tiistai 29. toukokuuta 2012

Ken söi kesävoin - eiku piparit?

Jokin aika sitten tein piparkakkutaikinaa, ihan kevään juhlia ajatellen. Leivoin osan taikinasta, ja pakastin sitten sekä valmiit piparit että lopun taikinan. Viime lauantaina hapanleivän kanssa yhtä aikaa tein ja paistelin lopusta taikinasta piparkakkuja lisää. Osa niistä näytti katoavan poikiemme ahnaisiin kitoihin, mutta jäi niitä toista rasiallista silti vielä koristeltavaksi. Eilen sitten esikoinen haki mulle tomusokeria ja minä lähdin hakemaan pakastimesta niitä ensimmäisiäkin pipareita. Vaan vaikka kuinka tongin, en löytänyt kuin yhden piparipytyn. Olin lähes täysin varma, että olin kuitenkin edelliselläkin leipomiskerralla saanut valmiiksi enemmän kuin yhden astiallisen. Kollasin vielä tuvan kaappeja, jos vaikka olinkin piilottanut osan pipareista eri jemmaan. Ei löytynyt. Enkä yhtään muistanut, minkä näköistä rasiaa minun pitäisi haeskella.
Koristelin sitten kaikki löytämäni piparit, mihin yhden valkuaisen tökötti juuri hyvin riittikin.  No, joko ne loput piparkakut jossain vaiheessa pelmahtavat esiin tai sitten käy ilmi, että muistini on erittäin hatara.
Mies osti tänään hyytelökakkujen, voileipäkakun ja borssikeiton värkit. Sain myös tietooni, että saan kuin saankin lainaksi 10 litran kattilan keiton tekemiseen. Jotkin asiat ovat siis hyvällä mallilla, toiset eivät niinkään.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

"Vedet jo virratkaa"

Horvi tarkoittanee kolmea päivää, vaan nykyisessä hektisessä menossa ja inflaation jyllätessä horvikin on tainnut kutistua vajaaksi vuorokaudeksi...
Mulla on pieni lepohetki ennen illan konserttia. Olimme aamulla jo kuoron kanssa jumiksessa palvelemassa sekä kirkkokahveille suntion eläkkeellesaattelutilaisuudessa laulamassa. Palasin kotiin yhdeltä. Puoli kuudelta lähden pyöräilemään takaisin Saloisiin. Niin, tässä välissä voisi tietysti jollain tavalla koettaa edistää juhlavalmisteluitakin, mutta lepopäivän kunniaksi soin itselleni tällaisen irtioton.
Paluumatkalla kirkosta ajoin muutaman virtaavan ojan yli. Ne palauttivat mieleeni viimeöisen unenpätkän, jolla varmaankin on jokin syvällinen merkitys ja symbolinen arvo: unessa oli tammettu puro, joka olisi johtanut alempana virtaavaan jokeen, ellei siinä olisi ollut sitä patoa. Joku, olinkohan se minä itse, kuitenkin mursi sen padon. Vesi pääsi virtaamaan vuolaana kuivettuneeseen joen uomaan. Ihmiset olivat iloissaan ja hyvillään.
Näin minä toisenkin mieleenjääneen unenpätkän. Siinä oli jollain nuorella kaverilla jaloissaan kengät, jotka soivat. Kun hän astui tietyllä kengän osalla maahan (ulkosyrjä, kantapää...), kuului aina tietty sävel. Niinpä hänen kulkunsa oli tanssahtelua, jota hän itse säesti soittamalla kenkiään. Olin ihastunut innovaatioon, mutta mietin samalla, pystyisikö ideaa jalostamaan. Voisiko kenkiin ujuttaa eri vaihtoehtoja? Mitä jos voisi valita mieleisiään kipaleita soimaan ilman, että tarvii osata niitä tanssimalla synnyttää? Mietin myös, keksisinkö saman tien jotain, mikä kannattaisi patentoida.  

lauantai 26. toukokuuta 2012

Muolla

Poikkesin vain sanomahan jotta minen ny horvihin sano mitää. Mullon tyrjöötä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Trossoota

No ny on kuontalo entrattu. En ottanu siittä kuvaa, sev verran meillä sääryllisyyttä kumminki vaalitahan. Ja moon saanu ny kuvataitehen arvioonnikki mallillensa. Moon oikeen tytyväänen. Niinku siitäki, jotta käytihin kaupasta mulle uus rekkules, jolla saan klasit kluututtua.
Mua olovana äsköön pakkas huvittaa, kun lujin jotta joku oli rookannu mun plokini sellaasella hakusanalla kun kalakastaa...
Mutta kun havaattin, jotta ny mullolis tasan 500 kiriootusta, niin melekeen teki mieli jättää lisää tekemäti, jotta jäis tuollaanen mukavan pyöriä räkninki. No emmoo kumminkaa mikää Monkki, vaikka mä siittä tykkäänki. Kaukana mä siittä oon. Aiva hamoos.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Jotta

Mikä siinäki on, kun on ollu aiva sopeva päivä, niin ei kumminkaa meinaa mitää saara kiriootettua. Onko nuon, jotta vasta sitte, kun oikeen pitää tania ja kaikki riaa, niin sitte vasta rupiaa sanoja löytymähän?
No, ei mun muutenkaa trenkääs ny täs istua naputtelemas, pitääs tuon isännän kuontalua ruveta entraamahan. Ja oikiastansa sitä ennen tarttis ruveta aukoolemahan mukulooren kansioota, johona on niiren piirustukset, joiren mukahan sitte pitääs arvioora. Rehasinko mä aiva tyhyjän päite kauhian mosselon följyhnäni? Jo vain jos en ainuaakaa kuvapinua jaksa tonkaasta. Mun tarttoo vissihin ottaa ne takaasi koululle mukahan, kun siä mullon huomenna horvi aikaa niiren kans funteerata.
Ja sitte kun tämä arvioonti heleppaa, niin alakaa rustoo. Meinatahan vähä kemuulla, jos tuo pahananpohojimmaanen tuosta valamistuus.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Allu

Tänään töistä palatessa kuunneltiin tuttuun tapaan autoradiota. Kuulin kaksi hyvää uutista. Toimittaja itsekin kehui niitä hyviksi: ensin hän kertoi, että pyöräilykypärän käyttö on lisääntynyt (nimenomaan pyöräilyn yhteydessä).
Toinen uutinen olikin sitten kulttuuria: Allu Tuppurainen alkaa tehdä Rölliä uudestaan! Ihana ja tervetullut come back.

Eskarien opetustuokio

Kaatuneiden muistopäivään liittyvän päivänavaukseni jälkeen aloimme käsitellä eskareiden kanssa käsitteitä parillinen ja pariton. Kysyin, mitä ihmisessä on pareittain, ja heti nousi monta kättä. Lueteltiin silmät, jalat, kädet, sieraimet, korvat, peukalot ja luulin, että siinä ne taisivatkin jo enimmät tulla, kun erään pojan käsi vielä nousi innokkaasti: "Tissit!" Kehuin poikaa hyvästä hoksaamisesta, mutten sentään kehdannut kysyä, että mistä se juolahti mieleensä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Paapan ikävä

Taas se tuli. Itku. Olimme pikkukirkossa, koska meillä oli siellä tekstinlukuvuoro. Jälkeenpäin Satu kävi kiittelemässä selkeää lukemistamme. "Niin se pitää mennäkin, kun vanhoja ihmisiä on kuuntelemassa", vastasin. Marko-pappi piti hyvän saarnan, josta sain itselleni taas päivänavausmatskua.
Loppuylistyksenä oli virren 178 säkeistöt 3 ja 5. Viimeisen säkeistön aikana kyyneleet tulivat, kun ajattelin Erkki-paappaa: "Vaan kerran kun saavumme Karitsan luo, soi laulummme uusi kuin pauhaava vuo. Se iäistä kiitosta Herralle soi: Hän armahti, taivaaseen toi."
Sankarihaudalla puheen piti kollegani mainiten mm. että onnellisia surussaan ne, jotka ovat voineet käydä kaatuneen rakkaansa haudalla. Hän viittasi siihen, että monien sankarivainajien ruumiit jäivät rajan taakse, monet jäivät kadoksiin. En tiedä, olisiko mammani, äitini ja tätini suru voinut olla vieläkin suurempi, elleivät he olisi saaneet haudata rakkaansa ruumista kotikirkon sankarihautuumaalle. Sen tiedän, että sekä äitiä että tätiä on jäänyt mietityttämään se, oliko sittenkään viisasta heidän saada katsoa arkkuun, kun isä oli siellä verissään. Vaikka ruumis oli peitossa, kangas oli värjäytynyt punaiseksi reiden kohdalta. Se näky syöpyi heidän mieliinsä loppuiäksi. Erkki-paappa oli haavoittunut kranaatinsirpaleesta omana syntymäpäivänään 5.8. ja menehtyi verenmyrkytykseen äitini syntymäpäivänä 11.8. 1941.
Sain juuri tiedon, että jälleen yksi äitini serkuista on menehtynyt, Erkki-paapan nuorimman veljen vanhin poika Pentti. Uusia kyyneleitä.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Varalta siivousta

Ainakin maanantaihin saakka vielä pidetään hullua (=äitipoloa) jännityksessä. Mutta jospa silloin kuopus saisi aikaan mennä opinto-ohjaajan puheille selvittämään, arvioiko joku muu hänen kurssinsa nyt, kun kurssin pitänyt ope on Lontoossa ties miten pitkään. Ja miten ne kuusi muuta kurssia, ehtiikö hän saada niistä arvion ja olisiko siis mahdollista, että hän valmistuisi.
Toki on täytynyt aloittaa jotain valmisteluita siltä varalta, jos sittenkin juhlitaan ja kutsutaan. Ja jos nyt ei valmistujaisia tulisikaan, niin tuleehan juhannus, ja ties vaikka Ameriikan vieraita. Eilen töiden jälkeen siivosin keittiön roskiskaapin. Vaikka sanotaan, että turha siivota kaappeja jouluksi, ellei aio viettää joulua kaapissa, niin siivosin kuitenkin - en tosin jouluksi. Eihän sitä voi tietää, jos joku vieras tahtoisi jotain laittaa kompostiin tai roskikseen.
Tänä aamuna herätessäni en meinannut saada millään käsitystä, mitä päivää eletään. Kuvittelin, että sunnuntaita. Onneksi ei vielä sentään. Ehdin roorata vielä jotain. Ikkunalaudoilta pitäisi kukat käyttää suihkussa ja samalla pyyhkiä kukkapöydät ja ikkunalaudat. Viimeksi jouluksi ne on siivottu, joten röhnää riittää.
Eilen illalla teimme viiden kilometrin kävelylenkin halpikseen ostamaan lisää syviä lautasia (siniset kultakeramiikat olivat siellä tarjouksessa) ja lusikoita. Ajattelimme nimittäin tarjota vieraille vaihteeksi borssikeittoa. Tähän saakka olen yleensä tehnyt lohikiusauksen. Borssin voi tehdä valmiiksi edellisenä päivänä, se kun vain paranee vanehetessaan - tiettyyn rajaan saakka.
Sen verran olen käynyt puutarhassa tänään, että istutin munakoisot kasvihuoneessa isoon paljuun (Millanin ideaa käyttäen).
Mutta nyt ripustamaan pyykkejä. Aurinko paistaa ja tuulee. Pikakuivatus.

torstai 17. toukokuuta 2012

17.5. helatorstai

Jahampsista, eilinen Africa-postaus oli vissiin vähältä enteellinen, se sadeosuus. Jo herätessäni totesin, että makkarissamme on paljon hämärämpää kuin aurinkoisina aamuina. Mies oli aamutuimaan käynyt keräämässä pyykkinarulle jättämäni vaatteet sateen suojaan. Maa uhkui muhevuutta sateen ja lämmön vaikutuksesta. Ennen kirkkoon lähtöä kävin nostamassa taimilavan päältä ikkunaruudut pois, että sinnekin sataisi. Ja onhan sinne sitten satanutkin. Melkoisia ryöpsäytyksiä on tullut pitkin päivää, ja välillä aurinko lämmittänyt niin, että höyry on noussut märistä pationlaudoista. Jotka sivumennen sanoen ovat nyt suuressa kuupanossa odottamassa, että niistä positetaan naulat ja että niille sitten löytyisi jokin jatkosäilytyspaikka. Piskojen välissä - ja aikanakin - olen tehnyt vähän lisää kylvöjä: kehä- ja kosmoskukkaa, malvikkia, tuoksu- ja tavallista hernettä, naurista, lehtikaalta ja punajuurta kylvin kokeeksi lavaan. Jos siellä olisi riittävän lämmin punajuuren itämiselle.
Mukavasti palautui päivän säästä mieleen hääpäivämme 26 vuotta sitten. Silloinkin sateli.
Olimme muuten vauvakirkossa, koska sinne oli lyhyin matka kävellä ja koska sen jälkeisen perhelounaan menu miellytti...

Tänään seurustelimme hetken pikkuoravan kanssa. Veitikka oli utelias ja rohkea, uskalsi tulla ihan jalkojeni juureen. Mutta mahtoiko se enää päästä takaisin pesään? Jotain se tuntui olevan vailla, mutta auringonkukansiemenet eivät kiinnostaneet.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Africa

Toton Africa on sinänsä jo vähintään mukiin menevä biisi, mutta tämä Perpetuum Jazzilen versio on ihq. Aikanaan siskontyttö, kummityttö lähetti tämän linkin, jonka nyt haluan itselleni tallettaa tähän kohtaan myöhemminkin nautittavaksi.


Kiinnitin erityishuomion nuorukaiseen, jolla oli hymykuopat molemmin puolin naamaa...


Tuosta sateesta ja myrskystä sanottakoon, että Turun Lähetysjuhlilla joskus 90-luvun puolenvälin jälkeen oli myös upeaa tehdä yhdessä monituhatpäisen joukon kanssa sadetta Jukka Salmisen Zoopperaan (Nooan Arkki-musikaali, tottahan toki vedenpaisumukseen sadetta tarvittiin).

tiistai 15. toukokuuta 2012

Vauvanvaunut jälleen käytössä

Kiähkiäh, mä tykkään säikytellä ja säväyttää harhaanjohtavilla otsikoilla. Tänä aamuna, kun herättyäni huomasin ulkolämpömittarin näyttävän kymmentä astetta, ajattelin kuskata taimet saman tien kasvihuoneeseen, mutta enhän joutanut aamutoimiltani. Sen sijaan delegoin homman miehelleni, joka nousi kohta jälkeeni. Ja joka aamuisin tarvitsee liikuntaa sokeritasapainon takia. Hän innostui itsekin ajatuksesta raijata taimet yläkerrasta pois, koska siten hän saisi takaisin käyttöönsä taitettavat tikkaansa, jotka olivat minulla taimilaatikoiden alla tellinkinä. Olin töistä jo kolmelta kotona ja jatkoin taimien kuskaamista kokoamalla alakerran ikkunalta gladiolukset, päivänsinet yms. sekalaisen. Ja suureksi hämmästyksekseni ja vielä suuremmaksi ilokseni bongasin päivänsinissä jo nuppuja!


Niin, ne vauvanvaunut... Mies löysi joku kesä sitten roskiksesta tai jostain hylättynä vauvanvaunujen rääteet, jotka hän tietenkin säästäväisenä ja kekseliäänä nikkarina toi kotiin.  Romutettavan jääkaapin sisuksista pelastamistaan ritilähyllyistä hän värkkäsi vaunuun laidat ja lahjoitti minulle puutarhakärryt. Ajoin ne takaovelle ja lastasin kärryihin kaikki loput taimet, jotka kuskasin vielä tuonne kasvihuoneelle.




Kuvassa näkyy myös taimilavan teelmä, vanhoista ikkunoistamme ja mistälie painekyllästetyistä jätelaudoista. Sininen (kärpäsiä torjuva?) eriste taisi jäädä yli asuntovaunun rakennushommista.  Istutin jo hentoisia valko-, puna- ja kukkakaalin taimia lavaan, jonne aikaisemmin olin kylvänyt salaattia ja tilliä sekä istuttanut yhden pienen orvokintaimen. Koulin kesäkurpitsoita, avomaan kurkkuja ja istuttelin suurimaan osan gladioluksista isoihin ruukkuihin. Kuskasin vaunuilla vielä täysiä vesikannuja ja kanistereita kasvihuoneeseen huomispäiväksi lämpenemään, ja napsaistuani vielä pari kuvaa vuokoista sekä kukkimistaan aloittavista pikkunarsisseista ajattelin, että puutarhahommat riittävät tältä iltapäivältä. Tosin äsken huomasin, että härkäpapu on vielä kylvämättä, joten taidan käydä illan päätteeksi vielä sen tekemässä. Ja jos tohtisi jo piilottaa muutaman ituperunankin kohopenkkiin?                                



Posliinini

Taannoin kun pikkusiskollani oli syntymäpäivä ja kun en ollut sen kummempaa korttia edes lähärättänyt, niin laitoin hänen fb-seinälleen viimekeväisen kuvan ensikertaa kukkineesta posliinikukastani. Molemmat siskot ihastelivat sitä kovasti, isosisko ihmetteli, että olin saanut sellaisen kukkimaan, hänen ikiaikainen haavensa kuulemma. No, enhän minä sitä ollut saanut kukkimaan, kun aivan varkain - ja silkasta Jumalan armosta - olivat nuput ilmestyneet. Olin vain antanut kukan roikkua amppelissa ikkunalla, kastellut silloin tällöin, muttei liikaa.
Kun sitten oli tullut tuo kasvini puheeksi (silloin huhtikuussa, siskoni synttärien seudulla), niin tulin taas katsoneeksi kukkaa vähän tarkemmin. Eikö mitä!? TAAS nuppuja, ja peräti yhteensä viisi terttua. Iloitsin jo valmiiksi, jotta jos meillä on valmistujaiset, niin kukat on jo valmiina. Koetin taas ottaa siitä sitten kännykällä kuvia, mutta en millään saanut kaikkia terttuja mahtumaan silläviisiin, että olisin saanut kuvan riittävän läheltä. Tuosta kuvasta näkyy toinenkin suosikkini, Asparagus setageus eli unelma. Kyllähän minä jukastakin tykkään, mutta tuo taustalla näkyvä on kasvanut tuollaiseksi pitkäksi hujopiksi, jotta pitäisi panna pää poikki ja multien alle.

Nyt meinaan koklata sellaistakin hienoutta, mitä ennen en ole yrittänyt, että määritän tämän tekstin julkaisuajaksi tiistain 15.5. klo 12.30. Kattotahan, kuinka ämmän käy.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Tommi

Taas vähän musaa. Kalenius oli aikanaan kuopuksemme riparilla Vuokatinrannassa yhtenä opena.


Ja tietty julkimosta piti napata kuva: Tommi Kalenius

On mukavaa saada uusia kasvoja, ja erityisesti ääniä ja säveliä gospelrintamaan. Kaleniukselta on syntynyt jo useampia helmiä. Eräs helmistään ehkei kuulu gospel-genreen, mutta haittaakse?

Jostain syystä olen tykästynyt tähän Ihminen on ihmisiä -biisiin, jota olen kuullut Radio Deistä työmatkoilla.



sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Se posti

Nykyisin kirjeitä tulee enää niin harvoin, että niistä harvoista on sitä suurempi ilo. Yleensä. Sain odottamatonta postia torstaina. Seurakunnalta. Tavallisesti seurakunnalta tulleissa kirjeissä on päällä meidän molempien nimet, mieheni ja minun. Tällä kertaa oli vain minun nimeni. Oudoksutti. Vielä enemmän kun olin avannut ja lukaissut sen. Kirje oli osoitettu pineryhmänvetäjille ja se oli kutsu viikonlopputapahtumaan toukokuun loppupuolella. Mikä ihmeen pienryhmävetäjä minusta on muka yhtäkkiä tietämättäni tullut? Kelasin hetken ja päättelin sitten tykönäni, että asia liittyy käsityöpiiriin. Nyt kun Tuulakaisa on eläkkeellä eikä kukaan diakoneistakaan pysty olemaan vakituiseen mukana käsityöpiirissämme, niin vedämme piiriä yhteisvastuullisesti Hellin ja Aulikin kanssa. Se ei tarkoita juuri muuta kuin ovista ja värkeistä huolehtimista, ehkä osin ideoinnistakin. En katso olevani silti mikään pienryhmänvetäjä. Kirje oli mielestäni tullut väärään osoitteeseen. Myös jokin sisällössä oli minun näkökulmastani väärin. Siinä kun oli präntättynä: "Perjantai-illan opetuksen aiheena on Luotu ja kutsuttu. Tämä ilta on siis vain pienryhmien vetäjille tarkoitettu... Lauantai ja sunnuntai ovat tarkoitettu jokaiselle kiinnostuneelle." Ettäkö johonkin seurakunnan tilaisuuteen olisi kutsu vain minulle, mutta ei miehelleni? Se ei passaa. Kirje kuorineen meni samaa tietä paperinkeräykseen. Miehelleni en kertonut mokomasta erottelusta halaistua sanaa.
Osaako joku perustella minulle, miksi seurakunnassa pitäisi olla tai miksi tarvitaan opetusta/ raamattutunteja suljetuin ovin?

Toukokuun toka sunnuntai

Minut herätettiin tänään satakielen laululla. Mies istui sängynlaidalla kahvitarjottimen kanssa odottamassa, että herään avautuneesta ikkunasta tulvivaan linnunlauluun - tai sitten raittiiseen tuulenhenkäykseen.
Äitienpäivälahjaksi hän oli pessyt eilen leipomalla tekemäni tiskiröykkiön (nisun lisäksi tein sitruunakiisseli-marenkitortun, jota olemme tänään maistelleet). Kukan olin saanut jo aiemmin. Tämä passaa mulle, pieteetti. Äitienpäivä on aina tuntunut minusta jotenkin kiusalliselta, jo silloin, kun omalle äidille annoin kortin jättämällä sen pöydälle äidin löydettäväksi hänen palattuaan navetasta, kun ei kehdannut muuten.
Mutta äitienpäivälounaasta silti nautin, kävimme siellä jumiksen jälkeen kolmestaan (lapsista vain esikoinen oli kotona). Miesten raamattupiiri perinteisesti järjesti lounaan, lähetystyön hyväksi.
Niin, ja oppilaiden kanssa äitienpäivään tietty satsattiin. Ensimmäiset kylvöt (samettikukka) tehtiin jo maaliskuussa muistaakseni, taisi joihinkin taimiin ehtiä kehittyä jo nuppukin äitienpäiväksi. Pari viikkoa sitten kylvettiin vielä ruusupavut, jotka ehtivät kasvaaroikastaa miltei kyynärän mittaisiksi. Perjantaina sitten yksi koritehtävistä oli äitienpäiväkukkien paketointi. Siten pystyin avustamaan joka oppilasta vuorollaan, kun muut tekivät omavalintaisia koritehtäviä omaan tahtiinsa (ja tietysti paketointipaperit olivat kierrätysmatskua, saamistani kukista säästämäni kukkakauppojen isot paperit). Kortti tehtiin keskiviikkona, tällä kertaa pitsipuseronmallinen, jostain askartelulehdestä idea. Lähetin sitten torstaina (kauhealla kiireellä) samanmalliset äidille ja anopille. Lehden mallissa myös kauluksien pitsinä oli käytetty kakkupaperia, mutta sen sijaan leikkasin oppilaille koristesaksilla reikänauhasuirot vanhasta näytelmävihosta.



Palattuamme lounaalta poikkesimme apsista vispikermaa, kun olin ottanut eilen sulamaan hillaa ja täytekakun pohjan palasia. Olin aikaisemmin paistanut kakkupohjan kääretorttumaisesti pellillä ja leikannut siitä ympyrän irtopohjavuokaan tyrnikakun pohjaksi, nyt sitten pakastetuista ylijäämäreunoista tehtiin hillan ja kermavaahdon kanssa pikkuinen täytekakku.

JK. Tyttäreltä tuli sähköpostitse taas upea äitienpäiväkukka. Ja kuopus palasi Oulun reissultaan ja toi mulle pussillisen bilar, Sveriges mest köpta bil. Ärrä oli ollut auki... Ja nyt on pussikin auki ja kovasti vajentunut. Röyh.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Matoja, myyjäiset ja musaa

Nyt niistä myyjäisistä - mutta ensin kastemadoista, joita sateiden takia on pyrkinyt asvaltille kuivattelemaan. Eskarin pojat ovat nyt niitä keränneet kaksi päivää onkimistarkoituksessa. Luokasta löytyi astioita matojen kotiin kuljetukseen. Yksikin poika aikoi laittaa sen matopurkin jääkaappiin yöksi odottamaan onkireissua. Ehdotin, että kysyy kuitenkin äidiltä ensin. Johdattelin oppilaita löytämään vastauksen kysymykseen, miksi matoja ilmestyy asvaltille sateella.
Vaikka eilen oli aivan herttainen koulupäivä, niin olin kotiin tultua ottaannuksis ja lapaannuksis. Istuin kahvittelemaan ja lukemaan posteja jaksamatta fundeerata saati toimia. Onneksi lehtimainoksista muistin, että mulla on äitienpäiväkortit vielä lähettämättä. Kello oli silloin neljä, mutta kun panin töpinäksi, kirjoitin kuoret ja hyppäsin pyörän selkään, niin ennätin ennen puolta viittä postiin. Siihen mennessä toimitetut lähetykset ehtivät saman päivän kuljetuksiin. Palasin kotiin kaupan kautta, talkkunaa, viiliä ja muuta mieleen juolahtanutta. Viideltä olin kotona ja mies oli laittamassa ruokaa. Hänen puhelimensa soi vähän yli viiden. Siellä oli Pate, joka kutsui meitä myyjäisiin. Olemme aina tavanneet käydä syömässä ja ostoksilla seurakunnan lähetys- ja diakoniamyyjäisissä. Nyt olin tyystin unohtanut, vaikka mulla oli sitä merkintä kännykän kalenterissa. Asiakkaita oli hintsusti, niin Pate oli ruvennut soittelemaan vakioasiakkaille. Kun riisi oli kypsynyt ja kun saimme syötyä, niin painattelimme fillareilla seurikselle ja ehdimme juuri ennen kuutta. Siellä jo rahoja laskettiin, mutta toki meille vielä myytiin makaroni- ja kaalilaatikoita, lihakeittoa, T-paitoja, pullaa, kakkuja ja vielä vohvelikahvitkin juotiin paikan päällä. Mutta illan kirkkokonserttiin emme jaksaneet jäädä. Se olisi alkanut vasta seitsemältä. Sanoinkin miehelleni, että eivät ison kirkon kuorolaiset kuitenkaan tule meidänkään kuoron konserttiin...  Siitä puheen ollen, kohta täytyykin alkaa varustautua sadekamppeisiin. Meidän kuoroharjoitukset pidetään poikkeuksellisesti perjantaina, että pari sellaistakin laulajaa  pääsee mukaan, jotka eivät viikolla pääse. Meillä ei ollut keskiviikkona lainkaan harjoituksai, mikä sopi minulle hyvin, koska en olisi silloin kuitenkaan ennättänyt.

torstai 10. toukokuuta 2012

Neito ja ylioppilas

Mun piti kirjoittaa eräästä postista, jonka sain tänään. Sitten olisin voinut kirjoittaa vaikka myyjäisistä ja kastareista, mutta taidan mennä aikaisin maata ja kirjoittamisen sijaan lisään tähän vielä yhden musavideon, jonka satuin bongaamaan. Kuulimme tämän koskettavankauniin ja surumielisen laulun ensimmäisen kerran Maaritin konsertissa täällä kotikaupungissamme.
Laulun nimi sopii tähän ajankohtaan, ovathan ylioppilastulokset tulossa jo ensi viikolla. Laulun sisältö ei juuri liity kirjoituksiin.



Vanha Isäntä

Tuli mainittua eilen eräs nuoruuteni ihastus, Vanha Isäntä, niin laitanpa tähän siitäkin videota, juutuupistahan näitä löytyy. Tosin Vanha Isäntä -valikoima oli pikkarainen: Kuuskytluvun kauan soiva blues, Onkimiehn blues ja tämä, joka edustaa tyypillisempää Vanhan Isäntä -ohjelmistoa. Pikkupoikamainen Olli Havisto puhaltaa tinapilliin, basisti Juha Tikkakin on vielä kovin siloposkinen. Seppo Sillanpäähän nähtiin viuluineen jo eilisessä videoleikkeessä, mutta tuota toista viulistia en tunnista. Vanhan Isännän vakioporukkaan sen sijaan kuului katsojista katsoen oikeassa laidassa soittava Timo Vakkilainen. Oi niitä aikoja, kun bändi vieraili Kauhajoen liikuntahallissa pitämässä koululaiskonsertin... En sitten tohtinut mennä pyytämään nimmareita velipojan c-kasettikansilehteen :(

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Pitkän päivän ilta

On väsy. Kohta sauna on lämmin, siellä kun lasten jälkeen pääsen käymään, niin sitten kaadun petiin. Tulin työpaikalta vähän ennen iltakahdeksaa, ja parin viimeyön huonot nukkumisetkin painavat. Lasten esitykset menivät kyllä riittävän hyvin, vaikka kulisseissa meinasi tulla hiki sotkuun menneen oravapuvun kanssa.

Ei sillä hyvä, että unen tuloa jouduin odottelemaan ja että heräilin ja näin levottomia unia. Tuli vielä mentyä liian myöhään eilen nukkumaankin, kun en malttanut jättää kesken euroviisujen karsintojen katsomista,  vuodelta 1975. Vaikka hyvin tiesin, miten siinä tulee käymään, niin silti piti seurata pistelaskua silmä kovana. Pihasoittajien Viulu-ukko on yksi parhaiten menestyneistä suomalaiseuroviisuista, ja mielestäni se myös on yksi parhaista. Erityisesti tässä lämmittää viulisti Seppo Sillanpää, joka soitti aikanaan myös mm. Vanhassa Isännässä.





tiistai 8. toukokuuta 2012

Jo on kirves pantu auton kyytiin

Huomenna olisi tarkoitus ilmaisutaidon kerholaisten kanssa esittää pienimuotoista ohjelmaa kotijoukoille, toivoen erityisesti äitien pääsevän katsomaan keväistä ja osin äitienpäiväaiheista ohjelmatarjontaa. Neljästä ohjelmanumerosta viimeisenä esitetään runomuotoinen kertomus oravasta ja miehestä, joka oli tulossa kaatamaan tupsukorvan kotipuuta. Runon mukaan miehellä piti oleman kirves olallaan. Mistäs minä kirveen? Oikeaa en missään nimessä uskalla antaa oppilaan käteen. Kysyin mieheltä, sattuisiko hänellä olemaan kirveen irtovartta. Ja olihan hänellä, katkennut varsi. Siihen hän värkkäsi tekemäni kartonkimuotin päälle superlonista ja hopeateipistä terän. Nyt on kirveen jäljennös auton penkillä, yhdessä muovikuusen kanssa. Vähän taas homma edistyi. Mutta monta asiaa vielä voi mennä pieleen... Viime yönä jo unissani jouduin vetämään kevätjuhlan. Tämä on taas tätä. Mistähän saisi jonkun kuvaamaan esityksiä?  

Mies ei kuulemma tarvitse enää sitä kirvesvartta, joten tekele saa jäädä koululle rekvisiitaksi.

maanantai 7. toukokuuta 2012

"Sitä mitä en tahdo, minä teen"

Sunnuntaina kyllä paisteli aurinko, mutta tuuli niin kylmästi, etten kauaa ollut ulkohommissa. Käänsin vähän maata, että mies sai rakentaa vähän pidemmän lavan mulle. Hän halusi minun saavan käyttööni molemmat ikkunaruudut. Ja sehän mulle kyllä passaa.
Sisällä sitten ryhdyin kahteenkin urakkaan, joita inhoan melkeinpä eniten kotihommista. Silittäminen on sinänsä sopivaa puuhaa kylmällä säällä, siinä tulee (tuskan) hiki. Mutta kun piti parin puseroni jälkeen silittää ikkunaverhot - jotka olivat roikkuneet tuulettumassa ulkona parisen viikkoa - niin piti minun ne saman tien ripustaa ikkunaankin, muutenhan vihattu silitys olisi ollut turhaa vaivaa.  Verhojen ripustusta olin siirtänyt (hamaan tulevaisuuteen/ pois mielestäni) siitä saakka, kun kietaisin jouluverhot pois. Se on mielestäni kivuliaampaa kotityötä kuin mikään muu (lukuunottamatta palovammoja, joita silityksestä saa), ottaa niskaan ja  käsivarsiin. Enpä minä sitten juuri verhoja ripustele saati vaihtele muualle kuin tänne olkkariin, missä ne saattaa toisinaan osua muidenkin kuin omiin silmiin.
Tällaista tämän mun toivoton siivoskelu on: täytyy yrittää saada läjiä ja kasoja pois tuolien karmeilta, sohvalta ja nurkista, ennen kuin voi ajatellakaan varsinaista siivousta luuttuamisineen ja pölyjen pyyhkimisineen. Pyykistä haettuja pellavaliinoja ei voinut kääriä kaappiin silittämättä, eikä verhojakaan voinut jättää sohvakalustoa verhoamaan. Pöh.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Kinnas

Kyllä suomen kieli on sitte jänskää. Ja kyllä sitä kaikenlaista putkahtaa mieleen pyörän selässä. Niin kuin tuo kinnas ja sen kaksi merkitystä. Olin jo noussut kirkonmenojen jälkeen tandemin selkään, kun mies vasta nosti koipeaan (älkääpäs nyt siellä!) ja jätti sen venymään tangolle. Minä heti hoputtamaan häntä satulaan, nälkääni ja viluani valittaen, että nyt mennään. Hän totesi, että pakko oli vähän venyttää kun niin kinnas. Mä kuulin vain "kinnas" ja ihmettelin, näkikö hän taas jossain pudonneen kintaan.

lauantai 5. toukokuuta 2012

Sotkevaa ja tutkivaa siivousta

Viikolla iloitsin jo etukäteen tulevasta lauantaista: koko päivä kotosalla, ei tarvitse edes jumppaan lähteä. Rukoilin Taivaan Isältä, että saisin sitten olla terveenä, jotta jaksaisin siivota.
Joopa joo, olen koko päivän siivonnut. Mutta mitään jälkiä ei siivouksistani ole näkyvissä. Ellei mies olisi tiskannut ja samalla pyyhkinyt keittiön pöytäpintoja, täällä näyttäisi siltä, että olisin vain sotkenut koko päivän. Onhan se niinkin. Koulimisesta tulee aina vähän sotkua, samoin kaikenlaisesta penkomisesta ja lajittelusta, jonkalaista mun siivoukseni tahtovat aina olla ainakin aluksi. Ja yleensä se jääkin siihen, kun voima ja into lopahtavat. Tai tulee jotain muuta mielenkiintoisempaa. Niinkuin netti tai Taru Sormusten Herrasta.
Juuri äsken lopetin yhden siivousurakan: siivosin Seijalta saamani reseptileikkeet paperinkeräykseen. Olin toki päättänyt jo edellistä reseptikassillista tyhjätessäni, että enää en jemmaa paperisia reseptejä enkä huoli niitä vastaanottaa. Mutta en sitten saanutkaan sanottua 78-vuotiaalle mummelille, joka luuli tekevänsä palveluksen ja lahjoituksen, että en halua vaivoikseni mokomia. Tuokin siivous vei turhan monta minuuttia, kun en tapojeni orjana voinut vain rojahuttaa koko kassin sisältöä kerralla keräykseen, vaan piti selata joka sivu läpi, jos niissä kuitenkin olisi jotain säilyttämisen arvoista.

Tähän vielä loppuun kevätlaulu, joka on soinut päässäni ja jota myös hoilasin vappuna tandempyöräillessämme.

torstai 3. toukokuuta 2012

Halausjäämiä

Tänään töiden jälkeen ehdin hyvin järjestää luokan aamuksi valmiiksi: koritehtäviä. Ehdin yläkoulullekin ihan opettajainhuoneeseen asti, kimppakyytiläistä noutamaan. Siellä lehtori Musa kaappasi minut halaukseen pitkästä aikaa tavatessamme. Autoon palatessani huomasin, että minuun oli jäänyt hänen partavetensä tuoksu. Mutta ennen kuin olin ehtinyt edes ulos asti, eräs entinen maahanmuuttajaoppilaani juoksi perääni: "Arvaa mitä? Me olemme saaneet positiivisen päätöksen!"  Siinä tuli taas lämmin halaus, kuitenkin ilman tuoksuja. Opiskelupaikankin hän oli jo saanut täältä lähistöltä.
Sekä halaukset että hyvät uutiset olivat omiaan selättämään mitättömät harminaiheeni.   
Ja aivan kuten arvasinkin, tämäniltainen konsertti oli lopullinen niitti harmitukselle. Mies totesi konsertin jälkeen, ettei muista missään muussa konsertissa nauraneensa niin paljon. Hän kiteytti osuvasti: kolme showta samana iltana: musiikki, laulu ja stand up -komiikka. Niin, ja sitten vielä ne Hillelille tyypilliset erikoisuudet: flyygelin kannen käyttäminen rytmisoittimena ja oikean jalan käyttäminen koskettimilla... Mihin kategoriaan ne kuuluisivat?

Kaikenlaista harmia


Pientä söhlintää ja sählintää ollut nyt viime päivinä, yksi isohkompi pettymyskin. Se nimittäin, että sukutapaaminen peruttiin vähäisten ilmoittautumisten takia. Määräaika meni umpeen vapunaattona. Eikä minun veljenikään ollut ehtinyt hiffata, että sinne piti ilmoittautuakin... No, jospa se ei ollut nyt sen aika, arveli tapaamisen järjestelyvastuuryhmässä ollut äidin serkku.
No, koululaisten kanssa on taas takuttu, olen sortunut korottamaan ääntäkin. Meidän luokan iskulauseeksi sopisi: "Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo", koska päivä lähtee yleensä takkuisesti, mutta tunnelma paranee loppua kohti, niin kuin tänäänkin. Nyt kehittelen tuossa taas uutta ideaa sääntökuuria varten.
Muistissani tai peräti hoksottimissani on kans jotain kummaa häikkää. Eilen illalla sovittiin kuorossa, että pidetään ylimääräiset harjoitukset perjantaina. Eikä käynyt mulla mielen vieressäkään, että olin jo menossa aivan muualle, pienemmän lauluporukkamme kanssa keikalle sapattiaterialle. Sattui kuorossamme olemaan toinenkin, joka on sinne ostanut lipun, niin hän tuli siitä supattamaan mulle harjoitusten jälkeen. Mihin olisinkaan muussa tapauksessa muistanut itseni perjantaina lähettää...
Sekin pikkaisen stressiä heruttaa, kun kuopus ei tee mulle selväksi, valmistuuko hän tänä keväänä vai ei. En viitsisi millään ruveta turhan päiten siivoamaan. Leipomuksia olen vähän tehnyt pakkaseen, mutta se ei jää turhaksi, vaikkei kutsuja järjestettäisikään.
Eilen illalla harmitti vähän sekin, kun olin erheellisesti kuvitellut, että tänään olisi vapaailta ja ehtisin jotain siivousta kuitenkin aloittaa, kun ei ole käsityöpiiriä. Kunnekkas muistin, että on se Hillel Tokazierin konsertti... Noo, jospa konsertin jälkeen ei enää yhtään harmittaisi.



keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Jeesus voitti!

Alivaltiosihteereiden lisäksi telkkarista on tullut muutakin huumoriohjelmaa. Vappuna nauratti uutiset: Samalla kun kerrottiin poliittisista vappupuheista, kuvaaja näytti erästä rintanappia, jossa oli teksti: "Minä en äänestä Väyrystä". Juolahti mieleeni, että saattaisi olla hauskaa omistaa nappi, jossa lukisi "En minäkään" - ottamatta nyt kantaa sen kummemmin keskustan politiikkaan. Eihän sen napin tarvitsisi liittyä juuri tuohon kyseiseen nappiin.
Samassa uutislähetyksessä kerrottiin tietty vappumarsseistakin. Ja kuinkas ollakaan, suurimman suosion ja marssijamäärän keräsi Jeesus-marssi! Hassua vaan, että uutisen lukemisen kohdalla näytettiin punalippuja kantavaa joukkoa... Poika arvelikin, että tuo kuva taisi olla Mooses-marssilta.

Pöllin pöllin

...mutta en ottanut siitä kuvaa, niin kuin en niistä kahdesta vihreästä viinipullostakaan, jotka ojasta tonkaisin palatessani äskettäin kuoroharjoituksista. Mutta sitä pölliä silmäilin jo eilen, kun pyöräilimme tandemilla sen ohi. Silloin jo sanoin miehelle, että jos tuo koivuhalko on tuossa tien sivussa vielä huomenna, niin korjaan sen mukaani. Mies vain meinasi, että pitääpä olla hissunkissun, jos emäntä meinaa tulla halon kanssa kotiin.

tiistai 1. toukokuuta 2012

Pasi, Jyrki ja Simo

Katsoin taas sunnuntai-iltana Alivaltiosihteerien virallista televisio-ohjelmaa. Siinä muun muassa haastateltiin viiniasiantuntijaa. Osion otsikkona oli: Mikä viini kaurapuuron kanssa? No, ei se vielä mitään, mutta mä repesin, kun haastattelija totesi katsojille: "Kysymme nyt viiniasiantuntijalta, mikä viini sopii minkin ruuan kanssa."