sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Koontia

Viikontakaisen ryöstöretkemme saaliista aika suuri osa on vielä piilottamatta. So. omenoita riittää edelleen paloiteltavaksi. Sosetta on jo nyt 13 lasipurkillista ja pakastimessa rasioita nokko. Eilen kuitenkin käynnistin isomman pakastimen, joka on saanut olla koko kevään ja kesän tyhjillään. Eiliset leipomukset ovat siellä jo, nyt pitäisi mennä sammuttamaan pikkupakastin ja tyhjäämään sen sisältö tuohon isompaan. Sinne mahtuu sitten vielä lisää omenasosettakin. Ennen pakastinoperaation loppuun saattamista halusin kuitenkin jotain skrivata up, kuten Pertti Vähätalo asian ilmaisi muinoin orientoiva praktikum -luennoillaan.

Itsiäni saan syyttää, että suostuin sittenkin ehdokkaaksi. Vaalikoneisiin vastaamiseen menee luvattoman paljon aikaa. Minulta ei sentään niin paljon kuin mieheltäni, mutta liikaa kuitenkin, vaikka vastasinkin vain niihin kolmeen, joita mainostettiin tärkeimpinä. Tuskin sillä kuitenkaan on kauheasti merkitystä äänestystulokseen, niin kuin ei silläkään, että loin erikseen Facebook-sivun. Tykkäämisten määrä ei taatun varmasti ole suhteessa äänimäärään.

Facebookista puheen ollen, luin sieltä juuri äsken, että rakastettu kunnianarvoisa rovasti Risto Santala on kuollut. Hän oli saanut iäisyyskutsun keskiviikkona, joka sattui olemaan juutalaisten jom kippur, suuri sovituspäivä. Hän oli suuri Jumalan mies. Hänessä oli jotain samanlaista lempeyttä ja isällisyyttä kuten Erkki Lemisessä ja Erik Ewaldsissa.

Uniakin olen taas katsellut. Erityisesti on jäänyt mieleeni uni vuosia sitten kuolleesta kummisedästäni. Unessa hän tuli tervehtimään yhdessä poikansa kanssa. Outoa oli se, että unessa Sauli-setä oli paljon minua lyhyempi, minun piti kyykistyä häntä halaamaan.

Eilinen leipomapäivä meinasi alkaa katastrofin poikasella. Keitettyäni vaniljakastikkeen (tai kiisselin, en ole varma paksuusasteesta) aloin valmistella edellisiltana paloiteltuja omenoita uuniin. Ja ennen kuin ehdin harkita, olin jo aloittanut pullataikinan teon, vaikka sekä jauhot että kananmunat olivat vähissä. Menin herättelemään miestäni kauppaan, mutta hän olikin jo hereillä - tietokoneella, niitä vihoviimeisiä vaalikoneita käyttelemässä. Koetin olla liiaksi hoputtamatta säilyttääkseni kotirauhan. Kahden litran hiivasokerivesi meinasi ehtiä kuoheltaa pöydälle ennen kuin pääsin tekemään taikinan valmiiksi. Siinä miestäni odotellessani päätin ihan ääneen, että ensi kerralla - ja kaikilla seuraavilla kerroilla - käyn itse etukäteen kaupassa ennen leivontaan ryhtymistä. No, sillä välin kun kovan onnen pullataikina nousi, paistoin uunissa kesäkurpitsakakkua, johon olin käyttänyt ne kaikki loput munat, jotka olivat jääneet vaniljakastikkeesta. Nyt on taas tiun verran munia kaapissa, ettei ihan heti lopu. Kun sitten pullien paistuttua olin tehnyt vielä puolukkarahkapiirakkaa, mies laittoi uuniin kanaa ja fileiden paistuttua ladoin uuniin lasipurkkeja omenasosetta varten. Iltapäivällä lähetin sitten jumppanaisille sähköpostia, etten tulisikaan tänään jumpalle, kun pitäisi ehtiä vielä mansikkamaakin perustaa hyvän sään aikana. Vanhin kohopenkkini muuttui mansikkamaaksi. Tyhjäilin myös kasvihuonetta. Illalla sitten katsottiin Narniaa saunan jälkeen. Aamulla mies tuli herättämään ennen yhdeksää. Ties mihin asti olisin nukkunutkaan. Menimme yhdeltätoista perhekirkkoon tandemilla. Alkaa olla viimeiset tandemkilometrit tälle suvelle. Pimeällä sillä ei voi ajaa, koska siinä ei ole lamppua. Ja kohta pudonneita, märkiä lehtiä alkaa olla niin paljon, että on vaarana liukastella.

Ai niin, se pakastin...  

perjantai 28. syyskuuta 2012

Talvivarastoa

Joko hellittää? Vaaliasiamiehen tärkeimmät (lue: ainoat) tehtävät on hoidettu, ehdokaslistat toimitettiin keskusvaalilautakunnalle hyvän aikaa sitten ja eilen keskusvaalilautakunnalta saadut ehdokkaiden numerot tiedotettiin ehdokkaille ja järjestöpäällikölle.
Muuten ovatkin illat menneet säilönnän merkeissä. Tiistaina päivitin facebookia:

"Kolme vuokaa uuniomenoita, pellillinen omenapiirakkaa, höyrykattilallinen sosevärkkiä... ja vielä on lähes sata litraa maasta poimittuja punakaneleita odottamassa jalostusta. Siitäkin huolimatta, että oma puu tuotti hassut seitsemän raakiletta."

Isosiskoni oli kommentoinut nätisti "jostain tuli mieleen viisi leipää ja kaksi kalaa..."

Tiistai-iltana oli kesäkurpitsoiden vuoro: raastetta pakastimeen sekä viiden litran kattilaan yhdessä puolukan ja hillosokerin kanssa. Eilen jatkui omenasouvi yhden höyrykattilallisen verran. Edellisen sose-erän pakastin, nyt keitin hillosokerin kanssa ja purkitin. Vielä riittää kökkää viikonlopuksi. Omenankäsittelystä tulee ihanat tuoksut. Ihanaa hommaa, ellei aina välillä polttaisi näppejään purkkeja varittaessaan.


Ehdin kirjoittaa tämän postauksen nyt, kun työpäiväni loppui ja kun odottelen yli kahteen saakka ennen kuin lähden kimppakyytikollegaa nappaamaan kyytiini. Mutta nyt luokkaa siivoamaan ja toivon mukaan valmistamaan jotain maanantaiksi valmiiksi.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Koulunpito on hieno laji

Viikonlopun lyhyiksi jääneet yöt ottivat veronsa. Onneksi ei kuitenkaan vielä ratissa, vaikka miltei koko 40-kilometrisen matkan ajan tunsin, miten uni yrittää yllättää. Kotona sitten kahvikupillisen jälkeen kaaduin sohvalle torkuille, niin kuin kaksi viikkoa sittenkin ennen heprean kielen kurssia. Silloin voimiani verotti flunssan jälkimainingit.
Mutta tarkoitukseni oli kirjoittaa viime viikon helmihetkistä koulussa, erityisesti kahdesta. Takaperoisessa järjestyksessä: perjantaina matkalle lähdössä oleva poikaoppilaani palasi vielä takaisin ovelle ja halasi minua lähtiäisiksi. Meinasi tulla kyynel silmiini. Kääntyi vielä potkulautansa päällä vilkuttamaan.
Tiistaisin pidän uskontotunnin kakkosluokkalaisille. Viime tiistaina askartelimme tulitikkuaskeista rukousrasioita  päällystämällä niitä huopasuikaleilla. Valmiisiin rasioihin sai piilottaa oman rukouksensa. Laitoin taululle malliksi sanat kiitos, auta ja anteeksi ja kerroin, että yksi sanakin riittää. Ja vaikka laittaisi tyhjän paperin, niin sekin riittää. Yksi poika kirjoitti "auta, että Kärpät voittaa tänään Ässät". Omassa epäuskossani kysyin häneltä, että mitä sitten pitäisi asiasta ajatella, jos Kärpät häviäisikin. Illalla sitten havahduin, kun kuulin urheiluruudun alkavan. Tavallisesti en seuraa minkään sortin urheilua, mutta nyt rupesin kyselemään mieheltäni, miten Kärppien on käynyt. Ja tietysti myös kerroin hänelle, miksi olin poikkeuksellisesti asiasta kiinnostunut. Kyllä meitä ihmetytti ja nauratti, kun näimme Kärppien maalia ja numeroiden kohoavan lukemiin 5-0. Ilmeisesti lopputulos oli ollut peräti 6-0, koska koulussa seuraavana päivänä tuo kyseinen poika minut nähtyään tuli heti kertomaan tuloksesta. Kerroin tapauksen eskareillekin. Sen, miten itse olin ajatellut, ettei Taivaan Isä tuollaisista pyynnöistä niin piittaa, kun ei se ole niin tärkeää, kuka voittaa ottelun. Mutta kenties Taivaan Isä halusi, että tuo tokaluokkalainen saa vastauksen pyyntöönsä, joka hänelle kuitenkin oli tärkeä.   

lauantai 22. syyskuuta 2012

Väliaikatietoja

Käsityöpiiri pyörähti taas torstaina käyntiin. Vein paljullisen pihlajanmarjoja, joista teimme kransseja ja linnunruokaroikottimia. Vaan enpä hoksannut kuvaa ottaa. No, kyllä kaikki tietävät, miltä pihlajanmarjat näyttävät rinkulassa tai pötkylässä. Eilen illalla sitten olimme mieheni kanssa Uusheräyksen paikallisosaston johtokunnan kokouksessa "kutsuttuina asiantuntijoina", kuten emeritus kirkkoherra niin kauniisti ja ylevästi asian ilmaisi. Tärkeimpänä aiheena oli Uusheräyksen Kesäseurat, jotka ensi kesänä järjestetään täällä. Palaan aiheeseen lukemattomia kertoja vuoden mittaan eri foorumeilla.
Molempina iltoina iltamenojen jälkeen täällä kotona on ollut pystyssä kotistudio, jossa olen istunut kuvattavana ja jossa myös olen napsinut miehestäni kuvia. Kymmeniä "koevedoksia".
Ai miksikö? Vaaleja varten. Kas kun kävi niin, että käänsin takkini ja lähdin viime tingassa minäkin ehdokkaaksi. Olin jo alkukeväästä päättänyt, ettei minua nyt tarvita, eikä etenkään, jos saan mieheni houkuteltua ehdolle. Nyt olemme kuitenkin sitten molemmat liossa. Luulin pitkään erheellisesti, että vaaliasiamiehenä en edes voisi asettua ehdolle, mutta viime lauantaina rupesin eopäilemään asiaa. Sunnuntaina selvitin asian ja sitten kysyin paikallisosaston tyypeiltä ja tietty mieheltäni, olisiko ehdokkuudestani hyötyä vai haittaa.

Nyt täytyisi sitten äkkiä pukea ja lähteä tuonne keskustan torille pällistelemään ja pahimmassa tapauksessa tyrkyttämään esitteitä viattomille tai ei niin viattomillekaan ohikulkijoille. Äääähhh... Kirjoitus koulutyön ihanuuksista ja mukavasta kohtaamisesta Helsingissä saavat jäädä odottelemaan. Tänään tiedossa jotain superkivaakin, kunhan tuosta kaupunkikeikasta selvitään. Lähdetään hakemaan tytärtä ja sitten omppu- (ja kesäkurpitsa-)kyläilemään Millanin, koirien ja kissojen luo!

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Kukaa ei puhu mitää ja mäkin vaan kuuntelen (jotaki värkkööksiä taas)

Kattoppas, kun ei oo kukaa tänne kiriootellu horvihin mitää. Vaikka olovana olis ollu asiantynkääki. Kyllä mä meinaan jotaki viä kirioottaa siittä taannoosesta reissusta isoolle kirkoolle, ainaki yhyren tapauksen. Ja on nuo vaaliasiakki viä pärvöttämättä. Mutta ny jotaki aiva muummoosta. Työasioota. Taannoon kiriootin pehemomiekoosta, joita värkkäsimmä eskarin mukuloolle. No, nyn non sitte pyäriny kintuus, kun ei ne pysy pystys lelulooras. Funteerasin aikani, jotta mun tarttis ommella niille pussikko. Kattelin sille sopevan paikan leikkikomeron seinältä. Meinasin jo ottaa yhyren isoon kankahan kotia följyhnäni, mutten sitte ottanu. Eileen ehtoolla sitte yhtäkkiä välähti, jotta miksem mä tekisi sitä pussikkua ilimaasesta värkistä, kaffipussiista. Mittaalin ja räknäsin, ja rupesin sitte ompelemahan. Ja tottahan mun piti ottaa taas kuva valamihista. Ompelemisehen ei menny kun vajaa tunti, mutta meni mulla sitte nukkumahan meno vähä myöhälle, ja tänään on pitäny kismitellä ja haukotella perästäki.

 Tein vähä erimittaasia pussia, kun miekkojaki on lyhkäästä ja pirempää. Jostaki lymystäni löysin valamihin fankkuvärkinki. Tänään sitte yks mun kerholaanen, ekaluokkalaanen poika naulas pussin seinähän.
Paikka kaikelle ja kaikki paikalleen. Siihen sitä pitää yrittää tähärätä... eres tua työpaikalla. Ja ennen eläkkehelle lähtyä.

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Pohjolan valkea kaupunki

Töitteni jälkeen perjantaina lähdettiin ajelemaan junalle, joka toi meidät Helsinkiin iltapuoliyhdeksältä. Yleensä minua pelottaisi ilta pääkaupungissa, mutta nyt minulla oli oma turvamies rinnalla, niin pystyi rauhassa nauttimaan kaupungin kauneudesta.

Hotelli Arthur löytyi miehen ilmiömäisen karttamuistin avulla helposti. Huoneen numero 538 ovelta löytyi yllätykseksemme tällainen laatta:
Mies muisti heti, että kuopus oli tehnyt jonkin koulutehtävän Aino Kallaksen Sudenmorsiamesta. Huone oli ihastuttava. Vanhanaikainen ja kaunis. Kyllähän kaikki ne (muutamat) hotellihuoneet, joissa olen yöpynyt, ovat olleet siistejä, viihtyisiä ja kauniitakin, mutta koskaan ennen en ole ottanut kuvia niistä. Tämä oli omaa luokkaansa.
 "...yli katajaisen kankaan hiipii yö..." luki seinäsyvennyksessä.
 Erkkeri myös oli viehättävä. Yöksi vedin paksut verhot eteen, niin huone pysyi pimeänä aamuun asti. Olisimme nukkuneet varmaan kännykkäherätykseeni asti - ellei kännykkä olisi herättänyt... Minulla oli ollut mielessä illalla laittaa kännykkä kiinni tai äänettömälle, mutten kuitenkaan tullut tehneeksi sille mitään. Kuuden jälkeen heräsimme viestipiippaukseen. Normaali herätysaika minulle, mutta kun alkuyönä unen tulo viipyi erityisesti miehelläni. Liikenteen kohina oli kyllä mukavan tasaista, mutta yksi rääkäisy ja yksi hälytysajoneuvo katkoivat unta.
Huoneessa oli useampiakin huoneen henkeen sopivia tauluja, mutta ehdin ottaa vain yhdestä kuvan, oletettavasti Aino Kallas itse.
Junassa olin lukenut fb-kommenteista, että kollegani oli myös yöpymässä Arthurissa. Ja niinpä treffasimmekin aamupalalla. Maailma on pieni, Suomi vielä pienempi.
Hotelliyön lisäksi reissu Helsinkiin oli muutenkin mukava ja antoisa, vaikka naisten kokouksessa tuhdin marokkolaisruuan jälkeen minua alkoi armottomasti nukuttaa. Se oli se mokoma aamuyön viesti... eräältä kokousedustajaltamme, joka oli vailla kokousasiapapereita. Että jos minä saisin hänelle sellaiset hankittua. Kokouksessa annoin omani, mitä minä niillä teen.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Hesaan humputtelemaan

Koska perjantaina en ehdi kirjoittaa blogia, enkä lauantainakaan, käytän taas ajastusta. Tätä kirjoittaessani odottelen viimeistä puolukkalähetystä sekä tärkeää paperinippua. (Toisessa blogissani tuskittelin ja annattelin jo vaalipaperisodan nihkeyttä.) Mies haluaisi lämmittää tänäänkin (= torstaina) saunan, vaikka eilen jo saunottiin. Kas kun silloin sauna oli turhan viileä, vähän "haloonen", mikä johtui siitä, että enää yksi vastus oli kiukaassa ehjänä. Ja tänään mies on sitten asentanut uuden kiukaan. Halunnee testata, menikö oikein...

KD Naisten Liittokokous pidetään normaalisti lokakuussa, mutta nyt kun siellä on kuntavaalit tulossa pääle, niin otamme förskottia ja kokoustetaan jo tulevana lauantaina Lestadiolaisen lähetysyhdistyksen tiloissa Fredrikinkadulla.
Normaalisti olemme menneet sinne parin naisen kanssa samaa matkaa yöjunalla, mutta nyt ei kukaan täältä samalta suunnalta ole lähdössä, niin teemmekin miehen kanssa yhteisen retken. Ei kuitenkaan yöjunalla, vaan menemme jo huomenna Helsinkiin ja yövymme hotellissa. Pieni loma luvassa. Junaan tietenkin käsityö mukaan, ei tosin junasukkia (en ole opetellut sitä mallia) vaan todennäköisesti salomoninsolmuhuivia.

Perjantaiaamuna koetan mennä koululle ainakin puolta tuntia ennen (lienen lähdössä juuri kun tämä teksti ilmestyy), jotta kerkiän piilottaa valokuvasuunnistuskortit pitkin markkia. Ja koulupäivän jälkeen kiireesti kotiin ja pakkaamaan.

Hyvää viikonloppua! Bis zu Sonntag!

torstai 13. syyskuuta 2012

Cab Callowayn Minnie the Moocher

Vilukissi kirjoitti ollehensa keikalla. Vissihin yleisönä, jos mä oikeen ymmärsin ja muistan. Siä oli yleisöki päässy laulamahan jotta hoodihoo. Tämä biisi mulle tuli siitä ensteks mieleheni, ja tämä soli kuulemma ollu, eri esittäjä vaan.
Cab Callowayn esityksestä on juutuubissa monta versiota. Tämä on yliveto sikäli, kun paappa nuon jammaaloo.

Saldo

Palomiehet tulivat valot vilkkuen, dokkari pelaa, kassakone saatiin auki. Hyvä päivä eskarissa.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

"...joka oli talossa, jonka rakensi Jussi"

Varmaan tuttuja ovat tuon otsikon kaltaiset laulut, joiden säkeistöt kasvavat. Meidän työpaikalla otsikon lause on huulena sellaisissa tilanteissa, kun joku alkaa selvittää jotain asiaa juurta jaksain ja monen mutkan jälkeen vihdoin pääsee siihen pointtiinsa. Lause sopinee kuvaamaan myös sitä, kun aikoo ryhtyä johonkin touhuun, mutta ennen kuin sen voi aloittaa, pitää tehdä jotain muuta jne. Tähän tapaan:
Mies katkaisi pihlajasta oksia, jotka painuivat kattoa vasten. Samalla sain runsaasti marjaa kransseja ja linnunruokaroikottimia varten. Mutta mihin saisi ne marjatertut mahtumaan. Muistin, että kasvihuoneessa on yksi iso muovilaatikko, josta jo ruosin kesäkurpitsan rontot pois. Jos saisi laatikosta mullan ja sen alla salaojana olevan lecasoran pois, niin siihen mahtuisi pihlajanmarjoja. Halusin saada mullan erään kohopenkin päälle. Mutta sitä ennen siitä penkistä piti kaivaa perunaa alta pois. Lapio ja sanko avuksi. Sen jälkeen pääsin tyhjäämään multaa muovilaatikosta. Mullan alla oli kateharso, jonka alta sain lecasoran talteen tyhjään säkkiin. Sitten pesin paljun ja jätin sen valumaan. Kun olin ripustanut pyykin, siivonnut osan valkosipuleista purkkiin sekä kerännyt vadelmia ja viimeisiä mustaviinimarjoja, hain oksasakset repusta ja pääsin viimein katkomaan terttuja pihlajan oksista. Homma tosin tyssäsi parin rangan jälkeen, kun ähersin oksasaksilla haavan peukkuun. Nyt siinä on tukko, mutta pihalla on jo tullut pimeä. Jatkuu huomenna, sanoisi Kalle-Kustaa Korkki.

Oon voimissain

Pitkästä aikaa tuli sellainen iltapäivä, että on ollut sekä aikaa, halua että voimia kopsutella pihamarkiilla. Vähän muutakin kuin kastelua tai hallantorjuntaa. Mutta näin päivännäöllä ei auta istuskella tietsikalla, menen hetkeksi vielä ainakin marjapuuhiin.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Tilkku- ym. sekamelskaa

Mulla oli äsken jokin punainen langanpää kädessäni, mutta taisin hukata sen. Langanpäästä puheen ollen toin jo eilen luokastani kaksi laatikollista tilkkusekamelskaa kotiin selviteltäväksi. Eilen en vielä ehtinyt tehdä niille mitään, kun oli niin kiire nukkua päiväunia. Lääkkeen voimalla. Särky. Ja herättyäni kännykkähälytykseen piti kuivata kuolat poskelta, sukia kuontaloa ja vaihtaa ns. kotiasun tilalle jotain ihimiseltääsempää, kun lähdimme ihmisten ilmoille heprean alkeiskurssille.  
Tänään sain setvittyä tilkkulaatikot. Osan tilkuista silitin. Huopatilkut menivät siten paljon pienempään tilaan, ja onhan niitä mukavampi ottaa käyttöön sileänä. Huomenna askartelemme tokaluokkalaisten kanssa tulitikkurasioista rukouslaatikot ja niihin voidaan käyttää pienimpiä huopatilkkuja.
Minulla on sellainen haave ja tavoite, että tämän eskarivuoden aikana jatkan luokan siivouksen ja järjestelyn loppuun sillä tavoin, että se on hyvä luovuttaa seuraavalle eskariopelle käyttöön. Itse jatkan tällä tietoa nykyisten oppilaitteni kanssa ekaluokalle ja kenties tokallekin.

Lueskelin äsken Millanin ja Kaisan tekstejä, ja molemmat inspiroivat minua, mutta nyt pitäisi ehkä kurkistaa tekstejä uudestaan, että muistaisin, mikä se inspa oli. Muistan sen verran, että Millanin teksteissä inspasi mm. halla. Nimittäin. Kylmän viikonlopun aikana sytyttelin öljykynttilän iltaisin kasvihuoneeseen ja peittelin kohopenkin auton peitteellä. Paitsi sunnuntaina... Vasta maanantaiaamuna herättyäni muistin unohtaneeni. Sunnuntaina olin vasta päivällä muistanut käydä sammuttamassa kynttilän ja riipimässä peiton syrjään. Silloin kyllä mietin, että enää yhden yön kun muistaisi peitellä, niin lämpenee, ja mietin myös jättäisikö jo ne lämmikkeet valmiiksi paikoilleen, mutta en seurannut intuitiotani. Ei siinä tainnut silti kuinkaan käydä. Olivat kesäkurpitsan lehdet hienoisessa kuurassa aamulla, mutta ne ovat kuitenkin aivan ryhdikkäät, joten unohdustani armahdettiin.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

La ja su

Aivan mukava viikonloppuhan tämä on ollut tähän asti, mutta vähän hirvittää tämä puolikuntoisuuteni jatkuminen. Eilen olin kyllä - mieheni neuvoista kiitollisena - pukeutunut riittävästi ulkoiluaamupäivään. Pikkuisilla eskareillani yhdellä ja toisella kyllä paleli, useampia jalkapareja lämmitin käsieni välissä. Lapsi istumaan reppuni päälle, kengät jalasta ja varpaat kouriin. Koleasta vähän ripsivästäkin säästä huolimatta meillä oli mukava urheilupäivä. Itsekin tapasin taas useita tuttuja vuosien varrelta. On siinä oma iso rikkautensa, että olen ollut useammalla koululla töissä. Erityisesti lämmitti entisten oppilaiden tervehdykset ja ilahtuneet ilmeet, kun vanha ope heidät vielä muisti, vaikka olivakin taas kasvaneet.
Kotiin päästyäni aloin valmistautua leivontaan. Mutta kakkupohjat unohtui tehdä. Ehkä siinä oli samankaltaista varjelustakin kuin viikko sitten marjojen kanssa, kun en ryhtynytkään mehustamaan vaan säästin itseäni ja pakastin ne. Kun viimeiset nisut olivat uunissa vietnamilaisystävätär tuli tuomaan tyttärensä kanssa puolukkaämpäriä. Voisi olla monien tuttujeni mielestä noloa, että minä OSTAN puolukkaa sen sijaan, että menisin metsään niitä itse keräämään. Noloa tai ei, nyt minulla kuitenkin on jo jotain talven varalle. Viime syksyiset loppuivat kesken. Laitoin ystävien matkaan lämpimäispussin. Tänään veimme nisua myös Seijalle, jonka luona kävimme kirkonmenojen jälkeen. Kirkossa meillä oli lukuvuoro. Saarna oli hyvä, ja vietimme myös messua. Tuntui mukavalta, kun tuttu messuvieras kävi ehtoolliselta palatessaan supattamassa, että "te olette oikein paraatilukijoita". Puolikuuron tyttärenä - ja itsekin välillä huonokuuloisena - tiedän, miten ikävää on puheen puuroutuminen ja kuuntelemispinnistely. Siksi mieheni kanssa luemme rauhallisesti ja kuuluvasti.

No nyt käsky kävi, katsomaan H.Poirot'a (vai kuinkas nuo belgialaisnimet oikein taipuvat?)

perjantai 7. syyskuuta 2012

Ei vielä viikonloppu

Vielä olen tolpillani. Ja vielä pitäisi huominenkin olla, kas kun työviikko ei vielä päätynytkään. Itse asiassa huomenna on se päivä, jolloin täytyy olla eniten tolpillaan, koskapa ollaan koko aamupäivä urheilukentällä. Kuusitoista eskaria paimennettavana suorituspaikalta toiselle. Onneksi tämä eskariryhmämme toimii kuin unelma. Ansiotta ja armosta on minulle tällainen porukka siunaantunut.
Tänään sain sähköpostitse vaaliasiamiehen ohjeita ja lomakkeita. Kutakuinkin ensi viikko aikaa saada kerätyksi ehdokkaaksisuostumuslomakkeet. Vaaliasiamieshommien lisäksi ajatuksia ja muutenkin on työllistänyt tuleva KD Naisten liittokokous. Olen koettanut haalia varaedustajia estyneiden varsinaisten tilalle - vaikka oikeasti kai niiden estyneiden pitäisi itse kysellä varaedustajilta ja lähetellä heille vielä kokouspaperitkin. Eilen kuitenkin laitoin paprut postiin yhdelle varaedustajalle, ja toinen sai paperinsa suoraan pääkallonpaikalta, kun ehdin sinne ilmoittaa ennen postitusta, että sejase tulee tämänjatämän varaedustajaksi kokoukseen. No, kauheasti muuta sihteerin hommia en sitten olekaan kuluvana vuonna naispiirimme hyväksi tehnytkään sitten vuosikokouksen.
Ulkona tuntuu kylmältä, se uhattu halla taitaa olla tulossa. Toin jo suurimmat (kolme kpl) kesäkurpitsat sisään, penkkiin jääneet poikaset taidan käydä vielä toiveikkaasti peittelemässä, kuten avomaankurkkujen alutkin. Vasta kaksi kurkkua on ennättänyt kurkunmittaiseksi, ei niistä oikein maustekurkkusäilykepurkki täyty.
Eilen oli keskimmäisen poikamme 23-vuotissyntymäpäivä. Kakuteltiin etukäteen lauantaina, kun kaikki olivat hetken aikaa soppelisti kotona. Pian kakuttelun jälkeen kaaduinkin sitten sänkyyn, onneksi en ollut aloittanut marjamehun keittämistä, vaan pakastin marjat odottamaan talvea ja mehustamista. Osa marjoista pääsi toki koristeeksi kakkuun. Pari mansikkaakin siihen löytyi uudesta mansikkapenkistä.  

Pakastimesta hakemani kesällä tekemäni kakkupohja olikin viimeinen leivonnainen, jota pakastimen kätköistä löytyi. Huomenna yleisurheilukilpailujen jälkeen kotiuduttani leivon, jos jaksan.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Vanha vitsi

Olen tosiaan selaillut nyt noita viiden vuoden takaisia blogikirjoittelujani, kun yritän löytää sieltä yhtä talteen kirjaamaani keskustelua mieheni kanssa (se osui silmiini vahingossa ja se nauratti mua niin, että luin sen ääneen miehellenikin, ja haluaisin sen tännekin uudelleen esiin). Sekin vielä löytyy, mutta sitä ennen linkitän yhden toisen vitsin, jonka päästi keskimmäinen pojistamme viisi vuotta sitten yhteisvastuukirkon penkissä istuessamme.

Ekovelkapäivä aina vain aikaistuu

Nyt eletään vasta syyskuun alkupäiviä. Jonkin aikaa sitten, en muista päivämäärää, oli siskoni laittanut faceen tiedon, että oli se päivä vuodesta, josta alkaen eletäänkin taas sitten loppuvuosi velaksi. Enkä puhu nyt Kreikasta tms Euroopan kriisistä vaan vuoden ajalle laskettujen maailman luonnonvarojen käytöstä.

Äsken vanhoja blogikirjoituksiani  eka blogistani selatessani äkkäsin tämän kirjoituksen vuodelta 2007, ja sen mukaan viisi vuotta sitten kyseinen päivä oli "vasta" lokakuussa... Suunta on väärä. Katastrofaalinen.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Yöni kuningatar

Tuossa jokin aika sitten kun olin vielä terveen kirjoissa, niin kävin iltahämärissä ottamassa pari kuvaa ulkoa. No, ne viikatekuvat jouduin ottamaan sitten uusiksi päivännäöllä, mutta porkkanapenkissä kasvava valkea malvikki oli kyllä kovasti edukseen salamavalon säihkeessä. Ei mitään hajua, miten se on päätynyt kasvamaan porkkanoiden kanssa samaan riviin, eikä minun sitä tarvitse tietääkään. Mukava ylläys.

No niin, tässä on nyt maattu kolmatta päivää, niin ei nyt jouda istuskelemaan kirjoittamassa, lähden kokeilemaan varovaisesti jotain fyysisempää.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Taas tautisena

Mies jo hätyyttelee mua pois tästä koneelta takaasi fällyjen alle, mutta paan eres yhyren kuvan tähän pällisteltäväksi. Ennen kun lauantaiehtoona kuumes kaatoo mun petihin (enkä ollu eres saunas keriinny käyrä, haisenki kun rankkitynnyri ja tukka on klutus), kerkesin ja jaksoonki jotaki teherä pihalla, noukiimma marijoosta jäläkikorjuun ja nostin jo melekeen kaikki valakosipulit. Molin niin mielisnäni kun niistä piisas molemmiille opiskelijoollemma oma mosselo följyhyn. Ja molemmat otti oikeen mielellänsä ne vastahan. Mutta tätä komeenta sipuliani en kummallekkaa antanu. Tämön suurin, mitä meirän mailla on kasuanu tähän mennes. Kyllä kohopenkiis kasuaa.

Nym mä meen maata. Jos vaikka friskaantuus huomisihin.

lauantai 1. syyskuuta 2012

(Not the Grim) Reaper

Kohopenkkiin olisi pitänyt saada paksu kerros puiden lehtiä, mutta kun niitä ei ole vielä varissut, niin koetin haalia kaikkea kasvijätettä sinne. Keksin, että tonttimme takana kaupungin joutomaalla kasvaa korkeaa rikkaruohoa ja sitä sieltä oksasaksilla vähän pilputin. Kun mainitsin asiasta miehelleni, hän totesi, että "sinä tarvitset viikatteen". Ja eipä aikaakaan kun voi kauhistus, mä sain viikatteen. Mies osti terän isosta kaupungista samalla käynnillä, kun kuskasi meidän nuorta paria jollekin työ-/opiskeluasioille. Oli valinnut lyhyen mallin, jotta olisi kevyt hentoisen naisen (ties vaikka tytär haluaisi kokeilla...) niittää. Hän oli päättänyt säästää hieman kuluja ja väsätä itse varren, nyt kun on hommannut pelit ja vehkeet - siis jotain sahoja yms. joiden nimiä ja toimintaperiaatteita en tiedä. Ja puutavaraakin löytyy omalta tontilta.
Vaikka hän viikatteen tekikin minulle, niin oli kuitenkin itse niittänyt sitä joutomaata ja haalannut kohopenkkiin isoon kuupanon sekalaista heinää. Se tuoksui ihanasti, kun kasaa vähän tasoittelin. Ja sonnatkin on meille jo luvattuna. Kunhan arki koittaa, sitä lähdetään noutamaan.

Kuvassa kallella kypärin

Välillä vanhoja blogipostauksia selatessa ilahtuu siitä, että blogia on tullut pidettyä kuta kuinkin säännöllisesti jo useita vuosia, minun kohdallani eduskuntavaalivuodesta 2007. Ja siitä, että blogin pitämisen ansiosta saattaa löytyä varmistuksia erilaisten tapahtumien aikamäärityksille.
Esimerkiksi tieto siitä, kuinka monena suvena kuvan tandempyörä on jo tätä pariskuntaa uskollisesti palvellut. Ihmiset ovat nimittäin kyselleet, "onko teillä ollut tuo jo kauan?", emmekä silloin ole osanneet vastat kuin että muutaman vuoden. Äsken satuin törmäämään eka blogissani tekstiin, josta tarkempi tieto paljastui: keväästä 2007. Kuva ei ole ihan niin vanha.