torstai 31. maaliskuuta 2011

Lauteilta

Meillä on kolme poikaa ja yksi tytär. Vaikka olisin huolinut tyttäriä lisääkin, niin välillä olen ajatellut huojentuneena, että pojista ei tarvitse kantaa sellaista huolta kuin tyttäristä, silloin kun nuoret ovat liikkeellä, maailmalla. Eilen illalla tajusin äkkiä, kuinka väärässä olenkaan ollut. Ei pojat ole yhtään enempää turvassa seksuaaliselta ahdistelulta kuin tytötkään. Eivät ole koskaan olleet, ja nykyään entistä vähemmän, luulemma. Mieheni jutustelu saunassa avasi silmäni. Hän kertoi kommentoineensa rokkipapin kirjoitusta Facebookissa. Kun Tarvo oli paljastanut karmaisevia muistojaan, niin miehenikin oli uskaltautunut kertomaan syistä, jotka osaltaan ovat aiheuttaneet hänelle sen kirotun h-fobiaan. Armeija-aikana joku tupakaveri oli houkutellut nuoren miehen baariin, josta tälle oli tullut kuitenkin äkkilähtö siinä vaiheessa, kun viereen istunut mies oli alkanut sivellä hänen reittään. Mikä kauheinta, miesporukka oli lähtenyt seuraamaan pakoonlähtenyttä. Mieheni on kiitollinen hyvästä kunnosta, kun aina voi juosta h.o.m.o.ja pakoon. Siinä vaiheessa hän toi julki huolensa omien poikiemme suhteen, ja minäkin ymmärsin salamana, miksi mies vaikutti masentuneelta palattuaan viemästä nuorimmaistamme vieraaseen kaupunkiin asumaan kahdeksi kuukaudeksi.

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Kierrätyshelmiä

Olis kai sitä asiantynkääkin, mutta kun ei olovana kerkiääsi kirjootella. Paan eres kuvan pitkästä aikaa. Paperihelmien värkkääminen on mukavaa, mutta sormet on sitte liimatakeros. Nuo viheriääset on jo pujoteltu helminauhooksi, mutta pinkkejä teen viä lisää, kun joutaas. Eileen käsityöpiiris Seija tökkäs mun följyhyni punaasenkukertavia sisustuskankahan paloja, jotta ompelisin ne vaaleanpunaaset isoäidinneliöneliöt tyynynpäällisiksi.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Vauvalle

Ensi kesän Evankeliumijuhlilla on myös lähetyskahvila ja piiitkä myyntipöytä lähetystyön hyväksi. Sille pöydälle talkoillaan kaikenlaista käsityötä myytäväksi: koruja, laukkuja, tyynyjä, pehmoleluja, kortteja, sukkia ym. vaatteita - ja mitä kaikkea keksitäänkään.

Kuten olen aivan varmasti lukemattomia kertoja jo maininnut, olen viime kesästä asti virkannut erivärisiä ja monenkirjavia isoäidinneliöitä, käyttäen hyväksi kaikkia langanloppuja samalla. Kun olen mennyt neliömosselon kanssa käsityötalkooiltaan, niin siellä olen saanut hyviä ideoita siitä, miten ja mihin neliöitä voisi käyttää. Kun Seija näki turkoosinsävyisiä neliöitä, hän arveli, että ne sopisivat vauvanpeittoon. Aulikki oli saanut sukulaiselta käyttämättä jäänyttä turkoosia lankaa, jota sitten aloin virkata valmiiden neliöiden laitaan, ja muutamia yksivärisiä tein kirjavuutta rauhoittamaan. Eilen illalla sain vhdoin valmiiksi viimeiset, jotka katsoin sopiviksi täydentämään, ja sain järjestettyä jonkinlaiseen installaatioon. Tuon 6X8 -tilkkumäärän olisi voinut järjestää varmaan sadoilla eri tavoilla, mutta en varmaankaan enää siirtele palasia - ellei tule aivan huippuideaa joltakulta. Nyt samantien. Aion nimittäin alkaa yhdistellä näitä tämän viikonlopun mittaan. Että pääsee jo vihdoin kokoilemaan jotain muutakin.


maanantai 14. maaliskuuta 2011

Haaste viherhaaveilijoille: 5 ihanaa

Paratiisinpalanen haastoi puutarhaunelmiin.

Hän yllytti luettelemaan 5 ihanuutta - kuvien kera taikka ilman - joita haluaisin puutarhassani kasvattaa, ilman että tarttee miettiä budjettia.

Lisäksi pitäisi kertoa viidestä suosikki-ihanuudesta, jotka jo puutarhassa kasvavat.

Aloitetaan niistä, joista vasta haaveilen:

1. Otin äsken kuvan siemenluettelosta ja siemenpusseista. (Aloitin siis heti petkuttamalla ja ymppäsin samaan kuvaan monta haavetta. Tosin haavekuvia minulla onkin vain kolme.) Huonosta kuvasta tuskin erottaa, että siinä on malopin, tuoksuherneen ja kesäkurpitsan siemeniä ja että siemenluettelossa on avoinna kaalisivu: lehti-, kyssä-, parsa-, kerä- ja kukkakaalta. Näistä olen toki koettanut jo kasvattaa maloppia ja kesäkurpitsaa, mutta haaveilen sen joskus onnistuvan paremmin. Siemenluettelosta tilasin kyssä- ja lehtikaalin siemeniä. Keräkaalin siemenet on niin ikään ostettuna. Meillä on varjoisa ja köyhäravinteinen piha, joten monien hyötykasvien kasvattaminen taitaa jäädäkin haaveeksi.


2. Sammalleimusta olen haaveillut kauan, kerran sainkin siskolta alkuja. Mutta en saanut niitä pysymään hengissä. Ehkä nyt niille löytyisi jo parempi paikka, jos innostuisi yrittämään uudelleen.
3. Viimeinen haavekuvani on Romaniasta. Petrulla on siellä viinitarha, keskellä Zalaun kapunkia. Lisäksi hän kasvattaa päärynä- ja kirsikkapuita. Huolisin niitäkin, jos sellaiset herkut täällä pohjoisessa menestyisivät :(

Sitten näitä oman pihan ihanuuksia.
1. Tämä perenna kasvoi pihallamme jo tänne muuttaessamme. En ole varma sen nimestä, iirikseksi olen sanonut, joskus helluntaililjaksi. Siinä on upea tuoksu, ihana väri ja kauniit miekkamaiset ryhdikkäät lehdet.


2. Orvokki on aina ollut eräs suosikeistani. Joskus olen vertaillut, minkäväriset tuoksuvat parhaaalta. Luulisin, että keltaiset. Mutta erisävyiset lilat ja siniset kuuluvat värisuosikkeihini.




3. Suopayrtti oli hauska yllätys. Se ilmestyi jostain salaperäisesti pihaamme eräänä kesänä. Olen antanut sen levitä. Siinäkin eniten viehättää tuoksu, kuin eau de cologne. Viime kesänä kukinnot innostuivat kasvamaan valtavankokoisiksi. Ryhdikäs varsi tekee tästä sopivan myös maljakkoon.



4. Viime kesänä toteutui eräs pitkäaikainen haave, kun edelliskesänä kylvämäni sormustinkukka alkoi kukkia.

5. Maariankello ja harjaneilikka (taas petkutusta ja kahden suosikin ymppäystä samaan kuvaan, mutta omapahan on blogini) - joista viimeksimainittu tuli tutuksi jo lapsuudenkodissa. Sekin on kiitollinen maljakkokukka (ja kätevä kesällä tuliaisiksi sekä hautausmaalle). Maariankellon siemeniä sain alun perin aikanaan Millanilta - joka on sittemmin toteuttanut useampia puutarhaunelmiani. Häntä on kiittäminen siitä, että ensi kesänä minulla on viimein kuunliljaa ja pitkästä aikaa myös juhannusruusua - joka omasta pihastamme katosi viemärikaivon kansiremontin yhteydessä.



sunnuntai 13. maaliskuuta 2011


Miehen ottaman kuvan kaveria ei ole näkynyt tänä talvena ennen tätä viikonloppua. Vaikka ruokaa on toki ollut tarjolla koko lumisen ajan. Kolme talitiaista odotteli vuorollaan koivun oksilla. Jäi niillekin evästä. Kävin sitten vielä lisäämässä auringonkukansiemeniä, vaikka vähän oli hankala kaahia lumitriimujen yli lintulaudalle.
Odottelin taas äsken Alivaltiosihteereitä. Ajattelin, että kyllä ne pojat taas saavat äänensä kuuluville, kun kerta nuo hiihtokilpailut tuolla Norjassakin tiämmä päättyivät. Mutta ei. Nyt virallinen ohjelma jäi Japanin jalkoihin.
No, Areenalta löytyy jotain virallisiin vieroitusoireisiin.

Kerta kiellon päälle

Kun kerta mulla oli vielä sopivanmittaisia ja -värisiä vetoketjuja, niin jatkoin eilisaamun edelleen ompelusten parissa. Punaisesta sisustuskankaasta tuli tykky toilettilaukku. Olisi sinne tietenkin voinut foorinkin tehdä, mutta se olisi vaatinut enemmän taitoa ja aikaa. Mä halusin olla nopiana.


Pikkukukkaroiden kanssa osasin jo tehdä liukuhihnatyötä, niin ei tarvinnut alvariinsa vaihtaa tavallisen paininjalan ja vetoketjujalan välillä.

Lähikuva lempparikukkarostani. Lukuunottamatta sitä punaista, jonka tein aiemmin.
Näiden jälkeen pakkasin ompelukoneen sivuun ja keräsin tilkut ja loput vetoketjut jemmaan. Ja aloin siivota. Siinä olen niin hidas ja epäkäytännöllinen, etten ehtinyt muuta kuin suihkuttaa kukat, raasia verhot klasista ja pestä ne (klasit nääs, verhot vein vain tuulettumaan ja laskostettiin ne miehen kanssa vaateripustimeen hengailemaan ensi jouluun saakka).

torstai 10. maaliskuuta 2011

Muistin tueksi - kuvia todistusaineistoksi

Jos mulle käy niin, että loman jälkeen fundeeraa, että mihin se loma oikein hurahti ja että miten mä sen oikein haaskasin, niin otin muutaman kuvan muistuttamaan itseäni siitä, mitä muun muassa olen puuhaillut. Ja kirjoitan vielä, että mulla on ollut hauskaa ompelusten parissa. Ei meinannut tänä ehtoona joutua lauluharjoituksiin Jedi-leidien kanssa, kun souvi oli kesken. Toissapäivänä vähän ehdin leipoakin, mutta leipomuksista en kerkeä ikänä ottaa kuvia ennen kuin niitä jo räävitähän. (Eikä ne nyt muutenkaan ole niin kuvauksellisia, jos nyt ei ole nämä askartelutkaan.)

Jo vuosia olen matonkudevaatteista ratkonut vetoketjuja talteen (ja napit tietty myös). Joskus jokin ketjuista on kelvannut johonkin vaatteeseen rikkoutuneen tilalle, mutta se on onnenkauppaa, jos sattuu sopivanmittainen ja -värinen löytymään kokoelmasta. Viimeksi
postissa käydessäni (ja kiukutellessani) panin merkille siellä myynnissä olevat GlobeHope-vetoketjuruusut. Katsoin sen verran pitkään ja tarkkaan, että arvelin voivani kokeilla itsekin. Ja aivan hyvin se luonnasi. Tänään ompelin kahteen ruusunlehden ja hakaneulan taakse ja vein KD:n kirpparipöydälle myyntiin (löysin muoviruususta irronneita lehtiä, ne sopi ainakin yhtä hyvin kuin tuollaiset huovasta leikatutkin). Samalla vein nuo alapuolella olevat kukkarot, joihin sain niinikään upotettua epämääräisiä vetoketjuja, ja serkkulikalta saatuja sisustuskankaan ylijäämäpalasia.
Kukkaroiden koristelun kehittely oli hauskaa. Vanhasta yöpaidasta pitsiä, rikkinäisistä boksereista KD-valkovuokko, ja mammalta olen saanut tuota sinivalkoista nauhaa metritolkulla.


Tässä viimeisessä kuvassa on sellaisia pussukoita, joiden mallin sain Millanilta. Samalla idealla noita kukkaroitakin tein. Tuota valoverhokangasta (tai mitä nyt onkaan) mulle on jostain kans kulkeentunu. Isompia pussukoita voi käyttää pesupusseina, pienempiä kestopesulappupusseina, jollaisen juuri Millanilta sainkin.

Ompeleminen on tällaiselle vähemmän tehneelle älyllinen haaste. Ja niistähän minä nautin!

keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Lomaterveisiä!

Kävin eilen läpi niitä koululta rehaamiani kansioita ja sain aikaan jonkinlaisen järjestyksen. Illaksi pyöräilin käsityöiltaan mukanani pussillinen isoäidinneliöitä, lankoja ja nämä valmiiksi yhdistämäni neliöt.


Kun olen nyt vajaan vuoden ajan virkkaillut langanlopuista neliöitä ja kun niitä on sitten kertynyt monenkirjava kokoelma, niin tulin toisiin ajatuksiin sen suhteen, mitä niistä syntyy. Yhdeksi peitoksi koottuna se olisi ollut niin riemunkirjava, ettei sen alla olisi nukkunut silmällistäkään, hyvä jos edes torkkunut. Olen nyt sitten lajitellut neliöitä sävyjen mukaan ja niistä tullee useampi tyyny taikka istuinalusta myytäväksi ensi kesän Evankeliumijuhlilla Raahessa.
En ehtinyt höyryttää noita tekeleitä ennen kuvan nappaamista. Toivon mukaan ne sillä vielä siistiytyvät. Kirjavampaan tein vielä reunuksen käsityöillan aikana, jotta sain senkin jättää käsistäni. Seuraavaksi käyn käsiksi vaalean turkoosinsävyisiin neliöihin, joista taitaa tulla vauvanpeitto.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Sisarrati

Heti alkuun taas pyytelen anteeksi - Mirja-serkkulikalta - että tällä viisiin julkaisen toisen ottaman kuvan. En voinut vastustaa kiusausta, kun tämä on niin paljastava. Heti näkee, kuka meistä on vasuri. (Vaikka on tuolla yksi vähän epäselväkin tapaus, mutta se on muutenkin niin salaperäinen, ettei siitä ota Erkkikään selvää...)

Näitä sisaruskuvia prätkittiin viime keväänä - veljeksistä nuorimman, siskoksista vanhimman 50-vuotispäivillä - heti kymmenittäin useammalla kameralla. Suurimmassa osassa kuvista irvisteltiin kuka mitenkin, mutta näköjään otettiin ykstotinenkin ilme.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Tyttäreltä äidille

En muistanut kysyä tyttäreltä lupaa näiden kuvien julkaisuun (anteeksi!) Sitä paitsi en keksinyt konstia, millä olisin voinut suoraan noiden kuvien päälle kirjoittaa kopiointikiellon - vähän niinku valokuvaamoissa ainakin ennen läntättiin päälle teksti "koevedos" - copyrightin väärinkäytön estämiseksi käsittääkseni.
Vetoan nyt sitten vain sivulla vierailijoiden rehellisyyteen pyytäen olemaan hyväksikäyttämättä Elisan töitä. Noo, vakkarivieraat ovat ainakin perin rehtiä väkeä.

Tässä kaksi tyttäreltä saamaani äitienpäiväkorttia, en muista miltä vuosilta. Yksi lohiaiheinen isänpäiväkorttikin on esillä keittiön seinällä, mutta siitä ei liene otettu kuvaa.




Kissan jalat! - Liisaa lainatakseni

...mä mitää pois täältä pysyn... Mies pyynnöstäni skannasi mulle Siionin matkalauluja ja kysyi sitten, haluanko tulla tietokoneelle aikaani tuhlaamaan. "Mikä ettei!" vastasin.

Lueskelin tuossa vanhoja muistiinpanojani ja iloitsin, että olin kirjoittanut ylös mm. viimesyksyisiä perennanistutus- ja kylvötietoja. Muuten voisi olla huuli pyöreänä koko kevään ja kesän. Sähköinen puutarhapäiväkirja.

Laitan vielä toisen postauksen tähän perään.

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Pultusta sisään

Sitä kun aamulla kiiruhus ja pimiäs pukoo, niin voi käyrä häjystikki. No ei ny sen kummempaa, kun eileen havaattin vasta töis hyysis käyresnäni, jottolin menny aluushousuuhini pultusta sisään. Mikkälie tai-malliset, niis on kumminki sevverran reirut pultut, jottei ollu pukies kinnannu. Töis oli kumminki mukava päivä, mukuloolla hiihtokilipaalut ja siihen päälle myyjääset. Pehemiä lasku lomalle. Kotona jatkoon sitte rettujen kans tanimista. Kamarihin oli kertyny toolin karmille korkia kuupano muutinkamppehia. Kun ei joka aamu voi pukia samoja, joskus tarttoo lämpöösempää, joskus pyöräälyhyn passaavaa. Koitin pemmastaa kasaa pienemmäksi, likaasia pyykkihin ja kerran pirettyjä päällysvaattehia takaasi kaappiihin.
Otin mä koululta följyhyni muka jotaki askarestaki. Jos olis välijännestä kansiootten plaraamisehen ja lappojen lajitteluhun. Oon kyllä vähä meinannu, jotta lomalla jättääsin näitä nettiaskarehia syrijähän. Jotta sais jotaki kovettua äntihin huushollis.
Tänään leivoon nisua. Mutta ny sitte koitti päälle hiipiä joku kumma aharistus. Semmoonen, joka tuloo, kun ei osaa päättää, mihin seuraavaksi tryykääs. Loma-aharistus. Mies koitti saara mua kauppahanki, olisko se tohoriksi tarvinnu, mutten kumminkaa lähteny, sanoon, jottei mua yhtää sinne viemistä. Olsin kuulemma ollu liikunnan tarpehes. Tulin sitte tähän, tukiin puoni lavittalle ja rupesin kaluumia liikuttelemahan.
Mutta toresta meinaan ny yrittää pysyä erempänä tästä vehkehestä. Mieluummin joutesnani otan Pratchettin käteheni. Laihnasin kolome, Vartiosto-sarijaa. (Kansiot taitaa jäärä uuruomenehen.)

torstai 3. maaliskuuta 2011

Huuhaa

Tallensin äsken TV-uutisista pätkän, jossa kerrottiin Martti "Huuhaa" Innasen taidenäyttelystä, joka avautuu huomenna Tampereella Työväenmuseo Werstaalla (vai pitäisikö sanoa Werstaassa?). Seinät olivat pullollaan toinen toistaan ihastuttavampia naivistisia kuvia. Harmi vain, ettei yhdenkään nimeä sanottu tai näytetty. Innasella kun taulun nimi on erittäin tärkeä ja mielekäs osa teosta, tyyliin "Kameli Kärsämäen asemalla", "Mordvalainen turvesauna", "Umpitollo seuraa tapahtumia Kälviän maitojunaseisakkeella" tai "Kainuun vanha Vainikainen kertoo Uhtuan hirtetyn miehen tarinaa". Taiteilija-tyttärellemme Innanen ei ollut ennestään tuttu eikä hän vielä ehtinyt nähdä kuvakavalkadia, mutta hän oli vaikuttunut, kun kuvailin eräästä taulusta välittyvää Innasen näkemystä suomalaisten kommunikointitaidoista. Kaksi aikamiespoikaa tappelee tuvan lattialla, verissäpäin, halko kädessä oleva näyttäisi olevan voitolla. Äiti huikkaa vierestä: "Pojat, syömään".
Mutta vielä tytär ei tiedä mitään Innas-tyylisistä sieraimista. Sieraimet ja auki lonksahtanut suu ovat mielestäni Huuhaan tavaramerkki, ellei peräti brändi.
Näyttely on auki 15.5. saakka - ja minulla alkaa huomenna talviloma.
Mies jo melkein lupasi viedä minut museoon...

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Sain kasteen kuoloon Herran

Joskus reilu vuosi sitten halusin todistuspuheenvuorossani mainita omasta kasteestani ja sitä varten otin yhteyttä syntymäkuntani kirkkoherranvirastoon. Sieltä sain tiedon "Sinut kastoi 3.4. Aadolf Jyllilä. Siunattua päivänjatkoa! Toivottaa Marjatta". Säilytän tuota sähköpostiviestiä "merkitty seruattavaksi"-kansiossa punaisine lippuineen. Äidiltä kuulin, että tuo rovasti Jyllilä asusteli siinä likillä sivukylän pappilassa. Silläpä hänet varmaan saatiin noin nopeasti kolmen päivän ikäistä lasta kastamaan.
Viime viikolla luin syntymäkuntani paikallislehdestä Aadolf Jyllilän kuolinilmoituksen. Olin jo valmiiksi rasituksesta liikuttuneessa tilassa, mikä selittänee osaltaan, että yllättävä tieto sai minut kyyneliin. Yllättävä tieto oli se, että kastepappini oli siis siihen asti ollut elossa! Hän olisi täyttänyt 100 vuotta ensi elokuussa.
Tämän päivän paikallissanomissa - jotka tuovat minulle terveisiä kotiseuduilta kaksi kertaa viikossa - oli sitten rovasti Jyllilän risti-ilmoitus. Ja jälleen minua itketti. Vaikka en muista hänestä mitään, kastekuvissakaan häntä ei näy.
Ehkä eniten minua itketti värssy, jossa siinäkin kaste mainittiin. Lienee peräisin Siionin Kanteleesta, täytyypä koettaa etsiä, jos löytyisi sävelmäkin:

Mun ostanut jo kerran
on veri Jeesuksen.
Sain kasteen kuoloon Herran,
sain varman autuuden.
On mulla kiinnekirja,
sen Jeesus ristillään
jo Isän sydämehen
kirjoitti verellään.