Tulin kotiin lauluharjoituksistamme lievähkösti tuohtuneena demokratian puolesta. Laulujen jälkeen pulistiin akuuteista asioista, niin eivätkö toiset ruvenneet kilvan harmittelemaan presidentinvaalejamme. Esmes sitä, kun nuoret ovat innostuneet äänestämään... Koetin puolustaa kansanvaltaa sanoen, että sitä se demokratia on, että jokainen saa äänestää ketä tahtoo ja että onhan se mahtavaa, että vihdoin ovat nuoretkin innostuneet yhteiskunnallisista asioista, kiitos somen. Siinä vaiheessa minua alettiin piikitellä, että "jaa, mitäs numeroa sinä äänestitkään? Taisit äänestää sitä... kun tuollalailla puhut." Siihen vastasin vain, että se on vaalisalaisuus.
Rasittaa. Nyt taidan vähän aavistella, mitä se on se loanheitto, josta olen kuullut puhuttavan, mutta jota olen välttynyt kuulemasta/ lukemasta, kun olen ekan kierroksen jälkeen jättänyt vaalien seuraamisen vähemmälle.
Miellyttävän poikkeuksen tekee mm. Teuvo V. Riikosen blogikirjoitus. Vaikka hän sen päätteeksi paljastaakin oman ehdokkaansa.
Poikkeuksellisen miellyttävä kokemus oli myös tämänkertainen Uutisvuoto. Suhtaudun siihen ohjelmaan hivenen ristiriitaisesti. Välillä tykkäsin kovasti mm. Tervon huumorista, mutta välillä boikotoin katsomista, kun en jaksanut sietää rienausta. Nyt molemmat presidenttiehdokkaat olivat vierailijoina ja paljastivat itsestään enemmän sitä hauskaa ja leikkisää puolta. Kristinusko jätettiin tällä kertaa rauhaan, ainakaan omaan korvaani ei särähtänyt eikä jäänyt kaihertamaan.
Vaaleista vielä sen verran, että missikisatkin näyttivät ratkenneen, uutisissa näytettiin voittajaa, joka olikin upea ilmestys. Iloitsin tummaverikön voitosta.
sunnuntai 29. tammikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Missikisat on nyt päässeet ohitseni...niistä olisi varmaan löytynyt kirjoittamisenaiheita tai saivartelun. Tottapa oon vain virkannut ja virkannut. Ei tottapuhuen olen ollut melkoisen väsynyt kaiket illat...tää tauti ei tahdo antaa periksi! Mä tykkään aia välillä Saanilan huumorista ja varsinkin siitä, kun se nauraa! Ei toki Tervokaan huonommaksi jää.
VastaaPoista