sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

"Lyhyestä virsi kaunis"

Poimimme talven hillat jo anoppilassa yöpyessämme (kaksi sankoa kakkoslaatua). Mökillä touhuttiin muutakin, mutta myös valokkeja tuli, priimaa toista litraa. Mökiltä tultiin etuajassa ja lähdettiin antamaan muuttoapua ystäville perjantaina. Eilen yömyöhään tultiin takaisin ja tänään olimme tekstejä lukemassa pikkukirkossa ja tapulikahveilla lähetykselle. Nyt sitten alkaa kesäseuratouhujen viimeiset rutistukset tosissaan, joten kirjoittelu pysyy vähäisenä edelleen.
Alkavan viikon ohjelmaani: 
MA: muutamien matkalaulujen skannausta ja mailaamista säestäjälle, tapulikahviopäivystys kolmelta ja viideltä tapulilla Jedidot-lauluharjoitukset
TI: puolilta päivin talkoot; painetaan seurojen tunnuskuvio talkoolaispaitoihin
KE: viideltä kirkkokuoron harjoitukset, kuudelta pieni konsertti tapulilla
TO: talkoot liikuntahallilla; seurojen pystytys
PE: SE ALKAA, itse olen aamusta iltaan siivousporukassa, välillä käyn lauluharjoituksissa (Aino-kuoro) ja laulamassa (kirkkokuoro ja Aino-kuoro)
LA: juontohommia pariin otteeseen, taas harjoittelua ja laulua Aino-kuoron kanssa, muuten siivousta, illalla Jedidot laulaa matkalaulumessussa
SU: olemme tekstinlukijoina mieheni kanssa, muuten siivousta

Koko seuraohjelma löytyy tästä linkistä. Joitakin ohjelmia (kirkossa tapahtuvia) pitäisi voida seurata myös netistä seurakuntamme sivulla olevan "kuuntele jumalanpalveluksia" -linkin kautta. Myöhemmin seurapuheita tullee jälleen kuunneltaviksi Uusheräyksen nettisivulle.



lauantai 13. heinäkuuta 2013

...ja seuraava reissu oven takana

I morgon, vill Gud - niin kuin Joulurauhan julistuksessa sanotaan - lähdemme jumiksen ja Hedbergin synttäriseurojen (= paikallinen Evankeliumijuhla) jälkeen kohti Lapphia. Noukimme pojan matkan varrelta kyytiin. Viime kesänä kun hän oli mukanamme, ei oikein lykästänyt hillojen kanssa, mutta nyt menemme jälleen suurin toivein. Voi toki olla, että hillat ovat tänä vuonna vain Etelä-Pohjanmaalla, mutta vaikkei mökin ympäristössä noukittavaa olisikaan, niin saapa ainakin olla uutispimennossa ja luonnon rauhassa melkein viikon. Tauko tulee hyvään saumaan kaikin puolin. Tytär lupautui kotimieheksi.
Heräsin aamulla puoli seitsemältä ovikellon soittoon, mutta se oli onneksi väärä hälytys, mies oli vahingossa painanut nappulaa. Hän oli autokatoksessa jo työn touhussa autoremontissa. Aivan hyvä väärä hälytys, kun itsekin pääsin "ihimisten aijoos ylähä". Tässä olisi kyllä tutinaa ennen kuin olemme lähtövalmiita. Eilen illalla onneksi sain jo äntihin viimeistellä keinutuolin maton, joka on menossa kesäseurojen lähetysmyyntipöydälle. Tänä aamuna sain ommeltua vuorin virkattuun kassiin, mutta vielä pitäisi keksiä konsti, miten kiinnittää krivat. Mutta sitten olisi tuota pakkaamistakin, ja olisi mukava saada huusholli ihimseltääseksi.

Tässä vielä kuva valmiista keinutuolinmatosta. Jos muistan, otan kuvan myös sinisestä isoäidinneliökassista, kunhan saan ne rivat paikalleen. Jos en muista, niin varalta tähän kuva teelmävaiheesta.



torstai 11. heinäkuuta 2013

Reissulta kotia palattu

Toissa-aamuna pääsimme kuin pääsimmekin ajoissa liikkeelle, vaikka yöunet jäivätkin sitten lyhyiksi. Autoon oli jo viikonloppuna valmiiksi pakattu vanha ruokapöytämme, joka saa uuden sijoituspaikan nyt, kun ostettiin serkkulikalta ruokailuryhmä. Ihme tila-auto meillä, vaikka on vain tuollainen pieni Varis. Perillä/ välietapissa meitä odotti maukas kuhakeitto. Kahvit vielä päälle ja pikainen kierros puutarhassa maistelemassa Latvian matalaa, sitten ajo perätoukuria, isäntäväki edellä, seuraavaan etappiin, tutunkaupanvahvistajalle. Rutkasti papereita ja vaikeita termejä, mutta eiköhän se mennyt niin kuin piti. Sen jälkeen tiemme erkanivat, ja me jatkoimme lapsuuteni maisemiin.
Poikkesimme isää katsomassa uudessa hoitokodissaan. Hyvin mies sinne osasi ajaa, käytyämme siellä kerran aikaisemmin. Itse olisin varmaan eksynyt. Mieheni on monella tapaa varsinainen mak-kaiveri, eräs kykynsä on ilmiömäinen karttamuisti. Isä muisti meidät, saatuaan ensin hetken fundeerata. Seuraavaksi menimme katsomaan äitiäni, joka on toisessa hoitokodissa, ollut jo pidempään. Hän ilahtui meidät nähdessämme: "Tulitteko te hakemaan minut kotiin?" Voi sentään...
Kun vielä kävimme kaupassa, olimme jo niin väsyneitä matkasta ja huonosti nukutusta yöstä, ettemme sitten jaksaneetkaan jatkaa kyläilyä, vaan asetuimme yöpaikkaamme, isän asuntoon, jonka tyhjääminen pitäisi saattaa loppuun ennen kuin heinäkuu loppuu. Tuollainen hoitokotiin muuttaneen vanhuksen asunnon tyhjääminen on toki iloisempaa eikä niin raskasta kuin kuolinpesän tyhjääminen.
Heräsimme levänneinä ja aamupalan jälkeen pesin muutamia keittiön kaappeja odotellessani siskoa kaveriksi varsinaiseen tavarankäsittelyyn. Vaikka muut sisarukset olivatkin viime viikonloppuna saaneet jo paljon tyrjättyä, niin paljon oli vielä jäljellä. Ja kellonympärystän kestäneen pemmastamisemme jälkeenkin edelleen jäi roimasti setvittävää - vaikka seuraamme liittyi apujoukkoja, ensin veli ja myöhemmin toinen sisko.
Osa tavarasta oli sellaista, jonka poisheittämisestä olimme harvinaisen yksimielisiä, mutta se oli vain hyvin pieni osa. Mutta silloin ei sitten myöskään tullut mistään kapistuksista tappelua, että kuka sen saa, kun toisen roska oli toisen aarre :)
Mak-kaiveri ihmemieheni sai sullottua tila-ihmeeseemme klaffipiirongin, mikroaaltouunin, silityslaudan hihalautoineen, pyykinkuivaustelineen, vedenkeittimen ja lukuisan määrän mosseloita, joissa oli mm. liinavaatteita, astioita, henkareita ja postikortteja ja joista osan hän toki piilotti piirongin sisään. Puhumatta lainkaan omista matkatavaroistamme. Loppuviimeksi, rankan päivän illan päätteeksi kiikutin kyytiin vielä miesten puvun, joka sopinee kuopukselle sekä kaksi tyynyä. Mutta siinä vaiheessa, kun aioin tökätä tyynyt kuorman päälle, mies pyysi, etten tukkisi näkyväisyyttä. Hän kun oli jättänyt kapean tilan taustapeilistä katsellakseen.
Ja minä kun olin sanonut siskolle, että voimme me sen mikron ottaa, mutta tuskin mitään muuta... Nyt olen kuitenkin onnellinen klaffipiirongin omistaja, kun sisko varmisti vielä poissolleita veljiltä, että heillekin passaa, että sen vien. Kannatti ostaa lisätilaa. Siskot lupasivat vielä jemmata varastoihinsa sen yhden kamalaatikon, jota emme yrittäneet saada mahtumaan tällä erää, samoin kuin olohuoneen kattolampun, joka sekin luvattiin auliisti meille.
Erityisesti valokuvien selailu toi useat kyyneleet silmiin, mutta myös esimerkiksi vanha tuttu hevostaulu. Mutta ei kyyneleet ole pahasta. Meillä oli antoisa päivä lämpimien muistojen ja toistemme seurassa.    

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Valokiista, vaattehista ja vähä muustaki

Vaikka tämä hakrustaaki, niin paan ny muutteesta jotaki ittelleni ylähä. Moomma lähärös huomenis ailehtamahan Etelä-Pohojammaalle, mutta kurvaamma isoon järven rannoolle ruokapöytähän. Sitte asioomahan Kauhavalle ja kun kaupat on hoirettu, niin jatkamma kotopuolehen. Mun sisarukset on asuullu, tyrjänny ja tryskänny meirän faarin huushollis. Isä kun sai (ja huolii) hoitopaikan, niin sen tupa pitääs tyhyjätä taas vapaalle vuokramarkkinoolle. Meemmä kattomahan, olisko meistä mitää apua tyrijäämises. Moon kyllä huono nakkaamahan mitää pois, jotta voi käyrä köppääsesti meirän reisun sen puolehen... (Hohhoijakkaa. Eileenki ehtoopäivällä istuun pihalla laittelemas vaattehia, jokka flikka oli kollannu pois komerostansa. Yhyres läjäs roskihin meneviä, toises matonkuteehin, nukenvaatteesihin ja muuksi värkiksi kelepaavaa, kolomannes miehelle trasselivärkkiä autonkorijaushommihin - ja yhyres niitä, jokka meni takaasi mun vaatekaappihini, josta molin joskus saanu niitä nakeltua flikalle käyttöhön...Värkkikuupano oli palijo suureet kun roskihin menevä... )
Köppääsesti melekeen meinas käyrä tämän aamun marijastuksenki kans. Menimmä kattomahan, olisko tää nevalla yhtää valokkia. No, oli siä, yhtää... vissihin kymmenkunta valokkia yhtehensä löyrimmä. Mutta saimma kumminki kuntooltua, eikä tartte funteerata, jotta olisko siä ollu, kun kävimmä itte kattomas. Jos sitte ens viikolla Lapis löytääsimmä noukittavaa.
Kun tulimma marijasta ja vaihroomma kutehet, niin pyöräälimmä pankkihin ja kirpputorille (joo, ei meirän tarttenu pankista käyrä laihnaa ottamas kirpputoriostoksia varte, nuo ei ny mitenkää liittyny toisihinsa - paitti jotta varoottelin miestä, jottei sitte mainaase kirpputorin omistajalle, jotta oomma pankis käyny...) Kerkisin viä tiskata ennen kun lähärimmä uurestansa polokemahan, tapulikahaviohon päivystämähän. Mutta meinasin viä ennen sitä keriitä teherä porkkanakaakkua, mutta risetti meni hukkahan. Soli mun käres, kun räknäsin munat valamihiksi, mutta sitte mä sen joinki lymytin itteltäni. Kai soli tarkootus, jottemmä yrittääsi ruveta leipomahan - ja perästäki jäi knaftisti aikaa, meinattihin myöhästyä. Soli tällä kertaa mun syyni, kun koitin lähärättää sähköpostia niille kraatariille, jokka teköö kansallispukuja. Sain lähärätettyä, ja noli keriinny sitte jo vastata, kun tulimma kotia. Mutta molin jo siitäki valamihiksi myöhäs. Ne menöö ens viikolla kesälomalle, ja vaikkeivät olsi mennehekkää, niin tiukkaa olis silti teheny, jottolsivat saanehet äntihin Etelä-Pohojammaan puvun mun miehelleni syntymäpäivälahajaksi. Eherottivat, jos antaasin eres sellaasen kortin, johona ilamoottaasin lahajasta, joka tuloo sitte joskus kun on ensi otettu mitat. Ei niillä ollukkaa mitää valamihia pukuja siä tarilla, kun ne teköö mittojen mukahan.
Vähä liian myöhään haikaasin, jotta olis sollu komiaa, jos molsimma ollehet molemmin kansallispuvuus, kun lujemma Raamatun täkstit kuun lopulla kesäseuroos jumalanpalavelukses.    
Mutta ei ny viitti ruraata ja jäärä sitä suremahan, kun täs on kumminki palijo kiitoksen aihehiaki.
Nym moon sitte leiponu sitä porkkanakaakkuaki, kerkisin sen verran risettiä vilaasta, jotta jäi päähäni tähärelliset ainesmäärät. Muttemmä joukaa pannu siähen porkkanaa, oikiastansa soli sellaasta pakastimentyhyjäämiskaakkua, niinku se omenapiirakkaki, jonka kans tein, murotaikinahan. Olin ottanu sulamahan omenav viipalehia ja kesäkurpitsaraastetta.
Ei maar, tarttoo vissihin kattua jotaki valamihiksi, aamuyhyreksältä pitääs jo päästä liikkehelle. Isä sanoos, jotta "kunat".

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Ihmelintu paskonärhi

Pitkin kesää olen kummastellut räkättirastaiden lentelyä pihassamme. Mikä kumma niitä kiinnostaa meidän kohopenkissämme? Kunnes viimein sitten hokasin. Juuri tuon kohopenkin paikalla oli meillä vuosikymmenen verran mansikkamaa. Ne muistavat.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Pouittui

Hiljaista on vaikka heinäkuu on jo pitkällä. Mitäs verukkeita mulla nyt olikaan? Ai niin, tuo nettitikku... Meidän pojat ovat käyttäneet meidän tikkuamme ja saaneet sen yhtä tukkoiseksi kuin omansakin. Tikku tökkii. Hidasta, aikaa vievää ja ärsyttävää. Ei tämä ole nyt taas yhtään kivaa.
Niin, ja on tässä nyt ollut taas muutakin tekemistä kuin istua koneella, odottelemassa. Sain äsken "valettua" kuusikymmentä sytykeruusua, kun oli sen verran väljännestä sateista, että pääsi pihalle tuuhastamaan. Ei kynttiläntalin kanssa kehtaa sisällä käryyttää.
Nyt täytyy alkaa sytykeruusujen pakkaamisen lisäksi rustata kamppeita kuntoon ehtooksi. Ensin pidetään lauluharjoitukset, joita varten täytyy koholia oikeat nuotit. Suoraan harjoituksista kiidämme Aulikin kanssa käsityöiltaan, jota varten tarttee koholia sitten sekä valmiita että puolimoos olevia käsitöitä. Ja jotain saatan ehtiä tehdä vielä valmiiksikin, jos vain nyt tästä irrottaudun. Sanottu ja tehty.