Ronnasta

Minun on kylläkin pitänyt jo kauan sitten nostalgoida kouluasioita, mutta edelleen siirrän sitä ja palaan menneeseen muissa muistoissa.

Viime postauksessa mainitsin Ronnan yhtenä lempieläimistäni. Tuossa kuvassa on Ronna, oikealta nimeltään Donna Maria Antoinette. Se kun oli kotoisin suuresta maailmasta, Vaasasta. Tottahan "reen" tilalle tuli sitten ärrä, mutta fiksu koira totteli uuttakin nimeään.

Ronna hankittiin vahtikoiraksi. Jokasyksyinen omenoiden varastelu ja samalla puiden turmelu alkoi ottaa pattiin ja kun koiravero sitten poistui, niin senkin puolesta oli viimein aika hankkia tuollainen apulainen maalaistaloon.

Ronna oli sekarotuinen, mutta jompikumpi sen vanhemmista oli puhdasrotuinen saksanpaimenkoira. Ja kyllä se hyvin vahtihommansa hoitikin, varsinainen poliisikoira. Omenapuut saivat jäädä rauhaan.

Tuossa kuvassa seisomme "kuopan katolla" eli maakellarin kukkuralla. Kuva otettiin synttäripäivänäni muistoksi lahjaksi saadusta punaisesta toppapuvusta, jonka kummitäti Raili oli tehnyt, kuin myös tuon oranssin pipon, jossa oli pään kokoinen tupsu. En tiedä, miksi vanhempi sisko ja keskimmäinen veli puuttuvat kuvasta. Takaa häämöttää riihen katto, jossa poikkihirret pitivät olkia paikoillaan. (Olkikatosta talvella roikkuvat jääpuikot olivat keltaisia ja maistuivat pahalta.)

Kuvassa oikealla oleva nuorin veli tapasi "tärsyttää" Ronnaa koputtelemalla nahkatovelillaan ruokakupin vieressä, kun toinen raukka söi. Ronna uhkaili kiusantekijää nostelemalla ylähuultaan ja paljastamalla kulmahampaansa. Jos silloin olisi ollut videoita, sitä olisi varmaan filmattukin ja lähetetty hauskoihin kotivideoihin.

Ronnalle oli tehty oma koppi takaa siintävään riihilatoon. Olkipaaleilla vuorattu reilun kokoinen tila, jonne Ronna pääsi seinään sahatusta luukusta, jonka peittona oli säkkikangas. Muistan kuinka kerran meiltä oli pikkusisko hukassa (kuvan pellavapää). Huudeltiin ja haettiin. Pelkäsin, että taas se on karannut toiskaan, mutta ei ollut sielläkään. Lopulta huutelut herättivät Jaanan. Häm kömpi esiin Ronnan kopista, jonne oli nukahtanut pahnoille.

Kerran kun isä oli ottanut Ronnan mukaan meijerille, niin siellä sattui pieni vahinko. Mutta se oli maitokuski Jerkun syy, mitäs säikäytti Ronnan. Noo.. siihenkin aikaan maito jo pastöroitiin. Niin ettei siitä sen enempää.

Ronna oli, kuten sanottu, fiksu koira. Kun se ikääntyi ja kuoli, niin sen tytär Rita korvasi äitinsä aika kehnosti. Ei ollut siitä vahtikoiraksi. Mutta siinä vaiheessa olivat tainneet omenavarkaatkin jo kasvaa ulos moisista syysseikkailuista.