tiistai 3. tammikuuta 2012

Vaalikampanjaa ja muita huvituksia

Nyt ei (kaikeksi onneksi) jouda kirjoittelemaan monta riviä, saati että saisin jatkettua joulusarjaa. Aamupäivä meni taniessa uuden puhelimen kanssa, tänään se piti ottaa käyttöön. Sitten mulla oli treffit pankissa, sain viimein hommattua itselleni verkkopankkitunnukset (tuntuu, että tuli kyllä yhdelle päivälle liikaa uutta asiaa ja opeteltavaa vanhalle koiralle, puhelin ja pankki...) Ehdin piipahtaa kirjastoon palauttamaan joitakin joululahjoja ennen kuin pyöräilin hiki pipossa Kauppaporvarin aulaan odottelemaan muiden kiinnostuneiden kanssa paikalle presidenttiehdokas Sari Essayahia. Siinä siivellä tuli kuunneltua sitten toistakin ehdokasta, Paavo Arhinmäkeä. Sarilla oli parempi ulosanti, jos kohta Paavolla kuuluvampi ääni. Ei se kuitenkaan mitään kilpalaulantaa ollut, fiksusti olivat vuorotellen äänessä, ja antoivat vuoron myös ihmisten kysymyksille ja tarinoille.
Nyt odottelen ruuan kypsymistä, jotta päästään sitten syönnin jälkeen singahtamaan elokuviin. Raahen elokuvakerho esittää tänään Kaurismäen Le Havren, jota olen odottanut saapuvaksi lokakuusta saakka. Lauluseurat nyt kyllä jäävät välistä elokuvan vuoksi.

2 kommenttia:

  1. Oi, nyt sulla on tämä pohja! Tykkään tästä hirmuisesti. Kiva, että näen sitä nyt täällä.
    Sinä kävit sitten kuulemassa meidän molempien presidenttiehdokkaita yhdellä kertaa, vaikka eipä taida kumpikaan tulla valituksi. Hyvä kuitenkin , kun jaksoivat lähteä ehdokkaaksi pitämään vaihtoehtoisia näkemyksiä esillä. Mukavaa elokuvailtaa

    VastaaPoista
  2. Kiitos, ilta(kin) oli antoisa!

    Pohjan valitsin sellaisten joukosta, jotka passaisivat sekä 2- että 3-palstaiselle, koska minulla ei ole HAJUAKAAN, kumpi tämä mahtaisi olla :(
    Onneksi Elegialla on runsaat valikoimat. Mä en itse näe tätä, enkä muitakaan pohjia tästä kotikoneelta kuin pienen suiron, mutta eipähän ammota tausta nyt tyhjän valkoisena.

    VastaaPoista