lauantai 30. marraskuuta 2013

Kurssitusta ja kotoilua

Sain VESO-päivät (reilusti) täyteen osallistumalla Gordonin Toimiva vuorovaikutus  eli Toivu-kurssiin kahtena viikonloppuna. Viime lauantaina kuusituntisen kurssipäivän jälkeen minulla riitti puhtia vielä täysimittaisen leipomapäivän urakointiin. Hapanleipätaikinan olin tehnyt muikenemaan edellisiltana, lisäksi tein nisu- ja sämpylätaikinat ja yhden kesäkurpitsaleikkokakun. Saunaan mennessämme uuniin jäi enää kakku hautumaan kypsäksi. 
Mutta tänään en ole kurssilta palattuani osannut ruveta mihinkään, vaikka aivan yhtä voimaannuttava kokemus kurssi oli tänäänkin. Oliko ongelma vain se, etten ollut etukäteen päättänyt, ryhdynkö joulukorttien kirjoittamiseen (aion kyllä tänäkin vuonna noudattaa typistettyä osoitemuistiota) vai kenties jotain siivoiluja tekemään. 
Viime jouluksi mun ei tarvinnut stressata arviointien kanssa, kun mulla oli eskarit, mutta tänä vuonna jälleen siitä on oma vaivansa, ja tuntuu, ettei oikein muuta saa tai osaa ryhtyä puuhaamaan ennen kuin tuo tärkein velvollisuus on hoidettu.
No, jos mä kuitenkin noita kortteja tsekkaisin tässä ennen saunaan menoa. 
Huomenaamuna yhdeksäksi kirkkoon harjoittelemaan kuoron ja mieskvartetin kanssa. Kävellen, jos mies lähtee samaa matkaa, mutta pyörällä, jos hän tulee vasta myöhemmin.  
 

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Kuppia ja koopaa

Tänään kun palasimme messusta ja kun olimme tehneet ruuan ja syöneet, rupesin viimeistelemään viimeisiä mosaiikkisaviruukkuja. Muistaakseni peräti ruukuista ruveten kaikki niiden tekemiseen käyttämäni materiaali on ns. kierrätyskamaa. Aikanaan sain muutamia savisia kukkaruukkuja, joita suntio oli kerännyt talteen hautausmaalta sankarihautaistutusten jäljiltä. Särjettyjä kaakeleiden palasia sain ystävältä monta ämpäriä, hänen perujaan olivat myös palojen kiinnittämiseen käyttämäni kaakeliliima, sellainen kuivumista uhkailevan sangon loppu sekä saumauslaasti rakojen tilkkeenä. Lisäksi käytin mosaiikkina joihinkin ruukkuihin muutamia itsekeräämiäni posliiniastioiden palasia. Kaiken kaikkiaan sain kaakeliliiman lopun riittämään kaikkiin kahdeksaan ruukkuun, jotka mulla oli jemmasssa. Yhden ruukuista annoin jo värkit lahjoittaneelle ystävälle, yhden vien tuliaisiksi pikkujoulujen emännälle ensi perjantaina ja yhden pidän itse. Sen, jonka tein kokoon liimatun ruukun päälle.
Nämä viisi etualalla olevaa aion kuskata ensi lauantain adventtimyyjäisiin. Takaa häämöttää se minun turkoosinsävyinen rikkiöön ruukkuni, jonka ajattelin käyttää jouluhyasintin suojaruukkuna.


Myyjäisiin meinaan viedä ruukkujen ja joulukorttien lisäksi myös yhdet rasat. Niistä piti alunperin tulla mulle ittelleni sormikkaat, mutta aloitin liian pienellä silmukkamäärällä, joten suunnitelma muuttui.


Vielä olisi jäljellä viimeistely. Miksi se tuntuu aina niin työläältä, vaikka kovin urakka on jo takana?

Ai niin, se koopa. Myös mieheni on aikamoinen värkkääjä. Taannoin hän oli ostanut vihertävää akryylilevyä ja kertoi aikovansa tehdä siitä lampunvarjostimet olohuoneen kolmihaaraiseen "kattokruunuun", joka on ollut ilman kupuja reilun vuoden. (Ohut lasi ei ole mikään käytännöllinen materiaali.) Minä en osannut kuvitella, millaista koopanmallia mies oli ajatellut. Ajatttelin kai jotain suorakulmaisia palasia, jotka liimataan kuutionmallisiksi. Mutta ei. Minusta nämä ovat sopevat.





perjantai 22. marraskuuta 2013

Valvokaa

Valvominen on kurjaa, olipa sitten kyse siitä, että on yritettävä pysyä hereillä, vaikka kuinka nukuttaisi, tai siitä, että herää kesken unten, eikä saa enää unen päästä kiinni.
Kirkkovuoden lähinnä viimeisen sunnuntain kehoitus valvoa ei onneksi tarkoita kumpaakaan. Nukkuivathan viisaat neitsyetkin siinä missä tyhmätkin, heidän valveutuneisuutensa oli sitä, että he olivat varustautuneet odottamaan, tarvittaessa pitkäänkin.
Olimme tiistaina lauluseuroissa, niin laulut kuin puheet liittyivät valvomisen sunnuntain aiheeseen ja teksteihin. Puhuttiin muun muassa siitä, miten me kristityt voimme jouduttaa Jeesuksen paluuta. (Ai miksikö sitä pitäisi jouduttaa? Se olisikin sitten jo toisen  postauksen väärti aihe.) Siinä puheen aikana muistui mieleeni taannoiset tuumailuni siitä, miten ei pitäisi Jeesuksen tuloa ja tämän maailman ajan loppumista yrittää jouduttaa.  Ilmestyskirjassa kuvataan muunmuassa (8. luku), miten loppukahinoissa kolmasosa maasta ja merestä tuhoutuu ja saastuu. Välillä minusta on pahasti vaikuttanut siltä, että kristityt ovat unohtaneet varjella luomakuntaa, aivan kuin vähät välittäen, mitä sille käy, kun kerta lopulta luodaan uusi taivas ja uusi maa. Päinvastoin tunnutaan kuviteltavan, että mitä pikemmin saadaan tämä maapallo tuhottua, sitä äkempää Jumala luo uuden. Mutta kun sitä hetkeä ja päivää ei tiedä kukaan, ei edes Poika, vaan se on yksin Isän tiedossa.
Ja onkohan niin, että koska tietty poliittinen puolue, joka pitää esillä ympäristöarvoja, edustaa (tai jotkut sen kannattajat edustavat) hyvinkin ei-kristillisiä arvoja, niin nuo tosiuskovaiset heittävät lapsen pesuveden mukana - voimatta hyväksyä saati omaksua mitään, mitä tuo mainittu ympäristöpuolue ajaa.
Mutta nyt ekysin aiheesta vähän sivuraiteille.
Näin kirkkovuoden loppupuolella muistuu mieleeni eräs uneni, jonka näin vuosia sitten. Olin siinä unessa seisovinani lapsuuden kotini ulkoportailla tähtikirkkaana iltana. Katselin navetan katon yläpuolella aukeavaa taivasta, kun siellä tapahtui jotain. Liekö näkynyt Ihmisen Pojan merkki, koskapa kohotin käteni ja sanoi ääneen "Jeesus".
Muistui mieleeni taas kotikirkon lasimaalauskin, josta olen joskus aiemminkin julkaissut tämän kuvan.

tiistai 19. marraskuuta 2013

Yhdistysahdistus

Tervehdys teille, kaikki sihteeriköt ynnä muut toimitsijat ympäri tätä yhdistysten luvattua maata. Osanottoni.
Olen ollut kirkkokuorossa viisitoista vuotta, niistä viimeiset 10 vuotta kuoron yhdistyksen sihteerinä. Nyt kun sekä minä että yhdistyksen puheenjohtaja ilmoitimme, ettemme ole enää käytettävissä ensi vuonna kyseisiin hommiin, niin meinasi tulla uupelos. Niinpä ehdotin uudelleen jo aiemminkin ehdottamaani ratkaisua: lakkautetaan koko yhdistys. Kuoro voi samalla lailla laulaa ja palvella kirkossa kuin ennenkin. Tällä kertaa muutkin kuorolaiset olivat kypsiä ehdotukselle, ja niinpä viimeisenä sihteerin hommanani on yhdistyksen lakkauttaminen :)
Mutta ilmeisesti sama ei päde toiseen yhdistykseen, jossa niin ikään olen sihteerinä. Siitä hommasta haluaisin eroon vielä kipeämmin kuin kuoron vastaavasta, joka oli sentään leppoisahkoa yhteistyötä. Mutta tämä toinen yhdistys, naispiirimme ja sen johtokunta on ollut viime aikoina kivireen vetämistä. Tuntuu, että olen pitänyt sähköpostikokouksetkin ihan vain itsekseni. Kun itte kysyy ja itte vastaa, niin ei tuu mitään jälkipuheita. Onhan se kai niinkin, mutta ei se kyllä yhdistykseltä tunnu eikä sen toimintaperiaatteeseen sovi.
Mieheni kyllä yllytti, että voin aivan hyvin ilmoittaa johtokunnalle, etten ole enää ensi vuonna käytettävissä sihteerin tehtävään. Voihan olla, että pelkästään se tervehdyttäisi ja muuttaisi johtokunnan toimintaa elävämpään suuntaan.
Sitä ennen pitäisi kuitenkin junailla niin jäsenkirje kuin vuosikokouksen järjestäminenkin. Kyselin työvaliokunnan muilta jäseniltä mielipiteitä ja evästyksiä tuohon jäsenkirjeen laatimiseen, vaan ei ole kuulunut vielä mitään. Täytynee ruveta metsästämään ihmisiä puhelimitse. Pöh.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Kierrätystä, mitä muutakaan

Lauantai-iltana kävelimme kauppaan hakemaan maitopurkkia ja poikkesimme tavoillemme uskollisena tonkimaan läheiselle ekopisteelle. Toki meillä oli sinne oikeaa asiaakin, pari muovimyttyä muovinkeräysastiaan. Ekopisteellä totesimme, että kaupasta palatessa poikkeamme ottamaan taas jotain mukaamme, nimittäin kaksi peiliä, jotka oli jätetty kenaamaan lasinkeräysastiaa vasten. Peilithän eivät välttämättä kelpaa joka lasinkeräyspisteelle, siis sellaisille, joiden lasi aiotaan käyttää uusiolasinvalmistukseen. Mutta ymmärtääkseni suurin osa lasinkeräysastioiden sisällöstä ainakin täällä pohjoisessa Suomessa kulkeutuu jonkin lasivillaeristeen tms. valmistukseen, ja silloin joukkoon kelpaisi kuulemma niin fajanssi, posliini kuin peilikin. Oikaiskaa, jos olen ymmärtänyt väärin. No, anyway, koska ne peilit olivat aivan ehjät ja virheettömät ja koska ne oli jätetty kenaamaan juuri sen takia, jos vaikka joku tarvitsisi, niin korjasimme ne talteen. Lisäksi noukin följyyni niin ikään lasinkeräysastian viereen jätetyn isohkon säilykepurkin, kun olimme ensin taskulampun avulla silmäilleet, mitä se oikein pitää sisällään. Ja koska se sisälsi sekalaista jätettä (lasia, posliinia ja vanhoja paristoja ynnä metallinen kansi purkissa), otin sen mukaani lajiteltavaksi. Luultavasti juuri noiden pattereiden takia sisältö lemusi aika ikävältä. Saatuani lastin purettua huuhtelin vähäsen purkin sisään tungettuja särkyneitä lasia ja mukia. Korvamuki oli ollut oliivi(hko)nvihreä, ja ajattelin heti, että sekä korvasta että sirpaleista voisi saada kivannäköistä mosaiikkia savipyttyihin. Tuumasta toimeen, isänpäivän päätteeksi sotkin jälleen tähteeksi jääneen kaakeliliiman ja keramiikan kanssa.
Kuvassa myös aikaisemmin menneellä viikolla päällystämäni purnukat.


Purkit ovat sikäli kesken, että viimeistelynä olisi tarkoitukseni levittää saumalaastia rakojen täytteeksi. Kädet vain eivät tahdo sietää noita kuivattavia tököttejä.


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kuva-arvoitus ja selvää pässinlihaa

Tuokiokuvia pyhäinpäiväviikonlopulta.


Luultavasti ylläoleva kuva-arvoitus on aivan helppo lukuisille vaimoihmisille. Nimittäin jos teillä on remonttimies omasta takaa. Vaikka voihan ne muutkin housut kuin haalarit jäädä tuollaiseen valmiusasentoon, kun kahvi- tai ruokatauon jälkeen kuitenkin pitää taas hypätä haalariin, kun ne jarrut eivät vielä tulleetkaan kuntoon.
Sen jälkeen, kun mies perjantaina vei tyttären muuttokuormineen naapurikaupunkiin, missä alkaa seuraava harjoittelu, leikkaussalissa kaiketi, ja kun hän palatessa toi kotikaupunkiin vanhimmat pojat sekä kanteleen ja kantelepöydän, hän ryhtyi jälleen kerran autoremonttiin. Itse olin ehtinyt vähän pyykätä ja yrittää raasia kotoa pyhäkuntoon, edes "valesvireesehen", kunnes sitten illaksi menimme kantelepojan kanssa kirkkokuoron ylimääräisiin harjoituksiin. Yllättävän hyvin sujui yhteistyö, oikeastaan nyt oli helpompi laulaa Albinonin Adagioa, kun poika säesti ja kanttori viittoili.
Kirkosta palattuamme levitin "sunnuntailakialle" pöydälle jo valmiiksi joulukortintekovärkkejä. Parin kenkälaatikollisen verran. Vasta pyhäinpäivän aamuna pääsin kuitenkin aloittamaan varsinaisen askartelun. Pihalla en tainnut käydä kuin postilaatikolla hakemassa ilmaisjakelulehden. Useamman tunnin värkättyäni ja vielä iltakirkon jälkeen sessiota jatkettuani olin saanut aikaan pari pakettikorttia ja kolmisenkymmentä joulukorttia, joista puolet oli sarjatuotantoa. Kuvissa mukana myös pari aihiota vielä kahteen korttiin.



En kuitenkaan saanut värkkivarastoani hupenemaan juuri lainkaan. Kun on vuosia kerännyt kaikkia nättiä kuvia niin lehdistä, joulukalentereista kuin lahjapapereistakin, ja kun kollaa ja jemmaa toisten poisheittämiä suiroja, silppuja ja suikaleita, niin varastoa piisaa. Esimerkiksi yläkuvan ylärivin keskellä olevan punaisen kortin huopasydämet on leikattu roskiin menossa olevista ylijäämäpaloista. Tietäjät, lumikuusi, tunturit, kynttilä ja enkeli on tehty vaha- ja vesivärein kuitukankaalle, jota olen ottanut talteen käytetyistä kolmioliinoista ja kertakäyttölakanoista. Paino on sanalla "käytetyistä". Nooh, ne tapetinpalat, jotka ovat servettienkeleiden taustana,  eivät ole mitään seinästäreväistyjä, ovatpahan ylijäämäsuiroja nekin, naapurin tädiltä sain. Kartonkipohjat ostin, isoina levyinä ja koulun giljotiinilla ne leikkasin. Sillä tavoin yhden korttipohjan hinnaksi tuli 5-10 snt, riippuen onko yksi- vai kaksiosainen korttipohja. Ja liima on toinen, minkä joutuu ostamaan, muu löytyy valmiina.
Halusin tänään sunnuntainakin kirkkoon, koska olemme nykyisin aika harvoin paikkakunnalla pyhisin, joten kotikirkkoonkaan ei niin usein pääse. Mutta mies valitti, että pyöräillessä tulee nivuset kipeäksi, ja tandemilla ajaessakin niskat väsyy. Lopulta tein ison myönnytyksen; mitä jos mentäisiin tuo 6 km:n matka autolla. Niin pääsin kirkkoon ja ihan ehtoollisellekin.
Niin, tuo otsikon pässinliha... sitä vain, että jos eka kuva olikin hieman epämääräinen, niin seuraavissa kuvissa ei lie ollut erehtymisen riskiä.

Sain äsken tekstiviestin: entinen kimppakyytikollegani aikoo jälleen kutsua meitä (entisiä) naiskollegoitaan kotiinsa pikkujoulukesteihin. Olinkin juuri tänä aamuna funtsinut, onkohan taas kutsu tulossa. Mukavaa.