sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Vanha blogiteksti

Väliaikaista kaikki on vaan, ainakin kaikki maallinen. Tämän bloginikin piti lopettaa toimintansa jo... olikohan yli vuosi sitten. Mutta kun törmäsin kiintolevyllä yhteen piakkoin ajankohtaista aihetta käsittelevään blogikirjoitukseeni, jonka aikanaan julkaisin seurakunnan blogilla mutta jota en ollut tänne muistanut kopsata, niin sen teen nyt.

Olin otsikoinut tekstin otsikolla

O Tannenbaum

Joulun aikaan kuuluu monien mielestä nostalgia ja lapsuusmuistot. Itsekin mielelläni muistelen menneitä joulujani, jotka kaikki ovat tähän asti olleet jännittäviä, onnellisia tai vähintään mukavia. Tämän adventin aikana joulukuusia katsellessani mieleeni on juolahtanut myös kuusimuistoja. Muistan kuinka lapsena ihmettelin joulukirkon kuusta: miten missään sisätiloissa voi olla noin korkea kuusi ja miten sen latvaan on saatu tähti ja kynttilät oksille? Toisaalta ihmettelin vähän harmissani, ettei siinä sitten muita koristeita ollutkaan. Olisihan siihen sopinut kultapunokset kuvaamaan taivaallista kirkkautta ja vaikka lippurivitkin muistuttamaan tietäjistä ja lähetystyöstä. Lapsi olisi kaivannut lisää silmän iloa. Mutta toisaalta samainen lapsi jotenkin ymmärsi ja hyväksyikin sen, ettei kirkkoon sopinut liika krääsä, joka olisi voinut viedä huomion oleellisesta. Ajat ovat lapsuudestani muuttuneet, ja jo useana vuotena olen nähnyt kirkkojen kuusissa kynttilöiden ja tähden lisäksi niin kultapunoksia, lippuja kuin pallojakin - vaikken enää niitä itse kaipaisikaan. Se lapsuuden joulukirkon kuusi oli sittenkin parempi. Nykyisin toisaalta välillä toivoskelen, että myös seurakunnissa siirryttäisiin muovikuusiin. Tuore kuusi sisätiloissa kun pakottaa ainakin minut aivastelemaan.
Lapsuudenkodissa kuusen koristelu alkoi latvatähdestä ja siitä, että isä asensi sähkökynttilät oksille. Se oli tarkkaa puuhaa. Kynttilöiden piti levittäytyä tasaisesti ympäri kuusta ja niiden täytyi olla pystysuorassa, vaikkei ollutkaan pelkoa talin valumisesta. Vasta sen jälkeen me lapset pääsimme asiaan, mutta äidin ohjeiden mukaan. Äiti halusi, että kultapunokset laskeutuvat kuusen latvasta suoraan alaspäin eri puolille kuusta. Minä olisin toivonut, että edes joskus ne olisivat voineet kiertää kuusen ympäri spiraalina, niin kuin Aku Ankassa. Vasta myöhemmin ymmärsin äidin näkökulman: kulta- ja hopeanauhat laskeutuivat latvatähdestä alaspäin niin kuin valonsäteet. Nyt sitten omassa tekokuusessamme nauhat asetellaan samoin, ja se on mielestäni ainoa oikea tapa. Niin kuin sekin, että enkelit tulevat yläoksille… Ei sentään, laskeutuihan ensimmäisenä jouluyönäkin suuri joukko taivaallista sotaväkeä paimenten eteen: ”…niin heidän edessään seisoi Herran enkeli… ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä…” Kyllä enkeleitä saa olla joulukuusen alaoksillakin, ja vaikka ihan maarajassa.    

Siunattua adventin aikaa ja joulun rauhaa!