maanantai 21. heinäkuuta 2014

Matkapäiväkirjan viimeinen osa, 10.-14.7. 2014

Sunnuntaina emme menneet kirkkoon, kun pingstkyrkanilla oli kesätauko. Sen sijaan kuuntelimme netin kautta kotikirkon jumista, ja Daliakin tykkäsi kuunnella virrenveisuuta. Sää ei ollut enää niin helteinen ja pieni sadekuurokin helli Dalian pihaa. Siellä ei saa puutarhaa kastella kuin tiettyinä päivinä viikossa, aamulla ja/tai illalla, ja jonkinlaista aakkosjärjestystä  tms. noudattaen...
Mies tutkaili edelleen paluumatkavaihtoehtoja tietsikan ääressä, ja lopulta alkoi näyttää varmalta, että palaamme ajaen pohjoisen kautta, koska yölaivaan emme olisi saaneet hyttiä ja päivälaivaan ei mahtunut ajoneuvoa. Niinpä mies päätti, että lähdetään paluumatkalle vielä samana iltana, koska hän ajaa mieluummin illalla ja yöllä, kun on viileää ja vähemmän liikennettä. Sillä välin kun me Dalian kanssa katselimme valokuvia tietsikalta, mies oli jo pakannut lakanamme ynnä muut matkatavaramme. Myös perheen poika pakkaili, koska lupasimme hänelle kyytin kaupungin toiselle laidalle, kesätyöpaikkakortteeriin.
Tuntui vähän kurjalta jättää Dalia ihan yksin, kun veimme hänen poikansakin mennessämme, mutta oli hyvä tietää, että jo seuraavana päivänä hän saa uusia vieraita ja toisen pojan vuorostaan kotiin.
Torkuin varmaan jo matkalla Osloon, tai sitten kesityin niin kirjan lukemiseen, että missasin jokusen vakionähtävyyden. Ajoitus osui nappiin ja onnistuimme välttämään Oslon pahimmat ruuhkat. Vastaantulevilla sen sijaan oli pitkät jonot, kun yksi kaista oli tukossa kolarin selvittelyn takia. Mjösa-järven ohitus oli jälleen varsin hidasta, koska tietyö siellä on edelleen vaiheessa. Etenimme kuitenkin mallikkaasti ja varmoin ottein kartattomuudesta huolimatta. Mutta sitten Ruotsin puolella pimeys syveni, ja ankarat sadekuurot huononsivat näkyvyyttä. Jossain vaiheessa Svegin ja Älvrosin jälkeen meille tuli erimielisyys siitä, miten matkan pitäisi jatkua, käännymmekö oikealle vai jatkammeko samaa tietä edelleen pohjoista kohti. Onneksi mies piti päänsä. Siinä vaiheessa, kun muutamien kymmenien kilometrien jälkeen ylitimme sillan, jolla on hauska nimikyltti "Minne", tiesin minäkin lopulta varmasti meidän olevan tutulla reitillä. Loppuyö sujui rauhallisesti, minä torkahtelin ja mies ajoi. Älvrosissa olimme pitäneet tauon ja saaneet pestyä hampaatkin matkahuollon siistissä vessassa. Jossain Örnsköldsvikin ja Skellefteån välillä pidimme tankkaus- ja toisen vessatauon asemalla, joka oli auki jo anivarhain. Oli maanantai, 14.7. reissumme viimeinen päivä.  
Nälkä kurni, mutta ajelimme sinnikkäästi Jävreen asti, tutulle taukopaikalle, keittämään trangialla aamukahvit, syömään mysliä ja käymään Icassa ostamassa mm. ihanat pistaasikinuskiviinerit kahvin kaveriksi. Aamupäivän mittaan sain luettua loppuun toisen matkalukemiskirjani, Torey Haydenin romaanin Viattomat. Tulomatkalla olin tehnyt selvää Agatha Christien Lordin kuolemasta. Olin arvioinut oikein tarvitsemieni kirjojen määrän.
Haparandassa oli tietyön takia pitkät jonot, mutta Suomeen päästiin ja kotiinkin lopulta iltapäivällä. Oli yllättävää tormata hurjaan helteeseen kotikaupungissa, joka rannikkokaupunkina on suorastaan kuuluisa viileydestään. Siinä helteessä hetken huhkittuani puutarhassa ja miehen tiskailtua ja muutenkin rustattua paikkoja kuntoon kuopuksen puolesta aloimme tehdä lähtöä kesäkotiimme ja kasvihuonetta kastelemaan.
Otimme surkean vähän kuvia matkamme aikana, minä pelkästään Dalian puutarhasta nololla kännykameralla, mies lähinnä ihmiskuvia, joita en lupaa kysymättä tänne laita. Nikonilla olisi kyllä taas pari kuvaa Höga Kustenin sillasta, mutta siitä olemme ottaneet kuvia joka vuosi, niin en nyt suotta liitä kameraa koneeseen sellaisten takia.
Reissu oli jällen kaikin puolin onnistunut ja miellyttävä, vaikkemme tavanneetkaan koko perhettä. Seuraavan reissun sinne saatamme kuitenkin tehdä jo ennen ensi kesää, ja silloin on toiveissa nähdä heidät kaikki.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Matkapäiväkirja osa 2, Norjanreissu 10.-14.7. 2014

Saavuttuamme Dalia esitteli meille heidän uutta kotiaan ja viisasi alakerran vieraskamarin meille kortteeripaikaksi. Talo oli rinnetalo, varsinainen asuinkerros (keittiö ja olohuone ynnä makkareita) yläkerrassa. Olohuoneesta johti ovi isolle kuistille kallion kupeessa. Siellä istuimme nauttimassa einestä, jota toiseksi nuorin poika meille grillasi. Istuimme juttelemassa ja vaihtamassa kuulumisia myöhään yöhön.

Dalia pyysi konsulttiapuani puutarhan suhteen. Lauantaiaamupäivän nautinkin hyvän seuran lisäksi ulkoilmasta ja puuhailusta perennapenkeissä. Minttua, laventelia, atsaleaa, jättilaukkaa ja lukuisia toistaiseksi tuntemattomiksi jääneitä lajeja.

   
                                                                     Laventeli

Lauantaina käväistiin myös ostoskierroksella. Löysin ja kirjoitin yhden peikko- ja yhden maisemakortin, ostin myös lisää pussinsulkijoita Clas O:n kaupasta. Kiwissä käytyämme haettiin vielä Plantasjenilta köynnöstuki, jonka mies asensi paikalleen ja jonka juurelle sitten istutin ne kaksi keltaista köynnösruusua, jotka Dalia oli saanut ystäviltä ns. tupaantuliaislahjaksi. Sitten istuimme kaikin praataamassa ja syömässä Dalian tekemää suklaakakkua ja mansikoita suomalaissyntyisen rouvan kanssa, jolta Dalian perhe talon osti. Vieraan lähdettyä mies käväisi iltalenkillä ja postittamassa kortit. Rema 1000:lta saa postimerkkejä ja sinne voi myös postin jättää.


Talon entinen emäntä tiesi kertoa, että tuo keltainen komistus on peräisin Marokosta. Siellä se tosin taitaa olla rikkakasvin maineessa, eikä kai ihme, oli se sen verran levittäytynyt joka perennapenkkiin ja tienposkeenkin. Luulin sitä jonkinmoiseksi liljakasviksi, marokonliljaksi jo nimittelin, mutta kaivettuani tienposkeen karanneen pois totesin, ettei sillä mitään sipulia ollut.


 Toinen tunnistamattomaksi jäänyt keltainen kaunotar. Eivät ihan vielä olleet siemenet ehtineet kypsyä. Tekisi mieli pyytää Daliaa ottamaan tuosta siemeniä talteen, kuten suomalaisrouva yllytti minua tekemään. Niin kuin minulla vielä jossain olisi tilaa uusillelajikkeille... (No, olisihan sitä, jos viitsisi kaivella vielä yhden perennapenkin niiden noin tusinan lisäksi, jotka Millan on Kanttorilaan rustannut.)
Jatkan loppureissun eri postaukseen, vaikka lyhyestikin, tämänkertainen venähtää muuten liiaksi.

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Matkapäiväkirja osa 1, Norjanreissu 10.-14.7 2014

Vuotuinen retki ystävien luo Norjaan on tehtynä. Nyt pitäisi vielä laatia vuotuinen päiväkirja matkastamme. Moni asia meni taas eri tavoin kuin aikaisemmin, vaikka olemme käyneet joka kesä samassa norjalaiskaupungissa vuodesta 2008. Tosin moni asia pysyy samana, mm. tietyö Mjösan itärannalla jossain Oslon ja Hamarin välillä jatkuu ja jatkuu.
Tällä kertaa matkamme alkoi kesäpaikastamme, josta kannatti lähteä Turun suuntaan. Liput oli maksettuna torstai-illan Tukholman laivaan. Poikkesimme tauolle ja ostoksille Tampereella ja jatkoimme läpi Urjalan, muttemme kautta Huittisten. Hytti oli positiivinen yllätys. Vaikka se oli olevinaan piccolo, se oli suorastaan ylellinen omine suihkuineen. Nukuimme melko hyvin vaikkakin pätkittäin.  


Hyvin mies osasi ajaa meidät ulos Tukholmasta huolimatta minun ja navigaattorin ristiriitaisista neuvoista. Hyvin myös löysimme vanhasta muistista viimekesäisen taukopaikkamme Strängnäsissä. Siitäkin huolimatta, ettei meillä ollut mukanamme karttakirjaa, joka on tähän asti joka kesä auttanut meitä matkoillamme. Nyt pääsi käymään niin, että ennen matkaa kaupunkikodissa käydessämme en muistanutkaan ottaa karttakirjaa följyyn. Muistin sen ajettuamme muutaman kilometrin, mutta mies ei enää halunnut palata peräkärryn kanssa, kun lähtömme oli muutenkin viipynyt. Olin tuohduksissa ja järkyttynyt, taisin mököttää koko matkan kesäkotiin saakka. Mutta ennakkopeloistani huolimatta sekä meno että paluu sujui olosuhteisiin (= kartattomuuteen) nähden hienosti.
Strängnäsissä kävin ensitöiksi rannalla veneilijöille/ matkailijoille tarkoitetussa vessassa ja kävelimme sitten ostoksille Icaan,jonka viime kerralla bongasimme. Palattuamme rantaan keittelimme trangialla vettä termospulloon ja joimme murukahvit. Einehtimisen jälkeen kävelimme apteekkiin ja löysin yllättävän helposti helpotusta vaivaan. Sitten matka jatkui ohi Örebron ja muutaman muun paikkakunnan ja rajan yli.
Meillä ei ollut edelliskerrasta jäljellä valuuttaa kuin jotain 43 NK. Etukäteen olisi pitänyt soitella Tampereelle johonkin pankintapaiseen, josta sitten olisimme voineet matkan varrella noutaa, mutta se jäi tekemättä. Poikkesimme ennen Mossin lautalle menoa helteisessä Kambossa. Siellä kävimme kyselemässä,  löytyisikö pankkiautomaattia, ei löytynyt, mutta kaupan kassa tiesi, että lautalle voi maksaa visallakin. Niin tehtiin. Ei tarvinnut tällä kertaa edes kovin kauaa jonottaa lautalle. Loppumatka Tönsbergiin sujui jouhevasti ja uusi osoitekin löytyi helposti (ilman kartan tai navigaattorin apua), kun olimme etukäteen tarkistaneet netistä. Purimme enimmät roinat auton kyydistä ja ajelimme takaisin Tönsbergiin hakemaan Daliaa töistä.
Jatkuu

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Synttärikortti

Menneen talven mittaan en ilmeisesti ole kovin paljon ehtinyt tai jaksanut tehdä askarteluja tai käsitöitä. Siihen oli montakin syytä. Käsityöpiiri ehti kokoontua vain muutaman kerran monien yhteensattumuksien vuoksi. Omaa talveani hallitsi huoli vanhemmista sekä synttärisuunnitelmat. Ja nyt hoksasin, että paha anemia väsytti ja vei voimat, vaikka silloin en ymmärtänyt olevani aneeminen.
Jotain käsitöitä sentään sain tehtyä, mm. lähetysmyyjäisiin, mutta kertaakaan en muistanut ottaa kuvia. Viime viikolla sitten pitkästä aikaa piti saada tehtyä synttärikortti rakkaan ystävän 50-vuotispäiväksi. Olin sitä varten raijannut kaupunkikodista erinäisiä matsku- ja värkkilaatikoita. Samaten muistin siepata käärepaperia pakettia varten. Idea kortista kehkeytyi katselemalla erivärisiä korttipohjiani ja niihin sointuvia väripapereita, jotka olin löytänyt toimintakertomuksen otsikkosivuista. Kuviolävistäjää toivoin myös voivani käyttää. Sitten hokasin, että ylijääneestä käärepaperista voisin saada leikkaamalla nätin kuvion korttiin. Leikkasin ja sovittelin, ja siinä se oli. Kansi oli vähän pienempi tekstiosaa, joten tummempi punainen näkyi reunoilta.
 



Synttäreillä oli mukavaa, kuten aina ystävän seurassa.