Reissulta kotia palattu

Toissa-aamuna pääsimme kuin pääsimmekin ajoissa liikkeelle, vaikka yöunet jäivätkin sitten lyhyiksi. Autoon oli jo viikonloppuna valmiiksi pakattu vanha ruokapöytämme, joka saa uuden sijoituspaikan nyt, kun ostettiin serkkulikalta ruokailuryhmä. Ihme tila-auto meillä, vaikka on vain tuollainen pieni Varis. Perillä/ välietapissa meitä odotti maukas kuhakeitto. Kahvit vielä päälle ja pikainen kierros puutarhassa maistelemassa Latvian matalaa, sitten ajo perätoukuria, isäntäväki edellä, seuraavaan etappiin, tutunkaupanvahvistajalle. Rutkasti papereita ja vaikeita termejä, mutta eiköhän se mennyt niin kuin piti. Sen jälkeen tiemme erkanivat, ja me jatkoimme lapsuuteni maisemiin.
Poikkesimme isää katsomassa uudessa hoitokodissaan. Hyvin mies sinne osasi ajaa, käytyämme siellä kerran aikaisemmin. Itse olisin varmaan eksynyt. Mieheni on monella tapaa varsinainen mak-kaiveri, eräs kykynsä on ilmiömäinen karttamuisti. Isä muisti meidät, saatuaan ensin hetken fundeerata. Seuraavaksi menimme katsomaan äitiäni, joka on toisessa hoitokodissa, ollut jo pidempään. Hän ilahtui meidät nähdessämme: "Tulitteko te hakemaan minut kotiin?" Voi sentään...
Kun vielä kävimme kaupassa, olimme jo niin väsyneitä matkasta ja huonosti nukutusta yöstä, ettemme sitten jaksaneetkaan jatkaa kyläilyä, vaan asetuimme yöpaikkaamme, isän asuntoon, jonka tyhjääminen pitäisi saattaa loppuun ennen kuin heinäkuu loppuu. Tuollainen hoitokotiin muuttaneen vanhuksen asunnon tyhjääminen on toki iloisempaa eikä niin raskasta kuin kuolinpesän tyhjääminen.
Heräsimme levänneinä ja aamupalan jälkeen pesin muutamia keittiön kaappeja odotellessani siskoa kaveriksi varsinaiseen tavarankäsittelyyn. Vaikka muut sisarukset olivatkin viime viikonloppuna saaneet jo paljon tyrjättyä, niin paljon oli vielä jäljellä. Ja kellonympärystän kestäneen pemmastamisemme jälkeenkin edelleen jäi roimasti setvittävää - vaikka seuraamme liittyi apujoukkoja, ensin veli ja myöhemmin toinen sisko.
Osa tavarasta oli sellaista, jonka poisheittämisestä olimme harvinaisen yksimielisiä, mutta se oli vain hyvin pieni osa. Mutta silloin ei sitten myöskään tullut mistään kapistuksista tappelua, että kuka sen saa, kun toisen roska oli toisen aarre :)
Mak-kaiveri ihmemieheni sai sullottua tila-ihmeeseemme klaffipiirongin, mikroaaltouunin, silityslaudan hihalautoineen, pyykinkuivaustelineen, vedenkeittimen ja lukuisan määrän mosseloita, joissa oli mm. liinavaatteita, astioita, henkareita ja postikortteja ja joista osan hän toki piilotti piirongin sisään. Puhumatta lainkaan omista matkatavaroistamme. Loppuviimeksi, rankan päivän illan päätteeksi kiikutin kyytiin vielä miesten puvun, joka sopinee kuopukselle sekä kaksi tyynyä. Mutta siinä vaiheessa, kun aioin tökätä tyynyt kuorman päälle, mies pyysi, etten tukkisi näkyväisyyttä. Hän kun oli jättänyt kapean tilan taustapeilistä katsellakseen.
Ja minä kun olin sanonut siskolle, että voimme me sen mikron ottaa, mutta tuskin mitään muuta... Nyt olen kuitenkin onnellinen klaffipiirongin omistaja, kun sisko varmisti vielä poissolleita veljiltä, että heillekin passaa, että sen vien. Kannatti ostaa lisätilaa. Siskot lupasivat vielä jemmata varastoihinsa sen yhden kamalaatikon, jota emme yrittäneet saada mahtumaan tällä erää, samoin kuin olohuoneen kattolampun, joka sekin luvattiin auliisti meille.
Erityisesti valokuvien selailu toi useat kyyneleet silmiin, mutta myös esimerkiksi vanha tuttu hevostaulu. Mutta ei kyyneleet ole pahasta. Meillä oli antoisa päivä lämpimien muistojen ja toistemme seurassa.