lauantai 22. syyskuuta 2012

Väliaikatietoja

Käsityöpiiri pyörähti taas torstaina käyntiin. Vein paljullisen pihlajanmarjoja, joista teimme kransseja ja linnunruokaroikottimia. Vaan enpä hoksannut kuvaa ottaa. No, kyllä kaikki tietävät, miltä pihlajanmarjat näyttävät rinkulassa tai pötkylässä. Eilen illalla sitten olimme mieheni kanssa Uusheräyksen paikallisosaston johtokunnan kokouksessa "kutsuttuina asiantuntijoina", kuten emeritus kirkkoherra niin kauniisti ja ylevästi asian ilmaisi. Tärkeimpänä aiheena oli Uusheräyksen Kesäseurat, jotka ensi kesänä järjestetään täällä. Palaan aiheeseen lukemattomia kertoja vuoden mittaan eri foorumeilla.
Molempina iltoina iltamenojen jälkeen täällä kotona on ollut pystyssä kotistudio, jossa olen istunut kuvattavana ja jossa myös olen napsinut miehestäni kuvia. Kymmeniä "koevedoksia".
Ai miksikö? Vaaleja varten. Kas kun kävi niin, että käänsin takkini ja lähdin viime tingassa minäkin ehdokkaaksi. Olin jo alkukeväästä päättänyt, ettei minua nyt tarvita, eikä etenkään, jos saan mieheni houkuteltua ehdolle. Nyt olemme kuitenkin sitten molemmat liossa. Luulin pitkään erheellisesti, että vaaliasiamiehenä en edes voisi asettua ehdolle, mutta viime lauantaina rupesin eopäilemään asiaa. Sunnuntaina selvitin asian ja sitten kysyin paikallisosaston tyypeiltä ja tietty mieheltäni, olisiko ehdokkuudestani hyötyä vai haittaa.

Nyt täytyisi sitten äkkiä pukea ja lähteä tuonne keskustan torille pällistelemään ja pahimmassa tapauksessa tyrkyttämään esitteitä viattomille tai ei niin viattomillekaan ohikulkijoille. Äääähhh... Kirjoitus koulutyön ihanuuksista ja mukavasta kohtaamisesta Helsingissä saavat jäädä odottelemaan. Tänään tiedossa jotain superkivaakin, kunhan tuosta kaupunkikeikasta selvitään. Lähdetään hakemaan tytärtä ja sitten omppu- (ja kesäkurpitsa-)kyläilemään Millanin, koirien ja kissojen luo!

2 kommenttia:

  1. Tänään vihdoinkin sain blogissani sanotuksi kiitoksen "napistasi",

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla (oli muuten syljen eritystä edistävä postaus sinulla...)

    VastaaPoista