Tänään töiden jälkeen ehdin hyvin järjestää luokan aamuksi valmiiksi: koritehtäviä. Ehdin yläkoulullekin ihan opettajainhuoneeseen asti, kimppakyytiläistä noutamaan. Siellä lehtori Musa kaappasi minut halaukseen pitkästä aikaa tavatessamme. Autoon palatessani huomasin, että minuun oli jäänyt hänen partavetensä tuoksu. Mutta ennen kuin olin ehtinyt edes ulos asti, eräs entinen maahanmuuttajaoppilaani juoksi perääni: "Arvaa mitä? Me olemme saaneet positiivisen päätöksen!" Siinä tuli taas lämmin halaus, kuitenkin ilman tuoksuja. Opiskelupaikankin hän oli jo saanut täältä lähistöltä.
Sekä halaukset että hyvät uutiset olivat omiaan selättämään mitättömät harminaiheeni.
Ja aivan kuten arvasinkin, tämäniltainen konsertti oli lopullinen niitti harmitukselle. Mies totesi konsertin jälkeen, ettei muista missään muussa konsertissa nauraneensa niin paljon. Hän kiteytti osuvasti: kolme showta samana iltana: musiikki, laulu ja stand up -komiikka. Niin, ja sitten vielä ne Hillelille tyypilliset erikoisuudet: flyygelin kannen käyttäminen rytmisoittimena ja oikean jalan käyttäminen koskettimilla... Mihin kategoriaan ne kuuluisivat?
torstai 3. toukokuuta 2012
Halausjäämiä
Tunnisteet:
armon varassa,
duunissa skolessa,
huumorin kukkasia,
ilon pisaroita,
musiikki,
perhe,
taiteesta,
yhtä juhlaa
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Olen ollut muutaman kerran Hillelin konserteissa. ensimmäisen kerran Suomen LÄhetysseuran työntekijäpäivillä vuosia sitten. Silloin häntä haastateltiinkin...
VastaaPoistaToisen kerran hän oli Tampere-talossa ja kolmannen muutama vuosi sitten Länsi-Porin kirkossa. Kaikki olivat yhtä vaikuttavia.
Myös minä olen nyt kuullut kolme kertaa, täällä kotikaupungissa, tai oikeastaan neljäs kerta tuli konserttia seuraavana päivänä, kun hän oli mukana sapattiaterialla ja viihdytti sielläkin. Kuulemma 50-luvulla oli muotia pimputella pianoa jalalla, kertoili hän ihmettelevälle yleisölle.
VastaaPoistaVaikuttavinta konsertissa oli kuitenkin hänen todistuksensa totuuden etsinnästään ja löytämisestään.
Jatkan vielä. Silloin muinoin työntekijäpäivillä häkellyin, kun juontaja (Hillelin tuttu) kysyi aina vain rohkeampia ja keskeisempiä kysymyksiä. Ja hän vastasi!!! En tiedä, oliko se ihan niitä ensimmäisiä julkisia tällaisia konsertteja.
VastaaPoista