkoisesti. Kelpaa tässä nyt pääsiäistä ruveta rustaamaan.
Tunnisteet:
duunissa skolessa,
ilon pisaroita,
kyökin puolelta,
perhe,
seurakunta,
sähläystä,
yhtä juhlaa
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Trossatahan ny
Siiton jo viikko, kun juhulittihin suvun ja muiren läheesten kans vähä etukätehen mun viiskytävuotissynttäriä, mutta ny meinaan saara äntihin kirioottaa eres jotaki niistä juhulista. Täs on viety niinku sammakkaa äkehen alla, kun heti juhulallisuuksien jäläkehen meille tryykäs putkimehet rustaamahan, niin ei oo ollu sevvertaa väliännestä, jottolis keriinny ajatuksia koholimahan.
Mutta ny. Multa tuloo vissihin usieet postaus juhulihini liittyen, ja vissihin usiemmalle plokillekki. Mutta alootan tyrnevää lahajoosta. Molin jo aikaa päättäny, jotta minen sitte tartte mitää kolesta, enkä eres kukkia taikka rahaa, vaan haluan johonki hyvähän kohteesehen maharolliset muistamiset osoottaa. Syksyllä mä sitte sen äkkäsin, jotta son yhteesvastuukeräys, kun son kerta menos justihin synttärieni aikahan. En silloon viä tienny kohoresta, mutta kun sen kuulin, molin tytyväänen. Oikeen varmistuu, jotta valittin oikeen. No, mä sitte hyvis aijoon tierootin niin työnantajaa kun ammattijärijestyäki, jotta jos niinku on meininki joinki muistaa, niin tossolis tilinumero.
Molin funteerannu juhuliani jo monta vuotta, mutta vasta viime kesästä alakaen rupes selekenemähän, juhulapaikan ja sen semmoosen osalta. Kutuun sukulaasia tänne meirän lintukotohon ja siinä samas ilimineerasin, jotta muistamiset yhteisvastuulle.
Mutta ei nuo sitte perästäkää tullehet tyhyjin käsin. Sen lisäksi, jotta purottivat mun kolehtihini, toivat kaikellaasta mukavaa. Niin kumminki ovat fiksuja nuo mun läheeset, jotta mitää turhaa kolesta ei tuotu, kaikki tarpehellisia ja hyöryllisiä. Meinaan ny sitte vähä trossata, mitä kaikkia mä sainkaa.
Ensimmääset lahajat, komiat valurautaaset kirjatuet, sain jo vissihin kuukausi etukätehen, kun Millan-ystäväni oli kyselly mun tarpehia ja lahajatoivehia. Se kun väitti, jotta kumminki mulle jotaki tuorahan, niin pareet sanoa, mitä tartten, jottei tuu epämieluusta tai turhaa. Ja sitte se kumminki toi lisää lahajoja, kun tulivat käymähän, uusia hantuukia ja voimisteluvehkehiä, joita mä tartten tenniskyynärpään hoitohon.
Yks velii toi heiluharan ja siskoo siihen vaihtopään, krökyn, sama velii toi kovat mokioomet vaattehia, jokka vaimonsa oli pemmastanu pois kaapiistansa. Niiren häjypoika oli lähärättäny omatekemää sinappia ja valkosipulinkynsiä chilimarinaaris. Pikkusiskoo toi kans lisäksi murua ja kovetun pussillisen tyrniä, rautalääkkeheksi. Isoosiskoo toi Viskarssin oksasakset ja jos jonkimmoosta siementä, hernehiä ja perennoota. Sitte silloli viä kaharen sorttisia kukkiaki, ruukus komiasti punaasena kukkiva pääsiäiskaktus ja pöntöllinen sytykeruusuja. Keskimmäänen velii toi följysnänsä omenapuun taimen, jonka noli sisarukset yhtöhöösesti mulle hommannu. Vanahimmalla velijellä oli tuliaasena äireen risetillä tehtyä aprikoosi-kurpitsahilloa, jota mies on ny herkutellu näkkileivän päällä kahavin kans. Serkku pani isoon tukun rahaa mun säästöpossuhuni ja ruusun maljakkohon. Ruusun kans tytärki tuli, sellaasen ruukkuruusun. Jos vaikka sais sen pihalle kesäksi. Kottaraaspönttö, jonka velii oli teheny, oli vissihin enempi tupaantuliaaslahaja, mutta kyllä mä senki lasken synttärilahajaksi.
Meirän kummiflikka, siskoon esikoonen, oli rustannu vanahoosta virioosta hienon nostalgiapläjäyksen, josta kerkisimmä jotaki katella juhulien lomas. Lisäksi ne soittivat serkunpoijan kans selloa, soli kuulemma peräkamariorkesteri. Niijjotta arvokasta ohojelmaaki oli mun juhulas. Toinen ohojelmanumero oli keskimmääsen velijen juhulapuhes.
Mutta lahajoosta mun piti kirioottaa. Isoosiskoo toi mukanansa valamihiksi tekemiänsä salaatteja ja salaatinkastiketta. Niistä jäi meille viä evähäksi, niin jottei parihin päivähän tarvinnu salaattia teherä. Tärillä oli kans mukanansa isoot mokioomet, sano, jotta pemmasta kun kerkiät. No, nym moon sitte keriinny. Vähä harmittaa, jotten kattelu sitä liinakääryä jo silloon. Siinolis ollu justihin sellaanen siniraitaanen pötäliina, joka olis passannu siisehen kamarihin valakoosen liinan päälle. Ja samahan sinisehen kamarihin löytyy Liisan loorasta sinikukkaanen juomaklasi. Paan kuvia sitte kun löyrän johoron kamerahan.
Viä naapurin emäntäki oli pannu velijen joukkohon astioota, mökkilääsiä varte. Oli sanonu, jotta panna kiertohon, jonsei itte tartte. Irtopohjavuuan paninki Norjan vierahien följyhyn, kun mulloli niitä kaksi ja kun molin unohtanu toisen kotia, niin piti viä tää mökillä ostaa kolomas...
Jokahan tuos ny tuli kaikki. Eipäs tullu, saimmä kummiflikalta viä Sibelius-Akatemian FBB:n cd:nkin, kuuntelimma sitä autorarios, kun tänne ajelimma. Maanantaina sain sitte viä toisen mieluusan cd:n, mutta maanantaista tuohippuolin lisää. Jos ei tää, niin toises plokis.
No nym mullolis nuota kuviaki. Ensin nuo krökyt ja osa siemeniistä
Sinisestä kamarista tuli vähä hämärä kuva, mutta siinon molemmat Liisa-tärin siniraitaliinat, son ne itte kutonu.
Ja Liisalta son tuo kukkaklasiki. Eikä täti hetikää tienny, jotta meillä mitää sinistä kamaria onkaa. Tuo piianpeili on Millanin peruja, enoonsa tekemä, mä pirän sen tarkoon talles. Jos vaikka Millanin pieni siskoonflikka, kummiflikkansa joskus huoliis, kun tärillensä se ei enää huushollihin mahtunu.
Mutta ny. Multa tuloo vissihin usieet postaus juhulihini liittyen, ja vissihin usiemmalle plokillekki. Mutta alootan tyrnevää lahajoosta. Molin jo aikaa päättäny, jotta minen sitte tartte mitää kolesta, enkä eres kukkia taikka rahaa, vaan haluan johonki hyvähän kohteesehen maharolliset muistamiset osoottaa. Syksyllä mä sitte sen äkkäsin, jotta son yhteesvastuukeräys, kun son kerta menos justihin synttärieni aikahan. En silloon viä tienny kohoresta, mutta kun sen kuulin, molin tytyväänen. Oikeen varmistuu, jotta valittin oikeen. No, mä sitte hyvis aijoon tierootin niin työnantajaa kun ammattijärijestyäki, jotta jos niinku on meininki joinki muistaa, niin tossolis tilinumero.
Molin funteerannu juhuliani jo monta vuotta, mutta vasta viime kesästä alakaen rupes selekenemähän, juhulapaikan ja sen semmoosen osalta. Kutuun sukulaasia tänne meirän lintukotohon ja siinä samas ilimineerasin, jotta muistamiset yhteisvastuulle.
Mutta ei nuo sitte perästäkää tullehet tyhyjin käsin. Sen lisäksi, jotta purottivat mun kolehtihini, toivat kaikellaasta mukavaa. Niin kumminki ovat fiksuja nuo mun läheeset, jotta mitää turhaa kolesta ei tuotu, kaikki tarpehellisia ja hyöryllisiä. Meinaan ny sitte vähä trossata, mitä kaikkia mä sainkaa.
Ensimmääset lahajat, komiat valurautaaset kirjatuet, sain jo vissihin kuukausi etukätehen, kun Millan-ystäväni oli kyselly mun tarpehia ja lahajatoivehia. Se kun väitti, jotta kumminki mulle jotaki tuorahan, niin pareet sanoa, mitä tartten, jottei tuu epämieluusta tai turhaa. Ja sitte se kumminki toi lisää lahajoja, kun tulivat käymähän, uusia hantuukia ja voimisteluvehkehiä, joita mä tartten tenniskyynärpään hoitohon.
Yks velii toi heiluharan ja siskoo siihen vaihtopään, krökyn, sama velii toi kovat mokioomet vaattehia, jokka vaimonsa oli pemmastanu pois kaapiistansa. Niiren häjypoika oli lähärättäny omatekemää sinappia ja valkosipulinkynsiä chilimarinaaris. Pikkusiskoo toi kans lisäksi murua ja kovetun pussillisen tyrniä, rautalääkkeheksi. Isoosiskoo toi Viskarssin oksasakset ja jos jonkimmoosta siementä, hernehiä ja perennoota. Sitte silloli viä kaharen sorttisia kukkiaki, ruukus komiasti punaasena kukkiva pääsiäiskaktus ja pöntöllinen sytykeruusuja. Keskimmäänen velii toi följysnänsä omenapuun taimen, jonka noli sisarukset yhtöhöösesti mulle hommannu. Vanahimmalla velijellä oli tuliaasena äireen risetillä tehtyä aprikoosi-kurpitsahilloa, jota mies on ny herkutellu näkkileivän päällä kahavin kans. Serkku pani isoon tukun rahaa mun säästöpossuhuni ja ruusun maljakkohon. Ruusun kans tytärki tuli, sellaasen ruukkuruusun. Jos vaikka sais sen pihalle kesäksi. Kottaraaspönttö, jonka velii oli teheny, oli vissihin enempi tupaantuliaaslahaja, mutta kyllä mä senki lasken synttärilahajaksi.
Meirän kummiflikka, siskoon esikoonen, oli rustannu vanahoosta virioosta hienon nostalgiapläjäyksen, josta kerkisimmä jotaki katella juhulien lomas. Lisäksi ne soittivat serkunpoijan kans selloa, soli kuulemma peräkamariorkesteri. Niijjotta arvokasta ohojelmaaki oli mun juhulas. Toinen ohojelmanumero oli keskimmääsen velijen juhulapuhes.
Mutta lahajoosta mun piti kirioottaa. Isoosiskoo toi mukanansa valamihiksi tekemiänsä salaatteja ja salaatinkastiketta. Niistä jäi meille viä evähäksi, niin jottei parihin päivähän tarvinnu salaattia teherä. Tärillä oli kans mukanansa isoot mokioomet, sano, jotta pemmasta kun kerkiät. No, nym moon sitte keriinny. Vähä harmittaa, jotten kattelu sitä liinakääryä jo silloon. Siinolis ollu justihin sellaanen siniraitaanen pötäliina, joka olis passannu siisehen kamarihin valakoosen liinan päälle. Ja samahan sinisehen kamarihin löytyy Liisan loorasta sinikukkaanen juomaklasi. Paan kuvia sitte kun löyrän johoron kamerahan.
Viä naapurin emäntäki oli pannu velijen joukkohon astioota, mökkilääsiä varte. Oli sanonu, jotta panna kiertohon, jonsei itte tartte. Irtopohjavuuan paninki Norjan vierahien följyhyn, kun mulloli niitä kaksi ja kun molin unohtanu toisen kotia, niin piti viä tää mökillä ostaa kolomas...
Jokahan tuos ny tuli kaikki. Eipäs tullu, saimmä kummiflikalta viä Sibelius-Akatemian FBB:n cd:nkin, kuuntelimma sitä autorarios, kun tänne ajelimma. Maanantaina sain sitte viä toisen mieluusan cd:n, mutta maanantaista tuohippuolin lisää. Jos ei tää, niin toises plokis.
No nym mullolis nuota kuviaki. Ensin nuo krökyt ja osa siemeniistä
Sinisestä kamarista tuli vähä hämärä kuva, mutta siinon molemmat Liisa-tärin siniraitaliinat, son ne itte kutonu.
Ja Liisalta son tuo kukkaklasiki. Eikä täti hetikää tienny, jotta meillä mitää sinistä kamaria onkaa. Tuo piianpeili on Millanin peruja, enoonsa tekemä, mä pirän sen tarkoon talles. Jos vaikka Millanin pieni siskoonflikka, kummiflikkansa joskus huoliis, kun tärillensä se ei enää huushollihin mahtunu.
Tunnisteet:
ilon pisaroita,
jotaki murtehella,
Kanttorila,
nostalgiaa,
perhe,
yhtä juhlaa
tiistai 1. huhtikuuta 2014
1. huhtikuuta 2014
Mä voisin kertua, kuinka mä tänään tein Vilukissit, mutta että te uskoosi kumminkaa. Niin kiriootan siittä sitte tuohippuolin. Heikää ny, mun tarttee ruveta einehtimähän roveesti, jotta jaksan sitte 12 tuntia syömäti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)