torstai 28. huhtikuuta 2011

Kännykkäkuvia luokan seinältä

Käytiin tokaluokkalaisten kanssa läpi hiljaisen viikon/ pääsiäisviikon juhlapäivät alkaen palmusunnuntaista. Siitä (tai 1. adventista) minulla on ollut kauan jemmassa tuo kömpelö piirustukseni, jonka alunperin tein kai päivänavausta varten 90-luvulla.


Kiirastorstaihin liittyy monta asiaa, Jeesus pesee opetuslasten jalat ja antaa esimerkin palvelemisesta, ehtoollinen tietenkin tärkeimpänä, Getsemane ja Pietarin itku. Kortitkin ovat olleet minulla kauan, Liisa-tädiltä olen saanut kolmiulotteisen Getsemane-kortin. Isot kuvat kopioin kahdesta eri Lasten kuvaraamatusta.




Jerusalemissa ostin matkamuistomyymälästä ehtoollisvälineet pienoiskoossa. Tähän pianon päälle asettelemaani tarjoiluun kuului alunperin myös pienet leivät, mutta kuivat pölyiset vanhat ja pienet koristeleivät murrettiin parempiin suihin.



Pitkäperjantaista käsiteltiin niin ikään monta asiaa, mitä tapahtui ennen ristiinnaulitsemista, sen aikana ja jälkeen. Suttuisista kuvista saattaa erottaa Pilatuksen, roomalaiset sotilaat, ristiltä alas ottamisen ja käärinliinat.




"Lensi maahan enkeli..."





Styroxista tehty hautaluola. Pyhäkoululehdestä leikatut sotilaat ja enkeli.


lauantai 23. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen viettoa

Huhtikuuta ei ole enää monta päivää jäljellä. Huomasin, ettei postauksia ole kertynyt kummosestkaan. Hektinen työviikko ja sitä seurannut hiljaisen viikon rauhoittuminen lienevät vaikuttaneet.

Kiirastorstaina töistä palattuani en oikein osannut ryhtyä mihinkään, kun mies oli lasten kanssa jo siivonnut ja olipa käynyt jo asioillani kaupassakin, vaikka olin puoleksi lymyttänyt ostoslistan mielessäni ajatus yhteisestä kauppareissusta tandemilla. No, ennätimmepä hyvästi kirkkoon kyseisellä kulkupelillä - joka on siis taas teiden sulattua menopäällä.

Kiirastorstain messu päättyi minulle outoihin rituaaleihin. Opetuslasten kynttilöiden sammuttelua (Juudaksen kynttilä sammutettiin jo ehtoollisen loputtua) ja alttarin riisumista. Kaikkein oudointa minusta oli kuitenkin, että kirkkoherra luki pitkäperjantain psalmin hämärtyvässä kirkkosalissa. Mietin, että pitkäperjantaille on käymässä samoin kuin joulupäivälle ja pääsiäiselle: aatto astuu juhlan varpaille/ reviirille. Täällä ainakin lauantaiyön messu on verottanut ihmisten osallistumista pääsiäisaamun jumalanpalveluksiin. Tosin tänään ei Raahessa taida messua olla, ainakaan ei ole lehdessä mainostettu. Johtunee kirkon remontista.

Pitkäperjantaina mies jäi tekemään ruokaa, kun pyöräilin Saloisten kirkkoon. Kun harjoittelimme kuoron kanssa jumalanpalveluksenlauluja, niin en meinannut millään pystyä laulamaan Marian tuskaa. Kun se sitten jumalanpalveluksen lopuksi laulettiin, niin pystyin pidättelemään itkua. Asiaa auttoi varmaan se, että tuijotin vuoroin kanttoria, vuoroin nuottimerkintöjä, mutta sanojen annoin tulla ulkomuistista. Kotimatkalla jatkoin pajunoksien keräämistä. Olin viimein muistanut varata oksasakset kuorokassiin.

Pyydettiin lasten serkku syömään, lounaaksi schnitzeleitä, päivälliseksi teriyakilohta ja jälkiruuaksi valkosuklaa-kinuski-marjakakkua. Mies ihmetteli, mitähän me pääsiäisenä oikein saammekaan, kun jo pitkäperjantaina on näin hyvää ruokaa. Valitettavasti minulla ei ole vielä aavistustakaan asiasta.

Minun piti etsiä Israelin diakuvia koulua varten, joten samalla kun valkokangas oli pystytettynä, katselimme muutamia vuosikertoja väliltä -93-04.

Tänään nukuin yllättävän myöhään (yhdeksään asti) ja viivyin pyjamassa puolille päivin. Istuin korjaamassa kolmosten uskonnonkoetta, mutta vieläkään se urakka ei ole finaalissa. Kas kun pihallakin oli mukavaa tekemistä, pyykinripustelua, haravointia (tosin se ei ole mukavaa, mutta työn jäljen näkeminen on) sekä koivurisukranssien vääntämistä terassilla. Säikähdimme kunnolla oravan kanssa, kun se luisti peltikatolta alas ja mätkähti nenäni eteen patiolla.

Huomenna pyöräilen taas kirkkoon. Kuorolla on jälleen muutama laulu ohjelmassa.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Kohti palmusunnuntaita ja hiljaista viikkoa

Eilen postilaatikosta löytyi ihana yllätys, pääsiäistervehdys Romaniasta, ystäväperheen vanhemmilta, Petrulta ja Domnitalta. Korttiin oli kirjoitettu romaniaksi, joitakin sanoja pystyi tunnistamaan, kuten Isus Hristos, Sarbatori, morti ja luonnollisesti tuttu Raamatunkohta Ioan 3:16. Tässä kuva kortin etukannesta, alttaritauluistakin tuttu kuva-aihe. Ihanaa, kun tulee hiljainen viikko ja pääsiäinen.

maanantai 11. huhtikuuta 2011

Tien yli kouluun

Joutessani luin uudelleen lapsuusajan koulustani kirjoittamani "alustuksen" (16.1.2011), jossa aanailin lisää koulumuistoja olevan tulossa. Siinä mainitsin, että koulun naapurissa asumisesta oli omat etunsa joskin lievät haittansakin. Kerron nyt siitä haitasta. Täytyy hieman pohjustaa ensin. Kansakouluaikana koulumme oli kaksiopettajainen, myöhemmin kolmiopettajainen. Alaluokkien opettaja oli nainen, jonka äärimmäisenä kurinpitokeinona oli ensin nurkkaan, sitten jälki-istuntoon määrääminen. Kun taas yläluokkien - sittemmin 3-4 -luokkien - opettajalla oli aivan omat keinonsa, jotka olivat ilmeisesti armeijan peruja. Hän saattoi sanoa tuntia häiritsevälle oppilaalle esim. "kuusi kierrosta kartanon ympäri", mikä tarkoitti, että oppilaan piti kiertää juosten kuusi kertaa koulun ulkorakennus, jossa sijaitsi mm. ulkohuussit. Toisinaan riitti, että hän ilmoitti vain lukumäärän ("Harri, kuusikymmentä"), ja oppilas lähti lenkille. Joskus saatiin vaihtelua siitä, että oppilaita lähetettiinkin metsän halki lajittelijalle. Todisteeksi siellä asti käynnistä, piti hangata nenä punaiseksi lajittelijan punamullalla maalattuun seinään. Tuosta lajittelijasta voi joskus tulla omat muistelot. No niin, nyt alan päästä asiaan. Minä olin tietenkin kiltti tyttö. Mutta en kuitenkaan aina yhtä kiltti, joten rangaistuksia tuli joskus minullekin. Alaluokilla nurkkaan joutuminen ei ollut paha lainkaan, mutta jälki-istunto oli, koska siitä tuli tieto kotiinkin. Mikä häpeä! Niinpä pelkäsin kovasti myös joutumista kartanoa kiertämään. Siinä oli se riski, että kotoa joku saattoi nähdä ja tunnnistaa juoksijan. Ilmeisesti onnistuin livahtamaan riittävän huomaamatta kierrokseni, kun perästä ei kuulunut. Mutta haluan palata vielä tuohon tiedossani olevaan epäviralliseen ennätyskierrosmäärään. Harri-pikkuserkkuni sai ennätykselliset kuusikymmentä kierrosta sillä, että hän ajauduttuaan jostakin asiasta erimielisyyteen opettajan kanssa, esitti opettajalle kehotuksen: "Mee pellolle haisemaan!"

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Sana kohdallaan

Näin vaalien alla/ tuoksinassa sopii taas kuin käsi taskuun tämän päivän Sana: "Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa." 1. Tim. 2: 1-2

torstai 7. huhtikuuta 2011

Virkkuukuva-arvoituksen ratkaisu

Kertauksena vielä: alunperin olin kuvitellut tekeväni sängynpeiton isoäidinneliöistä, vaan sitten aloinkin lajitella niitä sävyjen mukaan eri pinoihin ja yhdistellä mitkä miksikin. Jossain lehdessä näin kuvan laukusta, joka oli koottu vinosti asetelluista neliöistä, mutta tämä minun versioni on kapeampi. Mulla on toinenkin kapea laukku koottuna ja kaksi leveämpää sommiteltuna ja yhteenvikkaamista odottelemassa. Yritämme miehen kanssa keksiä riparatkaisua. Hän kiikutti jo mulle vanhoista jouluvaloista leikattuja johdonpätkiä, kjoista palmikoin rivat. Mutta kiinnittäminen ja päällystäminen täytyy vielä fundeerata. Mutta nyt lähden pyöräilemään Saloisiin. Käsityöpiiri kokoontuu sinne tekemään jälleen keramiikanpaloista mosaiikkitöitä (= liimataan savisten kukkaruukkujen päälle, toisessa vaiheessa sitten levitetään laastia palojen väliin).

Unia väliin

Perun aiemmat puheeni enkä nyt vielä paljastakaan kuva-arvoitusta. Saat(te)pahan lisää miettimisaikaa. Pitkästä aikaa viime yönä näin useammankin unenpätkän, jotka olivat mukavia ja jäivät muistiinkin. Yksi pätkä oli positiivisen ekologinen. Siinä Ruukin yläkoulu oli satsannut kierrätykseen ja hankkinut koululle keräyspisteen uusiokäytettäville materiaaleille ja energiajakeelle. Asiasta oli ilmeisesti ollut lehtijuttukin, jonka ansiosta myös lähikauppa oli alkanut rahdata jätteitään koulun pisteeseen. Tosin sillä kurin koulun jätepiste täyttyi äkkiä. Promoottorina ja vastuuhenkilönä hankkeessa oli Ruukin alakoulun valmistavan luokan opettaja Niina. Tämä uni tuli osittain siitä, kun lehdessä kerrottiin Raahen seurakunnan Saloisten seurakuntakodin uudenkarheasta jätteidenlajittelukatoksesta. Seurakunta anoi ympäristödiplomia ja sai sen. Toisessa pätkässä oli puutarha-asioita, kuljettiin siskon kanssa hänen viljelmillään (tilliä, porkkanaa...) ja oli joukossa minunkin viljelyksiäni, mm. orkidea... Kolmannessa unessa päähenkilönä oli mukava ja kohtelias nuorimies, josta olen joskus kirjoittanut jonnekin aikaisemminkin. Unessani hän näytteli elokuvassa, jossa kertoi englanniksi uskoontulostaan. Sitä ennen oli kyllä ollut pelottava väkivaltainen kohtaus, jossa joku mielipuoli oli lyönyt Juhoa päähän jollain vesurintapaisella terävällä työkalulla. Isku ei siis kuitenkaan ollut kuolettava, vaan se oli jotenkin ihmeen tavalla koitunutkin siunaukseksi. Sitten oli vielä yksi uni, jossa meteori oli pudonnut lapsuudenkotini tielle ja tehnyt siihen tähdenmuotoisen jäljen. Meteori oli törmäyksen jälkeen pompannut eteenpäin, mutta kraateriin oli jäänyt siitä jokin räjähde. Isäni sanoi, että kranaatti. Isä otti kranaatin ja heitti sen Mäki-Könnön tien päähän, mutta se ei räjähtänyt. Aamulla väsytti.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Virkkuukuva-arvoitus

En ymmärrä tuon kameran säädöistä enkä objekteista :( Siinä oli jokin pitkä putki, jota en uskaltanut irrottaa enkä yrittää vaihtaa lyhyempään. Muovisen tötsän uskalsin nypätä irti sen nokasta. Tämän kummempaa kuvaa en saanut otetuksi. No, ehkä epätarkkuus sopii arvoitukseen. Kysymys kuuluu: mitä noista yhteenvirkatuista neliöistä mahtaa olla tulossa, kun ne on aseteltu tollaiseen muotoon?
Vastaus annetaan kuvan kera seuraavassa postauksessa.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Ronnasta



Minun on kylläkin pitänyt jo kauan sitten nostalgoida kouluasioita, mutta edelleen siirrän sitä ja palaan menneeseen muissa muistoissa.


Viime postauksessa mainitsin Ronnan yhtenä lempieläimistäni. Tuossa kuvassa on Ronna, oikealta nimeltään Donna Maria Antoinette. Se kun oli kotoisin suuresta maailmasta, Vaasasta. Tottahan "reen" tilalle tuli sitten ärrä, mutta fiksu koira totteli uuttakin nimeään.


Ronna hankittiin vahtikoiraksi. Jokasyksyinen omenoiden varastelu ja samalla puiden turmelu alkoi ottaa pattiin ja kun koiravero sitten poistui, niin senkin puolesta oli viimein aika hankkia tuollainen apulainen maalaistaloon.


Ronna oli sekarotuinen, mutta jompikumpi sen vanhemmista oli puhdasrotuinen saksanpaimenkoira. Ja kyllä se hyvin vahtihommansa hoitikin, varsinainen poliisikoira. Omenapuut saivat jäädä rauhaan.


Tuossa kuvassa seisomme "kuopan katolla" eli maakellarin kukkuralla. Kuva otettiin synttäripäivänäni muistoksi lahjaksi saadusta punaisesta toppapuvusta, jonka kummitäti Raili oli tehnyt, kuin myös tuon oranssin pipon, jossa oli pään kokoinen tupsu. En tiedä, miksi vanhempi sisko ja keskimmäinen veli puuttuvat kuvasta. Takaa häämöttää riihen katto, jossa poikkihirret pitivät olkia paikoillaan. (Olkikatosta talvella roikkuvat jääpuikot olivat keltaisia ja maistuivat pahalta.)


Kuvassa oikealla oleva nuorin veli tapasi "tärsyttää" Ronnaa koputtelemalla nahkatovelillaan ruokakupin vieressä, kun toinen raukka söi. Ronna uhkaili kiusantekijää nostelemalla ylähuultaan ja paljastamalla kulmahampaansa. Jos silloin olisi ollut videoita, sitä olisi varmaan filmattukin ja lähetetty hauskoihin kotivideoihin.


Ronnalle oli tehty oma koppi takaa siintävään riihilatoon. Olkipaaleilla vuorattu reilun kokoinen tila, jonne Ronna pääsi seinään sahatusta luukusta, jonka peittona oli säkkikangas. Muistan kuinka kerran meiltä oli pikkusisko hukassa (kuvan pellavapää). Huudeltiin ja haettiin. Pelkäsin, että taas se on karannut toiskaan, mutta ei ollut sielläkään. Lopulta huutelut herättivät Jaanan. Häm kömpi esiin Ronnan kopista, jonne oli nukahtanut pahnoille.


Kerran kun isä oli ottanut Ronnan mukaan meijerille, niin siellä sattui pieni vahinko. Mutta se oli maitokuski Jerkun syy, mitäs säikäytti Ronnan. Noo.. siihenkin aikaan maito jo pastöroitiin. Niin ettei siitä sen enempää.


Ronna oli, kuten sanottu, fiksu koira. Kun se ikääntyi ja kuoli, niin sen tytär Rita korvasi äitinsä aika kehnosti. Ei ollut siitä vahtikoiraksi. Mutta siinä vaiheessa olivat tainneet omenavarkaatkin jo kasvaa ulos moisista syysseikkailuista.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Teinipalmikot

Yläkoulun oppilaskunta järjesti oppilaille "Arvaa ope"-kilpailun. Siinä opettajille oli jaettu Ystäväni -kirjasta sivu, joka piti täyttää muistellen omaa yläkouluikää ja sen aikaisia vastauksia kysymyksiin niin lempiruuasta kuin tulevaisuuden toiveistakin. Oheen piti laittaa luonnollisesti nuoruusajan valokuva yläastevuosilta. Nyt kun kilpailu on päättynyt, uskallan julkaista kuvani (ei sillä, että kukaan oppilaistamme eksyisi blogiini, mutta ajattelin laittaa myös Facebookiin profiilikuvaksi). Mistä lie johtui, että kollegoiden mielestä tuosta oli minut helppo tunnistaa? Villatakistako? Ja minä kun koetin valita sellaisen kuvan, josta ei hampaat näy... Pian nähdään, oliko myös oppilaiden mielestä. Muutamat kyllä väittivät tunnistaneensa. Mainittakoon, että lempiruuan kohdalle laitoin klimppisopan. Ja lempieläimekseni Ronnan, Junnun ja Mimmelin. Harmi, ettei lempimusiikkia kysytty, se olis ollut The Beatles ja Kaseva. Sen sijaan lempimuumihahmoa kysyttiin. Ihan lapsena en tykännyt Muumeista, mutta yläasteikäisenä jo luin niitä. Vastasin kysmykseen "Otus, joka asuu tiskipöydän alla". Se löytyy kirjasta Taikatalvi. En tohdi skannata kuvaa nettiin, ties mitä tekijänoikeuksia polkisin.