Jokin yö sitten taisi käteni olla taas huonossa asennossa, kun uniin alkoi tulla takaa-ajoa. En kuitenkaan itse ollut takaa-ajettuna tällä kertaa. Olimme ajelemassa autollamme jossain pikkukylällä, kun meidät yhtäkkiä ohitettiin nopeasti ja kohta pörräsi joukko poliisiautoja pakenijan perään. Rikollinen saatiin piiritettyä, mutta meidänkin ajokkimme joutui siihen piiritysrenkaaseen, kasvotusten aseistetun miehen kanssa, joka koetti löytää pakoreittiä. Voi kauhea, tyttäremme seisoi lähellä, ja niin mies alkoi tähtäillä häntä aseellaan. Kauhukseni ampuikin, mutta luoti lensi niin hitaasti, että tyttö ehti väistää, alkoipa vielä kaivella omia taskujaan ja veti lopulta esiin aseen hänkin. Roisto oli kuitenkin jo luovuttanut siinä vaiheessa, kun totesi, ettei hänen uhittelunsa tuottanut tulosta.
Tyttären päästäminen maailmalle on ollut mulle kova tinki, mutta toisaalta on ollut suuri ilo huomata, kuinka hyvin hän pärjää ja huolehtii asioistaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti