keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Helatorstain aattona

Sain itseltäni luvan kirjoittaa jokusen rarin - nyt kun ekaluokkalaisteni todistukset ja todistuksen liitteeksi tulevat käyttäytymisen arvioinnit on tulostettu, allekirjoitettu, leimattu ja kansioiden väliin sujautettuna.

Isä on nyt siunattu lepoon odottamaan, että Jeesus Kristus hänet viimeisenä päivänä herättää. Hautajaisista ei tässä sen enempää kuin se, että siunaustilaisuuden jälkeen me kaikki kuusi isämme mukulaa, kolme poikaa ja kolme tytärtä, kannoimme isän arkun kappelista ulos ja hautaustoimiston autoon, jolla isä vietiin tuhkattavaksi. Se oli yllättävän raskas taakka, mutta ajattelin, että aikanaan isä on meitä jokaista kantanut ja kanniskellut, niin nyt oli meidän vuoromme.

Isän uurna lasketaan kesäkuun kahdeksantena samaan hautaan, johon hänen äitinsä, isänsä ja yksi siskoistaan on haudattu.

maanantai 19. toukokuuta 2014

39 askelta - tai vähän enemmän

Melkoista porrasjumppaa on tuo taimien karaisu. Töistä tultua kannan yläkerrasta eteläikkunalta kymmenkunta taimilaatikkoa alakertaan ja takaovesta ulos kempuralle. Illalla retuutan ne takaisin. Onneksi rautatabletit ovat alkaneet tehota, en varmaan aneemisena jaksaisi kulkea trappuja ylösalas.

En sitten tiedä, onko itse karaisusta juurikaan taikaa, koska se on minulla ollut tähän asti säännöllisen epäsäännöllistä. Jos aloittaa karaisemisen, niin pitäisikö sitä jatkaa keskeytymättä ulosistutukseen saakka? Minulle on tullut pakostakin taukoja viikonloppuisin, kunen ole ollut paikkakunnalla. No, vaikkeivät taimenruppanani juuri hyötyisikään, niin saanpa ainakin pohkeille ja reisille kyytiä.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Vietimme juhlapäivää työn merkeissä

Tänään on Norjan itsenäisyyspäivä, 200 vuotta. gratulerer med dagen. Mutta tänään sattuu olemaan myös hääpäivämme, 28 vuotta. "Emme juhli, matkoilla" olisi voinut lukea lehden päällä. Lähdimme eilen töistä suoraan vapaa-ajanasunnolle. Aloitin kuopankaivuun jo eilen  illalla, ja mies jarruremontin. Viivyttiin pihahommissa hämärään asti, yhdentoista jälkeen nukkumaan.
Sain 50-vuotislahjaksi omenapuun, kuten olen aiemmin kehuskellut. Veljeni juhlapuheessaan nimesi sen hyväntiedonpuuksi. Paratiisissamme on toki ennestään kahdeksan omenapuuta, mutta oli mukava saada tarhaan nuoruutta. Oli vain miettiminen, mihin sen saan mahtumaan. Hädässä ystävä tunnetaan. Omenatarha-Eedenimme edellinen omistajatar ehdotti, että voisin kaivaa ylös yhden kolmesta Sinikka-luumupuusta, sen pienimmän, hänellä voisi olla sille paikka, ja minä saisin Lavialle tilaa.  
Eilen illalla irrotin Sinikan ja kaivoin kuoppaa isommaksi. Löytyi kiviä, yksi niin iso, että tarvittiin liina ja miehen apua, että saatiin se ylös kuopasta. Tänään heräsimme kuudelta kumpikin omia töitämme jatkamaan. Kaupasta kalkkia ja puutarhamultaa niin sain omenapuun istutetuksi, heinäseiväs tukikepiksi ja hajotetun sohvan sisältä revittyä huopaa katteeksi rungon ympärille.

Syntymäpäivälahjasta hääpäivänä istutetusta hyväntiedonpuusta tulee isäni muistopuu. Sain jo pikkuserkulta vinkkejä muistolaatan teettämiseen.

PS. Aloitin sitten vielä yhden blogin, jonne myös olisin voinut tämän tekstin laittaa, koska siellä keskityn vapaa-ajanasuntoomme. Kanttorilan kulmilla

tiistai 13. toukokuuta 2014

Yök

Enpä muista hetkeen kokeneeni mitään fyysisesti niin epämiellyttävää ja hankalaa kuin tämänpäiväinen mahantähystys. (Enkä kyllä muista, että milloinkaan olisin - aikuisiällä - etu- ja jälkikäteen itkenyt lääketieteellistä toimenpidettä.) Kipuahan minä kyllä kestäisin - ainakin mikäli uskomme hammaslääkäriäni, joka totesi, että mulla taitaa olla korkea kipukynnys. Mutta tuo oli jotain muuta kuin kipua. Yökötystä, avuttomuutta ja itsensä hallitsemattomuutta. Viisas, kiltti ja empaattinen hoitaja piteli kiinni, rohkaisi ja kannusti lakkaamatta.
Nyt se on ohi, enkä totisesti toiste halua joutua nielemään letkua. Kai siitä voi jatkossa kieltäytyä.
Mitään hälyttävää, poikkeavaa, haavaumaa ei löytynyt, ei myöskään viimeisimmissä verikokeissa tai virtsa- ja ulostenäytteissä ollut mitään poikkeavaa. Hemoglobiini oli rautalääkkeillä noussut. Anemian takia minua tänään syynättiin, haluttiin vissiin poissulkea imeytymishäiriöt yms. Patologilta tulee vielä vastaukset näytepaloista, mutta verikokeiden mukaan mulla ei ole keliakiaa. Eipä tietenkään, kai se olisi tuntunut jonkinlaisina vatsa- tms. vaivoina. 
Kuitenkin kaikitenkin, toivottavasti tutkimus oli turha. 

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Toukokuun toisena sunnuntaina

Jaksaa olla kylmä. Tuntuu, että sisältä asti paleltaa.
Sain aamupalan vuoteeseen jo puoli kahdeksalta, ei tarvinnut valveilla odotella herätystä. Sain sänkyyn myös tulevan kesän kukan ja suurennuslasin, jolla näin vähän paremmin tutkia dalian istutusohjeet.
Rautatabletin ja elokuvan (Inside man) jälkeen lähdimme tandemoimaan kirkkoon, siihen kirkkoon, jonka viereisessä seurakuntatalossa oli luvassa perinteinen miestenpiirin järjestämä äitienpäivälounas. Kapusimme tavanmukaisesti lehterille. Kun kuulin saarnan aikana jonkun miehen yskivän alakerrassa, muistin heti taas isän ja ajatukset harhautuivat saarnasta.
Harmillisesti jumikseen oli ympätty ehtoollisvirsiksi kaksi inhokkiani (jotka eivät ole varsinaisia ehtoollisvirsiä, ovatpa vain sellaisia, jotka kaikki osaa jo ulkoa, kun niitä vähän päästä veisataan). Mutta olipahan alkuvirsi ainakin komea Aurinkomme ylösnousi.
Lounaalla istumme tuttavapariskunnan pöytään syömään ja seurustelemaan. Kun kerroin rouvalle värssystä, jonka olen valinnut isän kukkalaitteeseen, niin taas multa pääsi poru. Vaikka olen muistolausetta kuivaharjoitellut ääneen itsekseni kohta kymmeniä kertoja. Välillä se jo sujuu kyynelittä. Mutta jos ei hautajaisissa suju, täytyy pyytää miestä lukemaan.
Koska laitoin dahliasta (pakkauksesta) kuvan jo viimeisimpään blogiini, niin laitan tähän - sopivasti aiheeseen liittyen - toisen kukkakuvan. Sain torstaina kevätmyyjäisissä Tuulalta upean tuoksuvan pionin, se on kuvassa isän armeijakuvan ja työkavereilta saamieni kynttilöiden kanssa.


torstai 8. toukokuuta 2014

Shoppailua

Tuttava soitteli töistä tultuani: "Oletteko kotosalla, onko teillä menoa tälle illalle?" Vastasin, että ei kai seurakunnassakaan ole tänään mitään. Tuttava tuli käymään, keitin kahvit. Yhtäkkiä sitten viiden edellä juolahti mieleen, että eiväthän ne kevätmyyjäiset vain ole tänä torstaina. Etsin äkkiä paikallislehden ja seurakuntatiedot. Ja kyllä vain ja niinpä tietenkin, ainahan kevätmyyjäiset ovat olleet äitienpäivää edeltävänä torstaina! No, laitoimme tuttavan pyörän auton taakse peräkoukkuun ja tarjosimme hänellekin lihakeittoa seuriksella. Oli sentään vielä melkein tunti ostosaikaa. Ja silläkin oli oma tarkoituksensa, että tulimme autolla. Kahdestaan olisimme tulleet ilman muuta pyörällä. Tuula tuli kysymään, millä olemme liikkeellä ja oli hyvillään, kun kuuli, että autolla. Ja pian syykin selvisi: hän oli ollut halunnut ostaa minulle kukan jo syntymäpäivilleni, mutta nyt hän oli hankkinut upean valkoisen kerratun pionin surunvalittelukukaksi. Otin siitäkin jo kuvan, vaan en vielä ehättänyt sitä koneelle siirtää. Sen sijaan löysin vanhojen kuvien joukosta pari sellaista kuvaa, joista saa osviittaa joistakin tekemistäni ostoksista.

Ylemmässä kuvassa on Evankeliumijuhlien edellä virkkaamiani tyynyjä. Niistä roosa oli edelleen myymättä. Nyt sen ostin kahdestakin syystä: minua häiritsi sen sisälle laitettu mustavalkokuvioinen tyyny, siellä pitäisi olla yksivärinen, kun kuviot häiritsevästi "kalakastaa" isoäidinneliöiden rei'istä. Toinen syy on se, että eräs tuttu nainen oli aiemmin kiinnostunut ostamaan tämän. Nyt voin sitä hänelle uudelleen tarjota.


Eebenpuisia figuurejakin oli edelleen myynnissä, ja nyt ostin ystävälleni samantapaisen veneen kuin tämä, minkä itsellemme ostimme toista vuotta sitten. Ajattelin, että tämä voisi olla 50-vuotisonnittelukukkanen. Uskallan sen tässä mainita, kun tiedän, ettei ystäväni pysty enää nykyisin käyttämään tietokonetta/ nettiä sähköallergian takia. 


lauantai 3. toukokuuta 2014

Toimintaterapiaa

Olemme mieheni kanssa nyt kolmatta kertaa mökkiviikonlopun vietossa isäni kuoleman jälkeen. Eka kerralla pääsiäislauantaina emme ehtineet juurikaan tehdä töitä, kun olimme vain yötä jatkaaksemme kotipuoleen sisariani tapaamaan. Se verran ehdin puutarhassa kierrellä, että löysin paljon elämää, pikkuötököitä sun muuta sekä ihastuttavan pörröisen tarhakylmänkukan, joka sai taas kyyneleet valumaan.

Viime lauantai oli aurinkoinen ja lämmin, ja tarkeninkin pelkällä topilla puuhastellessani koko päivän puutarhassa. Toki pitkikset ja kumpparit + villasukat jaloissa. Tänä viikoloppunakin on ollut välillä aurinkoista, mutta sade on tullut rakeina ja lumena. Puutarhatöissä on kuitenkin hyvin tarjennut kunnon vaatetuksella, johon kuului mm. pipo ja toppavaatteet.

Puutarhanhoito on aina oiva mielenterveyden ylläpitäjä, ja tuntuu se auttavan surutyössäkin.