Kuulemma ihan valtakunnan uutisiin asti on kiirinyt tieto entisen työpaikkani joutumisesta käyttökieltoon. Niitä homekouluja nääs. Ensi viikko siellä tehdään lyhyttä työpäivää, mutta talviloman jälkeen pitäisi jatkaa koulunpitoa jossain muissa tiloissa. Minunkin töissä kulkemiseeni asia vaikuttaa ainakin sen verran, että kimppakyytimme jatkuminen on vaakalaudalla, jos yläkoululaiset ja heidän opettajansa joutuvat käymään loppukevään iltakoulua toisen yläasteen tiloissa. Muitakin ratkaisuvaihtoehtoja etsitään ja punnitaan kuumeisesti lähipäivinä. Eilen yläkoulun rehtori kävi kartoittamassa meidän koulun tilat, ja tänään hän tuli uudelleen, yhdessä sivistystoimenjohtajan ja sivistysalautakunnan puheenjohtajan kanssa - joka sattuu olemaan yläkoulun edellinen eläköitynyt rehtori. Yksi väläytelty vaihtoehto olisi se, että me lähtisimme noin kymmenen kilsan päässä olevaan toiseen kyläkouluun ja yläkoulua käytäisiin meidän koulun tiloissa. Siinä tapauksessa meillekin tulisi eteen ankara pakkaaminen. Ja minun tapauksessani myös luokan perusteellinen siivous ja järjestely - mikä minun tosin pitää tehdä joka tapauksessa tämän kevään mittaan, jotta seuraava eskariope saa mukavat tilat käyttöönsä ensi syksynä, kun itse jatkan ekaluokalle.
Huvitti vain (tai oikeastaan ärsytti) kun kuulin kollegalta, että ammattijärjestö oli jo ehtinyt vannottaa yläkoulun opettajia, ettei heidän pitäisi suostua tekemään mitään pakkaushommia tms. ilman, että siitä tulee erillinen korvaus.
Tiistai-iltana yläkoululla on yleisö- ja keskustelutilaisuus aiheesta. Luultavasti sen jälkeen ollaan viisaampia ja jokin päätös väliaikaistiloista on tehty.
perjantai 22. helmikuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti