Tien yli kouluun

Joutessani luin uudelleen lapsuusajan koulustani kirjoittamani "alustuksen" (16.1.2011), jossa aanailin lisää koulumuistoja olevan tulossa. Siinä mainitsin, että koulun naapurissa asumisesta oli omat etunsa joskin lievät haittansakin. Kerron nyt siitä haitasta. Täytyy hieman pohjustaa ensin. Kansakouluaikana koulumme oli kaksiopettajainen, myöhemmin kolmiopettajainen. Alaluokkien opettaja oli nainen, jonka äärimmäisenä kurinpitokeinona oli ensin nurkkaan, sitten jälki-istuntoon määrääminen. Kun taas yläluokkien - sittemmin 3-4 -luokkien - opettajalla oli aivan omat keinonsa, jotka olivat ilmeisesti armeijan peruja. Hän saattoi sanoa tuntia häiritsevälle oppilaalle esim. "kuusi kierrosta kartanon ympäri", mikä tarkoitti, että oppilaan piti kiertää juosten kuusi kertaa koulun ulkorakennus, jossa sijaitsi mm. ulkohuussit. Toisinaan riitti, että hän ilmoitti vain lukumäärän ("Harri, kuusikymmentä"), ja oppilas lähti lenkille. Joskus saatiin vaihtelua siitä, että oppilaita lähetettiinkin metsän halki lajittelijalle. Todisteeksi siellä asti käynnistä, piti hangata nenä punaiseksi lajittelijan punamullalla maalattuun seinään. Tuosta lajittelijasta voi joskus tulla omat muistelot. No niin, nyt alan päästä asiaan. Minä olin tietenkin kiltti tyttö. Mutta en kuitenkaan aina yhtä kiltti, joten rangaistuksia tuli joskus minullekin. Alaluokilla nurkkaan joutuminen ei ollut paha lainkaan, mutta jälki-istunto oli, koska siitä tuli tieto kotiinkin. Mikä häpeä! Niinpä pelkäsin kovasti myös joutumista kartanoa kiertämään. Siinä oli se riski, että kotoa joku saattoi nähdä ja tunnnistaa juoksijan. Ilmeisesti onnistuin livahtamaan riittävän huomaamatta kierrokseni, kun perästä ei kuulunut. Mutta haluan palata vielä tuohon tiedossani olevaan epäviralliseen ennätyskierrosmäärään. Harri-pikkuserkkuni sai ennätykselliset kuusikymmentä kierrosta sillä, että hän ajauduttuaan jostakin asiasta erimielisyyteen opettajan kanssa, esitti opettajalle kehotuksen: "Mee pellolle haisemaan!"