Tänään minulla oli lyhyt päivä, vain neljä tuntia eskareiden kanssa. Koska kimppakyytiläiselläni työpäivä jatkui vielä reilut pari tuntia, jäin kollaamaan työtilaani, penkomaan kaappeja ja laatikoita. Tekemään inventaariota, voisi hienosti sanoa. Paitsi, ettei mulla ollut siinä mitään järjestelmällisyyttä eikä muistiinpanovälineitä apuna. Esikoululuokassa on tuhat ja yksi lootaa, pussia, lokeroa, vatia, koppaa, purkkia, koria, rasiaa, kaappia ja hyllyä. Aika monta perjantai-iltapäivää menee ennen kuin olen edes suurimman osan ehtinyt käydä läpi, saati pemottaa, pärvöttää ja lajitella.
Ensimmäiseksi täytyy hankkia luokkaan pari tyhjää pahvilaatikkoa, toinen paperinkeräystä varten ja toiseen kerään energiajätettä. Tämänpäiväistä lajittelua tein väliaikaisiin lootiin.
Sitten täytyisi alkaa suunnitella runsaasti erilaisia askarteluja, joihin voidaan käyttää kaappeihin kertyneitä materiaaleja. Etenkin pullovärit yms. kannattaa käyttää ennen kuin kuivuvat.
Sen verran jo tämänpäiväisessä inventaariossa selvisi, että kaikkea löytyy. Kun aikansa penkoo.
perjantai 13. tammikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti