maanantai 31. joulukuuta 2012

Turvallista vuodenvaihdetta


Yöllä on taas satanut lunta, sellaista märkää takeroa. Mies tekee lumitöitä, myös naapurin leskivaimon puolesta, joka oli eilen valittanut, että tarvitsisi sellaisen lumilingon. Jos meidän mukulat olisivat vielä mäenlaskuiässä, niin saisivat taas oman kotimäen portinpieleen.
Pitäisi lähteä viemään tytärtä kuormineen opiskelupaikkakunnalle, lukulomalle. Täällä kotona kun on sellaisia häiriötekijöitä kuin vaikka telkkari. Huomenissa olisi tarkoitus pistäytyä kotopuolessa Etelä-Pohjanmaalla, tarttis vissiin tukkia korviin yöksi tulpat, että saisi kunnolla nukuttua ja jaksaisi matkustaa.

Kun nyt ihmiset jättäisivät sen paukuttelun ja muunkin hölmöilyn vähemmälle tänä iltana ja yönä. Tulen kanssa ei ole leikkiminen, saati räjähteiden. Itse sain joulun aikaan parikin varoitusta tulenkäsittelystä. Kuvassa on toinen niistä. Tuo enkelikuvalla koristelu kulmikas kynttilä oli minulla palamassa suoraan liinan päällä. En ollut ollenkaan hoksannut katsoa kynttilän alle, että eihän siellä mitään suojaa ollutkaan, vain reunoja kiertää tuollainen reunus, kenties vain paperia sekin, jotain kröpeliäästä. Kun sitten nostin kynttilää, sen alla oli paksu talimeri, ja kynttilän sydän irtosi kynttilästä jäi siihen talin keskelle tököttämään. Onneksi ei ehtinyt tapahtua pahempaa kuin tahriintua hieno liinani, jonka täti on minulle tehnyt. Se kyllä harmittaa ihan tarpeeksi. Kravaamalla sain enimmät jänkkääntyneet talit irti, täytyy yrittää silittämällä vielä poistaa lisää.


Toisen kerran vahinko tuli kello kaulassa. Kuulin kamariin asti jonkin kilahduksen, jonka kuuli myös mieheni ja kysyi heti, menikö minulta jokin lasinen kynttilänjalka rikki. Kohta pian äänen aiheuttaja löytyikin. Jalka, jossa oli palanut loppuun jo monta kynttilää tätä ennen ilman mitään vahinkoa, oli haljennut, ja siinä oleva kynttilänpätkä jatkoi palamistaan. Kohta olisi liina ollut tulessa.

 Kyseessä oli tällainen kynttilänjalka. Olen varmaan ostanut kirpparilta kyseisen parin. Täytyy jatkossa muistaa sammuttaa kynttilä ennen sen ehtimistä maajalkaan. Alakuvassa vielä se sivupöytä, jonka päällä jalka räjähti, tuon lasienkelin takana. Siinäkin oli tädiltä saatu liina vaarassa, ja seinä ja telekkari.
Mainittakoon vielä, että mies melkein itse järjesti tämän pöydän. Eräänä päivänä töistä palattuani näin, että tv oli siirretty tästä pikkupöydältä nurkkaan ja tähän oli rustattu kynttilänjalkoja. minä sitten ujutin liinan alle ja siirtelin vähän kynttilöitä (ja pois sen punaisen säästöpossun kynttilöiden seasta...)

Toivotan - ehkäpä ihan turhaan - hiljaista, rauhallista ja turvallista vuoden vaihtumista!

sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Ei tällä kertaa suonut Herra

Jouduimme jättämään mielestämme Kuusamon retken. Kuski nukkui tavallista huonommin ja nousi vajavaisilta yöuniltaan myöhään korkein verensokerein. Paluumatka pimeällä mahdollisessa pyryssä olisi ollut liikaa, suorastaan uhkarohkeaa hämäräsokeutta poteville diabeetikkosilmille. No entäs tämä kakkoskuksi? Ykkönen nauttii itse ajamisesta, mutta kyydissä istuminen on hänelle yhtä kärsimystä, minulla taas melkein toisin päin. Olen myös turhan lahjakas nukkumaan autossa.
Viimeistään loppukeväästä on toiveissa päästä maistelemaan kasvisravintola Karpalon antimia, mikäli anoppi tapansa mukaan lähtee Kuusamoon terveyslomalle. Silloin on valotilannekin tyystin toinen.

Kuusamoon, Kuusamoon, Kuusamoon

Jos Herra suo, niin tämän tekstin ilmestymisaikaan olemme jo päässeet liikkeelle kohti Kuusamoa ja Kasvisravintola Karpaloa. Saimme pikkuserkultani joulukortin mukana kutsun avajaisiin:



Ensin on mahdollista ruokailla uudessa ravintolassa klo 11-15 ja sitten kuudelta alkaa avajaiset. Pikkuserkku lähetti myös avajaisten ohjelman sähköpostitse, mutta se on pdf-tiedostona. Pitäisi osata vissiin se ensin muuntaa joinki, jpegiksi tms. ennen kuin saisin sen tänne liitettyä.
Matkaa on nelisen tuntia, kolmisensataa kilometriä. Taitaa paluu mennä huomisen puolelle.

"Tämä Koillismaa"

lauantai 29. joulukuuta 2012

Pipareita, piparkakkuja ja ruskeita pikkuleipiä

Kuinkahan monena jouluna olen jo julkaissut näitä samankaltaisia kuvia koristelemistani piparkakuista? Monena maar. Ensi jouluna taas samaan malliin. Nyt kyllä bongasin serkkulikan facebook-päivityksestä kivan uuden mallin, joulukranssin, jota itsekin sitten mukaelin. Meillä vain on jo käytetty loppuun niin punainen kuin vihreäkin karamelliväri, enkä taida enää niitä ostella, ties mitä myrkkyjä ovatkaan, niin ei saa kranssiin väriä muuta kuin noilla ranskalaisilla pastilleilla lievästi.

 Nuottiavainkelloja vein tuliaisina lauluryhmämme harjoituksiin, mutta emäntä laittoikin ne omaan tietohonsa, ja tarjosi meille omia kardemummapipareitaan, jotka nekin olivat hyviä.
 Reiälliset sydämet maistuivat veljenpojan mielestä paljon paremmalta kuin muut piparit.
Yritän tehdä tasapuolisesti erimallisia piparkakkuja, mutta sikoja tein vain pari, ukkoja ja akkoja jonkin verran enemmän kuin possuja. Perhosmuotti on nyt pari joulua ollut hukan teillä, muttei sitä ole niin osattu kaivatakaan.
Yleensä ei pysty muistamaan, kuka on syönyt minkäkin piparin, ei edes omasyömiään, vaan nyt tiedän sanoa, kuka söi tuon viimeisen kuvan tyttöpiparin, joka makaa kyljellään oikeassa ylälaidassa. Jouluaamuna juotiin kuorolaisten nyyttärikahvit kahden jumalanpalveluksen väliajalla, ja Satu väliäänestä sieppasi tuon tytön ja totesi, että se iskee silmää.
Tein muuten sormeeni aika ärämän jouluaamuna, kun leikkasin nyyttäreille maustekurkkuviipaleita uudella terävällä tomaattiveitselläni. Kauheassa kiiruussa sitten teippasin sen kahdella laastarilla ja kun se vain vuoti, käärin vielä sideharsorullallisen peukun ympärille. Ensi kerralla kyllä pitelen maustekurkkua haarukalla sitä viipaloidessani. Ja ensi kerralla huolehdin, että pyöränrenkaassa on tarpeeksi ilmaa. Pakkanen näköjään kutistaa ilman renkaan sisällä. Oli niin kankeaa meno, että myöhästyin. Eikä sormenleikkuu hommiani nopeuttanut.

perjantai 28. joulukuuta 2012

Outoja joulukukkia

 Julkaisen pari otosta jälleen siinä toivossa, että joku lukija sattuisi tunnistamaan, mistä on kysymys. Ylempi komeus on ollut esillä seurakuntasalissa siitä saakka, kun siellä juhlittiin kirkon 80-vuotisjuhlia pyhäinpäivänä. Kuoroharjoituksissa nappasin kuvan. Vielä joulun edelläkään en nähnyt kasvin avanneen tuota nuppuaan.

Mummon luona ihmettelimme toisen miniän kanssa, minkä kumman marjakasvin anoppi oli saanut. Piti oikein kokeilla, että marjat oikeasti ovat tuota samaa kasvia, eivätkä vain aseteltuna.
Oma amaryllikseni on kukintansa jo kukkinut, mutta hyasintit ovat parhaillaan parhaimmillaan, vein toisen tuoksuttamaan makkariin. Ja kas kummaa, nuhanenänikin tunnisti tuoksun, kun myöhemmin siellä käväisin.

torstai 27. joulukuuta 2012

Joulukorteista

Kuten mainitsin, vaihdoin suurimman osan joulukorttipostituksista tänä vuonna sähköiseen joulutervehdykseen. Hienoinen katumuksen hippu käväisi välillä mielessä, kun postista tipahteli toinen toistaan suloisempia tervehdyksiä. Mutta luettuani joulun alla paikallislehdessä julkaistun artikkelin jouluroskien lajittelusta omatuntoni jälleen rauhoittui. Korteista sanottiin mm., että sähköinen on ekologisempi. Lehdessä vihjattiin myös, mitä saaduille korteille voi tehdä, mutta siitä lisää kohta.

Kortteja ei voi järjestää kauneus- eikä mieluisuusjärjestykseen. Kunhan nyt levitin ne penkille näytille. Jätin kuitenkin valokuvakortit sekä kirjeet, oppilaiden kortit ja jättikortit pois näistä kollaaseista.
Kauniiden korttien joukossa oli mm. pari klassikkoa: Rudolf Koivua ja Martta Wendeliniä. Aina saamme iloksemme myös jokusen askarrellun kortin, nytkin yhden sellaisen, jonka mallia aion röyhkeästi käyttää hyväkseni, todennäköisesti ainakin oppilaitteni ensi joulun kortteihin. Tänä jouluna he saivat kortin, johon olin punonut ripustettavan paperitähden.
Eräs erikoisuus korttien joukossa on mustavalkoinen piirros, joka sisältää paikallishistoriaa, edesmenneen kuvataiteilijan ja lukion rehtorin Antti Saarimäen tuotoksia. Myös tämänvuotiset pingviinikortit erottuvat joukosta. Seimiaiheet ovat kuitenkin kestosuosikkejani, ne pysyvät asian ytimessä.

Nyt niiden joulukorttien jatkokäsittelystä. Itselläni on ollut jo vuosia tapana kerätä kortit tyhjään konvehtirasiaan ja kirjoittaa vuosiluku päälle. Ullakkokomerossa rasioita on jo vino pino vuosikerroittain. Mutta paikallislehden mukaan kortit voidaan hävittää kartonkijätteen mukana taikka käyttää mielellään askartelumateriaalina. Muistan kun lapsemme teki päiväkerhossa joulukorteista sievän mökkirasian. Jotain sellaista olin ajatellut, että voisimme kokeilla käsityöpiirissäkin, mutta se tuntui jotenkin lasten askarelulta. Sen sijaan toisessa seurakuntamme käsityöpiirissä oli ideaa kehitelty eteenpäin mielestäni nerokkaasti, kauniisti ja taidokkaasti.
 Nyt kun korteista tehty kori tai vati on jo hyvän aikaa ollut perillä Norjassa, voin julkaista siitä ottamani kuvat. Ennen sen paketoimista koetin vielä piirtää kahdeksankulmaisesta pohjasta sekä sivukappaleesta mallit mahdollista tulevaa tarvetta varten.

keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tonttujen jouluparaati

Tontut ovat ilmeisesti hetkeksi vetäytyneet lepoon kyttäyskeikoiltaan, mutta meillä niitä seisoo vielä komeassa rivimuodostelmassa kirjahyllyssä. Sain yhdeltä suloiselta oppilaaltani joululahjaksi tämän suloisen tonttupalapelin.

Arvoitus paljastuu


Se kumma keitos oli klapi, niin kuin saattoi kuvasta nähdä, pätkä pihlajaa, joka oli niin jäässä, että mies halusi sitä keittelemällä sulattaa ennen kuin ryhtyi veistämään. Siitä tuli meille jääkaapin oveen uusi kripa.

Nyt on toinen joulupäivä, Stefanoksen ja kaikkien marttyyrien päivä, ja me olemme aamusta lähteneet tapaninajelulle sukulaisiin täydellä lastilla, jHs.

tiistai 25. joulukuuta 2012

Livekalakuva-arvoitus

Mikä otus kattilassa kiehuu? Onko se joulun lipeäkala vai hauen pyrstö?

 Ehkei tunnistaminen ole niinkään hankalaa kuin kysymys MIKSI? Se selviää tuohippuolin.

Livekalasta puheen ollen, se oli perinteinen Tapaninpäivän jouluherkku lapsuudenkodissamme. Erityisesti se maistui minulle ja isälle, maitosoosin ja maustepippurirouheen kanssa. Joskus viime vuosina olen kokeillut kaupan tyhjiöpakattuja lipeäkaloja, mutta ne ovat surkeita yritelmiä verrattuna äidin liottamaan. Vaikkakin liotuksen ajan porstuassa haisi aivan kauhealta, niin kuin joku olisi käynyt siellä rönäyttämässä kunnon tuprahduksen. Kotipuolessa on maankuulu kauppa, jossa niin ikään liotetaan itse ja josta lipeäkalaa haetaan kauaskin. Minä kokeilin myös, mutta vaikka se oli parempaa kuin marketin tarjoomukset, niin ei se silti ollut yhtä hyvää kuin äidin laittama. Tosin se voi johtua muustakin kuin liotuksesta. Ja voi hirmu niitä ryökiä.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Jo joutuu ilta

Kirkosta palattuani ja syötyäni tälle päivälle jo toisen jouluaterian päätin ennättää käväistä koneellakin. Menin pyörällä kirkkoon kuorolaisten kanssa etukäteen kuten tavallisestikin, mutta tällä kertaa perhe ei ilmaantunutkaan vakiopenkkiinsä. Jumiksen jälkeen soitin miehelle ja kuulin, että perheauto ei ollut lähtenytkään käyntiin, seisottuaan pakkasessa jouten kaksi viikkoa.

 Kuva sisältää tahatonta tuotesijoittelua. Jouluna aina laitamme ruokapöytään jatkopalan, mutta silti katan ns. seisovan pöydän keittiötasanteelle, josta kukin kerää lautaselleen mieluisat laatikot, salaatit ja lisukkeet. Pöytään katoin vain joulukaljan ja leivän tykötarpeineen (margariini, palvikalkkuna ja tuotesijoiteltu sinappi). Tänä vuonna otin viimein käyttöön vuosia sitten saamani kankaiset ruokaliinat, joiden kuviointiin sointuvan pellavaliinan olen tädiltäni saanut niin ikään vuosia sitten. Kun ruokapöytä oli jo valmis ennen joulurauhan julistusta, niin kuusi sai silloin vielä odotella lisäkoristeita. Päätettiin tyttären kanssa, että tänä vuonna haluamme pelkistettyä koristelua. Kelpuutimme vain valkoiset koristeet hopeapunosten kera. Sen lisäksi, että yksinkertainen on kaunista, kuusi on myös helpompi loppiaisena riisua.
Syötyämme jaksoin hetken vielä jatkaa kuusen koristelua, mutta sitten oikaisin sohvalle Hobitin kanssa ja nukahdin toviksi. Siksipä pysyinkin sitten hereillä kirkonmenojen ajan. Saarna oli okein hyvä, kuten Markolta osaan odottaakin, toteutustapakin aivan omanlaisensa, väliin tekstiä ja virsiä.

Tänä vuonna olen taas entistä enemmän laistanut joulupuuhista. Jo vuosia joulusiivouksen päävastuu on ollut miehellä, kun taas minä olen huolehtinut esim. joulukorttien lähettämisestä. Vaan tänä vuonna lähetin suurimmalle osalle edellisvuosien korttiensaajista jo itsenäisyyspäivänä sähköpostitse ennakkovaroituksen, että tänä jouluna ei ole korttia tulossa, vaan sähköinen tervehdys niille, joihin voin olla yhteydessä emailin tai fb:n kautta. Sen lisäksi, että se säästää luontoa, aikaa ja vähän rahaakin, niin nyt mulla ei kerta kaikkiaan ollut mitään kortti-inspiraatiota. Senhän olisi pitänyt tulla jo viime loppiaiseen mennessä, jos vanhaa mallia olisin noudattanut. Kyllähän me teimme käsityöpiirissä kortteja marraskuun lopussa, mutta siinä vaiheessa olin jo auttamatta pudonnut kelkasta.
Toinen oikaisuni on joululahjat. En ole paketoinut (juuri) mitään, ainoastaan tyttären huopahelmet käärin punaiseen kuitukankaantapaiseen, joka on peräisin jonkin joulukukan ympäriltä. Kokosin lehtikeräyskassiin sitä sun tätä, toivottavasti jokaiselle jotain, valitkoot siitä. Katsotaan nyt sitten, mitä aikuinen jälkikasvumme tästä tykkää...

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Artun muistolle


Tuskainen epätietoisuus on päättynyt. Sen tilalle tuli suru. Herra, lohduta ja tue Artun perhettä.

torstai 20. joulukuuta 2012

Betlehemin kedolla


Jouluun on enää muutama päivä. Tänä iltana on koulumme kuusijuhla. Uskon vakaasti, että pienet eskaritontut saavat äitien ja isän silmät kostumaan. Itse ainakin olen liikuttunut monta kertaa heitä harjoituttaessamme.
Kuva on luokkamme puusohvalta, jonka raivasimme paimenten kedoksi toisen adventtisunnuntain jälkeen. Sitten sinne alkoi syntyä lampaita. Muutama oppilas kerrallaan päääsi neulahuovuttamaan avustajani kanssa. Sillä välin me puuhailimme toisten kanssa muita hommia, mm. noita kultapaperitähtiä taivaalle.

Seimi on meiltä kotoa. Sain sen joululahjaksi isosiskoltani vuosia sitten. Sen jälkeen kotiimme on tullut lisääkin seimiä, yhteen tein hahmot paperinarusta ja posliinipäistä, toisen voitin lähetyspiirin arvonnassa - ja nyt on sitten vielä eebenpuiset. Niistä nyt riittää vaikka joka lapselle perinnöksi.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Mainos


Mainitsin jo musiikkiasioihin painottuvassa blogissani, mutta mainitsen vielä täälläkin, että ensi sunnuntaina klo 12 on mahdollista netin välityksellä kuunnella lauluryhmäämme, kun avustamme messun musiikissa yhdessä paikallisista kirkoista. Tästä klikkaamalla pääsee seurakunnan nettisivulle, lisävihjeenä Pattijoki.

Mies asetteli eebenhahmot keittiön yläikkunalle. Takana myös toinenkin myyjäisostokseni, lasisydänriipus.

Eebenpuuta

Menimme perinteiseen tapaamme seurakuntamme diakonia- ja lähetysmyyjäisiin (oikeastaan tänä vuonna ehätimme käydä kaikissa kolmessa myyjäisissä, joka kirkon juurella) Seijan ja Lucianpäivänä. Siellä huomasin ensimmäisenä kauniille afrikkalaiskankaalle asetellut mustat puuveistokset. Kiusoittelin vieressä häärinyttä lähetyssihteeriä, että Henkka on näköjään ehtinyt vähän veistellä. Kyse oli Makonde-heimon perinteisestä käsityötaidosta, eebenpuisia hahmoja, joista koetimme etsiä mm. shakkipelinappuloita. Tosin siitä luovuimme alkuunsa, koska olisi pitänyt löytää sitten vielä norsunluisia veistoksiakin, mutta se olisi ollut epäeettistä ja lainvastaista.
Siinä kun ihastelimme ja hypistelimme taidokkaita töitä, vierestä käveli eräs seurakuntalainen, joka möläytti: "Mitä mörköjä nuo ovat?" Vähän myöhemmin samainen nainen kuului supattavan toisen naisen kanssa jotain, jonka tulkitsin tuomitsevan mokomat taikakaulut miksi lie pakanallisiksi poppakonsteiksi.
Minä sen sijaan löysin aarteiden joukosta jälleen uuden jouluseimen kotiimme:


Kunhan vielä nuo hahmot ehdin asetella jollekin liinalle, mieluiten punaiselle, niin pääsevät vielä paremmin oikeuksiinsa. Kun olin itse valinnut Marian, Joosefin ja lampaan, pyysin miestä valitsemaan erikokoisista veneistä mieluisimman. Lähetyssihteeri oli ilahtunut ja kiitollinen tekemästämme satsauksesta, mutta kyllä olimme itse vielä iloisempia.


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Monkin toiveen täyttymys

Mää ihmettelen tätäki kauhiast' - kyl mää olen taas niinku puulla päähän lyät. Yllättäen näenkin lukijoiden määrän kohonneen tuohon haaveksimaani täyskymppiin. Kiitos, Nina, ja tervetuloa topteniini!
Nyt on lukijarivit tasan! 

Vaikka ollakseni rehellinen, mielellään saa tulla lukijoita lisääkin. (Tietty aina parempi, jos heti kerralla napsahtaisi viisi uutta!)

Sen verran täytyy nyt mun rehvastella, että eilen sain tosiaankin tehtyä suursiivouksen - siivosin nimittäin esikoisen kirjahyllyn. Nuhaisena sellainen papereiden lajittelu lattialla istuen oli sopivan keveää hommaa. Aamulla jo päätin, ettei tässä kunnossa voi kuvitella jynssäävänsä kylppärin kaakeleita.

Mukavaa joulunalusviikkoa! Sen aikana vielä pari juttua putkahtaa omaan tahtiinsa tänne, mutta sitten voi olla taas hiljaisempaa.

Aulin ja Aulikin päivä

Joulukiiruisiin yms. vedoten lataan tulemaan ajastuksen avulla jokatoispäivityksiä nyt horviksi. Jouluisia kuvia ja vain vähän tekstiä, hope so.

Viikko sitten oli Annanpäivä, tänään Aulikin. Monella muullakin (mm. oppilaillani Niilolla, Niklaksella ja Oskarilla) on ollut nimipäivä joulukuun aikana. Laitan sen kunniaksi kukkakuvia. Tai oikeastaan nuppukuvia. Minulle on tuottanut suurta iloa seurata amarylliksennupun paisumista. Eritoten siksi, että tämä on ensimmäinen kerta, kun edellisjoululta säilyttämäni amarylliksen sipuli antoi toiveita kukinnasta. Mää ihmettelin kauhiast'. Olin ku puulla päähän lyät. Tällä kertaa olin tosin kasvattanut sipulia kesän ajan isossa ruukussa kasvihuoneen lämmössä. Olisiko siinä ollut se niksi. En kyllä seurannut asiantuntijoiden ohjeita. Tämä sipuli ei levännyt kuivillaan yhtään kuukautta syksyllä, vaan oli koko ajan samassa ruukussa, missä se vietti kesän. Silkkaa vaaleanpunaista armoa siis.



Eilen oli jo nähtävissä ja laskettavissa kolme kukkaa samassa vanassa. Piisaa hyvin. Tässä samalla Millanille nimipäivätervehdys.

perjantai 14. joulukuuta 2012

Joulunuha

Luojan lykky, etten eläissäni ole joutunut kärvistelemään heinänuhan tautta. Mutta tänä vuonna minulla onkin tainnut sitten olla elonuha, syys-, loka- ja marrasnuhat sekä eilen illalla alkanut joulunuha. Kun yöllä heräsin kahdeksi tunniksi juomaan, niistämään, pissaamaan, niistämään, aivastelemaan ja niistämään, niin ajattelin jo valmiiksi harmissani, ettei taida lauantaiksi kaavailemastani suursiivouspäivästä koitua kummoistakaan lopputulemaa. Mieskin kun rotuu, selkäänsä ja yhtä toista paikkaa, jota en tässä enempää selvitä.
Edelleen tuntuu, että elimistössäni on jossain piilossa rääntuotantoyksikkö, sellainen täysillä ja tauotta puskeva tahdastehdas.
Funtsasin myös sitä, kuinka tästä jaksaa istumaan elokuvateatteriin lähes kolmeksi tunniksi, etenkään kun nykyisin elokuvia katsotaan audiotriossa, jonka penkkien selkänojat on tarkoitettu opiskelua eikä mukavaa löhöilyä varten. Sitä nyt aiotaan kuitenkin koettaa, koska kaikki poikamme ovat lähdössä kanssamme Hobittia katsomaan.
Tämä nyt piti päivittää vain siksi, että pysyn noin jokatoisen päivän tahdissa...

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Jouluinen kuva-arvoitus


Osaisiko joku selittää minulle, mitä tuossa kuvassa oikein on tapahtunut?

Toki tiedän tuosta jotakin itsekin, omaa askarteluanihan se osittain on. Mutta tuota tikkua en ymmärrä.



Alakuvassa vielä osittainen vastaus yläkuva-arvoitukseen: miksi ihmeessä lasten hiekkalelukakkumuottitähdessä on vettä jäätymässä?



maanantai 10. joulukuuta 2012

Jonodilemma

Jos kerran kaikki tuntemani ihmiset valitsevat aina sen väärän jonon, joka lyhenee huomattavasti hitaammin kuin se viereinen jono, niin ketä ovat ne jouhevasti etenevässä jonossa seisovat? Haamujako?

Nimim. viimeksi tänään postin jonossa seissyt

PS. Viime perjantain postijonotuksesta opin sen, että tein valmiiksi ja keräsin yhteen kaikki joulupostiasiat, ettei tarvitse enää kolmatta kertaa mennä postiin joulunorkoilemaan.

lauantai 8. joulukuuta 2012

Ongelma otsikosta

Äh, mä meinasin otsikoida tekstini, että "Joulu tulla jollottaa", mutta pikkuserkkuni oli käyttänyt sitä vastikään omassa blogissaan. Sitten meinasin viitata suomalaisuuden musiikin päivään tai Sibeliukseen, mutta kun en aio kirjoittaa niistä, enkä edes liittää mitään hienoa suomalaista musiikkivideota, niin sellainen otsikko olisi harhaanjohtava. Vähältä piti, ettei tyssännyt kirjoittaminen otsikkoon, ja blogini olisi vain jatkanut päivittymättömyyttään.

En toki nytkään aikonut paljoa kirjoittaa, kiiruitteni keskellä halusin laittaa kuitenkin jonkin jouluisen kuvan.

Siinä on osa koko koulun adventtiaskartelupäivänä syntyneestä enkeliparvesta. Loput enkelit saavat lentää mahdollisesti juhlasalin seinälle boordinauhaksi viimeisellä kouluviikolla ennen kuusijuhlaa. Mallin nappasin kylmästi plagioiden päiväkerhon seinältä, kun olimme kerhotiloissa käsityöpiirissä. Enkeli tehdään kahdesta samanlaisesta kappaleesta (paitsi, että toisesta nipsastaan pää poikke), jotka pujotetaan viiltojen avulla päällekkäin.

tiistai 4. joulukuuta 2012

"Onko vapaaehtoisia?"

Tänään on kuulemani mukaan kansallinen vapaaehtoisten päivä. Siitä aiheesta riittäisi kyllä jutun juurta, mutta tyydyn nyt vain kertomaan lapsuudesta tapauksen, jossa ilmoittauduin vapaaehtoiseksi - tietämättä mihin. Se sattui koulussa joko kolmannella tai neljännellä  luokalla eräänä keväisenä päivänä. Lumi oli jo sulanut, mutta ruoho ei ollut vielä alkanut vihertää. Tunnin alussa miesopettajamme kysyi yhdysluokaltamme: "Onko vapaaehtoisia?" Sen kummemmin empimättä nostin käteni. Ensimmäisenä ja ainoana. Muut luokkatoverit taisivat suhtautua varauksellisemmin, koska kyseiseltä opettajalta saattoi odottaa myös kujeilua ja ilkikurisuutta. Ties vaikka hän olisi lähettänyt vapaaehtoisen kiertämään kartanoa, jota komentoa hän käytti kurinpitokeinona kultaisella 70-luvulla. (Ja myös edellisellä vuosikymmenellä, tiämmä.)

Kun ope oli saanut vapaaehtoisensa, hän ojensi minulle tulitikut, pyysi valitsemaan jonkun kaverikseni ja lähtemään ulos kulottamaan koulun pihanurmikkoa. Valitsin tietysti serkkulikan. Meillä oli ikimuistoinen hauska tuuhastustunti sillä välin, kun arkajalkaiset luokkatoverimme kadehtivat onneamme ja ähersivät tehtäviensä kimpussa.

En minä ole tainnut senkään jälkeen liiemmälti kieltäytyä vapaaehtoishommista.

Kuva esittää kyseistä koulua, kylläkin talvisaikaan. Olen tainnut aiemminkin julkaista tämän lapsuuskuvani, mutta menköön taas.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Hienoisia helpotuksia

Reilu viikko sitten huonoista uutisista alkanut ahdistus on helpottanut radikaalisti. Samaten pari työhönliittyvää stressitekijää on nyt onnellisesti ohi, perjantain adventtiaskartelupajapäivä sekä tämäniltainen joulunavaus, jossa koululaiseni esiintyivät. Aikaisemmilta jouluneduksilta niin tutuksi tullut liian aikainen aamuheräilykin ilmestyi kuvioihin luultavasti ihan noiden jännitysmomenttien takia. Voi olla, että huomenaamulla nukun makeasti kellonsoittoon saakka.
Oman joulunodotukseni lähtölaukauskin on jo annettu, eilen oli diakonia- ka lähetystyön adventtimyyjäiset, joihin olimme pitkin syksyä rustanneet myyntiartikkeleita naisten kanssa torstai-iltaisin. Nyt sekin urakka on ohi tältä vuodelta. Alamme kokoontua uudestaan taas tammikuussa. Viime tingassa teimme vielä joulukortteja viime torstaina, vaikkei meitä ollut koolla kuin kolme naista. Harmi, etten taaskaan muistanut kaivaa kameraa esiin... Kotona innostuin sitten vielä leipomaan perjantaina pari leikkokakkua, kesäkurpitsasellaisia. Siinä muistin, että olin aikonut koristella myös pipareita myyntiin. No, sen jätin lauantaiaamuksi. Hyvin kuorrute ehti kuitenkin jänkkääntyä ennen kuin pakkasin piparit ja lähdimme pyöräilemään myyjäisiin. Vaan kuvaa en niistä ennättänyt ottaa. Sen sijaan napsin kuvia kotona tekemistäni joulukorteista - ja niistä kakuista, vaikka ne eivät mitään kaunottaria olleetkaan.

Yläkuvan enkelikorttien enkelit ovat irrotettavissa, jotta ne voi kortin saaja halutessaan ripustaa kuusen tms.


                                             Kallellaan kuin Lintan kengät.