Kotiseudulla

Ajelimme keskiviikkoyön mittaan Kauhajoelle siskon huusholliin, jonka kotiväki oli jättänyt käyttöömme Keitele-jazzin ajaksi. Torstaiaamuna kävimme ensin viemässä kukkia hautausmaalle. Ensimmäiseksi sodassa kaatuneen Erkki Hautalan, äidin isän haudalle, sankarihaudat kun ovat heti portin tuntumassa.

Lehtimäen isovanhempien (ja Esteri-tädin) haudalla ei ollutkaan muovista kukkavaasia. Kävin tonkimassa roskiksella, ja metallinkeräysastiasta (!) löytyikin tötsä, jonka vuorasin samasta säiliöstä löytyneellä muovinpalalla. (Tarttis kiinnittää huomiota jätteiden lajitteluun.)

Mamman hauta. Lempi oli isovanhemmistani ainoa, jonka muistan. Lempin poika ensimmäisestä avioliitosta, Matti-eno, on haudattu Kanadaan, mutta nimi on täälläkin.

Hautuumaakierroksen jälkeen poikettiin jokimukas mustikkapiirakalla. Sitten Hyypässä syötettiin Pirpolle norjalaista leipää, perattiin Leksan kanssa mansikoita, käytiin Liisa-tädin luona (joka tietenkin kans keitti kaffeet ja pisti följyhyni taas pussillisen tekstiilejä) ja äitiä kattomas.
Sitten olikin jo kiire takaisin kirkolle, lämmittämään isälle ruokaa ennen kuin lähdettiin Sotkan kesäteatteriin.
Tankki täyteen esitettiin siellä jo toisena kesänä peräkkäin, kun viime kesänä liput loppuivat kesken. Mies otti 400 kuvaa näytelmästä, mutta tähän tyydyn lataamaan nyt vain tämän yhden, jossa on siskolle viemäni gladiolus mukana. Tuo on kuulemma hänen lempivärinsä. Sisko tuossa esittelee Suloaan... tädin vävyä.

Perjantaina kävimme vielä isän luona ennen kuin matkamme jatkui Vaasaan Uusheräyksen kesäseuroihin. Lasken Vaasankin kotiseudukseni, vietinhän siellä lapsuuteni kesiä kummisedän perheessä, Huutoniemellä Neekerikylässä.

Saavuttuamme ajoimme ensin hostellille kokoamaan tandemia. Siihen meni puolisen tuntia, joten myöhästyimme esnimmäisistä seuroista. Irja-naapuri kertoi lopulta saavuttuamme, että Mikko (äidin serkku) oli levottomana ihmetellyt, missä olemme, kun ei seuroissa näkynyt. Irja oli rauhoitellut, että kyllä he tulevat, Heikki vain ei ole vielä ihan valmis... Sellaisen maineen siis ilmeisesti olemme saaneet. Tullaan joko viime tipassa tai tavallisemmin enemmän tai vähemmän myöhässä.

Oli mukava pyöräillä tutun kotkapatsaan ohi. Vaasa on kaunis kaupunki, ja aurinkoinenkin se on, kuten mainostetaan. Myös ihmiset olivat aurinkoisia, erityisesti ulkomaalaiset vaikuttivat ystävällisiltä. Enkä nyt tarkoita (pelkästään) ruotsinkielisiä.

Seuroissa tietenkin myös oli ystävällisiä ihmisiä. Uusheräyksen seurat ovat kahdestakin syystä (puuttumatta lainkaan varsinaiseen antiin) hengellisten kesätapahtumien suosikkilistani kärjessä. Ne ovat sen verran intiimit, että ehtii varmasti nähdä kaikki paikalle tulleet tutut. Samasta syystä siellä ei tarvitse syödä kertakäyttöastioista, kun ruokailut on järjestetty yleensä jonkin koulun ruokalaan. Heinis-kahvilassakin, kirkon kryptassa, oli posliinikupit.

Seurojen aikanakin mies otti runsaasti kuvia, enimmäkseen sukulaisista, mutta tähän laitan taas vain yhden. Kuvassa on armoitettu ikinuori Päivö Parviainen, 98, joka jaksoi osallistua miltei joka tilaisuuteen ja jonka saarnaa ajelimme sunnuntaina Laihian kirkkoon kuuntelemaan. Päivö-pappa puhui vielä seurojen päätöstilaisuudessakin, lähetysjuhlassa. Kuvassa Päivön takana istuu edellä mainittu Mikko vaimonsa Kaijan kanssa.

Kiitollinen mieli jäi tämän kesän seuroista. Ensi vuonna Kalajoella.