Täydennys

Näyttää siltä, että viime aikoina olen tälle blogille kirjoittanut keskimäärin neljä postausta kuukaudessa. Jotta pysyisin keskiarvossa, nyt on korkea aika kirjoittaa elokuun neljäs postaus. Eilisistä askareistani kirjoitin jo tuonne, tänään on sitten vietetty lepopäivää niin tyystin, että kirkkoreissukin korvattiin nettikirkolla. Tosin pientä pakkailua ja muuta ryttyilemistä olisi ohjelmassa. Illaksi kaupunkikotiin, kun huomenna on ajokorttiin liittyvä määräaikaislääkärintarkastus. Korkea aika tehdä kaupunkikodin pihassa myös jälkikorjuuta. Toivon saavani vielä rippusen mustaherukoita. Nostan myös valkosipulit, perunat ja porkkanat. Voimme sitten viedä lapsille opiskelukaupunkiin valkosipuleitakin samalla, kun kuskaamme omenoita, kesäkurpitsoita ym. satoa täältä maalta. Tytär saa taas myös annoksen punajuurta. Ei tosin tuota kuvan yksilöä, sillä sen keitin jo muiden isottelijoiden kanssa etikkapunajuuriksi kellariin.

Pitemmittä kirjoitteluitta lähden valmistelemaan lähtöä eli ryttyilemään. Kasvihuoneeseen sytytän öljykynttilän, jonka pitäisi palaa vielä yli 40 h, omenoita täytyisi kerätä lisää ja kohlia mukaan myös salaattia ja lehtiselleriä. Kenties löytyy vielä herneitäkin.

Toimintaterapiaa

Olemme mieheni kanssa nyt kolmatta kertaa mökkiviikonlopun vietossa isäni kuoleman jälkeen. Eka kerralla pääsiäislauantaina emme ehtineet juurikaan tehdä töitä, kun olimme vain yötä jatkaaksemme kotipuoleen sisariani tapaamaan. Se verran ehdin puutarhassa kierrellä, että löysin paljon elämää, pikkuötököitä sun muuta sekä ihastuttavan pörröisen tarhakylmänkukan, joka sai taas kyyneleet valumaan.

Viime lauantai oli aurinkoinen ja lämmin, ja tarkeninkin pelkällä topilla puuhastellessani koko päivän puutarhassa. Toki pitkikset ja kumpparit + villasukat jaloissa. Tänä viikoloppunakin on ollut välillä aurinkoista, mutta sade on tullut rakeina ja lumena. Puutarhatöissä on kuitenkin hyvin tarjennut kunnon vaatetuksella, johon kuului mm. pipo ja toppavaatteet.

Puutarhanhoito on aina oiva mielenterveyden ylläpitäjä, ja tuntuu se auttavan surutyössäkin.  

Kyllin

Kyllä mä olen sen jo jonkin aikaa tiennyt, että olen sen sortin ihminen, että toisinaan kylläännyn nopiasti. Tai ainakin kylläännyn ennen pitkää. Niin kuin vaikka puhkikuluneisiin biiseihin.
No, tässähän oli lauhaa, märkää ja pimeää suvisäätä pitkälle yli joulun, eikä aurinkoa näkynyt, niin kyllähän se tympäisi. Viimein tuli kaivatut seesteiset ja auringonpaisteiset pakkassäät. Voi että mä oon jo aivan kyltääntynyt tuohon pakkaseen, kylmyyteen, jäähän ja liukkauteen. Jopa niin reiruhun, että eilen käväisi mielessä, että ensi talvena, kun olen vuorotteluvapaalla, voitaisiin miehen kanssa mennä joksikin aikaa jonnekin tätä kylmyyttä ja pimeyttä pakoon. Me olemme aika lailla fanaattisia, mitä tulee hiilijalanjälkien jättämättömyyteen - ei siis puhettakaan, että lentelisimme lomamatkoille, vaikka miten edullisestikin pääsisi. Melkein siis säikähdin, kun tuollainen ajatus pälkähti päähäni. Ettäkö muka lomamatkalle etelään? Vaan sitten hoksasin, että vuorotteluvapaalla ollessani minun ei tarvitsekaan jaksaa nousta aamulla ja lähteä ajelemaan pimeää ja kylmää työmatkaa. Varmaan jäämme makoilemaan uunin lämpöön koko talveksi.

Tähän sopisi eräs lapsuudenkuva, jonka laitoin myös faceen profiilikuvaksi.

Rasat jäykkänä lumesta, samoin housut, istuin lumessa, jalakset viturallansa, liian iso kelkka, joka ei luista. Mutta lapsi hymyilee?!

Kylmänkukkia

Menneenä kesänä en ottanut juurikaan valokuvia puutarhassa, syystä että kännykkäkameraani ei nykyisellään pysty tallettamaan montakaan kuvaa kerralla. Ja siitäkin syystä, että harvemmin pihalla olen pitänyt kännykkää mukana. Äsken sitten puutarhassa lopputöiden lomassa kävin asijauheesta hakemassa kameran (no en sentään ihan asijauheesta, samalla vein talteen kasvihuoneen tuuletusikkunan sulkijan, jonka mies ruuvasi irti talveksi).

Kokeilin ekan kerran kylvää silkkikukkaa, kylläkin köyhään ja pimeään kolkkaan - niitähän pihassamme riittää. Kovin oli hidasta ja vaivalloista sen kasvu, mutta ihan loppukesästä se yllätti minut yhdellä kukkalla. Vielä ensimmäisten hallojen aikaan havaitsin toisenkin kukan nupullaan. Silloin jo oli tarkoitus ottaa kuva muistoksi. Nyt vasta sen sain tehtyä.

Puutarhan viimetöihin kuului mm. porkkanoiden nosto hiekkalaatikosta. Vajaa kymmenen porkkanaa oli itänyt, mutta niistä oli sitten kehkeytynyt kookkaita ja jopa kauniita, tosin joukossa yksi makeuttaan (?) haljennut ja yksi lyhyt paksukainen. Porkkanoita lumen alta esiin penkoessani ja ylös lapioidessani löysin lumen alta muutakin, kukkivan orvokin. Sen lisäksi otin kuvan vielä keltaisena kukkivasta rontosta, joka iti "itämaisesta salaattisekoituksesta".

               

Terhoturinaa

Lupailin (tyhjiä lupauksia...) kirjoittaa taannoisesta superviikonlopustani, kenties jopa useamman postauksen. Jos nyt viimein jotain. Yövyttyämme Kanttorilassa ja piipahdettuamme - siskojani lainatakseni - isoolla kirkoolla kokousasioilla poikkesimme paluumatkalla viemään kuopukselle pyörän Tampereelle. Viinikan puiston liepeillä tallasin kadun reunassa jonkin rouskuvan päälle ja löysin ilahtuneena tammenterhoja. En ollut eläissäni sellaisia aiemmin nähnyt, nytkin tunnistin ne vasta emäpuun lehdistä. Keräsin pimeässä taskuni pullolleen, ja seuraavan tapahtumarikkaan päivän iltana  Kanttorilaan palattuamme piilotin muutamia terhoja kukkapurkkeihin. Muutaman vein tuliaisiksi ja pari hautasin myös "kaupunkiasuntomme" pihaan. Viimeiset jätin oravalle lintulaudalle.
Sitten alkoi harmittaa, etten ollut kerännyt toistakin taskullista. Tammenterhothan voisivat olla kelpo askartelumateriaalia. Kun kuopus tuli käymään nyt etelän syyslomaviikolla kotopuolessa, ehdotin, että hän keräisi minulle terhoja vielä lisää. Mutta hän tiesi kertoa, ettei niitä siellä puun alla enää ole. "Mitä? Onko ne siivottu pois?" ihmettelin. Läheisen lintulammen sorsat kuulemma ovat syöneet ne!

Vaihdantatalous

Aikapankit ja oravannahat...
Olemme kuskailleet etelästä omenoita jo pari autolastillista tänne pohjoisempaan Suomeen, missä ne ovat kelvanneet muillekin kuin meille. Toisten ihmisten on ollut vaikea ottaa vain vastaan, vaan on kyselty, mitä me niistä tahdomme vastineeksi. Toiset ovat suoraan ehdotelleet ja kyselleet, huolisimmeko sitä tai tätä vastalahjaksi. Joillekin on sentään riittänyt se, kun olemme ehdottaneet, että voivat joskus kirkossa käydessään pudottaa jotain kolehtiin, niin antaa hyvän kiertää sillä tavoin.
Mutta olemme olleet kuitenkin hyvillämme ja iloisia myös kaikista vaihtareista: kasvihuonekurkkuja, tyrniä, puolukkaa, punajuurta, päivänliljaa ja hirvenlihaa säilykepurkeissa. Voisin vielä huolia myös keskikokoisia, kannellisia, tyhjiä lasipurkkeja, jotta niitä riittää omenasoseelle...

"Lyhyestä virsi kaunis"

Poimimme talven hillat jo anoppilassa yöpyessämme (kaksi sankoa kakkoslaatua). Mökillä touhuttiin muutakin, mutta myös valokkeja tuli, priimaa toista litraa. Mökiltä tultiin etuajassa ja lähdettiin antamaan muuttoapua ystäville perjantaina. Eilen yömyöhään tultiin takaisin ja tänään olimme tekstejä lukemassa pikkukirkossa ja tapulikahveilla lähetykselle. Nyt sitten alkaa kesäseuratouhujen viimeiset rutistukset tosissaan, joten kirjoittelu pysyy vähäisenä edelleen.

Alkavan viikon ohjelmaani: 

MA: muutamien matkalaulujen skannausta ja mailaamista säestäjälle, tapulikahviopäivystys kolmelta ja viideltä tapulilla Jedidot-lauluharjoitukset

TI: puolilta päivin talkoot; painetaan seurojen tunnuskuvio talkoolaispaitoihin

KE: viideltä kirkkokuoron harjoitukset, kuudelta pieni konsertti tapulilla

TO: talkoot liikuntahallilla; seurojen pystytys

PE: SE ALKAA, itse olen aamusta iltaan siivousporukassa, välillä käyn lauluharjoituksissa (Aino-kuoro) ja laulamassa (kirkkokuoro ja Aino-kuoro)

LA: juontohommia pariin otteeseen, taas harjoittelua ja laulua Aino-kuoron kanssa, muuten siivousta, illalla Jedidot laulaa matkalaulumessussa

SU: olemme tekstinlukijoina mieheni kanssa, muuten siivousta

Koko seuraohjelma löytyy tästä linkistä. Joitakin ohjelmia (kirkossa tapahtuvia) pitäisi voida seurata myös netistä seurakuntamme sivulla olevan "kuuntele jumalanpalveluksia" -linkin kautta. Myöhemmin seurapuheita tullee jälleen kuunneltaviksi Uusheräyksen nettisivulle.

Norjan reissu 2013 matkapäiväkirja osa 3/3 tai maks 4

Nyt on jo tiistai, ja huomenna pitäisi lähteä taas reissun päälle, enkä edellistäkään ole vielä loppuunsa setvinyt. No, huominen sukulointimatka on kuitenkin vain päivän reissu, kun käymme onnittelemassa ja juhlistamassa kummiflikkaa Sibbe-kandiuden johdosta.
Palatakseni vielä Norjaan ja siellä viipymisemme viimeisiin päiviin su, ma, ti (niin siis kyllä tarkoitus on palata Norjaan jälleen ensi suvena jos Herra suo, mutta sitä ennen on toiveissa saada sieltä vieraita ensi kevättalvena). Pyhäpäivänä menimme koko väellä kirkkoon, nimittäin lähistöllä sijaitseva Pingst-kyrkan on nykyisin ystäviemme kotiseurakunta. Me lähdimme mieheni kanssa reippaasti kävelemällä ja bongasimme kuplavolkkareiden ja  kukkien lisäksi mm. hevosenlantaläjiä miltei säännöllisin välimatkoin pyörätiellä. Lähistöllä sijaitsee ratsutila. Suunnittelimme, että jos ojasta sattuu löytymään muovipussi, niin paluumatkalla keräämme läjät pois. Ja löytyyhän niitä, muovipusseja myös norjalaisista ojista. "Kirkonmenoista" en ymmärtänyt paljoakaan, mutta selasin norjankielistä Raamattua, josta ymmärsin sentään niitä kohtia, jotka suurin piirtein muistin suomeksi. Lauluista yksi oli tuttu, Jude Del Hierron More love, more power, ja loppulaulu oli jokin vanha hengellinen laulu, jonka säveleen oli helppo päästä mukaan. Laulujen sanat (ja myös Raamatun kohdat) heijastettiin valkokankaalle. Onkohan "heijastaa" enää lainkaan oikea termi, näiden nykyaikaisten videotykkien sun muiden vehkeiden kanssa? Emme jääneet kirkkokahveille, koska emme olleet hoksanneet ottaa kahvimukejamme mukaan. (Tänään otamme ne följyyn, kun käymme tapulikahveilla.)
Paluumatkalla otimme ojasta sen muovikassin, jonka mennessä olimme nähneet. Myöhemmin löytyi vielä isompikin pussi, käyttämätön roskasäkki, jonka ehkä tuuli oli kuljettanut jonkun roska-astialta. Mieheni ihmetteli siinä kakkoja kadusta kaapiessaan, että on se kummallista, että koiran omistajien täytyy kerätä lemmikkiensä jätökset, mutta hevosmiesten ei mukamas tarvi. Arvelin mahdolliseksi selitykseksi, että hevosen kikkaroille löytyy muitakin ottajia ja ettei se ole niin haisevaa eikä tarttuvaa. Mutta voipi olla, että oikeasti myös hevosmiehiltä edellytetään jälkien siivoamista jossain järjestyssäännöissä?
Perillä tyhjäsimme hevosenkikkarat  samaan puutarhakompostiin, johon haravoin myös ruohonleikkuujätteen. Tein jotain muitakin pieniä puutarhahommia.
Maanantaina mieheni yritti lepuuttaa kipeää selkäänsä sillä välin kun me teimme pitkän kävelysightseeingin Dalian kanssa. Otin kännykkäkuvia mm. maisemasta,  hevosesta varsansa kanssa  ja vanhoista autoista. Tässä viimeksi mainittu. En tuntenut merkkejä, mutta viehkoilta näyttivät.

Mies oli poissaollessamme onnistunut varaamaan meille edulliset laivaliput seuraavalle illalle. Viimeistä yhteistä iltaamme vietimme syöden (kuinkas muuten) ja katsellen netistä hulluja videopätkiä mm. liikennesöhläyksistä. Ennen nukkumaanmenoaan pojat kävivät jo meidät valmiiksi hyvästelemässä siltä varalta, ettemme enää aamulla heitä näkisi, jos olisivat nukkumassa meidän lähtiessämme.
Aamulla pakattuamme, tehtyämme evästä ja syötyämme tukevasti hyvästelimme vielä rakkaat Dalian ja Emilin ja lähdimme navigaattorin avulla kohti Hortenin lauttaa. Vuonon toiselta rannalta Mossista jatkoimme kuitenkin Dalian neuvojen mukaan, emmekä piitanneet paikantimen pöljäilyistä. Sitä kun ei vieläkään ole osattu päivittää. Ruotsin puolella kahvitauko ja ennen Södertäljeä poikkeama reitiltä kauppaa etsien. Pistäydyimme Strängnäs-nimisessä kaupungissa summan mutikassa. Löysimme Mälarenin rannasta hyvän parkkipaikan sekä siistit yleisövessat. Käveltyämme muutamia kortteleita ristiin rastiin yhytimme ICA:n josta löysimme puolukkaleipää ja sitä maistuvaa Ishavens röraa. Tosin kotona vasta tuli katsottua rasvapitoisuus, yli 40%...  Ostimme kaksi pakettia, jotta olisi edes jotain viemistä seuraavan päivän nyyttäreille. Mutta jospa kirjoittelen niistä nyyttäreistä ja Suuresta Merimatkastamme tuohippuolin, vaikka seuraavan reissun jälkeen.
Tässä kuitenkin vielä kuva viehättävästä Strängnäsistä.

Norjan reissu 2013 matkapäiväkirja 2/ ehkä 4

Elokuvatrilogian Taru Sormusten Herrasta ensimmäisessä osassa minua huvittaa aina mm. yhden hobitin kysymys (en nyt muista oliko Peregrin Tuk vai Meriadoc Rankkibuk) matkan alkuvaiheessa: "What about the second breakfast?" Norjassa isäntäperheemme luona olo oli kuin hobitilla: heräsimme mieheni kanssa yleensä Suomen aikaan eli vähintään tuntia ennen ystäviämme. Ja koska aamuisin meillä molemmilla on aina heti kova nälkä - ja eritoten kahvihinku - niin keittelimme kahvit ja söimme sen kanssa voikkuleivän. Ja kun tuntia myöhemmin ystävämme Dalia kattoi pöytään leivän lisäksi paistettuja munia, nakkeja tai pekonia, mätitahnaa, juustoja, maksapasteijaa, katkarapumajoneesia (ruotsalainen tuote Ishavens röra, jota ostimme paluumatkalla tuliaisiksi), makrillia ja milloin mitäkin, sekä kurkkua, tomaatteja, paprikaa ja mehua, niin kakkosaamiainen tuntui oikein tervetulleelta, joten istuimme yhdessä ystäviemme kanssa pöytään.
Isäntäväkemme oli ajatellut viihtymistämme jälleen joka tavalla, esimerkiksi siten, että miehelleni järjestyi mielekästä puuhastelua. Niin ruohonleikkuri kuin auton lyhty ja vessan pytty olivat saaneet odottaa miestäni katsomaan, missä vika ja miten korjata.
Lauantaina aamiaisen jälkeen puuhat alkoivat ruohonleikkurin kanssa. Ongelma ratkesi lopulta, kun vuokraisännän leikkurista lainattiin sytytystulppa. Ja samantien alkoi iloinen ja touhukas pärinä ikkunan takaa (diabeetikkomieheni tarvitsee säännöllistä liikuntaa). Pitkäksi ehtinyt ruoho sai kyytiä, ja minun kunniatehtäväkseni lankesi sen haravointi. Muutaman minuutin vedeltyäni muistelin ihmeissäni lapsuusaikoja, jolloin meidän piti jaksaa haravoida tuntikaupalla heinäpellolla. Kuinka kummassa silloin jaksettiin?
Lauantai-iltaa lähdimme viettämään puolen tunnin ajomatkan päässä asuvien sukulaisten ja tuttavien luokse, jotka olivat tulleet töihin Norjaan. Sain jälleen ihmetellä kaakkoiseurooppalaista vieraanvaraisuutta, kun neljä miestä kilvan kattoi pöytään kaikkea, mitä yhteiskeitiöstään löytyi. Jutustelu sujui englannin kielellä. Keskustelimme mm. kalastamisesta ja Ernesto Guevarasta, mihin inspiroi mieheni Revoluzone- t-paita, jonka kuva muistuttaa erehdyttävästi Che Guevaraa, mutta orjantappura otsalla antaa viitteen, kenen vallankumouksesta oikeasti on kysymys. Viihdyimme pitkään leppoisassa tunnelmassa. Kun menomatkalla ystävämme poikkesivat ostamaan miehille tuliaisia, mekin ostelimme jo kotiin tuomisiksi kasan Vestlands lefsa-pakkauksia. Mennen tullen ajomatkan aikana maisemien lisäksi ihastelimme kasvillisuutta. Ihmettelin syvänlilaa kukkivaa puuta, jota en ollut uskoa syreeniksi. Se se kuitenkin oli.

Meinasin kirjoittaa samalla viime sunnuntaista, mutta tulkoon seuraavaan osaan. Kuvitella, että siitä on jo viikko! Paluumatkamme kesti tavallista pidempään, mutta siitä myöhemmin, kaikki aikanaan.

Naputtelen tätä samalla, kun kuuntelen netistä kotikirkon konfirmaatiomessua. Emme lähteneet aamukirkkoon, kun kahdessa kirkossamme on konfirmaatio, ja kolmannessa on messu vasta illalla. Jos MINÄ olisin saanut olla järjestämässä, niin olisin kyllä tarjonnut yhteen kirkkoon aamun tavisjumista. Mutta eiköhän tämä ole kesälomajärjestelyistä johtuvaa osaltaan. Vaikka voisi kai noita konfirmaatioita levittää eri sunnuntaille, onhan tässä monta pyhää kesän mittaan. Ja toki konfirmaatiomessuun on tervetullutta tavallinenkin kirkkorahvas, mutta itse en mielelläni silloin tuppaudu sekaan. Pitäisi olla niin laitettunakin, ettei erottuisi juhlaväestä. Eikä pynttäytyminen ja pyörällä liikkuminen sovi välttämättä kauhean hyvin yhteen. Seliseli.

Norjan reissu 2013 matkapäiväkirja osa 1/?

Ollahan lonsittu kotona jo kaks päivää, enkä oo saanu äntihin kirioottaa... Mutta jos ny kumminki jotaki, ihimisten koriasti eikä joukaa murtehella.

Reissun aikana otimme kuvia enimmäkseen ihmisistä, mutta koska emme kyselleet lupia niiden julkaisemiseen netissä, niin tyydyn käyttämään päiväkirjan kuvituksena kutakuinkin vain flora-otoksia.
Menomatka sujui tuttuun tapaan, ensin yöksi anoppilaan melko likelle valtakunnan rajaa, sitten Tornion postin, kaupan ja pankin kautta Ruotsin puolelle ja nelostietä etelään päin Härnösandiin saakka, toki Jävren ICA:sta poikkesimme ostamaan wienerpecan-nisut. Samoin ison sillan edellä pieni tauko. Vaikka oli Ruotsin kansallispäivä, kaupat olivat silti auki, mikä sopi meille oikein hyvin. Yöpaikan isäntä Thorbjörn jututti meitä taas pitkään.
Perjantain mittaan edelleen tutut pysähdyspaikat, tosin Antjärnin ICA on nykyisin "stängt", onneksi kuitenkin sen vieressä oleva siisti vessapaikka on edelleen matkustavaisten käytössä. Vessan eteisen ikkunalta nappasin mukaani kaksi pientä tyhjää paperista lahjakassia. Kuka lie oli ne siihen hyljännyt.
Jossain mäen päällä näköalapaikalla pidimme lyhyen jaloittelutauon. Siellä otin kuvan keltaisesta oletettavasti herneen,virnan tai nätkelmän sukuisesta kasvista?

Mies ei raaskinut tankata Svegissä, joten liki Norjan rajaa alkoi noin 60 km:n jännääminen, piisaako polttoaine. Poikkesimme Elverumissa ensimmäiselle Statoilille. Niissä on myös aina hyvät ja siistit vessat.
Sen verran vielä oli pokkeusta menomatkassa, että jouduimme jännäämään, löydämmekö helpostikin perille. Viime kesän jälkeen ystäväperheemme on muuttanut uuteen osoitteeseen. Ja kas, sitäkään ei päivittämätön paikantimemme tunnistanut. Olin kuitenkin saanut ystävältä hyvät ohjeet, ja kun naapuritalot oli selkeästi numeroitu, niin oikea talo löytyi niiden välistä. Tosin hienoinen epäilys kalvoi, kun kukaan ei reagoinut ovikellon soittoon. Olin juuri aikeissa soittaa ystävälleni, kun he ajoivat pihaan miehensä ja poikansa kanssa. Sisällä ollut nuorimmainen nukkui sohvalla niin sikeästi, ettei kuullut ovikellon ääntä. Ystäväperhe esitteli meille uutta kotiaan ja sitten ruvettiin tekemään salaattia ja grillaamaan terassilla. Maissia ja muuta laijja. Ennen nukkumaanmenoa tyhjäsin matkatavaroita sen verran, että löysin Suomen ystävien lähettämät tuliaiset emännällemme: hatun ja laukun.

Tässä tuli selostusta matkaosuudesta keskiviikosta perjantaihin.  

Honkamäntypetäjä - vaiko kuusiko

Kas, siinä pulma.

Outoja joulukukkia

 Julkaisen pari otosta jälleen siinä toivossa, että joku lukija sattuisi tunnistamaan, mistä on kysymys. Ylempi komeus on ollut esillä seurakuntasalissa siitä saakka, kun siellä juhlittiin kirkon 80-vuotisjuhlia pyhäinpäivänä. Kuoroharjoituksissa nappasin kuvan. Vielä joulun edelläkään en nähnyt kasvin avanneen tuota nuppuaan.

Mummon luona ihmettelimme toisen miniän kanssa, minkä kumman marjakasvin anoppi oli saanut. Piti oikein kokeilla, että marjat oikeasti ovat tuota samaa kasvia, eivätkä vain aseteltuna.
Oma amaryllikseni on kukintansa jo kukkinut, mutta hyasintit ovat parhaillaan parhaimmillaan, vein toisen tuoksuttamaan makkariin. Ja kas kummaa, nuhanenänikin tunnisti tuoksun, kun myöhemmin siellä käväisin.

Metsän kultaa

Lauantaillinen kyläreissu Millanin, puolisonsa ja eläinkatraan luona oli jälleen tuottoisa niin henkisesti, hengellisesti kuin mammonallisestikin. En ottanut kuvaa tämänkäänkertaisesta omenasaaliista, joka oli ihan yhtä iso kuin viimeksikin, about auton peräkontillinen. Mutta sen sijaan otin kuvan keltavahveroista, jotka Millanin siippa oli poiminut ja jotka hän antoi mukaamme. Sen kuvan halusin tänne julkistaa ennen kuin yritän aloittaa lomanpidon tästä bloggailustakin. Olen pitkin syksyä seurannut kateellisena toisten sienisaaliita ja surrut, etten ole sitten nuoruusvuosien saanut maistaa tai edes nuuhkaista kantarelleja, ja nähnytkin sen koommin livenä niitä vain auton ikkunasta Romaniassa vanhan ukon ämpärissä. Nyt olen taas päässyt nuuhkimaan ja eilen maistamaan, kasviskantarellimunakkaassa. Millanilta toimme lisäksi tuliaisia tyttärelle, kuivattuja omenoita ja suppilovahveroita. Ja ne minun viimeksi unohtamat perennat... Taidankin tästä pukea pihalle ja mennä tekemään puutarhahommiin. Nyt ei sada.

Koulutusta ja kuntoilua

Vaikka piti etukäteen murista sitä vastaan, että joutuu kauniin loppukesän lauantain viettämään veso-koulutuksessa, niin päivä Rokualla oli kuitenkin aivan antoisa. Aamupäivällä tiivis koulutuspaketti ja ruuan jälkeen kuntoilua ulkona tai sisällä. Kunta olisi maksanut uimahallin ja/ tai kuntosalin käytöstä, mutta koska sää oli kaunis ja maastossa hyvin merkittyjä ulkoilureittejä, niin säästin 12 euroa kunnan rahoja. Olin varannut reppuuni mm. vesipullon ja kokoontaitettavan 7 dl:n vetoisen muovilautasen. Sainkin kerättyä sen täyteen mustikoita - ihan vain sormin, kun en ollut viitsinyt poimuria pakata mukaan. Eikä mustikkaa ollutkaan poimurilla poimittavaksi asti. Kuljin yksin, mutta aina välillä törmäsin muihin metsässä samoileviin opettajiin. Vaan kun kuulin erään entisen  pomoni äänen kaikuvan ja lähenevän lammen toiselta puolelta (hän oli koonnut suojiinsa joukon kollegoita, joille siellä paasasi), niin otin reppuni ja kipponi mustikkamättäältä ja jatkoin kiivaasti matkaa omaan rauhaani.

 Sieniäkin olisin kerännyt, jos niitä olisin löytänyt ja tunnistanut kerättäväksi asti. Tyydyin ottamaan muutaman sienikuvan. Aika kiva kasvi- ja sieniotos pienessä tilassa. Tunnistan vain poron- ja keräporonjäkälän, puolukan ja männyn kuivan oksan... 

 Kuolleessakin on elämää. Pystyyn kuollut koivu on kasvualustana kääville.

Reittejä kulkiessani otin välillä kuvia myös tulosuunnasta siltä varalta, että palatessa tulisi jokin häihäräppi suunnistamisessa. Kauniita jylhiä maisemia. Vajaan kolmen kilometrin päässä olevalle Kirvesjärven kodalle päästyäni kävin laiturilla uittamassa jalkojani ja uskalsinpa tempaista paidankin pois ja koettaa huuhdella hikeä, kun sivistystoimenjohtaja oli jo lähtenyt kodalta takaisin päin. Ellei järven vastarannalla olisi ollut huvilamökkiä, olisin ehkä rohjennut naku-uinnillekin.

Mitä tulee itse koulutusosioon, niin luennoitsija oli mielenkiintoinen, hauska ja ajatuksia herättelevä rehtori, joka mm. kertoi, miten heidän koulussaan on suitsittu tupakointia. Ja kas vain, mitä siitä asiasta kirjoitettiin tänään hesarissa. Apulaisoikeuskansleri oli antanut huomautuksen rehtorille tupakoijien ojentamisesta:

"Rehtori ohjeisti syystiedotteessaan vuonna 2010, että kouluaikana tupakoiva tai tupakointivälineitä hallussaan pitävä oppilas joutuu kirjoittamaan koulupäivän jälkeen tupakkatutkielmaa ja tekemään lupauksen olla polttamatta.

Apulaisoikeuskansleri toteaa, että laki kieltää alle 18-vuotiailta tupakkatuotteiden hallussapidon aina ja kaikkialla. Tutkielman kirjoittaminen on kuitenkin sellainen kurinpitoseuraamus, joka ei perustu lakiin."


Voi yhyren kerran!

Ilon pisara tai pallukka

Pari päivää sitten löysin suureksi ilokseni jotain pientä ja söpöä kasvihuoneesta.


Munakoisoon oli kuin olikin alkanut kasvaa pikkuinen hedelmän alku. Nyt kun se vielä ehtisi kasvaa isommaksi. Tiedänpä ainakin tohtia ensi kesänä kokeilla uudestaan, jos vaikka olisi suotuisammat olosuhteet. Tänä kesänä ei ole mun avomaankurkutkaan ehtineet kummoisiksi, reilun sentin mittaisia hedelmäntekeleitä. Niin että pitää olla piitkä lämmin syksy, jos meinaan saada tehdä maustekurkkuja oman maan sadosta.

Höyryää ja porisee

No ny sitte oli aika mennä marjapuskiille. Ei siinä kauaa nokka tuhissu, kun saatihin miehen kans maijallinen kerättyä, kunhan saatihin ensin äntihin. Nokko isooja vattuja punaherukkaan päälle maijahan antamahan makua.  Pari päivää sitte jo koholiin kaikki pölyyset pullot markiilta, neki jokka molin tuonu autiotuvan roskiksesta, ja panin likohon. (Meinas jo mies kyllääntyä tiskialtahas mojuvihin pulloohin, jotta mikä souvi mulla siinon orottamas.) Nynnon pulloharjalla pesty, mutta viä pitääs viittiä ne viruttaa ja varittaa. Pitääs nuosta puskiista tulla viä toinenki maijallinen. Saa faarille mehua. Meillä ittellä huonosti teköö kauppansa, mutta isä juoo hapinesta.

Puutarhailoja ja -arvoitus

Kaikenlaista... kesäkonferenssi, koulun aloitus... mutta olkoon ne nyt tällä erää ruotimatta. Mukavasti meni molemmat.
Tänään kun oli lyhyempi päivä, ennätin kotona pihallekin. Kasvihuone ja kohopenkki kaipasivat kastelua, ja aina sitä ruosimista siellä riittää. Keräsin ensimmäiset tuleentuneet härkäpavut. Taitoin mukavan kokoisen kesäkurpitsan salaattiin. Ensi kesänä taidan laittaa kesäkurpitsaa kasvamaan pelkästään ulos kohopenkkiin, enkä enää yritäkään sitä suotta kasvihuoneessa, koskapa se näyttäisi paremmin menestyvät ulkosalla, kumma kyllä.
Revin pois loput vuorenkilvet, jotka oli tarkoitus tänä kesänä hävittääkin, samalla kun patiokin. Viitsisi vain ruveta heiluttamaan lapiota, että saisi koko nurkkauksen käännettyä ja rikkaruohojen juuret kompostiin. Ja sitten tarttis fundeerata, mitä siihen tilalle. Mutta oikeastaan en saa antaa itselleni lupaa tänään puuhailla kovin kauaa enää puutarhassa. Toin vähän töitä kotiin: ainakin pitäisi piirtää vielä kymmenkunta naulakkonimilapun aihiota, jotka mukulat saavat sitten leikata ja värittää.
Jo alkukesästä huomasin kasvilavassani jonkin oudon kasvin, josta en tiennyt, oliko tullut jonkin siemenpussin sisällön mukana vai siementynyt jostain viimevuotisesta. Maistelin kasvia silloin (mukavan makuinen, hieman kaalin tai nauriin makua muistuttava) ja päätin jättää sen kasvamaan ja katsoa, mitä tuleman pitää. Vaikka nyt olen katsonut ja katsonut, en edelleenkään tiedä, mitä piti tuleman:

Enää niitä ei myöskään voi oikein poiskaan repiä, sillä herneet ovat kietoutuneet niihin kärhöillään. Yritin rajata kuvasta rikkaruohoja pois, mutta se on mahdotonta. Muutama raaka tomaattikin pääsi kuvaan.
Otin kuvan myös loppukesän suosikeistani, malvoista ja malvikeista. Ruusumalvan soisin leviävän tähän perennapenkkiin laajemmastikin. Eiköhän se sen teekin vuosien saatossa.

Harmi vaan, että mies siirsi asuntovaunun tienposkesta hetkeksi tämän perennapenkin viereen ja samalla tallaantui/ irtautui useampi kesämalvikin kukkavarsi. Onneksi hän siirsi vaunun sitten talon ikkunattomaan pohjoispäätyyn. Oli sekin temppu, koettaa kieputella tonnin painoinen 6-8-metrinen rekkules koivujen ja kuusien väliin. Meinasin kirjoittaa, että sinne märäkköhön, mutten sentään sitä toivo.

Vielä lopuksi eräs kasvijuttu, vaikkei se liitykään puutarhaamme. Kaupungille pyöräillessäni viime päivinä useampaan kertaan olin ihmetellyt ihanaa tuoksua, joka tuntui seuraavan minua miltei koko matkan. Ensin kuvittelin seuraavani jonkun parfyymijälkeä, mutta kun sama haju tuntui aina uudelleen, aloin etsiä katseellani muita mahdollisia hajulähteitä. Mitään laajoja kukkaistutuksia ei reittini varrella ollut. Sitten hoksasin kääntää epäilykseni lehmukseen. Kirkon pihassa viimein sellaista pääsin nuuhkaisemaan ja löysin ihanan tuoksun lähteen, kukkiva lehmus. Poimin maahan pudonneen kukkasen taskuuni.

Loppulomapäiväkirjaa, ja yksi kukka

Eilinen oli tympeä päivä. "Niinku tuulehen puhaltaas." Koko päivä oli pimeää, kylmää ja sateista. Itse olin kiukkuinen ja mitään aikaansaamaton mököttelijä. Vasta illalla alkoi vähän helpata, kun aikani kierreltyäni tietämättä mihin ryhtyä muistin, että blogikirjoitus seurakunnan sivulle on kesken - ja kun sitten sain sen valmiiksi.
Menin sen jälkeen maata, lueskelin Totte Svenssonia saadakseni paremmin unen päästä kiinni kuin edellisyönä. Olinhan laittanut kännykän herättämään taas vartin edellistä aikaisemmin. Pitkin yötä taisi tuuli pieksää sadetta, koska siitä oli kaikuja unessakin. Tosin parhaiten unistani jäi mieleen, että hoidin vauvaa, koetin opettaa potalle, kun mulla ei ollut tarpeeksi vaippoja, jotakin epämääräisiä trasuja pussillinen. Vieläkin melkein harmittaa, että kaikki äitiyspakkausten sideharsovaipat kulutin aikanaan loppuun neljällä vauvalla.
Aamu valkeni sateisena, ja kun olin lukenut Svenssonini loppuun, prissasin miehen kauppaan (= tuuleen ja sateeseen) ostamaan mulle hiivaa ja jauhoja. Ja hänpä hoksasi tuoda kananmuniakin, vaikken muistanut muistuttaa. Nyt on taas nisua hetkeksi. Ja sadekin on tauonnut.
Kun pyöräilin maanantaina seurakunnan taloustoimistoon lunastamaan sapattiaterialiput itselleni ja miehelle, niin palatessa huomasin kotimäellämme kadun varressa hienon ilmestyksen. Mun piti pysäköidä pyörä, käydä nuuhkimassa ja ottaa kuva.

Komistus kasvoi kadun alkupäässä tontin aidan ulkopuolella, mutta talon omistaja oli jättänyt sen leikkaamatta, ympäriltä oli nurmikko kyllä ajeltu. Kimalaiset ynnä muut medenkeräilijät olivat varmasti mielissään. Tuoksukin oli ihanan makea. En kuitenkaan onnistunut lajin märityksessä. Otavan värikasvio ei tällä kertaa auttanut, enkä oikein neitstäkään löytänyt harhalaukauksin mitään sopivalta  näyttävää. Olisi pitänyt ottaa myös lähikuva (pitäisikö kipaista kadun toiseen päähän?), mutta jos tuosta klikkaamalla saa yhtään paremmin selvää ja jos vain joku osaa heittää arvauksia, niin otan ne kiitollisena vastaan.

Lapinmatkapäiväkirja osa 3 eli päätösjakso

Anopin syntymäpäiväaamu valkeni aurinkoisena. Kun mies kuudelta avasi kamarin oven, niin meinasimme sokaistua. Järven yli kilottava aurinko heijasteli säteitään valkoiseen muurinkylkeen.
Olin illalla tiskannut saunan kiuassäiliössä lämmitetyllä vedellä kaikki astiat. Tarkoitus oli koettaa välttää enää sotkemasta mökin astioita, koska emme aikoneet lämmittää kiuasta taikka kaminaa enää uudelleen. Meillä oli termospullojen korkit mukeina ja trangia, retkiluha sekä joitakin muovikippoja syömäastioiksi. Tuo luha lienee armeijaslangia, tarkoittaa lusikka-haarukkayhdistelmää. Sain mieheltä joululahjaksi erävarusteita, mm. pienen vyöhön ripustettavan kotelon, jonka sisällä oli lusikka, haarukka ja veitsi kompaktisti kokoon ja yhteen taitettavissa.
Aloimme vähitellen pakkailla kamppeita, tuulettaa sänkyvaatteet, kääräistä lakanat rinkkaan, tyhjätä ruuat kaapista ja semmosta. Mies halusi, että siivotaan kammi lähtökuntoon jo ennen kuin soutaisimme saareen tsekkaamaan hillatilanteen siellä. Saunan padassa kun oli vielä aamulla lämpimähköä vettä mahdollisiin luuttuamisiin. Minä hankasin ruokapöydän vakstuukia karhunkielellä samaan aikaan kun mies krapasi lattialautojen rakoja... Puoli kymmenen maissa haimme airot ja pelastusliivit liiteristä, väänsimme veneen tulpan kiinni, tsekkasimme katiskan (päästimme kaikki sinne uineet pikkuahvenet takaisin järveen) ja lähdimme saareen. Mieheni soutaa sinne kymmenessä minuutissa. Poika jäi kammille kotimieheksi lukemaan kirjaansa. Otin soutumatkan aikana kuvan järveltä kammille päin.

Olimme kuulleet miehen veljen perheeltä, että saaressa oli heidän käydessään raakileita ehkä litran verran. Emmehän malttaneet olla käymättä tarkistamassa, olisivatko kypsyneet, vaikka (tai koska) edellispäivän hillaretki oli vesiperä, pelkkä retki.
Tyhjän jälkeen muutamatkin marjat ilahduttivat. Todettiin kuitenkin, että kaikki ne vähäiset marjat olivat suolampareen rannan tuntumassa, joten kiersimme lampareen noin tunnissa ja saimme molemmat poimurimme kertaalleen täyteen. Poimuri on ns. mehukattikanisterista tehty leikkaamalla kaula pois. Vetoisuus siis noin litra.

Jätimme jälkeemme jokusen raakileenkin. Ellei marjastajia saareen eksy, jäävät hillat koppeloiden ja riekkojen eväiksi. Tyytyväisin mielin palasimme saaresta. Mies alkoi trangialla lämmittää eilistä minestronekeittoa. Jälkiruuaksi kahvin kanssa Vestlands lefsaa. Olin aamulla kostuttanut vedellä kaksi kuivaa levyä turpoamaan astiapyyhkeen päällä, sitten voidellut ne margariinilla ja ripotellut sokeria ja kanelia, käärinyt rullalle ja leikannut annospaloiksi. Trangian puhdistamisen jälkeen aloimme kasata hieman keventyneitä rinkkoja selkäämme. Ovet lukkoon ja ylös mäkihin. Kesken nousun kysyin mieheltä, missä auton avain mahtaa olla. Tsekattuaan minun ja oman rinkkansa hän jätti kantamuksensa polulle ja lähti juoksemaan takaisin kammille, arvellen avaimen unohtuneen tuvan pöydälle - vaikka minä melkein vannoin, että pöytä oli aivan tyhjä silloin, kun vakstuukia hinkkasin. Arvelin, että avain olisi pojan rinkassa. Hän oli painatellut meidän edellämme, joten lähdin hänen peräänsä. Auton luona saavutin hänet. Avainta ei löytynyt pojan rinkan taskuista. Niinpä tarkistin vielä uudelleen oman rinkkani - ja siellähän se avain oli miehen verensokerimittarin alla. Kohta mieskin palasi hukkareissultaan. Kamppeet kyytiin ja liikkeelle vikkelästi, pakoon paikalle ilmestyneitä paarmoja.
Paluumatka Ruotsin rajan tuntumassa Kolarin ja Pellon kautta (huom. isot alkukirjaimet). Kemiä lähestyttäessä poikettiin miehen veljen luona ja saatiin "kunnon ruokaa", kuten mies totesi retkimuonaan kyllääntyneenä, jälkkäriksi vielä mansikkakakkukahvit. Poika jätettiin matkan varrelle ja kotona oltiin kymmenen tietämillä. Ennen levolle laskemista perkasin hillat pakastepusseihin. Kaksi litran pussia... no, onpa pakkasessa vielä viime- ja jopa edelliskesäistä vuosikertaakin.

Loppuun vielä yksi kuva, vanamo ja jokin lieko.

Varmaan mustikkametsässäkin saisi liikuntaa ja kunto kohenisi, mutta sille ei mahda mitään, että mustikanpoiminta ei motivoi mua ollenkaan siihen malliin kuin hillan (vaikkei hillaa edes olisi).     Ellei ennen, niin ensi kesänä jälleen kammille, jos Herra suo.

Lapinmatkapäiväkirja osa 2

Torstaiaamuna puuroaamiaisen ja eväiden pakkaamisen jälkeen suuntasimme Metsähallituksen autiotuvalle. Sen lähistöllä on suomaastoa, josta olemme monena suvena keränneet talven (tai useamman) kakkumarjat. Otin mustikanpoimurinkin mukaani, vaikka jo harjun yli kävellessämme mustikkasato näytti heikolta. Rinteessä on tavannut olla mustanaan marjaa, niin että on ollut vaikea malttaa kulkea vain ohi. Koetimme pitää yllä ripeää patikointivauhtia eksyttääksemme verenimijät. Matkaan meni noin 35 minuuttia. Ensi töikseni kävin rannassa napsimassa kuvia.

 Kyllä tästä vedestä tohtii pakkikahvit keittää. Kuten kodalla teimmekin. Sen jälkeen, kun olimme ensin kierrelleet tunnin talvitien varressa olevia soita. Turhaan. Ei yhden yhtäkään hillaa. Ei edes raakoja. Jaa, rantasuolta taisimme pojan kanssa molemmin poimia yhden kumpikin...

Kodassa tulen ääressä olimme turvassa hyttysiltä, siinä oli mukava levähtää ja syödä eväitä. Myös autiotupa oli tällä kertaa paljon siistimmässä kunnossa kuin männä suvena. Roskiksesta kaivoin mukaamme muutaman tyhjän viinapullon, ja pojan kanssa hetken nakeltiin takaisin liiteriin sieltä ulosvaluneita klapeja. Sitten nuotio sammuksiin ja paluumatkalle. Askel painoi, vaikka astiamme olivat tyhjiä. Niinpä matkalla ottamani kuvakin on aivan samea, kun hikisenä höyrystytin linssin.

Palatessa kuljimme eri reittiä ja epähuomiossa kävelimme kammin ohi. Kellosta huomasin, että meidän on täytynyt mennä jo ohi, kun olimme käyttäneet matkaan kolme varttia. Silti olimme jo yhdeltä takaisin ja koko iltapäivä aikaa ahkeroida puuplassilla. Välillä mies teki ruuaksi minestronekeittoa ja minä tein lättytaikinan (johon tuikkasin tietty aamulliset puuronrippeetkin pellavansiemenineen kaikkineen), jota mies sitten alkoi jälkiruuaksi paistaa ulkona muurikalla. Sauna lämpesi ennen kuutta ja ennen saunaan menoa peiteltiin taas puut. Mutta sitä ennen otin kuvan aikaansaannoksestamme.

Tosin paljon pinottavaa klapikasaan jäi vielä seuraavillekin tulijoille. (Mökki on sellainen osakemökki, meitä on puolentoistakymmentä osakasta siinä.)

Saunan ja uinnin jälkeen menin sänkyyn jo kahdeksalta, tosin uni ei tullut ihan heti. Unessa olin kuitenkin siinä vaiheessa, kun mies tuli yhdeltätoista nauraen kamariin minut herättämään. Mies oli unenpuutteessaan alkanut laskea lampaiden sijasta poroja. Neljäänkymmeneen päästyään oli pokka pettänyt. Kännykkäkameran videolta minäkin sitten aamulla ihmettelin mökin ohittanutta tokkaa. Jospa saisi sen videon tähän jossain vaiheessa...