Kuppia ja koopaa

Tänään kun palasimme messusta ja kun olimme tehneet ruuan ja syöneet, rupesin viimeistelemään viimeisiä mosaiikkisaviruukkuja. Muistaakseni peräti ruukuista ruveten kaikki niiden tekemiseen käyttämäni materiaali on ns. kierrätyskamaa. Aikanaan sain muutamia savisia kukkaruukkuja, joita suntio oli kerännyt talteen hautausmaalta sankarihautaistutusten jäljiltä. Särjettyjä kaakeleiden palasia sain ystävältä monta ämpäriä, hänen perujaan olivat myös palojen kiinnittämiseen käyttämäni kaakeliliima, sellainen kuivumista uhkailevan sangon loppu sekä saumauslaasti rakojen tilkkeenä. Lisäksi käytin mosaiikkina joihinkin ruukkuihin muutamia itsekeräämiäni posliiniastioiden palasia. Kaiken kaikkiaan sain kaakeliliiman lopun riittämään kaikkiin kahdeksaan ruukkuun, jotka mulla oli jemmasssa. Yhden ruukuista annoin jo värkit lahjoittaneelle ystävälle, yhden vien tuliaisiksi pikkujoulujen emännälle ensi perjantaina ja yhden pidän itse. Sen, jonka tein kokoon liimatun ruukun päälle.
Nämä viisi etualalla olevaa aion kuskata ensi lauantain adventtimyyjäisiin. Takaa häämöttää se minun turkoosinsävyinen rikkiöön ruukkuni, jonka ajattelin käyttää jouluhyasintin suojaruukkuna.

Myyjäisiin meinaan viedä ruukkujen ja joulukorttien lisäksi myös yhdet rasat. Niistä piti alunperin tulla mulle ittelleni sormikkaat, mutta aloitin liian pienellä silmukkamäärällä, joten suunnitelma muuttui.

Vielä olisi jäljellä viimeistely. Miksi se tuntuu aina niin työläältä, vaikka kovin urakka on jo takana?

Ai niin, se koopa. Myös mieheni on aikamoinen värkkääjä. Taannoin hän oli ostanut vihertävää akryylilevyä ja kertoi aikovansa tehdä siitä lampunvarjostimet olohuoneen kolmihaaraiseen "kattokruunuun", joka on ollut ilman kupuja reilun vuoden. (Ohut lasi ei ole mikään käytännöllinen materiaali.) Minä en osannut kuvitella, millaista koopanmallia mies oli ajatellut. Ajatttelin kai jotain suorakulmaisia palasia, jotka liimataan kuutionmallisiksi. Mutta ei. Minusta nämä ovat sopevat.