lauantai 28. toukokuuta 2011

Voi... kun on riallista

En sitten päässyt kommentoimaan edes omaa blogiani. Olen jo monta päivää yrittänyt lähettää kommentteja Kanttorilan puutarhurille. Jokin riaa nyt bloggerilla. Tai sitten mä onn tyhmempi kuin luulinkaan.
Koetin Vilukissille vastata kommenttiin, että Pirtessa oli fiksu kissi ja että oliko sen nimi vähä niinku prinsessa.
Siskoolle meinasin vastata, että roikkuva kukka taisi olla jonkin sortin soihtuköynnös. Ensin katsoin, että lehdet näyttivät juorulta, mutta juoru on paljon vetelämpi, tuossa oli jäykät oksat. Ikkunalaudalla näkyi olevan perinteinen pelakuu ja lisäksi kärsimyskukka.

Nyt en jaksa enkä ehdi kirjoitella enempää, vaikka mun piti vähän puutarha-asioitakin kirjoitella. Oon ollu häjys kunnos, silti pitäisi ruveta laittamaan zakuskaa, kun munakoiso ja paprikat oli tarjoukses. Ja sitten pitäisi jotain pakata. Huomenna kirkon jälkeen lähdetään Kuusamoon pariksi päiväksi, rehtori lupas.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Pirkko ja Eetu

Edellisen postaukseni kommentissa siskoni mainitsi jo Pirkon - kissan joka tykkäsi raa'asta perunasta. Pirkko tuli kerjuulle aina kun sunnuntaisin pottuja kuorittiin perunavoita varten. Muistaakseni Pirkko tuli meille vanhimman veljen silloisen tyttöystävän kautta. Se oli meidän ensimäinen eurooppalainen kilpikonnankuvioinen tyttökissa. Eiköpähän Junnu lie ollut samaa rotua, mutta poikakissana vain kaksivärinen. Tarkimmat lukijat jo hoksasivatkin näennäisen ristiriidan otsikon ja allaolevan kuvan välillä.

Pirkon vieressä on sen pentu, joka sai nimekseen Eetu - siitä huolimatta, että se oli tyttökissa, kuten värityksestä voi päätelläkin. Eetu on oikeanpuolimmainen. Se oli kaunis, rauhallinen ja pieni kissa, jonka minä olisin tahtonut ottaa mukaani Raumalle asumaan kanssani opiskelijaboksissa. Mutta hylkäsin haaveeni, sillä tiesin toki, että Eetun on parempi asua maalla.

Pirkosta kerron vielä sen verran, että se oli kovin herkkä musiikin suhteen. Se ei sietänyt yhtään kronuutesta. Jostain itäblokin maasta meille tuli matkamuistona vihreä haitari, josta meille lapsille oli paljon huvia. Mutta Pirkko inhosi sitä. Etenkin, jos sitä kronuutettihin. Siis vedeltiin palkeita ja paineltiin nappuloita randomina. Silloin Pirkko hyökkäsi käsille. Ja minä tuhmeliini joskus sitä tahallaan ärsytin... :(
Ja sitten vielä ihmettelen, miksi koululaiset härnäävät toisiaan.


maanantai 23. toukokuuta 2011

Junnu

Alkuvuodesta oppilaskunta teetti opettajilla ystäväni-kirjan sivun. Ajatuksena oli, että siihen tuli opettajan yläkouluaikainen kuva ja vastaukset nuoruusaikaisten aivoitusten mukaan. Kun siinä kysyttiin mm. lempieläintä, niin vastasin, että Ronna, Junnu ja Mimmeli. Ronnasta olen jo kertonut ja kuviakin laittanut. Mimmelistä ei taida olla ainuttakaan kuvaa, marsut kun ovat niin lyhytikäisiä ja kun siihen aikaan kuvia räpsittiin nuukasti. Mutta Junnusta oli yksi kuva mamman kansiossa.
Junnu oli leikkaamaton kollikissa. Se oli eräänlainen löytölapsi. Tai oikeammin ryöstösaalis. Se oli kotoisin Päntälästä. Isä oli ollut siellä jossain talossa asioilla, oliko ollut lehmää ostamassa vai lautatavaraa, mutta samalla reissulla hän oli ottanut följyhynsä talon pihalta yhden kissanpennun - toki jo vieroitetun, luovutusikäisen. Näin tarinaa ainakin kerrottiin meille kotona. Oli asianlaita mikä hyvänsä, poikakissasta tuli meidän rakas Junnu. Ehkä sillä oli erityisasema sydämissämme osin tuon tarinan takia, ryöstetty kissa, Päntäneeltä varastettu.


Tässä kuvassa se leikkii kuusenkoristeilla.



Junnu kulki kollien tapaan pitkillä reissuillaan, tuli kotiin viikkojen päästä milloin laihtuneena, milloin tapelleena. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kissavuosiensa kukoistuksessa se teki sitten viimeisen reissunsa. Odotimme monta kuukautta, mutta Junnua ei koskaan enää kuulunut takaisin. Koskaan ei selvinnyt, mitä sille oli tapahtunut ja missä. Parhaassa tapauksessa se ryöstettiin takaisin, mutta totuus lienee paljon karumpi.



Sinä kesänä, kun vielä odotimme Junnun paluuta, sain siitä aiheen rippileirille iltahartauteen. Tuhlaajapoika-Junnu.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Löytöeläin

Pepin nuuskijaleikki on mulla mennyt ihan veriin. Ja miehellä kans. Jotain me tänäänkin pysähdyimme tienposkesta noukkimaan kirkkoreissulta palatessa - kas kun tandemilla joutuu pysähtymään molemmat - nimittäin parittoman hanskan ja lasten muovisen lelukahvikupin.
Pyydän jälleen anteeksi, etten osaa peittää mainostekstiä allaolevasta kuvasta. Halusin kuitenkin kuvata löytöeläimeni ja laittaa siitä otoksen näytille. Tein löydön Oikokadun varrelta kuororeissulla. Tämä pieni possu oli kai mennyt ostamaan ruokaa, koska sen sisällä ei ollut enää rahoja. Löysin sen kolmena kappaleena, kuten pankki- sun muihin virallisiin asioihin kuuluukin. Mies liimasi sen jollain muoviliimalla ja nyt se könöttää punaisten venetsiakynttilöiden joukossa. Pohjasta puuttuu se lukko-osa, mutta eiköhän tuollekin pikkueläimelle vielä ole jokin tarkoitus tässä maailmassa.




Vanhentuneita kuvia kevään edistymisestä







(Onks tossa tuomi? Joku lintu kakkinut sen siihen? Se pitäisi siirtää seinän vierestä muualle.)





Kävin joku päivä sitten kameran kanssa pihakierroksella, mutta kasvu etenee niin nopeasti, että tilanne on jo aivan toinen, kun nyt vihdoin noi kuvat tänne laitoin.


Ylimmässä kuvassa on suuri ilonaihe, Millanilta saadut kuunliljat ovat hyvin juurtuneet, selvinneet talvesta ja alkavat nyt kasvaa.

Myös seuraavan kuvan äitienpäiväruusua jännäsin. Se sai olla pitkään kuusen oksien alla kuivumiselta suojassa, ja ilokseni löysin siitäkin elämää.


Oletetusta tuomen taimesta otin kuvan, jos joku vaikka pystyisi auttamaan tunnistamisessa, olenko tehnyt oikean lajimääritelmän. Jos se on tuomi, tahdon sen jäävän eloon, mutta jatkavan kasvuaan jossain paremmassa paikassa. Nyt se on liian lähellä taloa.


Viimeinen kuva on viikko sitten raivaamastani perennapenkistä. Samalla kun kaivoin reunaa ylös ja ravistelin ruohonjuuria pois, hoksasin, että tähän voisin laittaa niitä siskon kautta veljeltä saamiani tulppaaninsipuleita. Reunustin koko penkin niillä. Väliin siirsin joitakin vuokkoja ja suopayrttiä. Oletetun iiriksen juurakoita en laittanut enää kaikkia takaisin maahan, osan nakkasin ruohotuppaiden kanssa odottamaan kohopenkin rakentamista ja parhaimmat vein tulppaanisipulipussin mukana Aulikille.


Kehotan kiinnittämään vielä huomiota mainioon reunussuojaan. Vihreävalkoraidalliset suikaleet on revitty vanhasta perstuneesta puutarhakatoksesta. Värkkiä jäi vielä monen kasvipenkin reunaan. Katoksen hyttysverkko-osat mies aikoo tarvita asuntovaunua varten. Ja kyllä ne rautaiset tukiputketkin johonkin uusiokäyttöön lienevät menneet.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Ronna ja pennut

Kotipuolessa käydessämme selasin taas mamman valokuva-albumia ja kun miehellä sattui olemaan kamera sopivasti mukana, niin hän otti kuvia joistakin albumin kuvista. Valitut p.alat.
Laittelen niitä varmaan nettiin vähän kerrallaan. Tänä iltana tämä yksi otos, jonka omistan pentuja miettivälle Millanille (ei mitenkään johdatteleva eikä agitoiva kuva). Olen kirjoittanut Ronnasta jotain aikaisemminkin. Tässä se poseeraa kuuden pentunsa kanssa. En muista kaikkien nimiä, mutta vasemmalla oleva musta valkoposkinen oli "Susipoika". Ainakin Nikita ja Natalia oli myös, liekö Ritakin ollut tästä pentueesta.
Taustalla isän rakentama keinu, jossa sai huippuvauhdit.



tiistai 17. toukokuuta 2011

Ei mikään isoisän olkihattu

Vilukissi ihasteli sulhoni hattua hopeahääpäivään viittaavan postaukseni kommentissa. Lupasin kertoa, miksi tuollainen lätsä häissä.
Aloitan hamasta. Tapasimme ekan kerran OKL:ien kristillisillä syyspäivillä Oulussa, jonne saapui meitä Rauman OKL:n opiskelijatyttösiäkin pikkubussillinen. No, ei siitä sen enempää, mutta häihin kutsuimme koko joukon mieheni opiskelu- ja hengailukavereita Oulusta. Nämäpä olivat laatineet mainion ohjelmanumeron juhlaamme.
Se oli jännitysdraamaa, jota synkeäsävyinen westernmusiikki johdatteli eteenpäin. Tarinan aineksiin oli koottu jotain sirpaleita elävästä elämästä ja meidät mieheni kanssa määrättiin mukaan näyttelemään. Minä olin yksi pohjoiseen lähtevistä kullanhuuhtojista. Mies esitti rosvojoukko "Tunturisikojen" pahamaineista johtajaa El Heikkiä (Siksi hänet puettiin lännenhattuun - joka tosin oli pari numeroa liian pieni.) Rosvojoukko yllätti kullanhuuhtojat, joiden opas "Dingo" oli kavaltanut porukan. El Heikki sieppasi saaliikseen myös neitosen. (Meidän piti koettaa kuunnella kerrontaa ja toimia sen mukaan, emme aina ihan pysyneet kärryillä...) Tarinan loppupuolella El Heikki kohtasi Dingon uudelleen, Dingo suunnitteli pahojaan, mutta silloin neitonen ampui Dingon. (Se sai jäädä viimeiseksi kerraksi, kun nostan aseen ketään vastaan.) Kuvassa näkyy Dingo-Pekan jalanpohjat. Taustalla kyykkivät Tunturisiat.
Muistattehan sen Villin Lännen laulun "Ringo", joka esitettiin kertoen? Kyseiseen lauluun olivat mieheni ystävät laatineet uudet sanat ja Dingo-Pekan veli Erkki toimi tarinan kertojana, kertosäkeeseen yhtyi enkelikuoro.
Niin että oli sitten meidänkin häissä morsiamen ryöstö. Mutta onneksi ei siihen aikaan höpsötelty millään sukkanauhoilla. Sellaiseen pelleilyyn emme olisi kumpikaan suostuneet.


Hääpäivän viettely

Aamulla mies nousi keittelemään mulle kahvit ennen töihin lähtöni. Sitä tapahtuu toki usein ihan tavallisena arkenakin, niin kuin sitäkin, että saan kahvit sänkyyn. Mutta tänään se tapahtui hopeahääpäivän kunniaksi. Kovin paljon muuta juhlallisuutta sitten ei tähän päiväämme mahtunutkaan, sillä minulla oli työpäivän päätteeksi vielä opettajainkokous, joka venähti puoli kuuteen (mielenkiintoinen ja hyödyllinen kokous, ja hyvät trahteerit), joten olin kotona vasta vähän ennen kuutta. Täällä odotti ruoka valmiina ja jälkiruokaa juuri vispattiin, kun astuin ovesta.
Mutta vaikka emme näin arki-iltana voi emmekä jaksa mitenkään erityisesti juhlistaa merkkipäviäämme, niin ei se haittaa, koska kesäloman aikana meillä on sitten se "kakkoshääpäivämme". Nimittäin. Vuonna 1986 17.5. sattui olemaan helluntai, joten juhlimme sitten helluntain tietämillä vähän tuntuvammin. Lähdemme häämatkalle kohti Norjaa. Ruotsista varataan taas tuttu mökki.
Ja jo ennen Norjan reissua pidämme yhden ylimääräisen yhteisen pikkuloman. Kas kun anoppi toivoo Kuusamon Tropiikkiin itselleen seuraa, niin menemme sinne pariksi päiväksi viimeisellä kouluviikolla. Anoin ja sain sitä varten palkatonta virkavapaata.
Mutta lahjoja emme ostele. Ei edes hopeaa. Sitä on minun hiuksillani ihan nokko juhlan kunniaksi. Oli mies aikonut käydä kukkia hakemassa, vaan onneksi ei ehtinyt. Onhan pihalla valkovuokkoja ja idänsinililjoja.
Lopuksi vielä kuva uljaasta limusiinistamme. (Kerroin tänään kakkosluokkalaisille viettäväni hääpäivää, niin joku kyseli ajoimmeko limusiinilla.) Mainitsin jo eilisessä postauksessa, että hääjuhlan jälkeen oli hauska löytää automme koristeltuna, kengät, purkit ja kaikki asiaankuuluva kolisemassa perässä. Kuvasta näkee myös, että silloin oli sateinen päivä.

Sen vielä haluan tuosta Saab 96:sta kertoa, että se oli ensimmäinen automme ja minä ostin sen seurusteluaikanamme, että kihlattu pääsisi kulkemaan pohjoisesta etelään luokseni. Ostin saabin opiskelukaverilta 4000 markalla. (Olin säästänyt opintorahoja... siinä eräs selitys, miksi sulho oli minuun niin ihastunut, luulen...) - No sittemmin on mies hoitanut autokaupat.
Pakko kertoa vielä sekin tarina, minkä auton edellinen omistaja kertoi häissämmekin, että tuon auton etupenkillä istuin ekan kerran tulevan mieheni sylissä. Meitä oli ainakin seitsemän henkeä kyydissä, kun ajelimme uuden vuoden yönä Helsingissä kirkosta toiseen. Kuski määräsi istumajärjestyksen, ja miespolo ihmetteli ääneen tyttö sylissään: "Mihin minä käteni laittaisin?"


maanantai 16. toukokuuta 2011

Hopeaaa!!! Jeeee!!!



Sorry nyt vain, mutta en minä VIELÄ juhli kultaa. Jos Herra suo, sen aika on sitten seuraavan 25 vuoden jälkeen. Sen sijaan hopeaa juhlin huomenna, minä ja oma sankarini isolla S:llä (ja H:lla).


Tänään on vihdoin satanut. Niin satoi myös 17.5. 1986. Joku tiesi kertoa, että sade hääpäivänä tietää onnea. Onnea on toki piisannut, mutta en usko yhden päivän sateella olleen suurtakaan vaikutusta siihen. Olen tämän juhlavuotemme kuluessa koettanut miettiä, mikä on pitkän liiton salaisuus. Yhä uudestaan sitä mietin ja ihmettelen, aina kun kuulen uusia erouutisia. Monet järkevät ja mukavat ihmiset päätyvät eroon. Miten on mahdollista, että me olemme välttyneet siltä? Yhden tai pari asiaa olen löytänyt osavastaukseksi. Tiedän, että anoppi rukoilee meidänkin liittomme puolesta. Tiedän myös, että itse en ole edes suostunut ajattelemaan eroa minään vaihtoehtona, eikä ole miehenikään. Haluan uskoa, että meillä on pahin jo takana. Taikka voihan sitä olla edessä ties mitä koettelemuksia, sairautta sun muuta, mutta ei pisaraakaan liikaa.


Kumppanuus, luottamus, yhteinen tahto, vapaus olla oma itsensä, siinä jotain eväitä yhteiseloon. Ei välttämättä niinkään romantiikkaa tai hellyyttä perinteisessä mielessä. Mutta läsnäoloa.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Vihannesten ja yrttien siemenluettelo

Koska missasin tänä keväänä monen lajin kylvön, kun en ollut muistanut esikylvöaikasuosituksia, niin ajattelin tehdä asialle jotain, että ensi keväänä ei kävisi samoin. Harmi, etten ole riittävän taitava näissä tietsikkajutuissa. Olisin varmaan voinut saada koneen tekemään luettelon aikajärjestykseen, jos olisin tiennyt niksit. Ajattelin excel-taulukkoa, mutta sitä en osaa käyttää, ja äkkiä katsottuna se taitaa olla enempi laskuohjelma? Tiedostot kyllä menevät automaattisesti numerojärjestykseen (tallennetut sähköpostit ovat päivämäärän mukaan aikajärjestyksessä), mutta miten saisi luettelon järjestäytymään? Ei mun konsteilla, joten täytyi käyttää vanhaa kunnon kynää apuna. Ja päätä (ei niin vanhaa eikä niin kunnon).

Ehdin saada vasta syötävien kasvien siemenet inventoitua:




  • syksyllä jo voi kylvää porkkanaa (Nantes)


  • helmikuusta toukokuuhun sitruunabasilika


  • maaliskuussa kylmäkäsittely rosmariinille ja laventelille


  • maaliskuusta huhtikuulle oregano


  • huhtikuu:


  • kesäkurpitsaa pitäisi siskon mukaan jo huhtikuun alussa esikasvattaa


  • 1.-20.4. kirsikkatomaatti


  • kyssäkaali (huhtikuulta toukokuulle esikasvatus, suorakylvä huhtikuulta kesäkuulle)


  • lehtikaali (esikasvatus huhtikuulta kesäkuun puoleen väliin, useampi satsi)


  • punakaali


  • keräkaali


  • jäävuorisalaatti "Timo" huhtikuulta kesäkuulle useita kylvöjä


  • kukkakaalin esikasvatus huhtikuun puolivälissä


  • jäävuorisalaatti Great lakes 118 toukokuun alusta kesäkuun keskivaiheille, 20 cm välit


  • toukokuu:


  • tilli useita kylvöjä toukokuusta alkaen


  • toukokuun keskivaiheilla:


  • kesäkurpitsa Long white bush suorakylvö


  • kukkakaali suoraan avomaalle


  • punajuurikas Detroit


  • nauris Petrowski touko-kesäkuussa


  • ydinherne Kelvedon wonder toukokuun lopusta kesäkuun keskivaiheille


  • rucola


Eiköhän tuossa tullut. Otan mielelläni vastaan infoa, jos noissa pussien ohjeissa oli jotain täsmennettävää tai kyseenalaista. Toivon muistavani etsiä tämän luettelon ensi kevättalvena. Mulla on siemenpussit vanhassa jäätelörasiassa siivouskomeron hyllyllä. Inventaarion aikana sain siivottua pois muutaman tyhjänkin siemenpussin. Nyt pitäisi luetella vielä kukkien siement. Onneksi niitä on paljon vähemmän.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Virkatut veskat

Pyysin miestä ottamaan kuvia isoäidinneliövirkkauskäsilaukuista. Ekana ovat ne yhteispotretissa.
Vuorikangas on jo kaikissa laukuissa, mutta rivat puuttuvat. Sinisiin laukkuihin löytyi kirkkaansininen vuori jostain tarpeettomaksi jääneestä toppatakista. (Vaikka takki päältä olisikin tuhruinen ja kulunut, niin sisältä se saattaa usein olla käyttämättömän siisti.)



Ylempään siniseen näyttäisi menneen 24 neliötä. Alempaan kapeampaan riitti 18. Mies löysi varastosta vanhat keittiön kaappien rivat, jotka hän siisti minulle ja ruuvasi päihin koukut, joihin pikapuoliin ompelen kassin kiinni. Leveämpään en ole vielä kahvoja keksinyt, mutta Helli käsityöpiiristä sanoi, että hänellä saattaisi olla yhdet puiset kassinkahvat jouten. Ellei mies löydä lisää keittön kripoja. Pitäisihän niitä olla, kun kaappeja ja laatikkoja oli kuitenkin nokko.









Tämä leveä vihreä on vasta kokonaan valmis. Jätin sen jo seurikselle varastoon. Kahvoihin mies toi minulle jouluvalojen johtoa, joista palmikoin renkulat ja päällystin virkkaamalla kiinteitä silmukoita. Vähän silmukoiden välistä "kalakastaa" paloja maalarinteipistä, jolla kiinnitin renkuloiden päät. Se ei minua niinkään harmita kuin se, että en viitsinyt vaihtaa koneen lankaa ennen vuorikankaan huolittelua. Nyt sitten vihreässä vuorikankaassa näkyy musta ompelulanka. Luultavasti ensi kerralla otan veskan följyhyni, pärvötän vuorikiinnityksen ja korjaan mokoman esteettisen haitan. Eihän se ulospäin näy, mutta laukkuhan on tarkoitettu avattavaksi ja sisään kurkittavaksi.


Yhteispotretin oikeassa laidassa oleva pienempi vihreä kassinteelmä (tässä linkki) on jo ollut aikaisemmin kuvassa, joten siitä en laita yksityiskuvaa suotta.


Nyt ei mulla ole laittaa kuvaa myöskään valmiista vauvanpeitosta, koska kerkesin senkin viedä jo varastoon. Samoin kuin punavihreän sohvatyynyn, josta minun mielestäni tuli herkullisen näköinen. Mutta ehdin ottaa kuvia sitten viimeistään kesällä, kun kaikki talkootekeleet asetellaan myyntipöydille. Nämä minun postaukseni antavat kovin yksipuolisen (ja vähältä kökön amatöörimäisen) käsityksen evankeliumijuhlien lähetysmyyntipisteen tarjonnasta. Mutta jospa tosiaan kesällä saisi otettua kuvia koko komeudesta. Se voi olla siinä vaiheessa jo myöhäistä. Tavarat on saatettu jo viedä käsistä ;-)

perjantai 13. toukokuuta 2011

Muovisia röpöttimiä

Olin kuluneella viikolla pitkästä aikaa Tupperware-kutsuilla. Edelliskerrasta oli kulunut kenties jo yli kymmenen vuotta, ja olin jo ehtinyt toivoakin kutsua. Ai miksikö? Voidakseni reklamoida. Otin följyyni pienen muovikassillisen rikkinäisiä muovikippoja ja eritoten niiden kansia, joita olin vuosien mittaan jemmannut talteen. Onhan niille luvattu miltei ikuinen takuu. Oli minulla toinenkin ajatus. Olisin halunnut ostaa uuden ikkunankuivaimen. Toki joka kaupassa myydään kuivaimia, mutta tupperilaisesta olen tykännyt ensiksikin siksi, että se on valmistettu kierrätysmuovista. Ja toiseksi se on palvellut vuosia ja pysynyt hyvänä näihin päiviin saakka.
Mutta mitä vielä. Nuoren naisen esitellessä uutuuksia, selasin vieraille jaetun esitteen useampaan kertaan, enkä löytänyt kuivainta, enkä mitään muutakaan kierrätysmuovista valmistettua. Esittelijä ei ollut ikänä kuullutkaan sellaisesta, kun häneltä vielä asiaa tiukkasin.
Pöh. Nythän kierrätysmateriaalista valmistettujen tavaroiden pitäisi olla in. Vaan kaikkea muuta ihmeellistä kyllä oli tarjolla, ja tarjouksessa. Ei tullut kauppoja. Lähdin käsityöiltaan. Se niistä muovisista röpöttimistä. Ilmaisu taitaa olla peräisin pakinoitsija Ollin iki-ihanalta Mustapartaiselta mieheltä, ellen aivan väärin muista.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Trasumosselo

Meilloli ämmään kans vähältä mukava torstaiehtoo, kun olimma taas savipurkkikökäs. Pari viikkoa takaperin olimma liimannehet erifärisiä posliinipaloja ja kaakelimmuruja lanttalauree kukkapurkkien päälle. Nys sitte levitimmä laastia rakoohin. Muilloli siinä touhus jokku kätyymet eli kumikintahat, muttemmä sellaasia osaa pitää. Ritvalla oli kaati ja mulla muuten vaan omialtaaset kutehet, jottei ollu niin väliä, vaikka ne ryöttyyki. Mutta Mailalla oli taas ne toiseksiparahat farkkunsa, ja taas se ne ryötti. Saumaamisen jäläkehen piti kravata laastit pois mosaiikkipalojen päältä, ensin märiällä sienellä ja sitte vielä kiillotettihin trasuulla, jokka Maila oli repiny matonkutehista. Kun naiset meinas nakata likaaset trasut roskihin, niin mä sanoon, jotta kyllä mä otan ne joukkohoni. Jos viä joskus tarttoo. Vaikka saimma pytyt kuntohon ihan aijoos, niin meillä meni siivoonteoolla niin myöhään, jotta suntioki tuli jo ovia lukittemahan. Silloli murupussi ja se tarijos meille lakritsia, kun silloli synttärit. Tottahan me sitte Pertulle lauloomma, notta "onnenkyyhky lentää". Lähärimmä sitte Liisan kyytillä, niinku olimma tullukki. Molin koholinu kaikki ne kiillotustrasut tyhyjähän kaffeepussihin, jonka molin roskiksesta pelastanu. Se trasumosselo oli mulla siä jalakotilas. Veimmä ensin Aulikin kotia. Soli luvannu meille kaikille tuoksupielikin pistokkahan. Samalla pääsimmä kiertämähän Aulikin puutarhas, noukka maas. Mies soitti ja kysyy, tulooko se mun hairaamahan, kun kerta on lähteny tankkaamahan. Kummolin pistokkahani saanu, niin pirssikyyti tuli. Ja kotona mä vasta haikaasin, notta nys se trasumosselo jäi sinne Liisan kyyttihin. Tänään sitte näjin Untoa ja Liisaa tua äitienpäivälounahalla ja kysyyn, joko non nakannu sen mosselon pois. Eivät ollehet. Unto oli sitä siä jaloosnansa potkinu ja meinannu itteksensä, jotta saa Liisa sen sieltä toimittaa muolle, kun se kumminki on jotaki sen reiruja. No eipä mitää, Aulikilta oli kans kuulemma jääny jotaki Liisan kyyttihin, ja palio tähtehellisempää. Ei ollu aamulla päässy töihin, kun veska oli Liisan autos, ja siä kännykkä ja työpaikan avaamet. Mä sain mosseloni ja oli se Aulikkiki saanu tärkiät vehkehensä takaasi.

Yksisarvinen ja onnittelukimppu

Tyttären luvalla julkaisen häneltä saamani äitienpäiväkortin. Vähänkö mä olen ylpeä!

Äitienpäivän viettomme ei ollut kovinkaan perinteistä. Otimme förskottia juhlimalla sitä jo lauantaina Kauhajoella käymällä äitini luona. Anoppia käytiin katsomassa aikaisemmin ja mies laittoi äidilleen kortin postissa. Väitti ettei hän osaa korttia kirjoittaa, mutta hienon kirjeen oli äidilleen väsännyt kumminkin, ja kortinkin oli tehnyt kukkavalokuvasta.

Kauhajoelle lähdettiin jo ennen kahdeksaa, jotta ennätettiin poiketa Teuvalta noutamassa kaksi peltirullaa. Asuntovaunun korjaukseen. Istuin aika lysyssä vänkärin paikalla matkan Teuvalta kirkolle, jotain 25 km, kun pelti oli yli kaksi metriä leveää. Vähän miestä jänskätti, löytäisimmeko pellit, kun liike ei ollut lauantaina auki, ja olivat luvanneet jättää tönteröt lipan alle ulos. Mutta teuvalaaset on rehtiä porukkaa, ei ollut peltejä pöllitty. Kauhajoella mies sitten rustasi pellit siten, että mahduin mukavasti istumaan niiden viereen takapenkille. Nuorempi sisko rustasi ruokaa pöytään, kävimme isää katsomassa ja sitten Hyyppään kyläilemään vanhemman siskon luo (joka niin ikään meitä ruokki), äidin lopuksi vielä tädinkin luo. Vein siskolle narsissin sipuleita ja sain tilalle vähintään kymmenkertaisen määrän tulppaanin sipuleita, jotka kuulemma keskimmäinen veljemme oli pelastanut puutarhamessuilla roskiin joutumasta. Se on meillä sukuvika, pelastaa erinäisiä asioita roskiksesta. Sain myös saumurin följyyni. Sain jo siitä kannen auki - ja löysin kannen sisältä lankojen pujotteluohjeet. En tosin ymmärrä, miten pystyn ohjeita noudattamaan, ilman pinsettejä... Jospa joltain saumuria käyttäneeltä kuulisin vähän osviittaa. Täti pisti kans mukaamme taas mokioomia. Kaikki kuitenkinmahtui mukavasti auton kyytiin. Vaan nyt pitäisi keksiä ylimääräisille tulppaaninsipuleille jatkosijoituspaikka. Sisko ehdotti, että lähetykselle. Kotimatka sujui mukavasti, virkkasin isoäidinneliöitä niin kauan kuin päivänvaloa piisasi, kuunneltiin jännittävää Suomi-Slovakia -ottelua ja poikettiin Kokkolan ABC:lla vessassa ja ostoksilla. Kotona oltiin puoliltaöin.

Tänään varsinaisena äitienpäivänä mies toi tapansa mukaan kahvin sänkyyn. Käytiin Pattijoella kansanlaulukirkossa ja sen jälkeen äitienpäivälounaalla lähetyksen hyväksi, kuinkas muuten. Tein kotona sitten savoiardi-kekseistä tiramisumukaelman, jota saatuaan nuorimmainen lähtikin jo takaisin Oulua kohti. Toinen keksipaketti jäi vielä odottamaan sitä, että ollaan kaikin koolla, varmaan alkukesällä seuraavan kerran.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Räjähdys ja muita kevään merkkejä

Osa 1; räjähdys

Sillä välin kun olin eilen jumpassa, Seija oli soittanut ja käskenyt heti tulemaan hänen 77-vuotissynttäreilleen - jos meinaamme vielä pysyä hänen ystävinään. päätettiin nöyrästi noudattaa kutsua. Vaihdoin pikaisesti vaatetta, etsin sopivan kortin, sieppasin följyyn simapullon, munkkeja ja arpajaisista voittamani kangasruusun. Kaikeksi onneksi Juha sattui olemaan yhtä aikaa Seijan vieraana, hän on hauska, supliikki ja sympaattinen kaveri. Juhan lähdettyä tiskipöydältä kuului pamaus. Tuomamme lasinen simapullo räjähti rikki siinä lämpimässä. Eipä ole ennen minun simalleni noin käynyt. Huhhuh, vielä on juomatta kaksi pulloa, jotka ovat kuitenkin onneksi muovia. Mies tappeli sirpaleista Seijan kanssa ja voitti. Seija olisi laittanut ne roskiin, mutta me viemme ne lasinkeräykseen. Sitten kotiin saunaan.

Osa 2; oikeita keväänmerkkejä

Eilen näin minäkin västäräkin. Nelikosta ei puutu enää kuin pääskynen. Ja kaikki muutkin lorun lintuhavainnot olen tehnyt oikeaoppisessa järjestyksessä: kiuru, peippo ja västäräkki. Sen sijaan kukat yllättivät; eilen näin voikukan ja vasta tänään leskenlehden. Kurjen kuulin 14.4. Siikajoella ja toisena pääsiäispäivänä päästiin näkemäänkin kaksi, kun ajelimme Tervolaa kohti. Seisoskelivat Revonnevan liepeillä. Melkein sykähdyttävin havainto tänä keväänä oli erään kuoroillan joutsenaura, jossa lensi mukana muutama vieraslajinenkin vesilintu, kenties hanhia. Ihailin ja ihmettelin lajien välistä yya-sopimusta.

Osa 3; ikäviä keväänmerkkejä voi joskus kääntää positiivisiksi

Siskoni siivoilee iltalenkeillään toisten pudottamia roskia pois tienpenkoilta ja yllyttää muita samanlaisiin tempauksiin. Tänään kävelimme Pattijoen kirkkoon. Jo mennessä inventoimme pusikoita, mutta silloin ei joutanut pysähtyä koluamaan saati koholimaan. Palatessa heti alkumetreiltä löytyi varsin siisti ja ehyt muovikassi, johon sitten matkan varrelta valikoitui titeynlaista roskaa; yksi ehjä ilmapallo, pulloja, parittomia sormikkaita ja yksi otsapantakin. Noukimme pois myös jotain muovinkeräykseen kelpaavaa, särjetyn lasipullon ja pahvinkeräykseen kelpaavan eilisiltaisen kaljapahvilaatikon. Tämä oli tällainen Peppi Pitkätossun Nuuskija-leikki.