Nykyisin kirjeitä tulee enää niin harvoin, että niistä harvoista on sitä suurempi ilo. Yleensä. Sain odottamatonta postia torstaina. Seurakunnalta. Tavallisesti seurakunnalta tulleissa kirjeissä on päällä meidän molempien nimet, mieheni ja minun. Tällä kertaa oli vain minun nimeni. Oudoksutti. Vielä enemmän kun olin avannut ja lukaissut sen. Kirje oli osoitettu pineryhmänvetäjille ja se oli kutsu viikonlopputapahtumaan toukokuun loppupuolella. Mikä ihmeen pienryhmävetäjä minusta on muka yhtäkkiä tietämättäni tullut? Kelasin hetken ja päättelin sitten tykönäni, että asia liittyy käsityöpiiriin. Nyt kun Tuulakaisa on eläkkeellä eikä kukaan diakoneistakaan pysty olemaan vakituiseen mukana käsityöpiirissämme, niin vedämme piiriä yhteisvastuullisesti Hellin ja Aulikin kanssa. Se ei tarkoita juuri muuta kuin ovista ja värkeistä huolehtimista, ehkä osin ideoinnistakin. En katso olevani silti mikään pienryhmänvetäjä. Kirje oli mielestäni tullut väärään osoitteeseen. Myös jokin sisällössä oli minun näkökulmastani väärin. Siinä kun oli präntättynä: "Perjantai-illan opetuksen aiheena on Luotu ja kutsuttu. Tämä ilta on siis vain pienryhmien vetäjille tarkoitettu... Lauantai ja sunnuntai ovat tarkoitettu jokaiselle kiinnostuneelle." Ettäkö johonkin seurakunnan tilaisuuteen olisi kutsu vain minulle, mutta ei miehelleni? Se ei passaa. Kirje kuorineen meni samaa tietä paperinkeräykseen. Miehelleni en kertonut mokomasta erottelusta halaistua sanaa.
Osaako joku perustella minulle, miksi seurakunnassa pitäisi olla tai miksi tarvitaan opetusta/ raamattutunteja suljetuin ovin?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti