Pipareita, piparkakkuja ja ruskeita pikkuleipiä

Kuinkahan monena jouluna olen jo julkaissut näitä samankaltaisia kuvia koristelemistani piparkakuista? Monena maar. Ensi jouluna taas samaan malliin. Nyt kyllä bongasin serkkulikan facebook-päivityksestä kivan uuden mallin, joulukranssin, jota itsekin sitten mukaelin. Meillä vain on jo käytetty loppuun niin punainen kuin vihreäkin karamelliväri, enkä taida enää niitä ostella, ties mitä myrkkyjä ovatkaan, niin ei saa kranssiin väriä muuta kuin noilla ranskalaisilla pastilleilla lievästi.

 Nuottiavainkelloja vein tuliaisina lauluryhmämme harjoituksiin, mutta emäntä laittoikin ne omaan tietohonsa, ja tarjosi meille omia kardemummapipareitaan, jotka nekin olivat hyviä.

 Reiälliset sydämet maistuivat veljenpojan mielestä paljon paremmalta kuin muut piparit.

Yritän tehdä tasapuolisesti erimallisia piparkakkuja, mutta sikoja tein vain pari, ukkoja ja akkoja jonkin verran enemmän kuin possuja. Perhosmuotti on nyt pari joulua ollut hukan teillä, muttei sitä ole niin osattu kaivatakaan.

Yleensä ei pysty muistamaan, kuka on syönyt minkäkin piparin, ei edes omasyömiään, vaan nyt tiedän sanoa, kuka söi tuon viimeisen kuvan tyttöpiparin, joka makaa kyljellään oikeassa ylälaidassa. Jouluaamuna juotiin kuorolaisten nyyttärikahvit kahden jumalanpalveluksen väliajalla, ja Satu väliäänestä sieppasi tuon tytön ja totesi, että se iskee silmää.
Tein muuten sormeeni aika ärämän jouluaamuna, kun leikkasin nyyttäreille maustekurkkuviipaleita uudella terävällä tomaattiveitselläni. Kauheassa kiiruussa sitten teippasin sen kahdella laastarilla ja kun se vain vuoti, käärin vielä sideharsorullallisen peukun ympärille. Ensi kerralla kyllä pitelen maustekurkkua haarukalla sitä viipaloidessani. Ja ensi kerralla huolehdin, että pyöränrenkaassa on tarpeeksi ilmaa. Pakkanen näköjään kutistaa ilman renkaan sisällä. Oli niin kankeaa meno, että myöhästyin. Eikä sormenleikkuu hommiani nopeuttanut.