Aloitan hamasta. Tapasimme ekan kerran OKL:ien kristillisillä syyspäivillä Oulussa, jonne saapui meitä Rauman OKL:n opiskelijatyttösiäkin pikkubussillinen. No, ei siitä sen enempää, mutta häihin kutsuimme koko joukon mieheni opiskelu- ja hengailukavereita Oulusta. Nämäpä olivat laatineet mainion ohjelmanumeron juhlaamme.
Se oli jännitysdraamaa, jota synkeäsävyinen westernmusiikki johdatteli eteenpäin. Tarinan aineksiin oli koottu jotain sirpaleita elävästä elämästä ja meidät mieheni kanssa määrättiin mukaan näyttelemään. Minä olin yksi pohjoiseen lähtevistä kullanhuuhtojista. Mies esitti rosvojoukko "Tunturisikojen" pahamaineista johtajaa El Heikkiä (Siksi hänet puettiin lännenhattuun - joka tosin oli pari numeroa liian pieni.) Rosvojoukko yllätti kullanhuuhtojat, joiden opas "Dingo" oli kavaltanut porukan. El Heikki sieppasi saaliikseen myös neitosen. (Meidän piti koettaa kuunnella kerrontaa ja toimia sen mukaan, emme aina ihan pysyneet kärryillä...) Tarinan loppupuolella El Heikki kohtasi Dingon uudelleen, Dingo suunnitteli pahojaan, mutta silloin neitonen ampui Dingon. (Se sai jäädä viimeiseksi kerraksi, kun nostan aseen ketään vastaan.) Kuvassa näkyy Dingo-Pekan jalanpohjat. Taustalla kyykkivät Tunturisiat.
Muistattehan sen Villin Lännen laulun "Ringo", joka esitettiin kertoen? Kyseiseen lauluun olivat mieheni ystävät laatineet uudet sanat ja Dingo-Pekan veli Erkki toimi tarinan kertojana, kertosäkeeseen yhtyi enkelikuoro.
Niin että oli sitten meidänkin häissä morsiamen ryöstö. Mutta onneksi ei siihen aikaan höpsötelty millään sukkanauhoilla. Sellaiseen pelleilyyn emme olisi kumpikaan suostuneet.
Olipa mukava lukea näitä hopeahääpäivämuistoja. Siihen aikaan on mahtunut monia päiviä, armorikkaita päiviä :)
VastaaPoistaOn ollut myös mukava muistella.
VastaaPoistaJuu, laskimella naputellen päädyin lukemaan 9125 + muutama karkauspäivä = 9131 päivää. No, nyt on ehtinyt tulla jo muutama lisää tuohon, ja nekin ovat olleet armorikkaita.