torstai 29. heinäkuuta 2010

Kohotusta

Risusydän, mätäskuori kätkee... kohopenkin perustuksen. Tuohon vielä raijataan päälle koko lehtikasa pihan perältä kastematoineen päivineen, ja jos sitä ei ole tarpeeksi, täytynee odottaa syksymmälle, että varisee lisää lehtiä. Ja niiden päälle kaikki, mitä tänä kesänä olen kompostorista tyhjännyt.

Oli muuten hikistä hommaa, kun piti saada tänään ruohomättäät pois nurmelta, ennen kuin huomenna lähdetään reissuun. Eilen mies raivasi pohjan auki, tänään vielä kärräsin muutaman kottikärryllisen pois, että sain kroopin n. 25 cm syväksi. Ja sitten aloin kärrätä risuja pihan perältä. Mies leikkasi ronskisti orapihlajaa, jonka viheliäiset piikkioksat ovat jo niin ikään piilossa nurin päin olevien ruohotupppaiden alla. Hoituihan se helteelläkin, kun piti taukoja tarpeeksi. Kiikuttipa mies minulle kupillisen limsaakin, kun huohotin kuopan reunalla. Ennen sisälle vilvoittelemaan menoa pesin hikeä ja enimpiä hiekkoja iholta sadevesisaavissa seisten. Napolla vettä niskaan. 32,1 celsius-astetta näyttäisi nyt olevan.

Liisan läksytystä

Jostain kumman syystä naapurin Liisa tuli jo toisena yönä peräkkäin vierailemaan uniini. Edellisyönä hän taisi hieman minua läksyttää, kun en ollutkaan toimittanut hänelle lupaamaani musiikkitallennetta, jonka avulla hän olisi voinut perehtyä harjoiteltaviin lauluihimme. Koetin sopottaa jotain selityksiä. No, viime yönä oli minun vuoroni läksyttää häntä ekologiseen ajatteluun. Ensin kyseenalaistin autonkäyttötarpeen: "Miksi ihmeessä meidän pitäisi sinne seuroihin autolla mennä, kun noin lyhyen matkan voi vaikka kävellä?" Siinä lähtöä tehdessä Liisa oli viemässä keittiöjätteitä roskikseen, ja sulloi roskapussin TOISEN MUOVIPUSSIN SISÄÄN! Minä nostin äläkän, että minkä takia hän tuhlaa puhtaan muovikassin moiseen, pelkääkö hän, että roskat likaantuvat. Liisa oli purskahtamaisillaan itkuun, kun minä vielä jatkoin, että jos kaksoispussitus on hajun takia, niin siihen yksinkertainen ratkaisu olisi jätteiden lajittelu ja orgaanisen jätteen kompostointi. Hulluinta oli, että heidän pihassaan jökötti kyllä lämpökompostori, mutta eivät ilmeisesti tohtineet käyttää sitä kuin puutarhajätteeseen. Olin aikeissa viedä sinne munankuoria ja teepussia, mutta koska pääsy takapihalle oli hankala, tyydyin sujauttamaan biojätteen vanhaan sukkaan ja taskuuni.
(Tämä jemmaus taisi tulla uniini siitä, kun kuskasimme Kauhajoki-Vaasa -kierrokselta biojätteet kotikompostoriin. Auton etuoven vieressä oli pussissa kahvinpööniä, porkkanan ja vesimelonin kuoria.)

Jahas, opettaja minussa taitaa vähitellen virota. Jos se edes on hetkeksikään torkahtanut eli lomalle siirtynyt.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

"Tuolla!"

Joutessani lataan ainakin vielä yhden kuvan Teatteri Kajon tämänkesäisestä Tankki täyteen -kesäteatteriesityksestä Sotkassa. Yksi kuva kertoo Reinikaisen koko vitsin.


maanantai 26. heinäkuuta 2010

Kotiseudulla

Ajelimme keskiviikkoyön mittaan Kauhajoelle siskon huusholliin, jonka kotiväki oli jättänyt käyttöömme Keitele-jazzin ajaksi. Torstaiaamuna kävimme ensin viemässä kukkia hautausmaalle. Ensimmäiseksi sodassa kaatuneen Erkki Hautalan, äidin isän haudalle, sankarihaudat kun ovat heti portin tuntumassa.



Lehtimäen isovanhempien (ja Esteri-tädin) haudalla ei ollutkaan muovista kukkavaasia. Kävin tonkimassa roskiksella, ja metallinkeräysastiasta (!) löytyikin tötsä, jonka vuorasin samasta säiliöstä löytyneellä muovinpalalla. (Tarttis kiinnittää huomiota jätteiden lajitteluun.)


Mamman hauta. Lempi oli isovanhemmistani ainoa, jonka muistan. Lempin poika ensimmäisestä avioliitosta, Matti-eno, on haudattu Kanadaan, mutta nimi on täälläkin.
Hautuumaakierroksen jälkeen poikettiin jokimukas mustikkapiirakalla. Sitten Hyypässä syötettiin Pirpolle norjalaista leipää, perattiin Leksan kanssa mansikoita, käytiin Liisa-tädin luona (joka tietenkin kans keitti kaffeet ja pisti följyhyni taas pussillisen tekstiilejä) ja äitiä kattomas.
Sitten olikin jo kiire takaisin kirkolle, lämmittämään isälle ruokaa ennen kuin lähdettiin Sotkan kesäteatteriin.
Tankki täyteen esitettiin siellä jo toisena kesänä peräkkäin, kun viime kesänä liput loppuivat kesken. Mies otti 400 kuvaa näytelmästä, mutta tähän tyydyn lataamaan nyt vain tämän yhden, jossa on siskolle viemäni gladiolus mukana. Tuo on kuulemma hänen lempivärinsä. Sisko tuossa esittelee Suloaan... tädin vävyä.



Perjantaina kävimme vielä isän luona ennen kuin matkamme jatkui Vaasaan Uusheräyksen kesäseuroihin. Lasken Vaasankin kotiseudukseni, vietinhän siellä lapsuuteni kesiä kummisedän perheessä, Huutoniemellä Neekerikylässä.
Saavuttuamme ajoimme ensin hostellille kokoamaan tandemia. Siihen meni puolisen tuntia, joten myöhästyimme esnimmäisistä seuroista. Irja-naapuri kertoi lopulta saavuttuamme, että Mikko (äidin serkku) oli levottomana ihmetellyt, missä olemme, kun ei seuroissa näkynyt. Irja oli rauhoitellut, että kyllä he tulevat, Heikki vain ei ole vielä ihan valmis... Sellaisen maineen siis ilmeisesti olemme saaneet. Tullaan joko viime tipassa tai tavallisemmin enemmän tai vähemmän myöhässä.
Oli mukava pyöräillä tutun kotkapatsaan ohi. Vaasa on kaunis kaupunki, ja aurinkoinenkin se on, kuten mainostetaan. Myös ihmiset olivat aurinkoisia, erityisesti ulkomaalaiset vaikuttivat ystävällisiltä. Enkä nyt tarkoita (pelkästään) ruotsinkielisiä.
Seuroissa tietenkin myös oli ystävällisiä ihmisiä. Uusheräyksen seurat ovat kahdestakin syystä (puuttumatta lainkaan varsinaiseen antiin) hengellisten kesätapahtumien suosikkilistani kärjessä. Ne ovat sen verran intiimit, että ehtii varmasti nähdä kaikki paikalle tulleet tutut. Samasta syystä siellä ei tarvitse syödä kertakäyttöastioista, kun ruokailut on järjestetty yleensä jonkin koulun ruokalaan. Heinis-kahvilassakin, kirkon kryptassa, oli posliinikupit.
Seurojen aikanakin mies otti runsaasti kuvia, enimmäkseen sukulaisista, mutta tähän laitan taas vain yhden. Kuvassa on armoitettu ikinuori Päivö Parviainen, 98, joka jaksoi osallistua miltei joka tilaisuuteen ja jonka saarnaa ajelimme sunnuntaina Laihian kirkkoon kuuntelemaan. Päivö-pappa puhui vielä seurojen päätöstilaisuudessakin, lähetysjuhlassa. Kuvassa Päivön takana istuu edellä mainittu Mikko vaimonsa Kaijan kanssa.


Kiitollinen mieli jäi tämän kesän seuroista. Ensi vuonna Kalajoella.



keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Happy birthday, Mark


Yesterday we were celebrating with a strawberry cake. It was too early for my husband's birthday, but it was the right moment for celebrating Mark on his 12th birthday.

But why is my stomach aching?

Digitalis

Vihdoin pitempiaikainen haaveeni on toteutunut! Sormustinkukkaan ihastuin Hautalan Mikon ja Kaijan pihassa Kurikan kesäseurojen jälkeen. Se oli siis kesällä 2007. Siitä asti olen sitä himoinnut itsellenikin. Ostin siemeniä, kun niitä oli kahdeksasluokkalaisilla myynnissä edelliskeväänä. Tänä kesänä sain sitten myös Liisa-ystävältä uusia alkuja, jotka laitoin siihen kunnostamaani perennapenkkiin. Tämä ensimmäinen kukkiva ronttoni ei ole ollenkaan niin iso ja upea kuin Hautalan pihassa, mutta kaunis silti. Katsoa saa, mutta ei koskea.

Ja vielä uudemman kerran maariankellot, sekä kolmaskin suosikkini harjaneilikka, jota jo äidilläni oli pitkät penkit ja joka on aivan upea tuliainen maljakkoon, sekä tuoksun että värien ja ryhdikkyyden puolesta.




maanantai 19. heinäkuuta 2010

Hassu mies vai vaimo

Mies tuli tänään kova kyytiä pyörällä kaupasta, tempasi repun selästä ja alkoi valittaa, että jonkun pitäisi kirjoittaa hänelle ostoslistat. Miehellä oli kyllä ostoslista mukana, jonka hän sanelustani oli itse kirjoittanut. Mutta kun hän ei ollutkaan saanut selvää omasta käsialastaan. "Mikä se viimeinen asia oli, jonka sanoit? Oliko se vaniljasokeri vai vaniljajugurtti?" hän tivasi. Pyysin saada nähdä listaa, sillä kumpaakaan mainituista en ollut tarvinnut. Tunnistin listalta kaikki muut luettelemikseni tykötarpeiksi, mutta viimeistä en pystynyt minäkään selvittämään. Van- se tosiaan näytti alkavan, muttei minulle tullut mieleen mitään, mitä olisin voinut pyytää, vaikka mies väitti, että sekin olisi ollut minun sanelemaani. No, mies oli ostanut varalta sekä jugurttia että sokeria. Kun puhelinkin oli jäänyt kotiin, niin ettei voinut kaupasta päin tarkistaa. Selvinneeköhän koskaan, mitä listalla oli tarkoitus lukea.

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Telkkaripainajainen

Välillä ihan hirvittää, kun valve-elämässä tulee vastaan asioita, joista on saanut ennakkovaroitusta unessa. Onkohan se ihan normaalia ja yleistä? Vähän niinkuin de ja vu -ilmiö?
Päättyneellä viikolla unessani olin kaupassa ihan oudon pikkulapsen kanssa. Teimme ruokaostoksia yhdessä, noin nelivuotias tyttö vaikutti mukavalta ja seuralliselta. Välillä hän lähti omille teilleen, vipeltämään pitkin kauppaa. Kassalla sitten minua odotti ikävä yllätys; sain käsiini kuitin, jonka loppusumma oli yli 5000€. Kuittiin sisältyi iso taulu-TV, vaikken sellaista ollut ostanut enkä edes nähnyt. Minun annettiin ymmärtää, että tuo pikkutyttö oli tehnyt jotain, minkä takia minun olisi pitänyt maksaa televisio. Yritin selittää, että tyttö ei edes ole minun lapseni ja tuskin hän on televisiota rikki saanut, vaikka olisi sen vierestä juossutkin. Kun mikään selittely ei auttanut, totesin että onneksi tämä on vain unta, eikä mun oikeasti tarvitse maksaa summaa, joka olisi ylittänyt roimasti bruttopalkan lomarahoineen.
Muistin unen aamulla hyvin. Ja uudestaan päivällä, kun miehen veli soitti ja kertoi, että toiselta veljeltä pitäisi käydä hakemassa taulu-TV pois, hän kun oli ostanut itselleen vielä isomman.
"Tätä mun uneni tiesi". Tottakai pistin ensin hanttiin, mutta toisaalta oli täysin loogista käydä noutamassa uusi ruutu. Olemmehan ottaneet talteen kaikenlaista muutakin pitkin matkaa ja pitkin vuotta. Kohta haen meille jopa vauvanvaunut, jotka eivät kelvanneet kierrätyskeskukseen... Luotan edelleen vakaasti vanhaan viisauteen: "Aika tavaran kaupittee."

Ahkeraliisa, maariankello ja miekkalilja

Aurinko paistaa jälleen äskeisen rankkasadekuuron jälkeen. Oli aivan hauskaa kastua sateessa litimäräksi, samalla kun kastelin nokkosvedellä ja täyttelin astioita rännin alla. Kävin äsken ottamassa muutaman kukkakuvan. Lobeliat olivat aika lotossa sateen jäljiltä, niitä vähän ravistelin ennen kuin nappasin. Äitienpäiväruusussa on nuppuja, joista olen pyyhkinyt kirvoja pois. Ahkeraliisaa minulla ei aikaisemmin ole puutarhassa ollutkaan. Koetan syksyllä ehtiä saada sen vielä sisälle ruukkuun.



Maariankellon kukat ovat pienen kahvikupin kokoisia. Onkohan joku designer jo hoksannut ottaa mallia?



Olen laittanut toiseen blogiini kuvia gladioluksen aiemmista vaiheista. Tämä viimeinen kuvaamisen arvoinen tänne.

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Roikottimia vessapaperirullille

Tässä yhtenä päivänä sain kaikki pojat lakananrepimistalkoisiin. Matonkudetta tuli. Tosin vielä olisi rikkinäisiä ja puhkihiutuneita lakanoita jäljellä. Ja nyt kun niksi on opittu, ei pojilta veisi kauaakaan lakanakassin tyhjäämiseen. Mutta jospa kohta taas pouittuu niin voisin koettaa patistaa pojat ulos terassille hommiin.
Itse revin vähän leveämpää suikaletta eräästä sinikukkaraitaisesta lakanasta. Voisin käyttää niitä taas vessapaperipussikoiden somisteeksi. Sopivan simppeli ompelutyö. Alla kolme Millanin lakanasta saaduilla raidoilla koristeltua. Kaksi aiemmin tekemääni on tapulikahviossa myynnissä lähetyksen hyväksi. Sinne meinasin nämäkin viedä, mutta sunnuntaina ei mahtunut pakaaseihin.



Pikkusydänoperaatio

Tänä keväänä suureksi pettymyksekseni havaitsin, ettei särkynyt sydän enää ilmaantunut perennapenkkiin. Arvelin, että lemmikki ja vuohenkello olivat sen tukahduttaneet aggressiivisella levittäytymisellään. Niinpä ryhdyin raivaustöihin, jotka näin jälkiviisaana minun olisi pitänyt tehdä jo viime syksynä. Hommaan kuului tietty myös kompostorin tyhjäys, että sain tuota kasvustoa kärrätä sinne. Herätteen ja kompostoituneen aineksen avulla kasvijäte palaa jo kovalla tohinalla, mittari kipusi kuuteenkymppiin.

Kirjoitin Facebookiin, että olen raivannut perennapenkkiä lapiolla ja kirveellä. Penkin vierestä kaadetun koivun juuret tunkivat vielä maahan, vaikkakin lahonneina. Lujassa ne silti olivat. Suurin juuri puuttuu vielä näistä kuvista, sillä siitä selvittyäni en enää jaksanut kameraa hakea. Naapurin isäntä tuli aidan taakse kauhistelemaan kirveen heilutustani, että "hurjan näköistä touhua". Olin polvillani kannon vieressä ja mäiskin juurta vuoroin vasemmalta ja oikealta. Vastasin vain, että "vähän jännitystä elämään, naapurinkin". Ei kuulemma aikonut kestää kauaa kattella. Parempi niin, sain työrauhan. On tuossa toistakin campanula-lajiketta, peurankohan kelloa. Molemmista kelloista siirsin jäännöksen syrjempään evakkoon. Ja onhan noita levinnyt muuallekin.


Tämän kolmannen raivauskuvan otin saadakseni ikuistettua kuvan keskellä näkyvän rohtoraunioyrtin, joka tänä kesänä innostui kasvamaan miltei vieressään olevan omenapuun korkuiseksi. Pahvilaatikossa on auton vanhoja ilmansuodattimia - viimeisestä kuvasta selviää, miksi.


Strömsössä mainittiin rikkakasvien kurissapidosta syömällä niitä. Ajattelin kokeilla samaa vuohenkelloon - kun olin ensin varmistanut, ettei se ole myrkyllinen. Ja kas, sain selville, että ennen sen nuoria lehtiä on käytetty salaattina ja että muhkeita juuria myös on syöty. Ensin kuorin juuria kuorimaveitsellä, mikä tuntui nololta ohuiden juurien typistämiseltä. Mutta sitten huomasin, että kuori irtoaa juuren päältä helposti repimällä. Vertailun vuoksi Hosuli-mukini vieressä.
Pikkusydämiä ja sormustinkukkaa, keskelle jätänkin tyhjää tilaa yksivuotisia kukkia tai vaikka porkkanankylvöä varten - kunhan nyt odottelen, nouseeko sieltä edelleen vuohenkelloa pois nypittäväksi. Tarkasti tarkastellen kuvan suurennusta saattaa havaita häivähdyksiä "eristeaineistani", aukirevityistä vanhoista auton ilmansuodattimista ja matonkuteiksi kelpaamattomista vaatteista. Vuorasin kaivannon niillä ja sitten täytin puutarhamullalla. Viisi säkkiä ei riittänyt, niin haettiin Tokmannilta vielä toiset viisi. Viimeisestä pussista jäi rippeet käytettäväksi tuohippuolin. Levitin vielä kosteudenhaihtumisen estämiseksi oksasilppua kukkien ympärille. Meillä kun ei kerry tuota ruohonleikkuujätettä niin paljoa, että sillä mitään kattaisi.





tiistai 13. heinäkuuta 2010

Matkapäiväkirja osa III, perillä Tönsbergissä







Koskapa yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, säästän sanoja ja laitan muutaman kuvan. Olen edelleen kovin kokematon kuvien lisäämisessä, niinpä ne tulivat taas esiin aivan eri järjestyksessä kuin toivoin.
Ylimmässä kuvassa ovat Miriamin kissan, Blackien, kolmesta pennusta kaksi, Ruby & Patty, jotka ovat vallanneet Emilin dyykkaaman tuolin.
Esikoinen Christian puuttuu perhepotreteista, koska hän oli lähtenyt Romaniaan autokoulua varten jo pari viikkoa aiemmin. Toiseksi vanhin Rebekka lähti kuvien ottamisen jälkeisenä aamuna niin ikään autokoulua - ja tietysti myös sukulointia - varten Romaniaan.






keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Valkosipulia vuoteessa

Niin, se viimeöinen uni. Joulustressiä pitkästä aikaa. Oli jouluaaton aatto. Naapurit jo toivat kummilapselle jonkin paperinlitteän ison lahjakäärön. Joku aikoi ripustaa muovikuusemme koristeeksi valtavan oksankarahkan. Panin ensin hanttiin, mutta ajattelin että olkoon, mitä mokomasta väittelemään jouluna. Siivoukset olivat vielä vaiheessa, kuinkas muuten. Erityisesti oma sänkymme kaipasi siivousta rankalla kädellä. Minun puolellani oli valtavat kasat legoja ja muita leluja, miehen puolella kasvoi valkosipulia. (Hei tätä ei ehkä kannata alkaa tulkita.) Isoimpia aloin niistä irrotella ihmetellen, miten se mies on pystynyt nukkumaan moisen kasvimaan päällä. Outoa sinänsä, että sentään makuuhuone oli täältä meiltä, yleensä joulu-uneni sijoittuvat lapsuudenkotiin, vaan niin kai nytkin se kuusi oli siellä tuvassa.

Matkapäiväkirja osa II, 28.6. Matka Sundsvallista Tönsbergiin

Pitkästä aikaa muistan jotain näkemästäni unesta. Mutta luotan muistavani vielä senkin jälkeen, kun olen ensin jatkanut matkapäiväkirjaa.
Illalla yöpaikassa mies oli tutkaillut kannettavaltaan ruotsalaisten autohajottamoiden/ varaosaliikkeiden valikoimaa. Aamulla kyselin, joko reittivalinta on selvä, mihin suuntaan Sundsvallista jatketaan. Kun ei vastausta kuulunut, luotin että asia ratkeaa risteyksessä. Niin sitten - helpotuksekseni - käännyimme sille tutulle oikoreitille länteen ja lounaaseen halki Ruotsin. Ei tarvinnut jännätä. Paitsi että kohta piti ruveta kuitenkin hermoilemaan. Ången jälkeen kolina, jota mies oli kuunnellut kenties aamusta alkaen, paheni niin, että minäkin sen kuulin. Siinä vaiheessa takaraivossani alkoi tuntua se inhottava kipuaistimus, joka on minun psykosomaattinen pelkoreaktioni. Östavallin pikkukylässä kurvattiin autokorjaamon pihaan, mies alkoi kopeloida eturenkaan takaa ja sai sormiinsa irronneen jousenpätkän, noin 15 cm. Hän totesi, että sen katkennut pää oli ruosteessa, joten sen on täytynyt olla poikki jo kauan aikaa. Loppuosa jousesta tukeutui johonkin pystytappiin. Kävimme autokorjaamon puolella, ja nopeaa ruotsia puhuva mies tsekkasi ensin tietsikalta, mistä voisi tilata vieterin ja tuli sitten katsomaan autoa. Varaosa olisi tullut Östavalliin "i morgon bitti". Miehet pitivät vielä hetken neuvoa, ja mies päätti, ettemme jää odottelemaan varaosaa vaan ajelemme varovasti Norjaan saakka. Koska rikkonainen jousi oli pysynyt aloillaan ties kuinka kauan, hyvässä lykyssä se pysyisi siellä jopa paluumatkalle Suomeen, ellei Tönsbergin Biltemasta löydy sopivaa jousta. Kolina oli ainakin lakannut, kun mies poisti irtokappaleen.
Matkamme jatkui siis leppoisaa vauhtia ja usein taukoja pidellen. Älvros on vakiopysähdyspaikka, Ica ja vessa, kuinkas muuten. Kaksi viehättävää kirkkoa, joista toisen parkkipaikalla joimme eväskahvit puun katveessa. Mies kopeloi ja kurkisteli lokasuojan alle. Paikallaan oli jousi.
Svegissä piti tankata, koska sen jälkeen alkaa erämaataival, harvaa asutusta, soita ja metsää. Maksaminen oli hankalaa, kun Visa ei toiminutkaan ja kun piti maksaa kruunujen lisäksi euroilla. Kassaneiti ei huolinut 50 €:n seteliä vaan halusi mieluummin kakskymppisiä. Onneksi tulin menneeksi sisälle katsomaan, mikä miestä pidättelee ja onneksi minulla oli niitä kaivattuja pienempiä seteleitä.
Ennen Norjan rajan ylitystä pidimme vielä takamuksenvenytystauon, mutta emme ruvenneet trangialla tuuhastamaan tuulisella levähdyspaikalla. Norjassa E6:n tienrakennusprojekti jatkuu ja jatkuu. Mutta meillähän oli muutenkin tarkoitus ajella hitaasti ja varovasti. Oikeastaan hyvä niin, koska ruuhka-aika Oslossa oli ehtinyt jo mennä ohi siinä vaiheessa, kun sinne saakka ehdittiin. Tuoreessa muistissa oli vielä viimevuotinen pelottava kaaos.
Sitten oli jäljellä vielä lukuisat tunnelit ja tietulli. Tällä kertaa meillä ei ollut yhtään mynttejä, koska norjalaislompsa taisi jäädä sitikkaan, joka myytiin tammikuussa. Niinpä ajoimme autopassista. Ottivat kuvan, mutta tuskin tälläkään kertaa viitsivät lähettää laskua Suomeen. Vaikka Ruotsiin kuulemma lähettävät.
Tönsbergissä on monenmonta liikenneympyrää, en muistanutkaan. Tällä kertaa niitä ei voinut olla huomaamatta, kun navigaattori niistä mainitsi joka kerta pariin otteeseen. Tällä kertaa myös ajelimme turvallisin mielin Nötteröyhin ja perille, kasvihuoneet ja Shellin huoltamo maamerkkeinä. Navigaattoriin emme olleet kirjoittaneet oikeaa osoitetta, kun siihen olisi tarvittu se norjalainen viiva-ö.
Kun ajoimme pihaan, Dalia oli lasten ja kissanpoikasten kanssa portailla jo odottelemassa :D

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Hihitystä kylppärissä

Ennen kuin lähden tästä ulos ja paljon ennen kuin jatkan matkapäiväkirjaa, haluan kirjata muistiin, mitä eilen tapahtui.
Aamulla mies oli kahden vaiheilla, lähteäkö Ouluun hankkimaan minulle pesukonetta, itselleen (ei vaan autoon) varaosia ja hakemaan keskimmäistä kotiin, vai tilatako osat paikalliseen liikkeeseen, etsiä pesukonetta lähikaupasta ja toimittaa poika linjuriin. Lähti jo autolla pihasta, kun tuli toisiin ajatuksiin ja perui Ouluun lähdön. Otti pyörän alleen ja palasi tuokion kuluttua. "Tulitko hakemaan unohtunutta kännykkääsi?" minä kysyin. "Pesukone tuodaan vartin päästä", hän ilmoitti. "Jaa, tarttee vissiin alkaa tyrjätä tilaa kylppäriin..." Mies irrotti vanhan koneen, siivosi sen alta paljastuneen kuonan ja häipyi sitten jälleen pyörän selässä jatkamaan kaupunkikierrostaan.
Ei aikaakaan, kun pihaan tuli pakettiautolla asentaja apupojan kanssa. Kantoivat vanhan pois tieltä ja sitten alkoi uuden asennus. Tunsin oloni vaivautuneeksi, kun talossa oli vieraita miehiä ja oma jossain paossa. Mutta sitten tunsin jo nolostusta ja häpeää, kun kylpyhuoneesta alkoi kuulua nuoremman miehen hihittelyä aina vähän päästä. Mielikuvitukseni alkoi laukata. Huvittiko poikaa epämäärinen roina tason päällä, tyhjät sampoopullot, pyykättävien taskuista tyhjätyt roinat, iso lasipurkillinen simpukankuoria ja kiviä, päällimmäisenä epämääräisiä paperitolloja (jemmaan vähän käytetyt servetit yms. hiusten ja muun siivoamiseen lattiakaivon ritilästä - tosin en ollut ritilää siivonnut ennen vieraiden tuloa...) Vai kenties pesemätön lasinen saunan ovi saippuaroiskeineen ja kädenjälkineen näytti hauskalta. Tai ehkä oli hauska löytää lavuaarin alta kaapista käytettyjä hammasharjoja, rikkinäinen muovinen kertakäyttöpöytäliinamytty ja lasipurkki täynnä kaarnanpaloja orkidearuukusta.

Minkä ihmeen takia minun täytyisi tuntea häpeää tai edes nolostumista sen takia, että olen jemmannut asioita "joita saattaa vielä tarvita"? Eipähän löytynyt tyhjiä kaljapulloja eikä pumpattavaa barbaraa...

sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Matkapäiväkirja osa I, 26.-27.6. kohteena Norja

Juhannuspäivänä oli tarkoitus käydä kirkossa, mutta pakkaamiset olivat vielä sen verran vaiheessa, että päätimme säästää takamusta reilun kahden päivän autossa istumiselle. Iltapäivällä lähdimme kohti Tervolaa, välimatkaetappiamme, missä toivoimme tapaavamme (ja saimmekin tavata) mummun lisäksi muitakin sukulaisia juhannusvierailulla. Vähän yli 200 km:n matka taittui mukavasti Radio Deitä kuunnellen. Kuuluvuus yltää Pattijoelta Kemiin saakka. Tervolassa minulla oli vakaa aikomus käydä heittämässä talviturkki Kemijokeen, mutta en sitten viitsinytkään, kun emme lämmittäneet saunaa.
Illalla sängyssä mies katsoi jalkapalloa. Minä loetin nukkua, mutta heräsin aina, kun joko Ghana tai USA teki maalin. (Iloitsin Ghanan voitosta, kunpa se vain olisi päässyt vielä pitemmälle, vaikka ihan MM:ksi, olisivat voittorahat menneet varmasti oikeaan kohteeseen. Mutta se jalkapallosta, jota en ymmärrä ja josta en piittaa.)
Sunnuntaiaamuna söimme anopin pöydässä tukevan aamupalan, puuroa ja kananmunia yms. Lähdimme liikkeelle kohti Haparandaa vähän ennen kuin mummu lähti kirkkoon. Torniossa pysähdyttiin tankkaamaan. Radiosta koetin bongata Pooki-radion jumiksen, mutta jostain syystä sieltä ei kuulunutkaan jumisradiointia. Ylen kanavalta tuli radiointi Ilmajoelta. Kalixissa huomasin paljon autoja kirkon edessä ja arvelin, että siellä oli jumalanpalvelus alkamassa, mutta ajoimme ohi, koska pihassa oli myös joukko rippilapsia. Ei menty kuokkimaan toisten konfirmaatiojuhlaan.
Pidimme ensimmäisen tauon tutussa paikassa Piteån jälkeen Jävressä. Siellä on kauniilla näköalapaikalla Ica ja tosi hyvä levähdyspaikka (huippusiisti vessa). Emme ruvenneet tuuhastamaan retkikeittimellä, ostettiin Icasta voileipävärkit. Välillä kuorin porkkanoita naposteltavaksi.
Jossain matkan varrella pysähdyimme hetkeksi myös eräälle bussipysäkille vilvoittelemaan (leuto mutta mahtava tuuli pöllytti hiukset yläviistoon), voimistelemaan ja tekemään löytöjä; palautuspulloja, tyhjä musta kangaskassi ja kaksi isoa muovikanisteria.
Seuraava pidempi tauko pidettiin tultuamme Höga Kustenille, Skulebergin Nauturumissa. (Tietoa ja nähtävää jääkauden aikaansaannoksista yms.) Emme ole siellä ennen käyneetkään, kun olemme yleensä olleet liikkeellä vasta sen sulkeuduttua. Sen verran Tervolan välietappi aikaisti liikkeitämme. Sitten jaksoimmekin jatkaa yöpaikaan asti, ei tarvinnut tällä kertaa poiketa Höga Kusten Bron levähdyspaikalla, sielläkin on muuten tosi hyvät vessat.
Perillä Härnösandin Antjärnissä pysäköimme saunastugan oven eteen, joka oli "uptaget", för oss. Kävimme maksamassa Berengrenin emännälle 400 SEK ja asetuimme taloksi. Edelleenkään emme viitsineet lämmittää saunaa, sen verran oli lämmintä piisannut autossa, että suihku riitti vallan mainiosti. Nukuimme mainiosti pimeässä ikkunattomassa makuukamarissa - tosin huomasin silloin vasta, että toinen mukaamme ottamistani aluslakanoista olikin risa. Mitä ihmettä se teki vaatehuoneen hyllyllä itseään paremmassa seurassa? (Siis miksi olin sen sinne jemmannut?)
Seuraavana aamuna siivousten jälkeen matka jatkui. Siitä seuraavassa osassa. Ties vaikka saisi jotain kuviakin tänne.