Viimeisen lomapäivän tunnelmat eivät ennenkään ole olleet mieltä ylentäviä, mutta tänään kurjaa ja synkkää oloa aiheuttaa erityisesti kotopuolesta kuulemani suru-uutiset. Jälleen yksi ikätoveri on menehtynyt. Ennen joulua kuulin serkulta erään meitä vuotta nuoremman naisen kuolleen auto-onnettomuudessa. Tänään serkku tiesi kertoa entisen yhdysluokkakaverimme kuolleen syöpään. Nuoresta asti urheillut mies. Olin lukenut viimeisistä facebook-päivityksistään huolestuttavalta kuulostavia viestejä, mutta järkyttävä yllätys tämä silti oli.
Emeritus kirkkoherra totesi loppiaisjumalanpalveluksen jälkeen olevansa kuin von Döbeln, joka katselee harvenneita joukkojansa. (Ja harmenneita, minä lisäsin.) Näin meidän joukkomme harvenee, ehtimättä aina edes kunnolla harmaantua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti