sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kiitos napista!


Millan antoi tuollaisen kauniin napin, jonka osasin kuin osasinkin (Sukkasadon Kaisan hyvien ohjeiden avulla) rustata tuohon reunaan.

Mutta napin vastaanottamiseen liittyy aina myös haaste... Oikeastaan kaksikin; pitäisi kertoa seitsemän asiaa itsestä ja sitten haastaa seitsemän muuta bloggaajaa, joille haluaa napin laittaa eteenpäin.

Yhden sortin asialistaa rupesin heti haasteen saatuani illalla sängyssä miettimään, ja kolme asiaa minulla on jo koossa.

Voisi luulla, että äkkiähän sitä seitsemän asiaa itsestään kertoo. No niin kyllä. Mutta kun ajattelen, että Millan oli pitkään ainoa blogini lukija (nyt oli ilmestynyt toinenkin, lämpimästi tervetuloa Marja-mamma!) ja kun Millan tietää minusta jo lähes kaiken tietämisen arvoisen, minkä itsekin tiedän, niin on aika haasteellista koettaa löytää jotain uutta annettavaa.

Haasteen eteenpäin lähettäminen voi silti olla vielä kinkkisempi tehtävä, kun suurin osa seuraamistani on - kas kummaa - Millanin blogeja...

Mutta en mä ihan heti heitä kirvestä kaivoon, enkä hohtimiakaan. Palaan asiaan.






lauantai 28. elokuuta 2010

Kaaharikollega

Tänään katsoin vähän aikaa Prismaa, kun siellä oli aiheena unet ja niiden merkitys. Jonkun kanadalaisen intiaaniheimon ihmiset kokoontuvat aamuisin kertomaan toisilleen uniaan ja sitten auttavat toisiaan niiden selittämisessä.
Muistin tietenkin oman viimeöisen uneni, tai ainakin pelottavimman kohdan siitä. Ihan valvemaailmassa kuljen kimppakyydissä, olemme Hannan kanssa vuorotellen kuskeja. Hannalla on Opel Zafira, korkea tila-auto. Viime yönä se oli unessani ja olimme sillä lähdössä kotiin koulun pihasta. Mutta mutta... Kuskina olikin Vuokko. Taisin ihmetellä ääneen, antaako Hanna hänen ajaa autoaan. Oli heillä kuulemma joku diili. Jatkoin ihmettelyä itsekseni ja sydän kurkussa, kun Vuokko teki lemmunkäännöksiä pyörätien kautta, ja ajoi risteykseen hirveää kyytiä. Taisin yrittää toppuutellakin, että ajaisi hiljempaa, mutta onneksi pääsin unesta eroon, ennen kuin mitään pahempaa tapahtui.

Niistä intiaaneista muuten joku oli nähnyt unta tulvivasta joesta, ja iäkäs nainen selitti nousevan veden tarkoittavan sairautta. Veden pinnan laskeminen puolestaan merkitsi paranemista.

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Ei ihan nappi vastaus

Pidin tänään kirjallisen läksyn kuulustelun kuudesluokkalaisten uskonnon tunnilla. Pyysin mm. kirjoittamaan lyhyesti mitä tuolloin helluntaina tapahtui. Hyvänä vihjeenä oli kappaleen otsikko, jonka olin kirjoittanut näkyviin: "Seurakunnan synty". Silti vain muutamat rohkenivat/ osasivat kirjoittaa edes jotain. Papereita tutkiessani meinasin hörähtää ääneen, kun luin eräästä paperista vastauksen: "Silloin ihmiset oppivat puhumaan oman maan kieltä." Noo, kyllähän siinä jyvällä oltiin.

tiistai 24. elokuuta 2010

Ehtiikö?

En ollut koskaan kuullutkaan kelloköynnöksestä ennen kuin Millan lupasi sellaisen taimen minulle viime keväänä. Eikä se ollutkaan mikään pikkutaimi, kun sen haimme. Mieleen jäi Millanin kehotus ottaa se isompi kasvi, jos se vaikka paremmin ehtisi kukkia. En silloin kuitenkaan asiaa ruvennut tarkemmin miettimään ja tutkimaan. Kesän mittaan kelloköynnös kasvaaroihuutti räystääseen asti, joskus heinäkuulla rupesin sitten hakemaan netistä lisää tietoa. Ja kyllä vain, sille olisi pitänyt olla AURINKOINEN paikka. Olihan tällä, mutta vain aamupäivän ajan. Aikanaan sitten ilmestyi erikoisen näköinen "nelitahko", jossa ei pitkään aikaan näkynyt mitään muutoksia. Nyt tahkojen keskeltä on työntynyt jotain, jonka tulkitsen nupuksi. Yritin siitä iltapimeällä kuvaa, mutta kameran automatiikka tarkensi johonkin muualle kuin kukkaan. Nyt sitten jännään, ehtiikö kukka vielä ennen syyskylmiä kehittyä valmiiksi, saati muodostaa siementä. (Tarttiskohan olla toinenkin kukka, jotta pölyttyminen ja siementuotanto olisi mahdolista?)
Tänään olen samaistunut tuohon myöhäiseen kukkaan. Ei mitenkään syvällisen symbolisesti, jotta mä muka olisin joku kukoistamaan aukeneva nuppunen, jota halla uhkaa ennen aikojaan. Ihan vain silläviisiin, että oma tahtini on paljon verkkaisempi kuin ympäröivän todellisuuden. Ja tämä yhteiskunta, työelämä ei aio sovittaa tahtiaan minun mukaani.

maanantai 23. elokuuta 2010

Siemenluettelo

Tein inventaariota siemenvarastostani, joka mulla on muovisessa jäätelörasiassa siivouskomeron ylähyllyllä. Jaoin paperin kahteen sarakkeeseen, toiseen luettelin kukkien, toiseen ns. hyötykasvien siemeniä. Aina löytyy kun lakaistaan, vanha viisaus näyttäytyi jälleen toteen.

Kukkasarakkeeseen tuli tällaisia:
- maloppi (tätä en rasiasta löytänyt tänä keväänä)
- tarhapetunia
- sinilobelia
- tarhasalkoruusu
- karpaattienkello (tarvitsisitko, Millan, näitä?)
- tuoksuherne
- unikkoa tulitikkurasiassa, en tiedä, minkä sorttista, kun sain kuorokaverilta siemenet
- "karvapalli" (isäni on antanut kyseiselle köynnöskasville tuon kuvaavan nimen siemenkodan ulkomuodon tahtua)
- samettikukka - iso myöhäinen kaupan pussissa ja normaali itsekerättynä
- sormustinkukka
- orvokki, lila ja keltainen, todennäköisesti
- krassi, koetin kerätä mahdollisimman syvän oransseista kukinnoista, saa nähdä ensi kesänä
- kehäkukka (samaiselta kuorokaverilta, aion kokeilla hänen yllytyksestään kylvää jo syksyllä, samoin kuin häneltä saamaani:)
- ruiskaunokkia
- SLS:n lahjana kesäkukkasekoituspussi

Hyötykasveja:
- porkkana
- nauris
- keräkaali
- punakaali
- kukkakaali
- vihanneskrassi (ajattelin kylvää pääsiäisruohoksi)
- tilli
- herne
- kesäkurpitsa (vaalea pitkulainen)
- valkosipuli (ja taas kerään kukkineista varsista poikassipuleita lisää)
- basilika, tavallinen ja sitruuna-
- laventeli ja rosmariini, joista laventeli iti tänä keväänä, toivottavasti säilyy hengissä talven yli
- punajuuri
- jääsalaatti
- kirsikkatomaatti
- rucolan siemeniä aion taas kerätä, kohta ovat kypsiä

Ei näille kaikille millään riitä tilaa ainakaan missään parhaalla paikalla, mutta kaaleja haluaisin vihdoin kokeilla, kun on tuo kohopenkkikin. Purjoakin siinä voisi kokeilla, en ole sitä kylvänyt moneen vuoteen. Täytyypä ostaa siemeniä.

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Meemi esineistä

Millanin blogista blokkasin meemin, johon teki mieli vastata. Otin kuitenkin oikotien, enkä ruvennut kiertämään kameran kanssa esineitä metsästäen, vaan selasin koneella olevista kuvista kutakuinkin sopivia vastauksia.


Kuvaa tai kuvaile esine...

1. joka tuo mieleesi lapsuusmuistoja
Ensimmäinen kuva on otettu Hautalassa, äidin isän sukutalossa. Siinä on paljonkin tuttuja esineitä omasta lapsuudestani, vaikken meillä muista esim. separaattoria nähneeni ja vaikken kaikkia noista värkeistä tunnista. "Kerinleheret" meillä kuitenkin oli, ahkerassa käytössä. Ne ovat tuossa pullojen yläpuolella kauhojen välissä. Niinikään kangaspuihin ja rukkiin liittyvä esineistö tuo muistot mieleen.
Tämä toinen kuva on otettu lapsuuden kodissamme. Siskoni on pitänyt hyvän huolen näistäkin tutuista esineistä, joista osa koristi salin peilipiironkia; suolalta maistuva figuuri, parfyymipurkki, suloinen koira ja minun lempparikuppini, josta halusin juoda samalla, kun söin "kellolutikalla olavalautatelta". Sisko-kulta on jopa löytänyt oravalautaseni näköiskappaleen jostain kirpparilta! Kummilusikkani minulla on täällä kotona, vaan enpä muista ottaneeni siitä kuvaa.


2. jonka olet saanut lahjaksi

Tässä tuli kaksikin lahjaa, Päivin tekemä taulu oli meidän häälahja, käkikellon antoi mamma oikeastaan lapsillemme. Eivät nämä ole välttämättä mitään ykköslahjojani, sattuivatpa vaan löytymään kuvasta. Tuolla myöhemmin tulee kuva pianosta, jonka kynttilälampetit ovat eräs parhaista mieheltäni saamistani joululahjoista. Puhumattakaan vaikkapa taiteellisen siskoni ja ahkeran käsityöläistätini antamista lahjoista.

3. joka on pahin turhake, jonka omistat

Tähän tuli pieni kuva, kun hain sen toisen blogin galleriasta. En tiedä tuon vempaimen käyttötarkoitusta, joten se on aivan turha kirpparilöytö. Tosin meinasin laittaa tuon käkikellon kuvan myös tähän. Sitäkään ei käytetä, ts. sen ei anneta käydä, kun kukkuminen häiritsee herkkäunisimpia.

4. joka saa sinut hyvälle tuulelle

Tuuterin puvun meinasin laittaa tuohon alle kauniin esineen kohtaan, mutta tämäkin sopii. Puvusta on ollut minulle paljon iloa varmaan jo toistakymmentä vuotta. Mutta esim. monet joulukoristeet ja muut koriste-esineet sopisivat kyllä tähän yhtä hyvin.
5.jonka olet antanut tarvitsevalle
Ehkä yksi tärkeimmistä on ollut laina, jonka annoimme ystäville yrityksen perustamista varten. He olivat kiitollisia, ja vielä enemmän siinä vaiheessa, kun kerroimme, että takaisinmaksu on jo järjestyksessä; päätimme vähentää lainan parin vuoden kymmenyksistä - mitähän Taivaan Isä tuosta ajatteli...

6. joka on mielestäsi kaunis

Kuten edellä kävi ilmi, tätä ei löydy meiltä kotoa. Ennenkin osattiin designia. Kyseinen parfyymivoidepurkki on varmaankin Kanadan tuliaisia.
7. joka on mielestäsi ruma

Eestin matkakuvien joukosta löytyi Lada-poseeraus. Ruma väri ja muotoilu. Tämä on niin ruma, että se on jo ihan hauskan näköinen. Huomioi seeprankuvioinen verhoilu. Pahoittelen, etten osannut peittää rekkaria. Olisi pitänyt rajata voimakkaammin.

8. josta et millään tahtoisi luopua

Mies on kova myymään kaikenlaista, lähinnä autoja, mutta olen sanonut hänelle, että pianoa et saa myydä. Tässä kuva Engström & Johannissonista, jonka ostimme sen kunnostaneelta pianonvirittäjä Verroselta.

9. jonka haluaisit omistaa
Tämä on vaikea. Luulin etten tarvitse enää mitään. Ajattelin ensin Aalto-maljakkoa, mutta siihen pitäisi olla rutkasti leikkokukkia Kenties pastakone. Mutta tulisiko sitäkään käytettyä? Haa, katsoin ikkunasta ulos ja totesin, että linnuille pitäisi olla asiallinen ruokinta-automaatti. Niin, ja tänään huomasin, että pyörässä olisi hyvä olla jonkinlaiset pinnasuojat hametta varten.


10. joka on usein väärässä paikassa.

Ykkössijaa pitää auton avaimet. Ne kun eivät roiku avainkaapissa silloin, kun mulla on kiire töihin, vaan niitä täytyy tonkia miehen housujen ja takkien taskuista tai kopeloida keittiön ikkunalaudalta.

lauantai 21. elokuuta 2010

Ostoksia hyvällä omatunnolla


Laitoin Facebookiin tapahtumamainoksen sekä Raahen tämänpäiväisestä Kylien torista että Kokkolan hiippakunnallisista lähetysjuhlista. Kokkolaan olimme lähdössä, mies ajatteli samalla käydä katselemassa asuntovaunuja. Heräsimme kuitenkin vasta ennen kymmentä ja aamutoimien, ruuanlaiton sun muun jälkeen lähdimme liikkeelle vasta yhden jälkeen. Muutaman kilometrin päässä aloimme harkita asiaa vielä uudelleen, ja niin käännyimme Saloisista takaisin. Emme olisi ehtineet Junkkaalan raamattutunnille eikä sen jälkeen ollut luvassa oikein mitään hirveän sytyttävää ohjelmaa. Niinpä poikkesimme Seuranmäen kirppiksellä tsekkaamassa, oliko Siperian työn hyväksi saatu mitään meidän viemisiä myytyä. Sitten jatkoimme marketin parkkipaikalle, josta kävelimme 'oijeti' keskustaan. Härkätorilla oli jos mitä kojua, Ingaakin ehdimme jututtaa. Eläkkeensaajien pöydästä ostin himoitsemani kahvipussikorin ja uuden pussin pyykkipojille, edellisestä kun on nauhat hiutuneet takkuisiksi. Kuopukselle löydettiin Inarinjärven tomaattimuikkua, Armakselta ostettiin jälkiruuaksi toffeelitra ja löysinpä Homcare-myyjänkin, jolta ostin uuden pesuliinan. Se voisi mennä tyttärelle joululahjaksi. Sitten löytyi Kehitysmaatavarakauppa Hiirenkorvan koju, jonne jäimmekin asioimaan vähän pidemmäksi aikaa. Katseeni osui ensin pesupähkinöihin. Sitten löytyi vielä sappisaippuaa tahranpoistoon. Päätettiin kokeilla pitkästä aikaa myös tansanialaista reilun kaupan kahvia. Hiirenkorvalta kuulemma löytyy myös viljakahvia, johon ihastuimme Romaniassa. Täytyypä asioida siellä kohtapuoliin.
Olipa fiksua ostaa ensin tuo kori, vaikka mä kauan mietin, raaskinko.

Lahjoja ja lahjuksia

Ihme unia taas. No, se ei ole mikään ihme, että näen joulu-unia ympäri vuoden. Taas oli äidin hommat niin kiireiset ja pahasti myöhässä, kun oli aatto ja siivoukset alkutekijöissään. Hankala oli siivota, kun huusholli oli niin täynnä kaikkea roinaa, että matala kirjahyllykin oli asetettu oviaukon eteen, niin että sen yli piti kaahia aina kun huoneeseen yritti. Lahjoja kokoilin sieltä täältä ja yritin niitä salaa kanniskella paperoidakseni.

Toinenkin uni jäi mieleen viime yöltä, siinäkin olisi pitänyt antaa lahjoja, mutta suhtauduin nuivasti ja nuukasti. Kas kun opettajainhuoneessa oli olevinaan yhtä aikaa parikin lahjankeräyslistaa kiertämässä, toinen oli kuvisopen itsensä liikkeelle laittama, tyttärensä lakkiaislahja. Toinen taas oli jonkun koulun entisen opettajan perheenlisäyslahja. Kyseinen perhe tuli vierailemaan opettajainhuoneeseen, aivan oudon näköinen mies, lapset olivat fiksuja, pikkuvanhoja. En silti aikonut osallistua lahjakeräykseen.
Tälle unelle on vankka todellisuuspohja. Vasta juhlittiin kanslistin viiskymppisiä, jota varten kerättiin niin ala- kuin yläkoulullakin, ja nyt oli ilmestynyt alakoululle erään open häälahjalista. Tietenkin osallistuin siihenkin, mutta jälkeenpäin vähän kyseenalaistin osallistumistani, sillä hän on eronnut ja meni siis jo toisen kerran naimisiin. Sitä paitsi olen vakaasti päättänyt, että kiellän ehdottomasti niin työ- kuin tuttavaporukoilta kaikenlaisen lahjomisen ja keruun jos ja kun aikanaan täytän viisikymmentä. En aio muuten huolia kunnan viiriäkään, jos sen vain pystyn välttämään.

Vaunuralli

Eräs tuttavamme joutui muuttamaan, paikallisten kerrostalojen ylimpien kerrosten purkamisen vuoksi. Lupasin häntä muutossa auttaa ja autoinkin. Eräs ongelmista oli, mitä tehdä tarpeettomiksi käyneille vauvan vaunuille. Tanja-tuttavamme ei ollut saanut niitä kaupaksi. Myöhemmin kuulin erään sukulaistytön odottavan vauvaa ja soitin Tanjalle, että me voisimme ostaa ne hänen vaununsa siltä varalta jos Liisa ne huolisi. Mutta Tanja oli jo saanut päähänsä, että hän vie ne kierrätyskeskukseen, enkä saanut hänen päätään kääntymään, vaikka lupasin jotain niistä maksaa, toisin kuin kävisi kierrätyskeskuksessa. Myöhemmin vielä ollessamme matkalla Norjaan laitoin tekstiviestin, että miettisi asiaa.
No, palattuamme kuulimme, että vaunut odottavat meitä Tanjan uudella asunnolla. Oli käynyt niin, että niitä ei ollut huolittukaan kierrätyskeskukseen. (En välillä ymmärrä, millä perusteella sinne tavaraa otetaan vastaan, kun yhdellä lapsella olleet Emmaljungat eivät kelvanneet.)


Koko kesä meni niin, että mietittiin, milloin voitaisiin hakea ne vaunut. "Tällä viikolla mulle ei oikein sovi..." Liisa kuitenkin halusi nähdä vaunut tai niistä kuvia, joten rupesimme viikko sitten painostamaan, ja eipä aikaakaan kun mies juoksi vaunuja lykäten, otti kuvia ja lähetti näytille. Monista vaunuvaihtoehdoista Liisa päätyi valitsemaan uudemman malliset. Sitä ennen Tanja soitteli vähän väliä, joko vaunut on haettu ja mitä jos ne eivät kelpaakaan. Ei auttanut, vaikka miten tiukasti olisimme sanoneet, ettei hänen tarvitse sitä murehtia. Lopulta hän rauhoittui, kun kerroin, että on mulla niille jo toinenkin paikka tiedossa; vastaanottokeskuksessa on kuulemma monta raskaana olevaa äitiä.

perjantai 20. elokuuta 2010

Rosvoa ja poliisia

Jokin yö sitten taisi käteni olla taas huonossa asennossa, kun uniin alkoi tulla takaa-ajoa. En kuitenkaan itse ollut takaa-ajettuna tällä kertaa. Olimme ajelemassa autollamme jossain pikkukylällä, kun meidät yhtäkkiä ohitettiin nopeasti ja kohta pörräsi joukko poliisiautoja pakenijan perään. Rikollinen saatiin piiritettyä, mutta meidänkin ajokkimme joutui siihen piiritysrenkaaseen, kasvotusten aseistetun miehen kanssa, joka koetti löytää pakoreittiä. Voi kauhea, tyttäremme seisoi lähellä, ja niin mies alkoi tähtäillä häntä aseellaan. Kauhukseni ampuikin, mutta luoti lensi niin hitaasti, että tyttö ehti väistää, alkoipa vielä kaivella omia taskujaan ja veti lopulta esiin aseen hänkin. Roisto oli kuitenkin jo luovuttanut siinä vaiheessa, kun totesi, ettei hänen uhittelunsa tuottanut tulosta.

Tyttären päästäminen maailmalle on ollut mulle kova tinki, mutta toisaalta on ollut suuri ilo huomata, kuinka hyvin hän pärjää ja huolehtii asioistaan.

torstai 19. elokuuta 2010

Sopeutumisvaivoja

Näiden töihinpaluun ensipäivien jälkeen en ole osannut enkä jaksanut oikein mihinkään ryhtyä kotona. Marjoja olisi voinut poimia, toisinaan väki tarvitsisi ruokaakin, jota varten värkkiä pitäisi käydä ostamassa, keskeneräisiä pikkuhommia huomaan siellä täällä. Onneksi mies on jollain lailla huolehtinut ruuanhankinnasta ja -laitosta, muuten täällä oltaisiin vallan voileipälinjalla.
Varmaan työnkuvan muuttuminen teettää nyt hivenen ylimääräistä, ainakin alkuun. Tulihan minulle kolme uutta opetusryhmää, joissa on yhteensä 80 oppilasta (27/ 31/ 22). Pelkästään nimien oppiminen ottaa aikansa. Noo, onneksi on monta samannimistä, niin pääsee vähemmällä opettelulla: kolme Katria, kaksi Emmaa, Jennaa, Jonia, Veeraa, Saraa ja Joelia. Olo on kenties vähän kuin aineenopettajalla, ja se aine on uskonto, vaikka sitä on "vain" kuusi tuntia viikossa. Lisäksi äidinkieltä, ympäristötietoa ja matematiikkaa sekä yläkoululla tässä jaksossa muutamalle maahanmuuttajaoppilaalle suomea toisena kielenä, englantia, matematiikkaa ja historiaa.
En koulun alkaessa osannut arvata, mitä se toisi tullessaan. Mutta jonkinlaisen enneunen näin. Ainakin Ansku-kollega sen enneuneksi arveli, kun sen hänelle nolona kerroin: Oli olevinaan minun päivänavausvuoroni ja odottelin keskusradion mikrofonin takana, milloin voisin aloittaa. Juuri kun olin aloittamassa, ehtikin Anskun oppilasryhmä aloittaa oman päivänavausesityksensä, jonkin laulun roikastamisen. Mua pänni kovasti ja välitunnilla opettajainhuoneessa ääneen asiaa harmittelinkin, että kun piti olla tiedossa, että se olisi ollut mun vuoroni. Eikös rehtori-Jaska kysynyt, että "Tekisikö mieli sanoa v-sana?" Ja minähän sanoin!
Niin, Ansku meinasi, että uni enteili meidän alkavaa yhteistyötämme hänen luokkansa oppilaiden kanssa, ei suinkaan sitä, että alkaisin viljellä alatyyliä kollegoiden kuullen.

Ohopsista! Sain juuri puhelun mieheltäni, mutta kun siihen vastasin, jouduinkin kuuntelemaan hänen valmentajaohjeitaan jalkapallojunioreille. Yritin kysyä, puhutko sä mulle, mutten saanut vastausta. Taskusoitto siis. Mutta missä hän piti puhelintaan, kun ohjeet kuuluivat niin selvästi: "tätä te voitte harjoitella kotonakin..."

maanantai 9. elokuuta 2010

Muonio 1.-3.8.

Siirryn nyt Kuusamosta suoraan Muonioon, varsinaisesta Hautalan sukutapaamisesta Kuusamossa on tarkoitus kirjoittaa ekassa blogissani. Mökki, jonka osakkaina olemme olleet vajaan kymmenen vuotta, sijaitsee siis Muoniossa, tarkemmin paikkaa määrittelemättä kuin että 10 km hiekkatietä, 4 km metsätietä ja viimeinen kilometri tietöntä taivalta. Koko matkan Kuusamosta perille sekä perillä saimme vähän väliä ihastella näitä sarvipäitä sekä niiden rouvia vasoineen.
Mökin seinässä lukee sen nimi, Vuontiskammi.
Kun kohta saavuttuamme menin portaita alas rantaan hakemaan vettä, niin jostain syystä liikutuin kyyneliin. Hiljaisuus ja kauneus varmaankin. Täällä jälleen. Vuontisjärven takana näkyy Pallas.
Maanantai-iltana tuli ukkonen ja sadekuuro.
Ja niiden jälkeen pari sateenkaarta, joista mies otti paljonkin kuvia. Valitsin tämän porraskuvan edellisten jatkoksi.

Niin, se vesi, jota sangoilla hain sisälle mökkiin... Kyllä tämä kelpaa kahvinkeittoon!


Ennen ukkosenilmaa olimme hyvissä ajoin palanneet ensimmäiseltä hillareissulta. Keräsin myös syömämarjoiksi vähän mustikkaa ja pannullisen haperoita. Oli aivan ihanteellinen hillastussää, pilvipoutaa ja tauolla paistetta. Eikä pikkuötököitä ollut riesaksi asti.


Lähtöä tekemässä

Tiistaiaamuna kävimme vielä saaressa hillastamassa, osa oli ylikypsää, mutta pikkusuon toiselta laidalta löytyi hyvälaatuista ainakin saman verran kuin edellisenä päivänä autiotuvan maastosta. Sitten olikin jo aika laittaa paikat kuntoon, kerätä hynttyyt ja lukita ovet. JHs, ensi kesänä uudestaan - ellemme innostu syys- tai talvilomareissulle.

Eläinlapsia Loma-Ajakassa

Paavo oli valinnut kaikin puolin hyvän paikan sukutapaamiselle; hyvää ruokaa ja kahvit mielenkiintoisine keskusteluineen, rantasauna ja uintia Ajakassa ja piha täynnä eri sortin kotieläimiä, joista tähän kokosin vain suppean kuvakavalkadin mieheni laajasta varastosta. Ensimmäisenä vieraita riensi tervehtimään talon koira, joka sen jälkeen asettui tuttuun viileään kuoppaansa porraspieleen.



Heti toisena esittäytyi komea pussihousukukko, jolla oli ainakin kolme rouvaa. Tämä otos näyttää ihan siltä kuin eräs rouvista etsisi jättimunaansa pusikosta.


Toisella rouvalla oli sen sijaan jo neljän tipun pesue. Mieheni aivan loistavan otoksen julkaisin jo Facebookissa höystettynä tekstillä Matt. 23:37
"Jerusalem, Jerusalem... kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niinkuin kana kokoaa poikansa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet..."



Puhuttelussa


Toiset lapsista ovat heti "kärppänä" emon perässä, toisten huomio kiinnittyi ruuanetsintään...

... jota taitoa lapset näyttävät oppivan mallista.


Myös talon kissa oli saanut pentuja, taisivat olla vasta pariviikkoisia. Ellei näistä arvaa emon väriä, niin...


...tästä sen näkee. Vaaleaa oranssia oli lisää kaulan ja niskan seutuvilla sekä naamassa.




Lopuksi vielä Rane-pystykorva, joka ei suinkaan kuulu Loma-Ajakan väkeen, vaan Paavon perheeseen. Raneakin lämpö väsytti, mutta se piristyi illalla kahdellekin kävelylenkille, ensin Annen kanssa, sitten reilun tunnin retkelle, kun Paavo esitteli vieraille pari lähikohdetta pururadan varrelta.