perjantai 28. kesäkuuta 2013

Laiska oikaisee

Vaikka satelee, tuulee ja ulkona on harmaata ja vaikka siksi voisi istuskella pitkäänkin tietokoneella, niin oikaisen kuitenkin. Kirjoitin äsken bloggauksen vanhimpaan blogiini, niin en juuri nyt viitsi muuta kirjoittaa. Jos kiinnostaa lukea pauhaamistani muovipusseista, niin klikkaa tästä.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Alitajutyötä

Erästä opettajatuttavaamme oli haastateltu johonkin lehteen kesäloman kynnyksellä. Haastattelussaan hän mainitsi mm. näkevänsä koulupainajaisia juhannukseen saakka. Niinpä  minäkin aloin seurata uneksuntaani sillä silmällä. Juhannus lähestyi ja aina välillä öisin olin kouluhommissa. Juhannus tuli ja edelleen yötyöt jatkuivat. Juhannus meni ja edellisyönä harmittelin, miten nyt työmatkan kuljen Hannan kanssa, kun mies oli laittanut automme seisontaan. Viime yön painajainen suuntautui jo selvemmin ensi syksyyn: olin pitänyt jo viikon koulua, kun hoksasin, etten ole vielä  aloittanut aapista ekaluokkalaisteni kanssa. En myöskään ollut etsinyt heille yllin kirjoja, kyniä, enkä mitään muutakaan koulutarviketta, joita sitten asian hoksattuani koetin alkaa etsiä. Mitään ei tahtonut oikein löytyä lyhyen välitunnin aikana, kun kirjalaatikot oli keväällä viety luokkiin vähän miten sattuu. Hohhoijaa. Auttaisiko alitajuntaa, jos päättäisin vakaasti ja sopisin kännykkäni kanssa, että menen koululle tavaroita järkkäämään elokuun alussa, vaikka viides päivä?

 

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Norjan reissu 2013 matkapäiväkirja vihoviimeinen osa

Muutaman päivän ja parin reissun jälkeen jatkan matkakertausta tiistaista 11.6. torstaihin 13.6. ja kotiinpaluuseen.
Ensin kuitenkin vielä yksi kukkakuva (eikun kaksi). Viimeisenä iltanamme Norjassa kävimme kävelemässä paikallisella hautausmaalla, muistomerkillä ja lähikaupassa. Olisin kiinnostunut kuulemaan, jos joku tietäisi nimen tällaiselle keltakukkaiselle puulle.

Mainitun muistomerkin kupeessa oli jälleen yksi upea rhododendron.


Miestä hermostutti ajatus Tukholmassa ajamisesta, ensi kertaa eläissään. Toki hän oli löytänyt netistä laivayhtiön antamat ajo-ohjeet, joita noudattamalla pääsimmekin pahemmitta vaivoitta terminaaliin ja lopulta lautalle ja hyttiimme, halvimpaan mahdolliseen, ankkurikannelle. Suotta pelkäsimme myös juopuneiden metelöintiä, jonka takia edellinen laivayöpymisemme oli unetonta tuskaa. Hyttiimme ei kantautunut käytävältä äännähdystäkään. Sen sijaan moottorin tasainen jytinä kuului unen läpi. Aamulla pistäydyimme vielä uudelleen taxfree-karkkia ostamassa, veimme matkkatavarat autoon heti kun autokannelle pääsi ja sitten käväisimme katsomassa yläkannella Turun saaristoa ennen kuin palasimme autokannelle ja valmiiksi rattiin.
Kesti aikansa ennen kuin pääsimme ajamaan laiturilta liikenteen sekaan, ja toinen tovi kesti ennen kuin paikallinen autovaraosaliike avautui ja pääsimme osttamaan peräkoukun. Sitä odotellessamme trangia keitti meille aamukahvit eräällä parkkipaikalla.
Mutta Kangasalle opiskelijatapaamiseen ehdimme kuitenkin ensimmäisinä, vaikka pieni harha-ajelukin otti aikansa. Päivi, Juha ja kultainen noutaja Selma 11v. tulivat aurinkoisina ja hymyilevinä ottamaan meitä vastaan. Tuossa tuokiossa ovi alkoi käydä tihenevään tahtiin. Samalla kun paikalle kertyi lisää vanhoja tuttuja Raumalla opiskelun ajoilta, pöytään kertyi erilaista suuhunpantavaa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut kurssitapaaminen, meitä kun oli koossa ainakin neljältä eri vuosikurssilta. Sen sijaan meitä kaikkia yhdisti opiskeluaikainen hengellinen koti, Ekklesia, pieni opiskelijaseurakunta, joka kokoontui viikottain Sempun kuppilassa.
Kesäpäivä Kangasalla sujui iloisessa ja lämpimässä tunnelmassa syönnin lomassa kertoillen ja kuullen itse kunkin kuulumisia.Yllätysnumeronkin oli isäntäpari iloksemme järjestänyt kutsumalla visiitille myös naapurinsa. Nimittäin Simojoen pariskunnan. Patiolla Pekka soitti kitaraa ja Juha-isäntä kontrabassoa, ja me kaikin lauloimme muutaman yhteislaulun, joista pari Pekan säveltämää, kuinkas muuten.
Illlan tullen lähdimme tyytyväisinä ja hyvillä mielin ajelemaan seuraavaan välietappiimme. Poikkesimme iltakahvilla Niinisalon sotkussa ja jatkoimme sukuloimaan. Tätini jälkeen ehdimme tavata vielä siskoni ja miehensä ennen kuin asetuimme yöpaikkaamme.
Torstaiaamuna kävelimme hautausmaalle ja teimme kierroksen isovanhempieni ja muiden sukulaisten haudoilla. Palatessa poikkesin  kimppukivassa ostamaan kaksi kerrattua amppelipetuniaa eurolla. Sitten menimme toisen siskoni luo aamupuurolle. Ehdimme tavata vielä veljeni ja kälyni sekä isäni ja äitini ennen kuin paluumatkamme viimeinen osuus alkoi. Mainittakoon, että käydessämme äitiä katsomassa palvelukodissa pidimme seuraa myös muutamalle muullekin vanhukselle. Mieheni innosti pappoja jopa pallotteluun. Rantapallot ovat sopivan kokoisia, keveitä ja hidasliikkeisiä pelivälineitä kaikenikäisille.
Reilun viikon reissussa olon jälkeen oli mukava päästä kotipihaan valoisan aikaan, kun saattoi heti tehdä tarkastuskierroksen puutarhassa.

Päätän raporttini tähän ja toivotan hyvää Johannes Kastajan päivää - kuin myös Suomen lipun.

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Norjan reissu 2013 matkapäiväkirja osa 3/3 tai maks 4

Nyt on jo tiistai, ja huomenna pitäisi lähteä taas reissun päälle, enkä edellistäkään ole vielä loppuunsa setvinyt. No, huominen sukulointimatka on kuitenkin vain päivän reissu, kun käymme onnittelemassa ja juhlistamassa kummiflikkaa Sibbe-kandiuden johdosta.
Palatakseni vielä Norjaan ja siellä viipymisemme viimeisiin päiviin su, ma, ti (niin siis kyllä tarkoitus on palata Norjaan jälleen ensi suvena jos Herra suo, mutta sitä ennen on toiveissa saada sieltä vieraita ensi kevättalvena). Pyhäpäivänä menimme koko väellä kirkkoon, nimittäin lähistöllä sijaitseva Pingst-kyrkan on nykyisin ystäviemme kotiseurakunta. Me lähdimme mieheni kanssa reippaasti kävelemällä ja bongasimme kuplavolkkareiden ja  kukkien lisäksi mm. hevosenlantaläjiä miltei säännöllisin välimatkoin pyörätiellä. Lähistöllä sijaitsee ratsutila. Suunnittelimme, että jos ojasta sattuu löytymään muovipussi, niin paluumatkalla keräämme läjät pois. Ja löytyyhän niitä, muovipusseja myös norjalaisista ojista. "Kirkonmenoista" en ymmärtänyt paljoakaan, mutta selasin norjankielistä Raamattua, josta ymmärsin sentään niitä kohtia, jotka suurin piirtein muistin suomeksi. Lauluista yksi oli tuttu, Jude Del Hierron More love, more power, ja loppulaulu oli jokin vanha hengellinen laulu, jonka säveleen oli helppo päästä mukaan. Laulujen sanat (ja myös Raamatun kohdat) heijastettiin valkokankaalle. Onkohan "heijastaa" enää lainkaan oikea termi, näiden nykyaikaisten videotykkien sun muiden vehkeiden kanssa? Emme jääneet kirkkokahveille, koska emme olleet hoksanneet ottaa kahvimukejamme mukaan. (Tänään otamme ne följyyn, kun käymme tapulikahveilla.)
Paluumatkalla otimme ojasta sen muovikassin, jonka mennessä olimme nähneet. Myöhemmin löytyi vielä isompikin pussi, käyttämätön roskasäkki, jonka ehkä tuuli oli kuljettanut jonkun roska-astialta. Mieheni ihmetteli siinä kakkoja kadusta kaapiessaan, että on se kummallista, että koiran omistajien täytyy kerätä lemmikkiensä jätökset, mutta hevosmiesten ei mukamas tarvi. Arvelin mahdolliseksi selitykseksi, että hevosen kikkaroille löytyy muitakin ottajia ja ettei se ole niin haisevaa eikä tarttuvaa. Mutta voipi olla, että oikeasti myös hevosmiehiltä edellytetään jälkien siivoamista jossain järjestyssäännöissä?
Perillä tyhjäsimme hevosenkikkarat  samaan puutarhakompostiin, johon haravoin myös ruohonleikkuujätteen. Tein jotain muitakin pieniä puutarhahommia.
Maanantaina mieheni yritti lepuuttaa kipeää selkäänsä sillä välin kun me teimme pitkän kävelysightseeingin Dalian kanssa. Otin kännykkäkuvia mm. maisemasta,  hevosesta varsansa kanssa  ja vanhoista autoista. Tässä viimeksi mainittu. En tuntenut merkkejä, mutta viehkoilta näyttivät.


Mies oli poissaollessamme onnistunut varaamaan meille edulliset laivaliput seuraavalle illalle. Viimeistä yhteistä iltaamme vietimme syöden (kuinkas muuten) ja katsellen netistä hulluja videopätkiä mm. liikennesöhläyksistä. Ennen nukkumaanmenoaan pojat kävivät jo meidät valmiiksi hyvästelemässä siltä varalta, ettemme enää aamulla heitä näkisi, jos olisivat nukkumassa meidän lähtiessämme.
Aamulla pakattuamme, tehtyämme evästä ja syötyämme tukevasti hyvästelimme vielä rakkaat Dalian ja Emilin ja lähdimme navigaattorin avulla kohti Hortenin lauttaa. Vuonon toiselta rannalta Mossista jatkoimme kuitenkin Dalian neuvojen mukaan, emmekä piitanneet paikantimen pöljäilyistä. Sitä kun ei vieläkään ole osattu päivittää. Ruotsin puolella kahvitauko ja ennen Södertäljeä poikkeama reitiltä kauppaa etsien. Pistäydyimme Strängnäs-nimisessä kaupungissa summan mutikassa. Löysimme Mälarenin rannasta hyvän parkkipaikan sekä siistit yleisövessat. Käveltyämme muutamia kortteleita ristiin rastiin yhytimme ICA:n josta löysimme puolukkaleipää ja sitä maistuvaa Ishavens röraa. Tosin kotona vasta tuli katsottua rasvapitoisuus, yli 40%...  Ostimme kaksi pakettia, jotta olisi edes jotain viemistä seuraavan päivän nyyttäreille. Mutta jospa kirjoittelen niistä nyyttäreistä ja Suuresta Merimatkastamme tuohippuolin, vaikka seuraavan reissun jälkeen.
Tässä kuitenkin vielä kuva viehättävästä Strängnäsistä.



sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Norjan reissu 2013 matkapäiväkirja 2/ ehkä 4

Elokuvatrilogian Taru Sormusten Herrasta ensimmäisessä osassa minua huvittaa aina mm. yhden hobitin kysymys (en nyt muista oliko Peregrin Tuk vai Meriadoc Rankkibuk) matkan alkuvaiheessa: "What about the second breakfast?" Norjassa isäntäperheemme luona olo oli kuin hobitilla: heräsimme mieheni kanssa yleensä Suomen aikaan eli vähintään tuntia ennen ystäviämme. Ja koska aamuisin meillä molemmilla on aina heti kova nälkä - ja eritoten kahvihinku - niin keittelimme kahvit ja söimme sen kanssa voikkuleivän. Ja kun tuntia myöhemmin ystävämme Dalia kattoi pöytään leivän lisäksi paistettuja munia, nakkeja tai pekonia, mätitahnaa, juustoja, maksapasteijaa, katkarapumajoneesia (ruotsalainen tuote Ishavens röra, jota ostimme paluumatkalla tuliaisiksi), makrillia ja milloin mitäkin, sekä kurkkua, tomaatteja, paprikaa ja mehua, niin kakkosaamiainen tuntui oikein tervetulleelta, joten istuimme yhdessä ystäviemme kanssa pöytään.
Isäntäväkemme oli ajatellut viihtymistämme jälleen joka tavalla, esimerkiksi siten, että miehelleni järjestyi mielekästä puuhastelua. Niin ruohonleikkuri kuin auton lyhty ja vessan pytty olivat saaneet odottaa miestäni katsomaan, missä vika ja miten korjata.
Lauantaina aamiaisen jälkeen puuhat alkoivat ruohonleikkurin kanssa. Ongelma ratkesi lopulta, kun vuokraisännän leikkurista lainattiin sytytystulppa. Ja samantien alkoi iloinen ja touhukas pärinä ikkunan takaa (diabeetikkomieheni tarvitsee säännöllistä liikuntaa). Pitkäksi ehtinyt ruoho sai kyytiä, ja minun kunniatehtäväkseni lankesi sen haravointi. Muutaman minuutin vedeltyäni muistelin ihmeissäni lapsuusaikoja, jolloin meidän piti jaksaa haravoida tuntikaupalla heinäpellolla. Kuinka kummassa silloin jaksettiin?
Lauantai-iltaa lähdimme viettämään puolen tunnin ajomatkan päässä asuvien sukulaisten ja tuttavien luokse, jotka olivat tulleet töihin Norjaan. Sain jälleen ihmetellä kaakkoiseurooppalaista vieraanvaraisuutta, kun neljä miestä kilvan kattoi pöytään kaikkea, mitä yhteiskeitiöstään löytyi. Jutustelu sujui englannin kielellä. Keskustelimme mm. kalastamisesta ja Ernesto Guevarasta, mihin inspiroi mieheni Revoluzone- t-paita, jonka kuva muistuttaa erehdyttävästi Che Guevaraa, mutta orjantappura otsalla antaa viitteen, kenen vallankumouksesta oikeasti on kysymys. Viihdyimme pitkään leppoisassa tunnelmassa. Kun menomatkalla ystävämme poikkesivat ostamaan miehille tuliaisia, mekin ostelimme jo kotiin tuomisiksi kasan Vestlands lefsa-pakkauksia. Mennen tullen ajomatkan aikana maisemien lisäksi ihastelimme kasvillisuutta. Ihmettelin syvänlilaa kukkivaa puuta, jota en ollut uskoa syreeniksi. Se se kuitenkin oli.

Meinasin kirjoittaa samalla viime sunnuntaista, mutta tulkoon seuraavaan osaan. Kuvitella, että siitä on jo viikko! Paluumatkamme kesti tavallista pidempään, mutta siitä myöhemmin, kaikki aikanaan.

Naputtelen tätä samalla, kun kuuntelen netistä kotikirkon konfirmaatiomessua. Emme lähteneet aamukirkkoon, kun kahdessa kirkossamme on konfirmaatio, ja kolmannessa on messu vasta illalla. Jos MINÄ olisin saanut olla järjestämässä, niin olisin kyllä tarjonnut yhteen kirkkoon aamun tavisjumista. Mutta eiköhän tämä ole kesälomajärjestelyistä johtuvaa osaltaan. Vaikka voisi kai noita konfirmaatioita levittää eri sunnuntaille, onhan tässä monta pyhää kesän mittaan. Ja toki konfirmaatiomessuun on tervetullutta tavallinenkin kirkkorahvas, mutta itse en mielelläni silloin tuppaudu sekaan. Pitäisi olla niin laitettunakin, ettei erottuisi juhlaväestä. Eikä pynttäytyminen ja pyörällä liikkuminen sovi välttämättä kauhean hyvin yhteen. Seliseli.

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Norjan reissu 2013 matkapäiväkirja osa 1/?

Ollahan lonsittu kotona jo kaks päivää, enkä oo saanu äntihin kirioottaa... Mutta jos ny kumminki jotaki, ihimisten koriasti eikä joukaa murtehella.

Reissun aikana otimme kuvia enimmäkseen ihmisistä, mutta koska emme kyselleet lupia niiden julkaisemiseen netissä, niin tyydyn käyttämään päiväkirjan kuvituksena kutakuinkin vain flora-otoksia.
Menomatka sujui tuttuun tapaan, ensin yöksi anoppilaan melko likelle valtakunnan rajaa, sitten Tornion postin, kaupan ja pankin kautta Ruotsin puolelle ja nelostietä etelään päin Härnösandiin saakka, toki Jävren ICA:sta poikkesimme ostamaan wienerpecan-nisut. Samoin ison sillan edellä pieni tauko. Vaikka oli Ruotsin kansallispäivä, kaupat olivat silti auki, mikä sopi meille oikein hyvin. Yöpaikan isäntä Thorbjörn jututti meitä taas pitkään.
Perjantain mittaan edelleen tutut pysähdyspaikat, tosin Antjärnin ICA on nykyisin "stängt", onneksi kuitenkin sen vieressä oleva siisti vessapaikka on edelleen matkustavaisten käytössä. Vessan eteisen ikkunalta nappasin mukaani kaksi pientä tyhjää paperista lahjakassia. Kuka lie oli ne siihen hyljännyt.
Jossain mäen päällä näköalapaikalla pidimme lyhyen jaloittelutauon. Siellä otin kuvan keltaisesta oletettavasti herneen,virnan tai nätkelmän sukuisesta kasvista?



Mies ei raaskinut tankata Svegissä, joten liki Norjan rajaa alkoi noin 60 km:n jännääminen, piisaako polttoaine. Poikkesimme Elverumissa ensimmäiselle Statoilille. Niissä on myös aina hyvät ja siistit vessat.
Sen verran vielä oli pokkeusta menomatkassa, että jouduimme jännäämään, löydämmekö helpostikin perille. Viime kesän jälkeen ystäväperheemme on muuttanut uuteen osoitteeseen. Ja kas, sitäkään ei päivittämätön paikantimemme tunnistanut. Olin kuitenkin saanut ystävältä hyvät ohjeet, ja kun naapuritalot oli selkeästi numeroitu, niin oikea talo löytyi niiden välistä. Tosin hienoinen epäilys kalvoi, kun kukaan ei reagoinut ovikellon soittoon. Olin juuri aikeissa soittaa ystävälleni, kun he ajoivat pihaan miehensä ja poikansa kanssa. Sisällä ollut nuorimmainen nukkui sohvalla niin sikeästi, ettei kuullut ovikellon ääntä. Ystäväperhe esitteli meille uutta kotiaan ja sitten ruvettiin tekemään salaattia ja grillaamaan terassilla. Maissia ja muuta laijja. Ennen nukkumaanmenoa tyhjäsin matkatavaroita sen verran, että löysin Suomen ystävien lähettämät tuliaiset emännällemme: hatun ja laukun.

Tässä tuli selostusta matkaosuudesta keskiviikosta perjantaihin.  

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Terkut Norjasta

Nyt voisi olla joitain mielenkiintoisia kuviakin laittaa, mutta odotan siiheksi, kun ollaan taas kotona. Kotimatka alkaa huomenna, menemme poikkeuksellisesti Tukholmaan (kulkematta Oslon kautta , kiitos ja ylistys!! Voiko olla Euroopassa kaameampaa ruuhkakaupunkia??), josta jatkamme laivalla yli Turkuun. Keskiviikko olisi tarkoitus olla Kangasalla tutussa opiskelijatoveriseurassa. Torstaiksi kotiin, kai.
Koetan valita sanani niin, ettei tarvitsisi valita sellaisia kirjaimia, jotka tulisivat esiin vieraassa muodossa...
En siis kirjoita nyt muuta.
Palataan asiaan. Saa muistaa kotimatkaamme!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

19 kahvipussipussia

Olin saanut siskoltani läjän hopeanvärisiä venttiilillisiä kahvipusseja, jotka hän oli kerännyt talteen työpaikalta. Merkkiä en nyt muista, ja parempi niin, ettei tule vahingossa mainostaneeksi. Materiaali oli hivenen ohuempaa kuin perinteiset kahvipussit, ja mietinkin, mihin niitä voisi käyttää, jos eivät ostoskassien tekoon ole tarpeeksi tukevat. Ja sitä paitsi se venttiili oli pikkuusen tiellä.

Mutta sitten taas syttyi idea, kun ensin oli syntynyt tarve. Tarvitsin pienet kahvalliset pakkaukset oppilaitteni kesämuistamiseen. Ensin harkitsin muutaman sekunnin verran kaupan pieniä hedelmäpusseja - joiden mukaan ottamista vältän aina viimeiseen asti (kauppareissulla mukana on joko kankaiset hedelmäpussit tai jo muutamaan kertaan käytetyt muoviset), joten eihän niitä pusseja olisi kotoa löytynyt. Sitten mietin, viitsisinkö ommella lahjakasseja erään kahvimerkin sisuspusseista, kuten olin ennenkin tehnyt (alla oleva kuva).



Mutta sitten muistin siskon antamat kahvipussit ja kokeilin, mahtuisiko muistamiseni minipussukkaan. Ja mahtuihan se, knaftisti tosin. Hoksasin, että sangan saan tehtyä pussin yläreunasta, jonka jouduin leikkaamaan venttiilin takia pois. Oioin ompelemalla kassin yläreunaa vain sangan kohdalta, ja sankaakin ompelin kolminkertaiseksi vain käden kohdasta. Silti meni muutama ilta, että sain sekä oppilailleni että avustajalleni valmiiksi ORVOKKIKASSIT. Kas kun viimeisinä koulupäivinä ja etenkin päättäjäispäivänä suurin osa lapsista tulee kouluun ilman minkäänmoista reppua tai laukkua, siitäkin huolimatta, että vihjasin etukäteen todistuskansion kotiinviemisen olevan helpompaa, jos on veska matkassa. Joka tapauksessa ajattelin, että myös pyöräilijät saavat orvokintaimensa vietyä kotiin, kun pikkukassin laittaa roikkumaan pyörän sarveen. Tuossa yhdessä kassissa on samettikukkakin, koska eräs poika kertoi äitienpäiväksi laitetun samettikukan taimen kuolleen. 


lauantai 1. kesäkuuta 2013

Lakki, ruusut ja puupino

Muistaakseni olen jo aikaisemmin julkaissut ylioppilaskuvan vanhimmasta veljestämme, yhdessä varsan kanssa. Nyt on vuorossa nuorin veljemme, pojista nuorin, tyttäristä vanhin, kuten hän itsensä ja sijaintinsa sisarussarjassa toisinaan on esitellyt.
Ei tainnut käydä kukaan meidän neljästä kirjoittaneesta sisaruksestamme ammattilaisen ottamassa ylioppilaskuvassa, puhumattakaan ammattiin valmistuneistamme. Eikä myöskään rippikuvia taida olla muuta kuin omilla ja sukulaisten kameroilla napsittuja.
Velipoika rustattiin poseeraamaan puupinon eteen syystä, että hän oli sen kutakuinkin yksin pykännyt. Mutta aivan yhtä hyvin kuva olisi voitu ottaa tunkiota vasten, sekin oli veljemme rakentama. (Hän sai muistaakseni peräti kaksi markkaa joka päivä navetan lannan luomisesta. Ja osti niillä rahoilla itselleen vaihdepyörän.) Mutta kyllä klapiplassi on valokuvauksellisempi kuin sontatunkio, olkoonkin, että sekin oli komea, symmetrinen ja tasainen...


Lakkiaisten aikaan

Tänään töistä palatessani - siis viimeisenä työpäivänä ennen kesälomaani, krhm - satuin kuulemaan autoradiosta tämän laulun, joka on ollut mielessäni monta kertaa viime aikoina.





En ole pitkään aikaan taas postaillut mitään, enkä kauhean ahkera aio olla lomallakaan siinä suhteessa. Nyt alkaa muutaman päivän mittainen jonkinsortin siivousrumba kunnekkas lähdemme viikon puolivälissä Norjan ystävien luo vierailulle.
Mutta kyllä vielä tässä pikapuoliin joutessani ajattelin postata jotain muutakin ylioppilasaiheeseen liittyvää.