torstai 28. helmikuuta 2013

Ladun varrella

Kuinka voi ihminen olla näin uuvuksen käsis melkein pelkästään seisoskeltuaan ulkoilmassa nelisen tuntia? Meillä oli varsinaiset Kaleva-hiihdot, koulujen väliset mitelöt Kalevalanpäivän ratoksi. Ei kuitenkaan mitään hiiden hirven hiihtoa, vaikka itse olinkin sonnustautunut maastopukuun - joka muuten tuntuu herättävän yllättävän paljon huomiota ja keräävän kommentointia. Se nyt vain sattuu olemaan ainoa kelvollinen toppapukuni, erittäin mukava ja käytännöllinen talvisäihin. Myös näihin kevään keikkuviin oloihin, aamulla pikkupakkanen, keskipäivällä vesisade, nyt sataa lunta.
Toki hommiini sisältyi muutakin kuin seisoskelua, kun olin eskareiden ja vähän muidenkin pikkukoululaisten huoltojoukoissa. Ja viihdytysjoukoissa. Kun meidän koululaisia tultiin kisapaikalta hakemaan vihoviimeisinä, niin piti jo keksiä ajankulua lapsille, joten riepottelin heitä kainaloista ja heittelin heitä hankeen. "Nyt mun vuoro!"
Oli aivan mukava touhukas ulkoilupäivä, jonka aikana ei ehtinyt murehtia muita kouluasioita. Edelleenkin asiat ovat aivan levällään, tuleeko yäkoulu meidän koululle evakkoon vai siirtyvätkö kenties sittenkin iltavuoroon toiselle yläkoululle (viittaan aikaisempaan selostukseeni). Rukoilen päättäjille viisautta ja rohkeutta tehdä vaikeita, mutta mieluiten oikeita päätöksiä.
Tänä iltana pitäisi vielä jaksaa lauluharjoituksiin. Vaan sinne kun vain jaksaa lähteä, niin kyllä siellä sitten taas piristyy.

lauantai 23. helmikuuta 2013

Palindromit talteen

Siivosin kansiota. Löysin myös pari kirjekuorta, joiden sisältö jouti jo paperinkeräykseen, mutta itse kuoria en voinut vielä sinne heittää, koskapa olin käyttänyt niitä muistiinpanojen tekemiseen.
Nimittäin. Aina kun kuuntelen Alivaltiosihteerien virallista ohjelmaa, käden ulottuvilla täytyy olla kynä ja jotain paperia.
Jatkan siivousta siis kirjoittamalla tänne muistiin palindromit niiden kirjekuorien päältä, jotta maltan sitten ne kierrättää. (Ehheh, sain uskoteltua itselleni, että tietokoneella istuminenkin voi olla siivousten edistämistä. Herkkäuskoinen olen.)

Muutamia Alivaltiosihteerien palindromeja:
- Aija ja Iso-Kalle, Satu alasti pää pitsalautasella kosi ajajia.
- Aha, paimen anoo jauherehua. Jo on anemia paha!
- Äijät riistävät siirtäjiä.
- Iletti. Heilaasi Lisaa liehitteli.
Ja vielä pari tuoreempaa:
- Ne maatuvat, tutut tukit, tutut takit, tutut tollot, tutut tikat, tutut tikut, tutut tavut. Aamen.
- Niin, Otso Bakuun ottaa nuken, nekun. Aatto nuuka Bostoniin.

...ja päivitänpä nyt talviloman ratoksi palindromiluetteloa, tänään kuuntelin pari virallista ohjelmaa areenasta ja sieltä nämä tuoreet:
- Ellu T. Rantala, kanna kalat nartulle.
- Tuhoutuu risa lasiruutu ohut.
- Ana piinaa, Bruno on urbaani ipana.
- Tilaa köysi, Susanna! Susi syö kaalit!

... ja edelleen tänä iltana 12.9.2013, siivotessani yhtä kaappia löytyi taas lisää pari paperinpalasta, joihin olin kirjannut AVS:n palindromeja:
- Elli, riistäjä loi bioläjät Siirille.
- Eno, kehu Pete - puhekone.
- Allu, sinua kosii iso kaunis Ulla.
- Auli, Kati, rökittikö Rita Kilua?

Ja vielä lopuksi palindromi, jonka olin muistellut mukaan toiselle noista papereista. Sen alkuperää en muista.

- Aasi, Apu-häissä pässin näki miniä. Leo-eläin imi kännissä pässiä. Hupaisaa!

perjantai 22. helmikuuta 2013

Kovettu rustoo

Son Sipolaanen taas kun kirioottaa. Millan-ystävällä oli hieno kuva taimikasvatushyllystään, niin piti mun kans käyrä ottamas kuva omastani, jokon niin uurenkarhia, jotten oo viä ehtiny sitä täyttää.

On se vaan niin sopevaa, kun ei tartte kun sanua, mitä mä tarttisin, niin pikapuolihin toivehet toteutetahan. Aiva kun mullolis oma pullonhenki. Mies tuon on pykänny, ja vähä muutaki se mulle rustas, mutta siitä mä reheelen tuohippuolin. Ja paan kuvan.

Nytton ollu kaikemmoosia kiiruhia, jotten oo keriinny muuta saamahan äntihin, kun oon koittanu panna taltehen osoottehia ja vanahaa sähköpostikirieenvaihtua (Millanin kans käytyä, kuinkas muutoon) ennen kun kotinetis on sanominen kaikki. Ja sitte mun on pitäny kiiruhulla koittaa rustata meirän "KooReen" naispiirin uutta kotisivua jonkimmoosehen mallihin, jottei siä aiva pöhölöjä lukis.

Tua taimilaatikos on ny vasta petuuniaa ja orvokkia. Alakerran klasilla on itäny päivänsiniä, pitääs ne vissihin jo koulia ja toimittaa tuonne vintin klasille. Mutta mun pitää ny viä räknätä, onko mulla viä johonaki joku muuki kylyvös...

Mitä tuleman pitää?

Kuulemma ihan valtakunnan uutisiin asti on kiirinyt tieto entisen työpaikkani joutumisesta käyttökieltoon. Niitä homekouluja nääs. Ensi viikko siellä tehdään lyhyttä työpäivää, mutta talviloman jälkeen pitäisi jatkaa koulunpitoa jossain muissa tiloissa. Minunkin töissä kulkemiseeni asia vaikuttaa ainakin sen verran, että kimppakyytimme jatkuminen on vaakalaudalla, jos yläkoululaiset ja heidän opettajansa joutuvat käymään loppukevään iltakoulua toisen yläasteen tiloissa. Muitakin ratkaisuvaihtoehtoja etsitään ja punnitaan kuumeisesti lähipäivinä. Eilen yläkoulun rehtori kävi kartoittamassa meidän koulun tilat, ja tänään hän tuli uudelleen, yhdessä sivistystoimenjohtajan ja sivistysalautakunnan puheenjohtajan kanssa - joka sattuu olemaan yläkoulun edellinen eläköitynyt rehtori. Yksi väläytelty vaihtoehto olisi se, että me lähtisimme noin kymmenen kilsan päässä olevaan toiseen kyläkouluun ja yläkoulua käytäisiin meidän koulun tiloissa. Siinä tapauksessa meillekin tulisi eteen ankara pakkaaminen. Ja minun tapauksessani myös luokan perusteellinen siivous ja järjestely - mikä minun tosin pitää tehdä joka tapauksessa tämän kevään mittaan, jotta seuraava eskariope saa mukavat tilat käyttöönsä ensi syksynä, kun itse jatkan ekaluokalle.
Huvitti vain (tai oikeastaan ärsytti) kun kuulin kollegalta, että ammattijärjestö oli jo ehtinyt vannottaa yläkoulun opettajia, ettei heidän pitäisi suostua tekemään mitään pakkaushommia tms. ilman, että siitä tulee erillinen korvaus.
Tiistai-iltana yläkoululla on yleisö- ja keskustelutilaisuus aiheesta. Luultavasti sen jälkeen ollaan viisaampia ja jokin päätös väliaikaistiloista on tehty.

tiistai 19. helmikuuta 2013

"Niin hyvä Hän meille tänäänkin on"

Otsikko on lainaus portugalilaasesta kansansävelmästä, johon ainakin Jaakko Löytty on teheny suomalaaset sanat -  niin, nimenomaan nuosta sanoosta se lainaus on, eikä sävelestä. Sanat sopivat taas tähänkin päivähän. Oon mä sen ennenkin havaannu, jotta Taivahan Isä on aivan liian hyvä mua kohtahan. Tosin se ei mua yhtää harmita.
Kun olin ajanu aamulla työpaikan parkkipaikalla sähkötoloppani etehen, rustannut lämmitysjohoron valamihiksi roikkumahan iltapäivää varte ja kun lähärin kävelemähän kohti sisäänkäyntiä, niin pysähryyn ihimettelemähän, mihinä mun rasani on. Piti pyörtää takaasi auton työ.  Samas havaattin, jotta maas auton vieres makas mun avaannauhani. Soli vissihin puronnu plakkarista, kun olin ottanu sen johoron takapenkiltä. No, rasakki löytyy maasta auton erestä. Sitte rupesin funteeramahan. Avaamet tuntuuvat olohon kylymät. Kuinka molsin ne pirottanu plakkaristani, kun minen ollu mitää sieltä ylähä kaivanu? Olsinko mä pirrastanu ne jo erellispäivänä töistä lähtiesnäni ja auton avaamia plakkarista ottaasnani? Minen ollu niitä koulun avaamia kotona kaivannu enkä kattellu.  Jos olsin, niin kyllä molsin ollu häriisnäni eikun siis hätäännyksis. Soli Taivahan Isän varijelusta, jottei kukaa muu ollu havaannu eikä ottanu mun avaamiani. ja siinäki mua säästettihin, jotten tienny niitä hukannehenikaa ennenku jo löyrin ne.
Kyllä mä ny taas koitan olla tarkoon nuoren kans. Pitääs vissihin roikottaa avaamia kaulas. Jotta ne putuaa vasta sängyn karmille, kun paitaani riisun.


Mä ny viä kiriootin vanahalla konstilla ja osoottehella, kun viä voin. Tuohippuolin en sitte enää pääse lukemahan tilastoja, mutta oon ny jo jotaki seuraamieni plokien osoottehia pannu ylähä. Jottem mä niitäki itteltäni lymytä.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Kattotahan...

...kuinka mun käyrähän. Onko ihiminen viisaheet kun kones?
Nym mä sitte kutuun itteni kirioottamahan tähän omahan plokihini mukamas jonaki muuna kirioottajana. No, motiin tietenki oman kuttuni vastahan ja rupesin heti koittamahan, tulooko tästä mitää. Ainaki tuos vieres lukoo nuo tutut tunnistehekki.
Jos konstit loppuu, pitää koittaa kikkaalla.

Uhanalainen muotiblogi

Isäntä funtsi taas eilen, että sanoudutaan irti peepeeoosta. Yritinpä sitten taas kekata konstia, pystyisinkö jotenkin kajoamaan blogiasetuksiin siten, että saisin muutettua sähköpostiosoitteen. En löytänyt konstia. Aion kokeilla kuitenkin vielä sellaista, että kutsuin itseni blogin toiseksi kirjoittajaksi toisella s-osoitteella. Mutta jos sekään kikka ei jelppaa, meinaisi se sitä, että tämän blogin päivitys tyssää ja aloitan uuden. Sillä silmällä selasin äsken "Englez-Roman-Englez" -sanakirjaa. Jotta uutta nimiehdotusta.

Ja vähän väriä perjantai-iltaan. Sain otettua itsestäni "rintakuvan", jossa näkyy joululahjaksi saamani, tyttären erehtymättömällä maulla valittu  tunika, johon natsaavat helmet tein viime kesänä ja ostin viime tiistaina.


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Myyjäissatoa

Laskiaistiistaina on seurakunnassamme ollut perinteisesti Yhteisvastuun hyväksi järjestettyjä laskiaistapahtumia eri toimipisteissä. Runsaasti erilaista puuhaa lapsille niin ulkosalla kuin seurakuntatalon päiväkerhotilossa, ruokailumahdollisuus niin ikään joko keittoateria ja laskiaispullakahvit sisällä taikka ulkona makkaraa ja lättyjä ja sitten tietysti runsaasti myyntituottteita kotiin viemisiksi: leivonnaisia, laatikko - ja keittoruokia ja erilaisia käsitöitä. Vakiopaikassamme on lisäksi kirpputoripöytä.

Käytyäni töiden jälkeen hammaslääkärissä ja saatuani siellä puudutuksen olin vielä pari tuntia myöhemmin laskiaistapahtuman ruokapöytään päästyänikin velttohuulinen. Mutta hakrustavan ruokailun jälkeen ostokset sujuivat toistaitoisella turvallakin.

 

Kuvassa osa ostoksistamme. Niistä vain osa on heräteostoksia. Jo mennessäni tiesin yrittäväni löytää nuo sinivalkoiset helmet, jotka kesällä itse tein ja jotka olivat kesän ajan myynnissä tapulikahviossa. Nyt kun sain tyttäreltä joululahjaksi sinivalkoisen tunikan, tarvitsin ehdottomasti siihen passelit helmet. Ja olivathan ne edelleenkin myymättä, joten kaupat tuli. Lisäksi tiesin tarvitsevani kännykkäkoteloa, koska toisinaan töissä olisi mukava pitää mekkoa, mutta niissä ei aina ole taskuja, joihin sujauttaa kännykän. Heräteostoksia olivat vain tuo palapeli ja riisiposliinikuppiin tehty neulatyyny. Mies halusi ostaa nuo minun tekemäni mustat miesten villasormikkaat. Miesparka oli vissiin alun alkaen kuvitellut, että olin ne tehnyt hänelle, kun kerran vähän väliä pyysin häntä niitä sovittamaan. Ollessamme lähdössä myyjäisiin hän olisi halunnut pukea ne, mutta minä koetin selittää, että voin tehdä hänelle toiset, koska halusin viedä nämä myyntiin. Lopulta sovittiin, että hän saa ne myyjäispöydästä ostaa itselleen, etenkin jos eivät muuten tee kauppaansa. Niinpä kaikki voittivat. Mies sai sormikkaat, Yhteisvastuu tuottoa ja minä säästyin toisten sormikkaiden teolta.
Mainittakoon vielä, että sormikkaille laitettiin hinnaksi kymppi, mutta mies halusi maksaa niistä kaksi kymppiä :-D

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Virallista huumoria

Jatkan edellisestä postauksestani sen verran, että yritän kertoa sen Alivaltiosihteerien sketsin siten kuin Ariel N. sen kertoi Runebergin päivän aamuna radiossa. Oli päätetty yrittää valistaa suomalaisia ja saada heidät oppimaan ja muistamaan kuuluisien suomalaissäveltäjien nimiä. Keksittiin sellainen keino, että annetaan kynille säveltäjien nimiä. Myöhemmin kävi ilmi, että Sibelius-Merikanto-kyniä ei sisäistetty yhtä hyvin kuin Kuula-Kärki-kyniä.
Tänä aamuna kirkkokahvilla Tuomo-kanttorimme kertoi laskiaiseen liittyvän huomion, jonka oli vastikään kuullut radiosta, mitä ilmeisimmin juuri Alivaltiosihteereiltä: Nousiaisissakin vietetään laskiaista.

Siispä, hyvää laskiaista Nousiaisiin ja koko kristikansalle!

lauantai 9. helmikuuta 2013

Totisesti!

Tytär uhosi, että heti kun hän on saanut opiskelut päätökseen, hän isänsä tapaan irtisanoutuu facesta. Huomasinpa taas minäkin, että parempi olla kurkkimatta outojen ihmisten kommentointia ja vielä parempi olisi olla itse niitä kommentoimatta.  Viimeksi annoin itseni ärsyyntyä eräästä tokaisusta ja kun reagoin siihen, niin vastakommentissa kirjoitettiin jotain tosikoista. No, en sitten malttanut olla vielä vastaamatta, että henkilö erehtyy, jos kuvittelee minua tosikoksi. (En ole enää sen jälkeen käynyt katsomassa, miten kommentointi on jatkunut.)
Mutta jäin miettimään tuota. Miksi minulle tuli tarve puolustautua väittämällä, etten ole tosikko. Olenhan minä. Olen paljon mieluummin tosikko kuin sellainen, joka leikin varjolla tyypittelee ja luokittelee ihmisiä negatiivisesti.
Mutta sitten taas toisaalta. Runebergin päivänä Radio Deissä oli päivän kysymys koskien mieliinpainuneinta suomenkielistä koomikko- sketsihahmoa. Kysymyksen tehnyt Ariel kertoi esimerkkinä Alivaltiosihteereistä yhden hurmaavan hauskan sketsin - mutta viittasi myös mm. Putoukseen. Ja eikös vain päivän kysymys herättänytkin facessa kiivasta kommentointia, jossa kyseltiin muun muassa, mille kristityn sopii nauraa ja mille ei. En minä sittenkään ole tosikoimmasta päästä. Vaikken minäkään viinaan ja juopotteluun liittyvää vitsailua ole koskaan oikein ymmärtänyt enkä juuri sietänytkään. Esimerkiksi Uutisvuoto on aina herättänyt minussa ristiriitaisia tunteita. Välillä siellä on ollut hulvattoman hauskoja juttuja, mutta aivan liian usein myös mautonta pilkantekoa, jonka takia en enää ole aktiivisesti uskaltanut sitä katsoa. Miksi vasitella pahoittaa mielensä.

"Tästä mennään vaikka valalle..."

...totesi emäntä liikenneympyrässä Sodankylässä.
Olen tullut siihen käsitykseen, että armeijassa asiat hoidetaan huolellisesti, perusteellisesti ja harkitusti varman päälle. Eilen ei käsitykseni siitä yhtään kummentunut. Alokkaan mukana toimitetun selkeän kartan lisäksi valaa seuraamaan tulevia opastamassa oli niin risteyksiin toimitettuja nuolikuvioita kuin heijastinliiveihin puettuja varusmiehiä. Lisäksi vieraita oli kehotettu saapumaan tuntia ennen tilaisuuden alkua. Niinpä kaikki löysivät ja ehtivät loistavasti perille.
Kuopuksen valatilaisuus oli yhtä hieno ja juhlallinen kuin aikanaan ison veljensäkin vähän (parisataa kilometriä) etelämpänä. Tällä kertaa pystyin keskittymään kuultuun paremmin, kun ei ollut mitään huolta työasioista. Sotilaspastorin kenttähartaus oli upeaa ja koskettavaa kuunneltavaa, ääntä ruveten. Hän lainasi heprealaiskirjeen jaetta 6:17.
Omaa poikaamme emme rivistöistä löytäneet, vaikka tiesimme hänen olevan ensimmäisen komppanian kuudennessa joukkueessa. Vasta sitten, kun joukkueet ohimarssin jälkeen seisoivat odottamassa vuoroaan päästä luovuttamaan ase ja vaihtamaan lomapuku, hiippailimme kurkkimaan ja löysimme omamme.



Ja tässä hän onkin, kolmas jalkapari eturivissä oikealta lukien. Koska hänen joukkueensa pääsi viimeisenä vaatteita vaihtamaan, me saimme pisimpään kärvistellä pihassa palelevin varpain. Mutta sainpa varpaat sulaksi kuopuksen tuvassa ennen kuin meidän vuoromme oli lähteä lounaalle. Sotilasravintola oli eri rakennuksessa, 5-10 minuutin kävelymatkan päässä. Arvatkaapas, mitä syötiin. Juuri niin, mutta ilman pannukakkua.

Hotkaistuaan lounaansa poika kiiruhti takaisin ilmoittautumaan tupaan ja sitten kokoonnuttiin vielä lomapuhutteluun. Kun viimeiset ohjeet oli annettu, mm. lomiltapaluuseen liittyen ja kun kaikki näytti olevan kondiksessa, komennettiin "Lomille poistu" ja alkoi pitkä kotimatka, jonka puolivälissä poikkesimme pitämään ruoka- ja kahvitauon ja näyttämään jääkäriä mummolle. 

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Sirpaleita tiellä

Millaisen mielikuvan synnyttää seuraava kertosäkeen katkelma: "Sittenkin jossakin on siellä toivon sirpaleita pimeällä tiellä"? Minun mielikuvani saa jalanpohjat ilkeästi vihlomaan.
Jos melodian luominen on vaikeaa, niin kyllä tekstien tekemisessäkin on haasteensa. Enpä ole siihen itse rohjennutkaan ryhtyä, sen koommin, mitä nuorempana väkisin väänsin jotain, minkä nyt haluan nolona unohtaa.
Iskelmien sanoituksia en piittaa edes kommentoida, enhän ole niitä vuosiin aktiivisesti kuunnellutkaan. Mutta hengellinen musiikki... No, ehkä sittenkin jätän senkin rauhaan ja kommentoimatta. Kun en kerran itsekään osaa sanoittaa, onko minulla oikeutta taikka lupaa arvostella niitä, jotka edes yrittävät?
Tuossa alkuun lainaamassani biisissä on sentään loppusoinnut kohdallaan.

tiistai 5. helmikuuta 2013

Skrivailua up - ja down

Lauantain vuosikokouksen jälkeen olen istunut tietokoneella joka päivä pitkät tovit, yrittäen saada kirjoitettua milloin tiedonantoa lehtiin annettavaksi, milloin vuosikokouksen ja järjestäytymiskokouksen pöytäkirjoja, puhumattakaan lukuisista tuskaisista yrityksistä saada kirjoitettua  uudistettuun vuodatus-blogiin. Juu, kyllä olen saanut kirjoitettua - sen jälkeen kun otin uuden salasanan käyttöön - mutta kun sitten klikkailen "julkaise", niin ruudussa alkaa pyöriä sellainen liikkuva piiri, joka kuvaa samaa kuin tuttu tiimalasi. Ja kun se on sitten pyörinyt vartinkin verran ja kun sittenkään mitään ei ole julkaistunut, niin olen sillä erää luovuttanut.
Tänään tein vaihteeksi aivan erilaisen kirjoitushomman. Minulta pyydettiin yllättäen suosituskirjettä. Olen kerran sellaisen aikaisemminkin tehnyt, sillä erää englanniksi. Onneksi nyt kelpasi ihan äidinkieleni.

Aina ei suju kirjoittaminen niin ku Ruuneperillä.

maanantai 4. helmikuuta 2013

Primitiivitaidetta

Nyt kun saan taas läntättyä kuvia postauksiin ilman totaalisensuuria, niin voisin tietty itse koettaa sensuroida edes nimeksi. Mutta ei tänään.


Tämän kalliomaalauksen nimi on luuranko, jonka nimen sille antoivat minun eskarini kuvan bongattuaan. Näkyy suoraan ruokasalimme ikkunasta tämä, vielä jonkin aikaa ikävä kyllä. Tänään yksi poika hoksasi, että luurangolla on tissitkin. Ja kun hän alkoi huomiotaan paljastaa muillekin, keskeytin hänet kovaan ääneen kehottamalla keskittymään lautasen tyhjäämisen.

Potut pottuina

Bongasin fb:n kautta tällaisen uutisen, jota arvelin alkuun pilaksi. Mutta kyllähän sellainenkin hulluus voi olla totta, että maa- ja metsätalousministeriö kieltää kasvattamasta kotona perunaa omiin tarpeisiin. Nyt tunnustan tässä saman tien, että aion rikkoa tuota kieltoa ja mahdollisesti siitä tulevaa lakiakin. Aion tänäkin keväänä piilottaa muutamaan sankoon, ja ehkä jopa vanhaan kohopenkkiinkin jokusen kaupan perunan, jos niihin alkaa kasvaa ituja. Mutta saattaa tämä taas hillitä haluja ostaa jokin pikkuinen mummonmökki puutarhatilkkuineen ja peltoineen, jos niitä ei sitten voikaan hyödyntää :(

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kynttilänpäivän musakorneri

Olimme tänään tekstinlukuvuorossa (ja poljimme tietty pyörillä kirkkoon lumitakerossa). Olin valmiiksi ollut innoissani kynttilänpäivästä, jospa pääsisi taas pitkästä aikaa laulamaan virttä 48. Mutta ei, vierestä vietiin, päivän virreksi oli valittu 49, koska siinä on jouluvirren sävel ja koska se sen vuoksi natsasi paremmin saarnaan.

Jupisin miehelle, että "no, mä laulan sitten kotona". En ole vielä kotosalla ehtinyt virrenveisuuseen, mutta löysinpäs nyt tämän Tolosen version, jota joskus taannoin turhaan yritin postaukseeni istuttaa.


Lisäänpä vielä tästä uupuvat loppusäkeistöt:

6. Jeesus, lailla Simeonin sinuun tahdon katsoa,
nähdä, että autuuteni minulla on sinussa,
että autuus kaikkien myös on minun, syntisen.

7. Ja kun lähtöhetken tullen silmäin valo himmenee,
auta, että uskon silmä sinua vain katsleee.
Simeonin kanssa saan käydä Herraa katsomaan.

Aamen

perjantai 1. helmikuuta 2013

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa

...ja eräs niistä monilukuisista, mitä henkilökohtaisesti en millään voi ymmärtää, on Disney Ice Show. Koska itse en osaa luistella, en voi käsittää, mitä viihdyttävää on sen katselussa, olipa kyse jääkiekosta, pikaluistelusta, taitoluistelusta tai jääsirkuksesta (ollakseni aivan rehellinen, enhän mä välitä seurata MITÄÄN urheilua, vaikkei siinä olisi jäätä eikä luistimia lainkaan). Mitä tulee siihen, että puolialastomat tyttäret pyörivät ja hyppivät luistimet jalassa selkä notkolla ja peppu pienen fyrryhameen alta vilkkuen, niin käsittämätöntä on se minulle.  Kutakuinkin vastenmielistä myös.
Ja kuten heti alkajaisiksi tein selväksi, en voi millään hiffata myöskään, mitä itua on siinä, että isopäisiksi hirviöiksi naamioituneet luistelijat temppuilevat ja vilkuttelevat lapsiparoille. Isopäiset hirviöt jossain -landissakin ovat minusta turhuuksien turhuus ja kaukana alkuperästään. Saati se, että ne esiintyvät luistimilla.

Olen puh... puhk... kirjoittanut.