Kylästelemässä lähetyssihteerin toimistolla

Joulupäivän iltana menimme miehen kanssa lenkkikamppeissa kirkkoon kauneimpia joululauluja laulamaan. Olimme lähteneet kävelemään vähän liian myöhään, niinpä tulimme täpötäyteen kirkkoon (juhlakansan keskeen) ja hipsimme tervetulosanojen aikana kirkon etuosaan, mistä aina sentään muutama paikka löytyy, jos ei mistään muualta. Hyvä niin, koska samalla sain supistua lähetyssihteerille, että olisi vähän asiata. Olin saanut entiseltä oppilaaltani joulukortin mukana hänen viimetalvisen hääkuvansa ja kirjeen, jossa hän kertoi saavansa esikoisen tammikuussa. Muistelin nähneeni lähetysmyyjäisissä neulotut vauvantossut (ja harmittelin, miksi en ollut varalta ostanut!) Sovittiin, että lähetyssihteeri tutkailee vähän varastoja, josko ne löytyisivät, jotta voisin ne ostaa lahjaksi tulossa olevalle vauvalle.
Pari päivää sitten fb:n päivityksestä luin, että pieni poika on syntynyt, joten aloin uudestaan kysellä, löytyikö tossuja. Lähetyssihteeri kysyi, ehtisinkö itse tulla penkomaan yhtä laatikollista hänen toimistoonsa. Niinpä menimme miehen kanssa käymään virastotalolla ennen kuin jatkoimme äänestämään ruokakauppaan.
Emme olleet ennen käyneetkään uuden virastotalon lähetystyöntoimistossa, ja mies alkoi tutkia kirjoja hyllyssä, kun taas minun huomioni kiinnittyi lattialla seisovaan upeaan patsaaseen, noin metrin korkuiseen mieshahmoon, joka näytti minusta ensin paimenelta, turkislannevaatteessaan. Tarkemmin katsottuna miehen jaloissa ei maannutkaan lammas vaan susi. Ovisuulla huomasin sitten, että patsas ei ollutkaan ollut torso alunperin, vaan sen oikea käsivarsi oli katkennut ja sen palaset olivat pöydällä, samoin kuin hahmon miekka. Eräs tuttu mies oli pelastanut patsaan työpaikkansa roskiksesta ja oli tuonut sen lähetystoimistoon, jos vaikka se huutokaupattaisiin lähetystyön hyväksi. Ai että olin hyvilläni ja ihastuksissani tarinan kuultuani. Harmi, etten haltioitumiseltani saanut aivoja toimimaan niin paljoa, että olisin kaivanut kännykän esiin ja napannut kuvan.