Koontia

Viikontakaisen ryöstöretkemme saaliista aika suuri osa on vielä piilottamatta. So. omenoita riittää edelleen paloiteltavaksi. Sosetta on jo nyt 13 lasipurkillista ja pakastimessa rasioita nokko. Eilen kuitenkin käynnistin isomman pakastimen, joka on saanut olla koko kevään ja kesän tyhjillään. Eiliset leipomukset ovat siellä jo, nyt pitäisi mennä sammuttamaan pikkupakastin ja tyhjäämään sen sisältö tuohon isompaan. Sinne mahtuu sitten vielä lisää omenasosettakin. Ennen pakastinoperaation loppuun saattamista halusin kuitenkin jotain skrivata up, kuten Pertti Vähätalo asian ilmaisi muinoin orientoiva praktikum -luennoillaan.

Itsiäni saan syyttää, että suostuin sittenkin ehdokkaaksi. Vaalikoneisiin vastaamiseen menee luvattoman paljon aikaa. Minulta ei sentään niin paljon kuin mieheltäni, mutta liikaa kuitenkin, vaikka vastasinkin vain niihin kolmeen, joita mainostettiin tärkeimpinä. Tuskin sillä kuitenkaan on kauheasti merkitystä äänestystulokseen, niin kuin ei silläkään, että loin erikseen Facebook-sivun. Tykkäämisten määrä ei taatun varmasti ole suhteessa äänimäärään.

Facebookista puheen ollen, luin sieltä juuri äsken, että rakastettu kunnianarvoisa rovasti Risto Santala on kuollut. Hän oli saanut iäisyyskutsun keskiviikkona, joka sattui olemaan juutalaisten jom kippur, suuri sovituspäivä. Hän oli suuri Jumalan mies. Hänessä oli jotain samanlaista lempeyttä ja isällisyyttä kuten Erkki Lemisessä ja Erik Ewaldsissa.

Uniakin olen taas katsellut. Erityisesti on jäänyt mieleeni uni vuosia sitten kuolleesta kummisedästäni. Unessa hän tuli tervehtimään yhdessä poikansa kanssa. Outoa oli se, että unessa Sauli-setä oli paljon minua lyhyempi, minun piti kyykistyä häntä halaamaan.

Eilinen leipomapäivä meinasi alkaa katastrofin poikasella. Keitettyäni vaniljakastikkeen (tai kiisselin, en ole varma paksuusasteesta) aloin valmistella edellisiltana paloiteltuja omenoita uuniin. Ja ennen kuin ehdin harkita, olin jo aloittanut pullataikinan teon, vaikka sekä jauhot että kananmunat olivat vähissä. Menin herättelemään miestäni kauppaan, mutta hän olikin jo hereillä - tietokoneella, niitä vihoviimeisiä vaalikoneita käyttelemässä. Koetin olla liiaksi hoputtamatta säilyttääkseni kotirauhan. Kahden litran hiivasokerivesi meinasi ehtiä kuoheltaa pöydälle ennen kuin pääsin tekemään taikinan valmiiksi. Siinä miestäni odotellessani päätin ihan ääneen, että ensi kerralla - ja kaikilla seuraavilla kerroilla - käyn itse etukäteen kaupassa ennen leivontaan ryhtymistä. No, sillä välin kun kovan onnen pullataikina nousi, paistoin uunissa kesäkurpitsakakkua, johon olin käyttänyt ne kaikki loput munat, jotka olivat jääneet vaniljakastikkeesta. Nyt on taas tiun verran munia kaapissa, ettei ihan heti lopu. Kun sitten pullien paistuttua olin tehnyt vielä puolukkarahkapiirakkaa, mies laittoi uuniin kanaa ja fileiden paistuttua ladoin uuniin lasipurkkeja omenasosetta varten. Iltapäivällä lähetin sitten jumppanaisille sähköpostia, etten tulisikaan tänään jumpalle, kun pitäisi ehtiä vielä mansikkamaakin perustaa hyvän sään aikana. Vanhin kohopenkkini muuttui mansikkamaaksi. Tyhjäilin myös kasvihuonetta. Illalla sitten katsottiin Narniaa saunan jälkeen. Aamulla mies tuli herättämään ennen yhdeksää. Ties mihin asti olisin nukkunutkaan. Menimme yhdeltätoista perhekirkkoon tandemilla. Alkaa olla viimeiset tandemkilometrit tälle suvelle. Pimeällä sillä ei voi ajaa, koska siinä ei ole lamppua. Ja kohta pudonneita, märkiä lehtiä alkaa olla niin paljon, että on vaarana liukastella.

Ai niin, se pakastin...