lauantai 30. marraskuuta 2013

Kurssitusta ja kotoilua

Sain VESO-päivät (reilusti) täyteen osallistumalla Gordonin Toimiva vuorovaikutus  eli Toivu-kurssiin kahtena viikonloppuna. Viime lauantaina kuusituntisen kurssipäivän jälkeen minulla riitti puhtia vielä täysimittaisen leipomapäivän urakointiin. Hapanleipätaikinan olin tehnyt muikenemaan edellisiltana, lisäksi tein nisu- ja sämpylätaikinat ja yhden kesäkurpitsaleikkokakun. Saunaan mennessämme uuniin jäi enää kakku hautumaan kypsäksi. 
Mutta tänään en ole kurssilta palattuani osannut ruveta mihinkään, vaikka aivan yhtä voimaannuttava kokemus kurssi oli tänäänkin. Oliko ongelma vain se, etten ollut etukäteen päättänyt, ryhdynkö joulukorttien kirjoittamiseen (aion kyllä tänäkin vuonna noudattaa typistettyä osoitemuistiota) vai kenties jotain siivoiluja tekemään. 
Viime jouluksi mun ei tarvinnut stressata arviointien kanssa, kun mulla oli eskarit, mutta tänä vuonna jälleen siitä on oma vaivansa, ja tuntuu, ettei oikein muuta saa tai osaa ryhtyä puuhaamaan ennen kuin tuo tärkein velvollisuus on hoidettu.
No, jos mä kuitenkin noita kortteja tsekkaisin tässä ennen saunaan menoa. 
Huomenaamuna yhdeksäksi kirkkoon harjoittelemaan kuoron ja mieskvartetin kanssa. Kävellen, jos mies lähtee samaa matkaa, mutta pyörällä, jos hän tulee vasta myöhemmin.  
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti