Aivan mukava viikonloppuhan tämä on ollut tähän asti, mutta vähän hirvittää tämä puolikuntoisuuteni jatkuminen. Eilen olin kyllä - mieheni neuvoista kiitollisena - pukeutunut riittävästi ulkoiluaamupäivään. Pikkuisilla eskareillani yhdellä ja toisella kyllä paleli, useampia jalkapareja lämmitin käsieni välissä. Lapsi istumaan reppuni päälle, kengät jalasta ja varpaat kouriin. Koleasta vähän ripsivästäkin säästä huolimatta meillä oli mukava urheilupäivä. Itsekin tapasin taas useita tuttuja vuosien varrelta. On siinä oma iso rikkautensa, että olen ollut useammalla koululla töissä. Erityisesti lämmitti entisten oppilaiden tervehdykset ja ilahtuneet ilmeet, kun vanha ope heidät vielä muisti, vaikka olivakin taas kasvaneet.
Kotiin päästyäni aloin valmistautua leivontaan. Mutta kakkupohjat unohtui tehdä. Ehkä siinä oli samankaltaista varjelustakin kuin viikko sitten marjojen kanssa, kun en ryhtynytkään mehustamaan vaan säästin itseäni ja pakastin ne. Kun viimeiset nisut olivat uunissa vietnamilaisystävätär tuli tuomaan tyttärensä kanssa puolukkaämpäriä. Voisi olla monien tuttujeni mielestä noloa, että minä OSTAN puolukkaa sen sijaan, että menisin metsään niitä itse keräämään. Noloa tai ei, nyt minulla kuitenkin on jo jotain talven varalle. Viime syksyiset loppuivat kesken. Laitoin ystävien matkaan lämpimäispussin. Tänään veimme nisua myös Seijalle, jonka luona kävimme kirkonmenojen jälkeen. Kirkossa meillä oli lukuvuoro. Saarna oli hyvä, ja vietimme myös messua. Tuntui mukavalta, kun tuttu messuvieras kävi ehtoolliselta palatessaan supattamassa, että "te olette oikein paraatilukijoita". Puolikuuron tyttärenä - ja itsekin välillä huonokuuloisena - tiedän, miten ikävää on puheen puuroutuminen ja kuuntelemispinnistely. Siksi mieheni kanssa luemme rauhallisesti ja kuuluvasti.
No nyt käsky kävi, katsomaan H.Poirot'a (vai kuinkas nuo belgialaisnimet oikein taipuvat?)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti