Meinasin, että Nuutinpäivänä syötäisiin loput piparit (siis siitä toisesta satsista, kesällä pakastimeen jääneestä taikinapalasta, joulupiparit syötiin jo ennen loppiaista). Mutta enpä ole muistanut kaivaa niitä tarjolle. Nyt olisi kyllä syöjiäkin, kun kaikki pojat ovat kotona.
Koetin äsken opetella kuvien lataamista kännykältä koneelle, sieltä löytyi allaoleva epämääräinen kuva silkkipaperityöstä, jonka olen laittanut jouluksi ikkunaan jo aika monta vuotta, kuten voi nähdä haalistuneista väreistä ja ikkunankostuttamasta ja valuneesta Joosefin sinisestä manttelista.
Tänään oli jo toinen sunnuntai loppiaisesta. Tuon työn vasen reuna liittyy tunnetusti loppiaisen aiheeseen. Otin pienempien ilmaisutaitokerhoon harjoittelun alle loppiaiskuvaelman, jonka löysin sattumalta vanhoista kansioistani ja jonka olin kirjoittanut varmaan yli 10 vuotta sitten. Taas nähtiin, että asioita kannattaa säilyttää... Nyt tarttis koota vähän lisärekvisiittaa huomista ilmaisutaidon kerhoa varten, ainakin jotain astioita suitsutusta ja mirhaa varten.
sunnuntai 15. tammikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti