sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Vaaliväsymystä :(

Tulin kotiin lauluharjoituksistamme lievähkösti tuohtuneena demokratian puolesta. Laulujen jälkeen pulistiin akuuteista asioista, niin eivätkö toiset ruvenneet kilvan harmittelemaan presidentinvaalejamme. Esmes sitä, kun nuoret ovat innostuneet äänestämään... Koetin puolustaa kansanvaltaa sanoen, että sitä se demokratia on, että jokainen saa äänestää ketä tahtoo ja että onhan se mahtavaa, että vihdoin ovat nuoretkin innostuneet yhteiskunnallisista asioista, kiitos somen. Siinä vaiheessa minua alettiin piikitellä, että "jaa, mitäs numeroa sinä äänestitkään? Taisit äänestää sitä... kun tuollalailla puhut." Siihen vastasin vain, että se on vaalisalaisuus.
Rasittaa. Nyt taidan vähän aavistella, mitä se on se loanheitto, josta olen kuullut puhuttavan, mutta jota olen välttynyt kuulemasta/ lukemasta, kun olen ekan kierroksen jälkeen jättänyt vaalien seuraamisen vähemmälle.
Miellyttävän poikkeuksen tekee mm. Teuvo V. Riikosen blogikirjoitus. Vaikka hän sen päätteeksi paljastaakin oman ehdokkaansa.
Poikkeuksellisen miellyttävä kokemus oli myös tämänkertainen Uutisvuoto. Suhtaudun siihen ohjelmaan hivenen ristiriitaisesti. Välillä tykkäsin kovasti mm. Tervon huumorista, mutta välillä boikotoin katsomista, kun en jaksanut sietää rienausta. Nyt molemmat presidenttiehdokkaat olivat vierailijoina ja paljastivat itsestään enemmän sitä hauskaa ja leikkisää puolta. Kristinusko jätettiin tällä kertaa rauhaan, ainakaan omaan korvaani ei särähtänyt eikä jäänyt kaihertamaan.

Vaaleista vielä sen verran, että missikisatkin näyttivät ratkenneen, uutisissa näytettiin voittajaa, joka olikin upea ilmestys. Iloitsin tummaverikön voitosta.

Pakkaspyhäpäivä

Jaahampsista, vetskari on vieläkin ompelematta. Luin just veljentyttären Facebook-päivityksestä, että hänellä on sellainen "Tekeillä-lista". Mietin siinä itsekseni, että sellainen lista olisi hyvä olla olemassa. Mutta itselläni ei ole edes tekeillä vielä sellaista listaa...

Eilinen kokousreissu meni mukavasti, vaikka yhden johtokunnan jäsenen auto teki tenän kesken matkaa. Mutta Luojan lykky, se tapahtui huoltamon pihassa eikä tiettömällä taipaleella. Toinen johtokunnan jäsen kävi hakemassa matkalle jääneen ja kokous pääsi alkamaan vähän aiottua myöhemmin. Topakka puheenjohtaja kuitenkin naputteli sen jouhevasti, niin että paluumatkalle päästiin päivännäöllä. Ehdin hyvin piipahtaa tyttärelle viemässä vähän evästä ja postia. Ei päässyt kotiin käymään, kun harjoittelu on menossa, tänään yövuoro. Autoton ystävämme tuli kanssamme Raaheen, ystävän luo yöksi palatakseen kotipuoleen linjapiilillä tämän päivän mittaan. Niinpä tapasimme hänet vielä tänään kirkossakin, ja kirkkokahveilla annoin eilisen kokouksen pöytäkirjan hänelle luettavaksi ja allekirjoitettavaksi. Samalla sain yhdistyksen tilit annettua tarkastajalle. Ja jos hyvin käy, tänä iltana saan itse tarkastettavakseni piirin syyskokouksen pöytäkirjan.

Tänä aamuna totesin orkidean kuolleeksi. Mies kuitenkin kehotti jättämään vielä purkkiinsa, jos vaikka heräisi henkiin. Pelkäänpä, että tuoksupielikkinikin on hengetön. Ikkunasta huomasin, että yksi syreenin iso haara näyttäisi katkenneen lumen painosta. Hohhoijaa, vielä hetki pitäisi kaikkien jaksaa tätä talvea.

Kirjoitanpa lopuksi vielä yhdestä unenpätkästäkin. Kerroin aamulla miehelle, että nyt ne ho...ot ovat tulleet uniinikin. Siinä oli jokin mahdoton tehtävä -tyyppinen kilpailu, jossa oli mukana presidenttiehdokkaan puolisoa muistuttava mies. En koskaan päässyt seuraamaan, mitä kilpailussa tehtiin ja kuinka siinä kävi, kun eräs entinen esimieheni tuli tivaamaan minulta oppilasporukasta, että "Tuliko joku hepenissä? Näitkö jonkun tulevan hepenissä?" Minä pyysin vähän tarkempaa määrittelyä, kun omat oppilaani olivat kaikin naamiaisasuissa, ja sen takia jollakulla saattoi olla hepeniäkin päällä. Koskaan ei selvinnyt sekään, oliko kenties joltain varastettu hepeneitä, joita olisi pitänyt sitten tunnistaa. Vai oliko nimenomaan kielletty tulemasta kouluun pitseissä ja paljeteissa, vai minkä ihmeen takia mun olisi pitänyt kyylätä oppilaiden vaatteita. Tuolle löytyy sen verran taas todellisuuspohjaa, että pikkuiset rakkaat eskarioppilaamme tykkäävät pukeutua esiintymisasuihin, joita luokassa onkin aika mekosta, alkaen merirosvo- ja lohikäärmeasuista aina kuninkaisiin ja keijukaisiin.

Mitä tulee esimiehiin, minulla on taas nainen esimiehenä. Ja edelleen kaikki kohdalleni sattuneet naisesimiehet ovat olleet paljon mieluisampia kuin miespuoliset pomot. No, ne kaksi miespomoa ovat kumpikin sellaisia machotyyppisiä alfauroksia. Itse pärjäisin paremmin sellaisten miesten kanssa, joilta löytyy myös pehmeyttä ja empatiaa.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Viikolta

Vihdoin taas viikonloppu, mutta vähän tynkä sekin, kun huomenaamulla täytyy lähteä ajelemaan naispiirin johtokunnan kokoukseen. Onneksi on vain tunnin ajomatka, ja toinen johtokunnan jäsen tulee kyytiini. Pitiköhän mun sitä kokousta varten vielä jotain valmistella...? Piti ainakin soittaa yksi puhelu ja tulostaa asialistoja. Ääähh. Inhoan soittelemista.

Kävin viikolla kangaskaupassa ostamassa napit Dalian villatakkia varten. Liivistä tulee kuin tuleekin villatakki, kun lanka näyttää riittävän hihoihinkin. Kerin jäljellä olevat vihreän ja keltaisen lankakerän kahdeksi keräksi ja aloin tehdä toista hihaa, niin sillä lailla varmistuin langan riittämisestä. Ostin myös mustan takkivetoketjun. Tädin mosseloissa oli yksi lasten talvitakki, josta hän oli valmiiksi ratkonut irti rikkinäisen ketjun. Mun tarttee saada tuo takki kuntoon, jotta saan laittaa sen Aulikin matkaan sitten, kun hän lähtee käymään Kokkolassa ja vie samalla vaatekeräykseen lastenvaatteita.

Eilen käsityöpiirissä mulla oli hihakudin mukana, enkä sitten muuta siellä tehnytkään. Menin sinne vähän myöhässä, kun piti saada kakkupohja uuniin ennen lähtöä. Otin naisille maistiaisiksi lämpimäisleipää. Mulla taas vähän paisahti tuo uunitouhu. Kas kun mies oli edellispäivänä savustanut lohta ja kyseli, minkä kanssa sitä syötäisiin. Ehdotin uuniperunoita ja että samalla voisi leipoa jotain uuniin siitä piimäpurkista, jonka viimeinen myyntipäivä on mennyt ohi. No, mies oli tuonut kaupasta leipomavärkkejä, mm. hiivaa. Niinpä tein piimälitran osasta piimälimppua ja lopusta mustikkapiirakkaa. Ja kun mies oli tuonut myös maitorahkaa, hoksasin, että mun täytyy tehdä vielä se kakkupohjakin, niin saadaan tehdä tyrnikakkua mehun lopusta, joka niin ikään uhkaa mennä vanhaksi. Käsityöpiirissä sitten kahvittelimme kera Arjan synttärikakun ja lämpimäisleipäni. Juttelimme mm. hautajaisista ja syövästä, ne kun olivat Ritvalle akuutteja aiheita. Lopuksi vähän inventoitiin kaappien sisältöä ja suunniteltiin tulevia askareita. Keräsin följyyni pikkutilkkuja, jos vaikka nukenvaatteita osaisi tehdä.

Mitä jos rupeaisin ompelemaan vetoketjua? Paitsi että se viheliäinen puhelu pitää hoitaa kans...

tiistai 24. tammikuuta 2012

Juuret

Selasin kuvia tietokoneelta. Törmäsin kansioon, johon kesällä tallensin äitini kansiossa olevista kuvista napattuja kuvia. Jonkun niistä olen jo aikaisemmin julkaissutkin, nyt halusin jakaa tämän talvisen kuvan lapsuudenkodistamme.
Tuvan oikealla puolella näkyy sauna, joka edelleen on käytössä erityisesti juhlatilanteissa ja kesäisin. Saunan porstuassa oli eräs parhaita leikkipaikkojamme, siellä leikittiin barbeilla. Tuvan vasemmalla puolella näkyy navetan päätyä ja tonkkateline. Navetan nurkan ja tuvan nurkan välistä pilkottaa toiskan ulkorati ja näkymä jokilaaksoon.
Remontin yhteydessä 80-luvun puolivälissä kaksi alakerran ikkunoista laitettiin umpeen. Remontissa vedettiin vihdoin vesijohto sisään ja laitettiin samalla sisävessa ja sauna suihkuineen. Taisipa käydä niinkin, että nuo loputkin kuusiruutuiset vaihtuivat samanmuotoisiin mutta vähempiruutuisiin (lue: helpommin pestäviin ja vähemmän vetoisiin) ikkunoihin.
Tuosta seinässä näkyvästä laatasta haluan vielä mainita. Se oli muinaisen vakuutusyhtiö Suomi-Salaman tunnus kertomassa, että tästä talosta löytyy yhtiön asiamies. Se ei siis tokikaan enää vuosiin ole ollut esillä, missä lienee nykyisin. Laatan alapuolella on lumimarjapensas, jonka juurella oli jokin iso laakea ruostunut levy, joka toimi yhtenä maalina neljässä maalissa, jota meidän nurmella pelattiin koko kylän lasten joukolla. Taisi siinä olla pelaajia joen toiselta puoleltakin. Pokien koulukavereita.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Pois vaalikaranteenista

...mä missään vaalikaranteenissa ole ollut, muuten vain poissaoleva - toki osin myös vaalien takia. Eilinen sunnuntai meni tutulla tavalla aamusta iltaan vaalilautakunnassa äänestyspaikalla töröttäessä. Vaikka meillä onkin kaupunkimme pienin äänestysalue, niin kyllä puheenjohtajan vastuu painoi aivan nokko. Illalla kotiin palattuani tyrskin itkua väsymyksen takia, ja kenties myös tunnekuohujen takia.
Mutta vaikka jälkeenpäin väsymys valtasi totaalisesti ja vaikka se on tuntunut vielä tänäänkin, niin istuskelu ja jutustelu vaalipaikalla oli sinänsä mukavaa, leppoisaa ja välillä todella hauskaa. Kaikkein hauskin tapaus sattui iltapuolella, kun äänestysaikaa oli enää pari tuntia jäljellä. Äänestämään tuli paikallinen kuuluisuus, imitaattori, joka ilmoitti tulleensa presidenttiä tekemään. Sitten hän kertoi valitsevansa oman suosikkiehdokkaansa sen mukaan, ketä on paras imitoida. Vieressäni istunut varapuheenjohtaja kysyi, voisimmeko saada näytteet kustakin. Äänestäjä meni koppiin, ja sieltä kuului täysin tunnistettavalla ehdokkaan äänellä: "Äänestä minua, numero..." - vaan enpä nyt paljasta numeroa. Mutta sen verran paljastan, että sitten kuului vielä Niinistönkin nupinaa, mutta se ei ollut enää yhtä hauskaa, vaikka taidokasta sekin.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Fingerporin Wagner

Eilisessä paikallislehdessä oli taas sellainen sarjakuva, että se piti ottaa talteen. Ensin skannasin, mutta kun en pystynytkään liittämään skannattua kuvaa tänne, niin turvauduin miehen kameraan. Aika pieni tuo nyt on, mutta jospa selostan vuoropuhelun vielä:
- Olen tänä talvena hiihtänyt jo 537 kilometriä.
- Miksi?
(miettimistauko)
- Voin minä sinut hakatakin.

Hassu pieni kuriositeetti sinänsä tuo erheellinen sarjisotsikointi.

Tämä jotenkin niin kolahti. Eläydyin poikkeuksellisen voimakkaasti Wagneriin. Minäkin voisin ääneen ihmetellä ihmisiä, jotka laskevat hiihtokilometrejään ja kyselevät niitä toisilta, varmaankin päästääkseen pistämään paremmaksi. Meinasipa mennä ukolta luu kurkkuun, hähhähhää. Jotenkin tuo vastareaktiokin on niin osuva, Juballa on selvästi asiantuntemusta.

Vihreää lankaa

Viime kesänä siskon synttäreillä tapasin pitkästä aikaa pikkuserkkuni Maritan. Olimme toki sitä ennen löytäneet toisemme fb:sta. Sitä kautta Marita oli tullut tietämään harrastuksestani puuhailla kaikenlaista käsityötä lähetystyön hyväksi. Niinpä hän oli tuonut mukanaan minua varten mosselon, jossa oli mm. pussillinen täysiä tulitikkurasioita ja pari kolme vyyhtiä paksua villasekoitelankaa, sammaleenvihreää ja vaaleankellertävää. Muutaman tulitikkurasian koristelin jo joulumyyjäisiin (en löytänyt niistä kuvaa, taisi jäädä ottamatta), mutta paksujen lankojen kanssa mietin pitkään, mitä niistä tulee. Kokeilin virkata pienehkön terälehden ja testata pesukoneessa huopuisiko se. Siinä vaiheessa varmistuin, että lanka on sekoitetta, ei huopunut. Joten tossuidean hylkäsin. Tuo vihreä väri rohkaisi harkitsemaan lämmittävän neuleen tekoa viluiselle ystävälleni Norjaan. Vihreä on hänen lempivärinsä ja sointuu hänen silmiensä väriin. Liiviin lanka riittäisi varmasti, ties vaikka hihoihinkin. Vanhasta käsityökerholehdestä löysin ohjeen yhtenä kappaleena aloitettavasta liivistä. Toki jouduin tekemään mallitilkun ja laskeskelemaan oman silmukkamäärän.

Varmistaakseni langan riittävyyden otin mukaan sitä beigenkellertävääkin lankaa, eka kuvassa väri on liian keltainen. Puikot n:o 8 ostin ennen joulua, kun halusin kokeilla tuubihuivin tekoa. Yllättävän hyvin koko passasi tähän lankaan. Kuviota suunnittelin ruutupaperille, piti saada kymmenellä jaollinen kuvio, kun silmukkamäärä on 140. Koetin seiskaakin, mutta kymppi natsasi.


Tähän tikkuamiseen tulee hinku, tänäänkin on pitänyt saada istua kudin sylissä enne ja jälkeen kirkon. Eilen illalla aloitin takaosan neulomisen. Ajattelin tehdä rintojen kohdallekin tuota joustinneuletta. Hartioihin ajattelin laittaa sitten vielä keltaista kuviota, niin että keltainen jatkuu niskaan saakka.



Olen toki tietoinen sanonnasta, ettei keskeneräistä työtä kannata näyttää (ainakaan hmmm... kaikille) mutta hoksasin, että täytyyhän sitä keskeneräisestäkin olla näyttää todisteaineistoa, muutenhan tässä voisi vaikka fuskata, esitellä jonkun toisen valmiita töitä ;-)


Nuutti meni

Meinasin, että Nuutinpäivänä syötäisiin loput piparit (siis siitä toisesta satsista, kesällä pakastimeen jääneestä taikinapalasta, joulupiparit syötiin jo ennen loppiaista). Mutta enpä ole muistanut kaivaa niitä tarjolle. Nyt olisi kyllä syöjiäkin, kun kaikki pojat ovat kotona.
Koetin äsken opetella kuvien lataamista kännykältä koneelle, sieltä löytyi allaoleva epämääräinen kuva silkkipaperityöstä, jonka olen laittanut jouluksi ikkunaan jo aika monta vuotta, kuten voi nähdä haalistuneista väreistä ja ikkunankostuttamasta ja valuneesta Joosefin sinisestä manttelista.

Tänään oli jo toinen sunnuntai loppiaisesta. Tuon työn vasen reuna liittyy tunnetusti loppiaisen aiheeseen. Otin pienempien ilmaisutaitokerhoon harjoittelun alle loppiaiskuvaelman, jonka löysin sattumalta vanhoista kansioistani ja jonka olin kirjoittanut varmaan yli 10 vuotta sitten. Taas nähtiin, että asioita kannattaa säilyttää... Nyt tarttis koota vähän lisärekvisiittaa huomista ilmaisutaidon kerhoa varten, ainakin jotain astioita suitsutusta ja mirhaa varten.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Rompetta ja tilpöhööriä

Tänään minulla oli lyhyt päivä, vain neljä tuntia eskareiden kanssa. Koska kimppakyytiläiselläni työpäivä jatkui vielä reilut pari tuntia, jäin kollaamaan työtilaani, penkomaan kaappeja ja laatikoita. Tekemään inventaariota, voisi hienosti sanoa. Paitsi, ettei mulla ollut siinä mitään järjestelmällisyyttä eikä muistiinpanovälineitä apuna. Esikoululuokassa on tuhat ja yksi lootaa, pussia, lokeroa, vatia, koppaa, purkkia, koria, rasiaa, kaappia ja hyllyä. Aika monta perjantai-iltapäivää menee ennen kuin olen edes suurimman osan ehtinyt käydä läpi, saati pemottaa, pärvöttää ja lajitella.
Ensimmäiseksi täytyy hankkia luokkaan pari tyhjää pahvilaatikkoa, toinen paperinkeräystä varten ja toiseen kerään energiajätettä. Tämänpäiväistä lajittelua tein väliaikaisiin lootiin.
Sitten täytyisi alkaa suunnitella runsaasti erilaisia askarteluja, joihin voidaan käyttää kaappeihin kertyneitä materiaaleja. Etenkin pullovärit yms. kannattaa käyttää ennen kuin kuivuvat.
Sen verran jo tämänpäiväisessä inventaariossa selvisi, että kaikkea löytyy. Kun aikansa penkoo.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Kylästelemässä lähetyssihteerin toimistolla

Joulupäivän iltana menimme miehen kanssa lenkkikamppeissa kirkkoon kauneimpia joululauluja laulamaan. Olimme lähteneet kävelemään vähän liian myöhään, niinpä tulimme täpötäyteen kirkkoon (juhlakansan keskeen) ja hipsimme tervetulosanojen aikana kirkon etuosaan, mistä aina sentään muutama paikka löytyy, jos ei mistään muualta. Hyvä niin, koska samalla sain supistua lähetyssihteerille, että olisi vähän asiata. Olin saanut entiseltä oppilaaltani joulukortin mukana hänen viimetalvisen hääkuvansa ja kirjeen, jossa hän kertoi saavansa esikoisen tammikuussa. Muistelin nähneeni lähetysmyyjäisissä neulotut vauvantossut (ja harmittelin, miksi en ollut varalta ostanut!) Sovittiin, että lähetyssihteeri tutkailee vähän varastoja, josko ne löytyisivät, jotta voisin ne ostaa lahjaksi tulossa olevalle vauvalle.
Pari päivää sitten fb:n päivityksestä luin, että pieni poika on syntynyt, joten aloin uudestaan kysellä, löytyikö tossuja. Lähetyssihteeri kysyi, ehtisinkö itse tulla penkomaan yhtä laatikollista hänen toimistoonsa. Niinpä menimme miehen kanssa käymään virastotalolla ennen kuin jatkoimme äänestämään ruokakauppaan.
Emme olleet ennen käyneetkään uuden virastotalon lähetystyöntoimistossa, ja mies alkoi tutkia kirjoja hyllyssä, kun taas minun huomioni kiinnittyi lattialla seisovaan upeaan patsaaseen, noin metrin korkuiseen mieshahmoon, joka näytti minusta ensin paimenelta, turkislannevaatteessaan. Tarkemmin katsottuna miehen jaloissa ei maannutkaan lammas vaan susi. Ovisuulla huomasin sitten, että patsas ei ollutkaan ollut torso alunperin, vaan sen oikea käsivarsi oli katkennut ja sen palaset olivat pöydällä, samoin kuin hahmon miekka. Eräs tuttu mies oli pelastanut patsaan työpaikkansa roskiksesta ja oli tuonut sen lähetystoimistoon, jos vaikka se huutokaupattaisiin lähetystyön hyväksi. Ai että olin hyvilläni ja ihastuksissani tarinan kuultuani. Harmi, etten haltioitumiseltani saanut aivoja toimimaan niin paljoa, että olisin kaivanut kännykän esiin ja napannut kuvan.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Unimatka

Pitkästä aikaa eräs uni. Mutta ensin sille taustaa. Viime kesänä eräs perheenjäsen oli menossa ulkomaille ja samalla tapaamaan tuttavaa. Mutta tutun äiti oli aika järkyttynyt kuultuaan asiasta, kun hän olisi halunnut kunnolla varautua vierailuun. No, kaikki meni kuitenkin hyvin eikä siitä tässä sen enempää.
Lisää taustaa: FB:ssa tutut naiset ovat kirjoitelleet matkustavansa kuka minnekin ja minkäkin pituiseksi ajaksi. Aluksi olin huuli pyöreänä, mutta serkkuni valisti, mistä oli kyse.
Nämä kaksi asiaa tulivat tunnistettavasti uneeni viime yönä. Olimme lähdössä koko perheellä matkalle lentokoneella. Liput oli tietenkin hankittuna, pakkaaminen minulla hivenen kesken (tyypillistä unissani, myöhässä olo) ja olimme jo pian lähdössä lentokentälle, kun mies päätti kuitenkin varalta soittaa kohdeperheeseen ja kertoa, että olemme nyt sitten yllättäen tulossa. Kuuntelin sivusta, kun hän koetti asiaa selvittää osin englanniksi, osin suomeksi. Lopputulema oli, että emme olleet juuri silloin tervetulleita, muutaman kuukauden kuluttua vasta... Siinä pikaisesti koetettiin haarukoida vaihtoehtoisia toimintamalleja, lähdetäänkö joka tapauksessa jonnekin, yritämmekö perua liput...? Heräsin siinä vaiheessa, kun kovasti olimme aikeissa matkustaa joka tapauksessa jonnekin. En kai minä vielä voi loman tarpeessa olla? Ei tämä uni sitä tarkoittane?
Lomasta puheen ollen, ensi viikonloppu on levon kannalta tynkä, meillä on lauantaityöpäivä. Sitä seuraava viikonloppu on niin ikään täystyöllistetty (Kristus-päivä ja vaalit) ja sitä seuraava lauantai menee vuosikokousta valmistellessa. Ja siinä meni tammikuu.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Nyplöös

Huh, parin kahvikupillisen jälkeen sekä väsymys että vilutus alkoivat antaa periksi (tuossa ei ole kirjoitusvirhettä! - mutta tuohon vimppaan sanaan meinasi tulla, se klassinen krijoitus...)
Löysin kuvismateriaalikansioni välistä sinne jemmaamani tyttären tekemiä töitä (älkää nyt taas käsittäkö väärin, tyttären tekemiä töitä mä olen jemmannut kansiooni, nuo lauseenvastikkeet on välillä hankalia). Yksi niistä antoi inspiksen huomiselle kakkosten kuviksen kaksoistunnille. Sekin varmaan piristi niin, että vetreydyin yhden kuvan oton ja muutaman lauseen verran.

Kerroin jo komeron kollauksen yhteydessä löytyneestä pellavakankaasta, jonka otin talteen nyplättyä liinaa varten. Muuten niin ikävän ja tylsän viikonlopun aikana sain sentään leikattua kankaasta sipaleen ja aloin sitä jo kiinnittääkin, mutta kovin näyttää pistoni koiranoksennukselta. No, luultavasti liina menee muutenkin pilalle, viimeistään ekassa pesussa. Olen todennäköisesti unohtanut kutistaa pitsin. Tosin en kutistanut kangastakaan, joten voihan olla, että ne kutistuvat samaan tahtiin?
Kun mies näki liinan ilman keskustaa, hän keksi, että sen voisi käyttää peilinkehyksenä. Itse olin leikitellyt ajatuksella käyttää pitsireunus nukenvaatteen kauluksena, mutta kyllä mä sittenkin päädyin perinteiseen liinaan, vaikka niillä ei mitään teekään.

Tyhyjä pää

Kevätlukukausi rätkähti käyntiin. Uusi työpaikka, uudet työkaverit, oppilaat, työtilat, avaimet ja lämpötolppa. Vielä osa uusista oppilaista tapaamatta (2. luokan kuvistunnit ovat huomenna ja ensi viikolla 5.-6. lk:n ilmaisutaitoryhmä) ja vielä on saamatta omat tunnukset tietokoneelle. Ekan päivän ja kaiken uuden jäljiltä pääkopas vähältä fyrrää, niin ettei kirjoittamisesta tule tämän valmiimpaa. Kun ei otsikkoakaan saa ny äntihin.

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Voi ankeutta ja murhetta




Viimeisen lomapäivän tunnelmat eivät ennenkään ole olleet mieltä ylentäviä, mutta tänään kurjaa ja synkkää oloa aiheuttaa erityisesti kotopuolesta kuulemani suru-uutiset. Jälleen yksi ikätoveri on menehtynyt. Ennen joulua kuulin serkulta erään meitä vuotta nuoremman naisen kuolleen auto-onnettomuudessa. Tänään serkku tiesi kertoa entisen yhdysluokkakaverimme kuolleen syöpään. Nuoresta asti urheillut mies. Olin lukenut viimeisistä facebook-päivityksistään huolestuttavalta kuulostavia viestejä, mutta järkyttävä yllätys tämä silti oli.




Emeritus kirkkoherra totesi loppiaisjumalanpalveluksen jälkeen olevansa kuin von Döbeln, joka katselee harvenneita joukkojansa. (Ja harmenneita, minä lisäsin.) Näin meidän joukkomme harvenee, ehtimättä aina edes kunnolla harmaantua.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Komeroa krökkyämäs

En enää muista mille asioille menin eilen illalla yläkerran "peräkomeroon" (= jyrkkäharjaisen katon alle jäävä tila, joka on erotettu seinällä poikien huoneesta), mutta jäin ovisuulle tonkimaan rompetta loppuillaksi. Jaa, kenties lähdinkin raivaamaan tietä komeron perälle, jotta saisin sinne loppiaisena joulukoristelaatikot raijattua. Ennen puolta yöltä könysin takaisin alakertaan puolentusinaa mosseloa följysnäni. Niiden setvimisessä meni hyvinkin keskiyöhön. Legopussin siivouksen jätin suosista seuraavaan päivään, mutta tyttären muovipussiin jemmaamat vanhat joulupaperit, narut ja pakettikortit selvittelin. Olinkin ihmetellyt, mihin kaikki hänen nimilappunsa olivat pakettikorttijemmastani huvenneet. Tein myös pari muuta mukavaa löytöä. Taikka eihän nypläystyyny tarvikkeineen hamoos ollutkaan, en vain ollut aikaisemmin muistanut/ viitsinyt asijauheesta kavuta vintille hakemaan pellavakankaan palasta, jotta viimein ompelisin sen nypläämäni liinan keskustaksi. Mutta se toinen löytö oli ihan oikea. Olin nimittäin jo pelännyt, että olin antanut punahilkkanuken jollekin sukulaislapselle, kun en ollut sitä horviin nähnyt. Hilkka kun minulla oli pyörinyt käsityötarvikelaatikossa. Nyt sain hilkan takaisin nuken päähän. Kenties, Millan, muistatkin sen ovelan nuken, jossa on Punahilkan lisäksi mummo ja susi samassa kropassa!
Tänään sitten kirkon ja ruuan jälkeen kävin käsiksi legoihin. Äitini ompeli aikanaan legoillaleikkimisalustaksi halkaisijaltaan yli metrisen pyöreän ohuen maton, jonka reunoihin hän teki napinlävet ja pujotteli niistä läpi pitkän snaran. Leikin jälkeen naru kireälle ja matto supistui pussiksi, legot sisällään. Huipputuote! Mutta matolle tahtoo aina kertyä kaikkea moskaa legojen sekaan. Hain nyt pihan perältä ritilälaatikon, jossa keväällä sain siskoltani tulppaaninsipuleita. Harjasin mullanrippeet pois, vähän lumella vielä purahuttelin. Sisällä kaadoin legot ritilälle ja aloin seuloa. Alustamaton laitoin pesukoneeseen, se on nyt pihalla kuivumassa. Legojen seasta koholin pois hiekkaiset muovailuvahaköntit, legoja lippasin pahvilootaan ja samalla keräsin legoukkojnen osia pikkuämpäriin. Minkä tautta meidän mukulat olivta nyppineet legoukkojen päät, jalat, käsivarret ja kädet irti? Käsivarsien paikalleen painelu alkoi pidemmän päälle jo olla kivuliasta. Ylimääräisiä päitä jäi kourallinen, muutama ylävartalo oli enemmän kuin jalkoja, jokunen käsikin jäi uupumaan, mutta onpahan tuossa nyt muutama kokonainenkin legoukko, jos vaikka meillä kävisi joskus lapsia leikkimässä. Jätettyäni legot mattonsa kuivumista odottelemaan pahvilaatikkoon siirryin loppujen joulukoristeiden ja kuusen kimppuun. Pakattuani koristeet laatikkoon (mies pakkasi kuusen) lähdin viemään niitä yläkertaan, mutta samalla taas jatkoin komeron krökkyämistä. Itse asiassa se laajeni huoneen toisella puolella olevaan toiseen komeroon. Jälleen tein ihaniakin löytöjä. Olin luullut laittaneeni tupperin piirustuslevyt kiertoon, mutta ne löytyivät nätisti laitettuna samaan laatikkoon parin soittorasian, vauvantossuparien ja kuutiopalapelin kanssa. Piirustuslevyille löytyy käyttöä eskareiden kanssa. Toin alakertaan myös muovikassillisen epämääräisiä olkia. Aion laittaa nekin likoamaan ja jatkokäsitellä himmelivärkeiksi. Ja kun löysin äidiltä saamieni nypläystarvikkeiden joukosta hurjasti lankaa ja langanloppuja, päätin ruveta vielä tänä keväänä uudestaan opettelemaan nypläystä - sopivasti samasta jemmasta löytyi tädiltä saamani käsityökerhon lehdet, joissa on nypläyskoulu. Nyt kun tämä loma jatkuisi vielä viikon pari... Ehtisi edes sen melkein valmiin nypläysliinan viimeistellä.

torstai 5. tammikuuta 2012

Jouluinventaariota, osa monta





Pratchettin peikot eivät ole kovin hyviä laskemaan enempään kuin kahteen (mutta siihen saakka he ovatkin sitten hakoja räknäämään), tämä olisi varmaan jo joulusarjan osa "tosi monta". (Kollegani taivuttaa moni-sanan illatiiviä, että "monteen kertaan" - ja mua ärsyttää... ne sanovat jotkut täällä päin imperfektin jopa, että "mä tekkiin" - koeta siinä sitten opettaa maahanmuuttajille verbitaivutusta... Mutta takaisin jutun juoneen.)



Tähän viimeiseen(??) osaan ajattelin muistella, mitä näpräsin täksi jouluksi. Se on kyllä äkkiä muisteltu. Monestihan mulla onkin aikaa näprätä vasta joulun jälkeen, ja nytkin polttelisi ruveta tonkimaan roinajemmoja (ja leikkailemaan, liimailemaan...), ruokapöytäkin olisi sopevasti raivattuna. Mutta nyt tuli mieleen, että toisenkin aiheen taidan mahduttaa tähän näpräysten vähyyden vuoksi.



Olen jo ekassa osassa kirjoittanut lasi- ja olkitähtihimmeleistä, jottei siitä värkkäämisestä sen enempää. Laitoin tosin äsken olkia lisää likoamaan, jotta pätkin ne valmiiksi oikianmittaisiksi. mahtuvat paremmin lootaan, johon jo pakkasin em. tähdet. Kas kun vähitellen olen aloittanut joulun poiskorjuuta. Nyt kun puolet lapsista ovat jo lähteneet, niin joulu tai sen vietto ainakin alkaa olla ohi.



Kuusenkoristelun tekivät lapset tänä vuonna, eikä siihen pantu kuin murto-osa koristeista, mikä on vain hyvä sekä esteettisyyden että poiskorjaamisen kannalta. Minä rustasin porraskaiteeseen tutun köynnösasetelman, muovinen viinirypälejäljitelmä, josta roikottaa palloja ja paperitähtiä. Kuva yllä on sekin vuodelta 2007 ja ilman niitä ihania paperitähtiä, joiden tekemisen opin Anja Huuskolta - ja joita häneltä myös ostin lähetyksen hyväksi melkoisesti. Tähti pujotellaan neljästä paperisuikaleesta.

Ai juu, onhan tuossa ovikranssissa juuri niitä samalla mallilla tehtyjä tähtiä, kylläkin hopeisina, kahvipussisuikaleista. Kranssinpohjan mulle teki Liisa käsityöpiiristä. Nuo kullertavat tähdet on kierrätysmateriaalia nekin, joidenkin isojen suklaakarkkien "muffinikuppina" olivat, kun evankeliumijuhlien käsityötalkoisiin Tuula Kaisa oli tuonut Venäjän tuliaisia. Mä tietty jemmasin muidenkin kääreitä. Siinä vaiheessa he olivat jo tulleet tietämään jemmailutapani.





Sitten vähän siitä toisesta aiheesta, muistamisesta. Mulla oli ennen joulua hommana postittaa KD-naisten jäsenkirje. Säästin postituskuluissa lähettämällä osan sähköisenä ja viemällä muutaman paikkakunnan jäsenen kirjeen postilaatikkoon. Kuoroharjoituksiin mennessä otin 80-vuotiaan jäsenemme kirjeen mukaan tarkoituksenani käydä tipauttamassa se postilootaan kuorosta palatessa. Mutta sitten tulikin mieleeni, miksen kävisi viemässä sitä suoraan käteen, jos hän sattuu olemaan kotona. Tosin arvasin, että jos käyn ovella, en siitä niin nopsasti irtoa kuin jos vaivihkaa laatikolla kävisin. Olisiko minulla aikaa? Päätin, että on. Niinpä istuin reilun puoli tuntia juttelemassa Kirstin ja Kaukon kanssa. Tunsin valinneeni oikein. Ja sitä mieltä oli miehenikin, jolle soitin olevani tulossa vähän myöhässä saunaan.
Mies itse hoksasi samantapaisen muistamiskäynnin yllättäen. Olin 4. adventtina kauneimmissa joululauluissa kuoron kanssa. Ollesani pyöräilemässä kotiin päin, mies juoksi vastaan ja ehdotti, että käydään nyt Seijalla kylässä, kun oli taas aamulla soitellut ja kysellyt meitä. Miten sattuikin yhyttämään minut juuri Seijan portinpielen tuntumassa!? Seijan omat lapset asuvat kaukana. Minun omat vanhempani asuvat kaukana. Olen kiitollinen, kun serkkuni Matti ja siskoni käyvät joka päivä sokeaa isääni katsomassa. Varmaan Seijan lapsetkin ovat tyytyväisiä, että heidän äidillään on usein seuraa.


keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Jouluinventaariota osa 4, jouluruokaa tarjoo



Eilisestä elokuvanautinnosta kirjoitin (ei pelkoa, en spoilannut) auringonkukkablogiini, joten tänne voin nyt sitten jatkaa joulua. Loppiaiseen saakka, jos niikseen tulee.



Toki jouluruokien sydän, laatikot olivat jo hyvissä ajoin meillä valmiina pakastimessa, lanttu- ja porkkanalaatikko lähetysmyyjäisistä ja maksalaatikko poistomyynnistä. Makaronilaatikon ajattelin tehdä taas aattoaamuna uuniin karjalanpaistin seuraksi, ja niin teinkin. Muuten en ennättänyt joulun syömisiä suunnitella etukäteen (onneksi mulla on turvana juhlien aikataulutukset ja trahteerit muistiinpanoina vihkossani) ennen koulun loppumista, muuta kuin sen verran, että jätin miehen ratkaistavaksi, ostaako hän minulle tynnyrisilliä lasimestarin sillin tekoon vai tuoko valmista purkkisilliä. Olin tyytyväinen, että sain tynnyrisillit, ei niiden laittamiseen kauaa mene. Samalla laitoin kaljan mojumaan. Sitä tein tavallista isomman annoksen, koska viime jouluna se loppui kesken tapaninpäivän perhelounaalla anoppilassa. Ilokseni mies järjesti sillin lisäksi muutakin kalaherkkua joulupöytään. Aatonaattona hän savusti lohen takapihalla. Ja minä sain vihdoin ottaa käyttöön veljenpojan appivanhemmilta ostamani astiaston kalanmuotoisen tarjottimen.

Jo muutaman vuoden mallin mukaisesti katoin aattona ennen joulurauhan julistusta ruokapöytään astiat, leivän, rasvan ja juuston sekä kaljan. Ylläoleva kuva on vuodelta 2007, sillä tänäkään vuonna ei kenellekään tullut mieleen ottaa kuvaa kotona ruokapöydästä. Tänä vuonna sekä liinat, kukka että astiat olivat eriväriset kuin kuvassa. Siniset lasit kylläkin olivat pöydässä. En niitä juuri muolloin raaskikaan kattaa.

Ruuat sitten lastasin keittiötasolle, em. laatikoiden, kalojen, palapaistin ja pikkukinkun lisäksi kuumalla vedellä sulatetut pakasteherneet, vihersalaatti kastikkeineen, keitetyt perunat ja rosollin sijaan suosimani salaatti etikkapunajuurista, omenasta ja kermaviilistä. Mies ihaili värikästä kattausta, vaan eipä hoksattu sitä kuvaa napata...

Mies ehti kuin ehtikin kaupasta takaisin ennen joulurauhan julistusta, jotta päästiin aloittamaan ruokarukous ja syömään. (Evankeliumi kuultiin sitten myöhemmin kirkossa, sitä meillä ei ole kotona luettu. Ja tuo ruokarukouskin turhan harvoin.)

Syönnin jälkeen tein lopuista keitetyistä perunoista vielä perunasalaatin, sekaan pöydästä jääneitä herneitä, omenaa, sipulia ja maustekurkkua ja kermaviilikastike.

No, sitten nuo höppööset eli makooset. Pipareista olen jo ennemmin kirjoittanut ja kuvankin laittanut. Torttuja leivoin tänä vuonna ennen joulua vain yhdestä paketillisesta taikinalevyjä. Kauliten ne kaksi kertaa pidemmiksi niistä tulee kahden sijasta neljä torttua joka levystä. Hedelmäkakkuja en tee koskaan (ja pyrin niiden maisteluakin välttämään), mutta nyt tein tuliaisiksi kesäkurpitsakakkua niin anopille kuin siskoillenikin. Ennen joulua käytyämme kuoron kanssa laulamassa vanhuksille yksi kuorolaisistamme tarjosi meille rustaamansa kahvit ja antoi vielä ihastelemamme tyrnikakun reseptin matkaan. Sitä halusin sitten tehdä jouluksi. Yhdestä kakkupohjasta leikkaamalla sai pohjan kolmeen tyrnikakkuun, joista yksi syötiin aattona ja joulupäivänä oman väen kesken, toinen tapanina Tervolassa suvun voimin ja kolmas taas omalla porukalla uutena vuotena.
Kuva on Tervolan tyrnikakusta (päällä hillaa eli valokkeja ja tyrnejä sekä tyrnijauhetta), meidän lasten koristelemia pipareitakin näkyy samassa kattauksessa. Ja mummun virkattu enkeli.


Toki suklaatakin syötiin, kun saksalaiskaupasta sai simpukkasuklaata niin halvalla juuri ennen joulua. Ja yhden tryffelirasiankin olin jättänyt itselle, sen annoin luvan avata vasta kun viimeinenkin lapsista kotiutui jouluksi. Siihen saakka kansi oli maalarinteipillä teipattuna.

Sovelsin tyrnikakun ohjetta korvaamalla floravispin ja -vanillan laktoosittomalla kuohukermalla, nostin hivenen sokerin määrää ja lisäsin vanilliinisokeria, niin täydestä meni. Tässä minun versioni Kaisan risetistä:

2 prk maitorahkaa
2 x 2 dl kuohukermaa
1,5 dl sokeria (vanillan yms. kanssa ohjeessa oli 1 dl sokeria)
2 dl tyrnimehua
1-2 tl vanilliinisokeria
6 liivatelehteä (jotka ensin liotetaan kylmässä vedessä, puristetaan sitten vesi pois ja sulatetaan pieneen määrään kuumaa vettä)
+ viipale kakkupohjaa

Kaisan ohjeen mukaan olisi pitänyt vuorata vuoka (mikä tahansa, ei välttämättä irtopohjainen) muovikelmulla, kaataa ensin täyte siihen ja täytteen päälle kakkupohja, ja kumota sitten hyytynyt kakku tarjottimelle seur. päivänä. Minä en halunnut ruveta tuuskaamaan muovin kanssa. Epäekologista. Joten laitoin 1/3-viipalee kakkupohjaa irtopohjavuuan pohjalle (no, laitoin mä voipaperipalan pohjimmaiseksi) ja sitten täytteen. Kai täyte pienesti tarttui reunoihin, mutta se ei haitannut yhtään miestäni, joka pääsi nuolemaan vuuan reunuksen.

Tyrnimehu on kallista, mutta hyvää ja terveellistä! Yhdestä 8 €:n pullosta riitti kahteen ja puoleen kakkuun. Siihen uudenvuoden versioon maustoin osan täytteestä tyrnillä, osan luumumarmeladilla ja laitoin kerroksittain vuokaan. Hyvää oli sekin.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Vaalikampanjaa ja muita huvituksia

Nyt ei (kaikeksi onneksi) jouda kirjoittelemaan monta riviä, saati että saisin jatkettua joulusarjaa. Aamupäivä meni taniessa uuden puhelimen kanssa, tänään se piti ottaa käyttöön. Sitten mulla oli treffit pankissa, sain viimein hommattua itselleni verkkopankkitunnukset (tuntuu, että tuli kyllä yhdelle päivälle liikaa uutta asiaa ja opeteltavaa vanhalle koiralle, puhelin ja pankki...) Ehdin piipahtaa kirjastoon palauttamaan joitakin joululahjoja ennen kuin pyöräilin hiki pipossa Kauppaporvarin aulaan odottelemaan muiden kiinnostuneiden kanssa paikalle presidenttiehdokas Sari Essayahia. Siinä siivellä tuli kuunneltua sitten toistakin ehdokasta, Paavo Arhinmäkeä. Sarilla oli parempi ulosanti, jos kohta Paavolla kuuluvampi ääni. Ei se kuitenkaan mitään kilpalaulantaa ollut, fiksusti olivat vuorotellen äänessä, ja antoivat vuoron myös ihmisten kysymyksille ja tarinoille.
Nyt odottelen ruuan kypsymistä, jotta päästään sitten syönnin jälkeen singahtamaan elokuviin. Raahen elokuvakerho esittää tänään Kaurismäen Le Havren, jota olen odottanut saapuvaksi lokakuusta saakka. Lauluseurat nyt kyllä jäävät välistä elokuvan vuoksi.

maanantai 2. tammikuuta 2012

"Kun käsin leipoo, niin jalat väsyy"

Vielä lienee jäljellä ainakin osa 4 jouluinventaariota, ellei viitonenkin, mutta tähän väliin ja vuoden ekaksi postaukseksi jotain muuta, tai siis kaikenlaista muuta.

Ensiksi siitä leffalippulahjasta: hoksasin hivenen liian myöhään, että Bio Huvimyllystäkin voi ostaa lahjakortteja, mutta samalla hoksasin, että lippuja voi varata kännykkäviestillä. Niin siis tein, ja paljastin asian perheelle aiemmin kuvaamallani tavalla. Varasin meille liput tiistaille 27.12. klo 18 Tintti-näytökseen ja korkkaamaan uuden elokuvien esityspaikan: amiksen auditorion. Tytär meni ensin tyttökaverille ja aikoi tulla sieltä päin yhdessä kaverin kanssa. Kuopus sen sijaan häipyi omille teilleen eikä aikonut tulla kanssamme elokuviin. Me muut kävelimme tuulessa ja tuiskussa ammattikoululle. Siellä ei ollut ketään muita kuin Koistisen Juha lippuja myymässä. Kohta kuitenkin tytär tuli kaverinsa kanssa, ja mies osti liput myös heille. Kuusi lippuahan olin varannut, joten ne kaikki lunastimme. Ja niin siinä sitten kävi, että saimme aivan yksityisnäytöksen; ketään muita ei paikalle ilmaantunut. Se ei kuitenkaan meitä eikä elokuvanautintoa haitannut. Tintin lisäksi iloitsin myös aulan seinällä olevista elokuvajulisteista, erityisesti Le Havresta. Huomenna se vihdoin on täällä!

Toiseksi jotain uudesta vuodesta. Pyöräilimme miehen kanssa remontoituun kirkkoomme messuun, ensimmäiseemmme remontin jälkeen, minullahan meni joulun etu ja seutu Pattijoen ja Saloisten kirkoissa. Erityisesti koetin kuunnella, oliko akustiikka olennaisesti parantunut, mutta mihinkäs se kaikuminen kirkosta katoaisi. Jotain häikkää tuntui olevan lukupulpetin mikin kanssa, saarna kuului kyllä hyvin. Ehtoollisen vietto näytti sekavalta, kun pikarit olivat nyt tarjottimilla, joille ne myös palautettiin. Alttarin edessä kauhea ruuhka ja ihmismeri. Ennen oli selvät jonot. Mies huomasi parinkin vanhemman henkilön ottavan erehdyksessä pikarin itselleen käytettyjen tarjottimelta... Itse alttarikaiteen ääreen polvistuttuani huomasin, että joudunkin pitelemään pikaria koko ajan kädessäni, kun pehmustetulle ja kuperalle alttarikaiteelle sitä en tohtinut laskea tipahtamaan, leivän nauttimisen ajaksi. Myöhemmin mies näytti mallia, miten öylätti kietaistaan naamaan ilman vaikeuksia, vaikka pikari onkin kädessä. Täytynee ottaa opiksi. Tuskin tuo uusi alttariratkaisu on mikään väliaikainen.
Messun jälkeen vinguin päästä kirkkokahville, koska halusin tavata kaksi ihmistä, jotka olin nähnyt kirkossa. Tavallisesti jätämme kahvittelut ja höppööset väliin ja lähdemme kotiin syömään oikeaa ruokaa. Ilokseni tapasin ensimmäisen keskustelukumppanini jo eteisessä, ja hänkin oli aikonut hakea minut käsiinsä, sama asia mielessään kuin minulla: Marjatta on käytettävissä naispiirin edustajaksi. Hieno juttu! Ehätin onnitella Paavoa synttäripäivän johdosta ja Nooraa naimisiinmenon johdosta. Mutta löysimme kuin löysimme myös Iinan, jonka olin iloiseksi yllätyksekseni bongannut kirkon penkistä. Juttelimme pitkään. Oli todella mielenkiintoista kuulla hänen kuulumisiaan. Lupasimme myös pyyntönsä mukaisesti muistaa häntä rukouksin (ja tässä kainosti välitän saman pyynnön mahdollisille lukijoille). Antoisa kirkkomatka!

Kolmanneksi tuohon otsikkoon. Ihan ittekeksimä sananparsi. Yleensä suunnitellessani leipomista otan urakaksi heti enemmän kerralla. Niin sitten tavallisesti olen useita tunteja koipieni päällä, ja sen saan myös tuta. Tämä leipomisajatus lähti liikkeelle sitä, että saimme vihdoinkin muutaman asteen pakkasen (sen huomasi kirkkoon pyöräillessämme purevassa viimassa). Vihdoin voisin tyhjätä pikkupakastimen ja pestä sen. (Tästä taitaa tulla piiiiitkä juttu...) Kas kun taannoin hapankaalia tehtyäni - ja maustettuani sen valkosipulilla - laitoin siitä osan pakastimeen pikkurasioissa. Ja eikös se mokoma ruvennut siellä löyhkäämään. Niin että söimme sen jälkeen valkosipulin makuista pullaa ja leipää jouluun saakka... Uudeksi vuodeksi tein uunittoman kakun ja toin viimeiset leipomukset pakastimesta sulamaan, ja siinä yhteydessä mainitsin, että arkena taidan leipoa. Mies siihen, ettei kannata ainakaan pakastimeen leipoa, ellei ensin sitä siivota. Niinpä sitten eilisiltana tyhjäsin, sulatin ja pesin sen. Samalla keräsin jääkaappiin sulamaan mustikoita (ajattelin tehdä mustikkapiirakkaa), omenasosetta vuosimallia 2009 (siitä saisi sokerin ja kanelin kanssa oivaa täytettä torttutaikinaan, täytyypä laittaa torttutaikina ostoslistalle), kesäkurpitsaraastetta (voisi tehdä myös kesäkurpitsakakun) sekä kesältä jääneen piparkakkutaikinan lopun (nyt olisi korkea aika leipoa ja syödä viimeiset piparit ennen loppiaista). Ja ajattelinpa, että samalla ruokakin kannattaisi tehdä uunissa. Pizzaa lapsille vielä ennen kuin esikoinen taas lähtee. Aamuyöstä näin unta, jossa yritin kirjoittaa miehelle ostoslistaa, mutten löytänyt tarpeeksi tyhjää paperilappua. No, ei se kirjoittaminen sitten livenäkään ihan nappiin mennyt, kun olin kirjoittanut hiivan kohdalle, että 7 palaa tai enemmän. Mutta kun tein sen tylpällä lyijykynällä ja huonossa valossa, niin seiskani olikin näyttänyt aivan kakkoselta, joten mies toi kolme hiivapalaa...(niin, ettei mennyt tämäkään leipomapäivä huutamatta). No, pojista keskimmäinen passitettiin pikaisesti lähikauppaan täydentämään listaa, ja pääsin vihdoin panemaan pizzataikinan ja pullataikinan alulle. Toki siihen mennessä olin jo aloittanut pipareiden kaulimisen. Ei sitä sentään peukaloita pyöritellä hiivaa odotellessa! Oikeasti mulle olisi riittänyt viisi palaa hiivaa,yksi pizzaan ja neljä kahden litran pullataikinaan, miksihän mä ajattelin tarvitsevani kuusi nisutaikinaan?
Nyt olen saanut vietyä järjestettyyn ja inventoituun pakastimeen nuota leipomuksia. Pizzoista toki on jo tehty miltei selvää. Niitä ei yleensä pakastimeen liikene. Jos joku jaksoi lukea tänne asti, niin ihmettelen! En minä vain olisi jaksanut!

En kuitenkaan tee mitään uudenvuodenlupausta lyhyemmistä postauksista. Tai säännöllisemmistä.