sunnuntai 29. elokuuta 2010

Kiitos napista!


Millan antoi tuollaisen kauniin napin, jonka osasin kuin osasinkin (Sukkasadon Kaisan hyvien ohjeiden avulla) rustata tuohon reunaan.

Mutta napin vastaanottamiseen liittyy aina myös haaste... Oikeastaan kaksikin; pitäisi kertoa seitsemän asiaa itsestä ja sitten haastaa seitsemän muuta bloggaajaa, joille haluaa napin laittaa eteenpäin.

Yhden sortin asialistaa rupesin heti haasteen saatuani illalla sängyssä miettimään, ja kolme asiaa minulla on jo koossa.

Voisi luulla, että äkkiähän sitä seitsemän asiaa itsestään kertoo. No niin kyllä. Mutta kun ajattelen, että Millan oli pitkään ainoa blogini lukija (nyt oli ilmestynyt toinenkin, lämpimästi tervetuloa Marja-mamma!) ja kun Millan tietää minusta jo lähes kaiken tietämisen arvoisen, minkä itsekin tiedän, niin on aika haasteellista koettaa löytää jotain uutta annettavaa.

Haasteen eteenpäin lähettäminen voi silti olla vielä kinkkisempi tehtävä, kun suurin osa seuraamistani on - kas kummaa - Millanin blogeja...

Mutta en mä ihan heti heitä kirvestä kaivoon, enkä hohtimiakaan. Palaan asiaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti