lauantai 3. toukokuuta 2014

Toimintaterapiaa

Olemme mieheni kanssa nyt kolmatta kertaa mökkiviikonlopun vietossa isäni kuoleman jälkeen. Eka kerralla pääsiäislauantaina emme ehtineet juurikaan tehdä töitä, kun olimme vain yötä jatkaaksemme kotipuoleen sisariani tapaamaan. Se verran ehdin puutarhassa kierrellä, että löysin paljon elämää, pikkuötököitä sun muuta sekä ihastuttavan pörröisen tarhakylmänkukan, joka sai taas kyyneleet valumaan.

Viime lauantai oli aurinkoinen ja lämmin, ja tarkeninkin pelkällä topilla puuhastellessani koko päivän puutarhassa. Toki pitkikset ja kumpparit + villasukat jaloissa. Tänä viikoloppunakin on ollut välillä aurinkoista, mutta sade on tullut rakeina ja lumena. Puutarhatöissä on kuitenkin hyvin tarjennut kunnon vaatetuksella, johon kuului mm. pipo ja toppavaatteet.

Puutarhanhoito on aina oiva mielenterveyden ylläpitäjä, ja tuntuu se auttavan surutyössäkin.  

2 kommenttia:

  1. Uskon, että juuri puutarhassa puuhasteleminen on erittäin hyvää surutyötä. Istuta jokin kukka/kasvi isäsi muistolle.

    VastaaPoista
  2. Juu, vilukissi, sain 50-vuotislahjaksi lavia-omenapuun ja ajattelin sen istuttaa isän muistopuuksi.

    VastaaPoista